Samu, eli sosiaaliasianmuutoksenhakulautakunta ja laki muutoksen hausta lain toimeentulotuesta mukaan:"24 § (26.6.2015/815)
Muutoksenhaku
Muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuun kunnan sosiaalitoimen päätökseen säädetään sosiaalihuoltolain (1301/2014) 6 luvussa.
Tässä laissa tarkoitettuun Kansaneläkelaitoksen päätökseen saa vaatia oikaisua Kansaneläkelaitokselta siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valituksen voi toimittaa valitusaikana myös Kansaneläkelaitokselle, jonka on toimitettava se oman lausuntonsa ohella hallinto-oikeudelle.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Lupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtäläisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.
25 § (9.12.2016/1107)
Päätöksen täytäntöönpano
Mitä sosiaalihuoltolain (1301/2014) 52 §:ssä säädetään päätöksen täytäntöönpanosta, sovelletaan myös Kansaneläkelaitoksen tekemään tämän lain mukaiseen päätökseen".
Kun taas samu:lla muka olisi oikeus päättää myöskin toimeentulotukiasioissa, mutta lain mukaan ei.
Kelan sivustolta löytyy tällainen ohjeistus: Muutoksenhaku Suomessa
Tavat hakea muutosta vaihtelevat etuuksittain ja sen mukaan, mikä taho on tehnyt päätöksen.
Kelan päätöksestä voi valittaa hakemalla siihen muutosta. Ensisijaisesti muutosta kannattaa hakea verkossa. Valituksen voi tehdä myös kirjallisesti ja toimittaa sen Kelan palvelupisteeseen. Jos Kela ei katso voivansa oikaista tekemäänsä päätöstä vaaditulla tavalla, se välittää valituksen edelleen muutoksenhakulautakuntaan. Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen, joka on ylin ja viimeinen valitusaste.
Kunnan antamasta lopullisesta päätöksestä voi yleensä valittaa hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ratkaisee, onko valituksenalainen päätös lainmukainen. Jos asiakas ei ole tyytyväinen hallinto-oikeuden ratkaisuun, asiasta voi joissakin tapauksissa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Kantelun oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille voi tehdä, jos epäilee viranomaisen, virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan tahon loukanneen perus- tai ihmisoikeuksia tai menetelleen muutoin lainvastaisesti. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri eivät voi tutkia asiaa, jos muutoksenhaku on kesken.
Hallintolaissa on säädetty, kuten laissa toimeentulotuesta onkin, niin näin: "7 a luku (11.6.2010/581)
Oikaisuvaatimusmenettely
49 a § (11.6.2010/581)
Luvun säännösten soveltaminen ja suhde muuhun lainsäädäntöön
Tässä luvussa säädetään menettelystä oikaisuvaatimuksen käsittelyssä. Säännöksiä sovelletaan myös, jos virkamiehen päättämä asia on ennen muutoksenhakua saatettava asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi.
Jollei tässä luvussa tai muualla erikseen toisin säädetä, oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan tätä lakia.
49 b § (7.8.2015/893)
Oikaisuvaatimuksen tekeminen ja valituskielto
Laissa säädetään erikseen, jos päätökseen saa vaatia oikaisua. Tällöin päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Oikaisua saa vaatia se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Viranomainen saa lisäksi vaatia oikaisua, jos laissa niin säädetään tai jos muutoksenhakuoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa tai muussa laissa säädetään.
49 c § (11.6.2010/581)
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Jos oikaisuvaatimusta ei ole tehty määräajassa, oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta.
49 d § (7.8.2015/893)
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti sille viranomaiselle tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle, joka on tehnyt päätöksen. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.
49 e § (11.6.2010/581)
Käsittelyn kiireellisyys
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.
49 f § (7.8.2015/893)
Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus
Päätöstä, johon saa vaatia oikaisua, ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos laissa niin säädetään tai jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti, tai jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä.
Kun oikaisuvaatimus on tehty, oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi. Täytäntöönpanon kieltämis- tai keskeytysasiassa annettuun ratkaisuun (jatkoa).

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jatkoa: ei saa hakea erikseen muutosta.
49 g § (11.6.2010/581)
Oikaisuvaatimuksen ratkaiseminen ja virheen korjaaminen
Otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Oikaisuvaatimuspäätöksen perustelemiseen ei sovelleta 45 §:n 2 momenttia.
Oikaisuvaatimuksen ratkaiseva viranomainen voi tehdä samassa yhteydessä ilman eri vaatimusta myös virheen korjaamista koskevan päätöksen siten kuin 50–53 §:ssä säädetään".
Eli kelan ohjeistus muutoksen hausta on siis, niin lain toimeentulotuesta, että hallintolain vastainen, koska kelan päätökseen tehdään itselle kelalle oikaisuvaatimus ja jos kela ei oikaise päätöstä, niin siihen ei haeta muutosta muutoksenhakulautakunnasta ja loppu viimein vakuutusoikeudesta ja vakuutusoikeushan hylkää melkein aina päätökset.
On huomioitava, että hallintolaissa on alussa, "Jollei tässä luvussa tai muualla erikseen toisin säädetä, oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan tätä lakia".
Nyt kysymys kuuluukin, onko lakeja muutettu vastaamaan, niin lakia toimeentulotuesta ja että, onko tuosta muutoksen hausta, että sitä ei enään käsittele hallinto-oikeudet, vaan vakuutusoikeus, niin säädetty laki taikka tehty tarvittavat lakimuutokset?
Minun nähdäkseni ei ole tehty, ei edes lakia, taikka edes tarvittavia muutoksia.
Kyllä toimeentulotukipäätöksestä tehdään ensin oikaisuavaatimus Kelan oikaisuvaatimuskeskukselle (vireillä 3) ja sen päätöksestä voi sitten valittaa hallinto-oikeuteen (vireillä 2). Sen sijaan esim. työmarkkinatukipäätöksestä pitää valittaa ensin Kelalle itselleen ja jos Kela ei hyväksy valitusta kaikilta osin se menee sitten sosiaaliasian muutoksenhakulautakuntaan (vireillä 3) jonka päätöksestä voi sitten valittaa vakuutusoikeuteen. Noin se lain mukaan ja oikeastikin menee. Päätökosessä on aina mukana valitusosoitus jonka mukaan sitten haetaan muutosta päätökseen.
(vireillä [nro]) tarkoittaa minun omien muutostenhakujen vireillä oloa eli yhteensä 8 muutoksenhakua nyt vireillä.
Noista työmarkkinatukipäätöksistä aktiivimallin vuoksi on Kela antanut jo 3 valheellista lausuntoa SAMU:lle, saa nähdä miten SAMU niihin suhtatuu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264249/kelan-virheellinen-ja-puutteellinen-paatos
Tiedän, mutta et lukenut tarkasti taikka meni ohi, eli se kelan ohjeistus muutoksen hausta jossa kela ymppää kaikki kelan päätökset, että niistä tehdään valitus muutoksenhakukeskukseen, taikka että kela toimittaa ne sinne jos ei kela itse oikaisua tee eli kelan oma oikaisuvaatimuskeskus, joka ei ole riippumaton,
Kaikki viranomaisen päätöksen muutoksiin tehtävät valitusportaat pitäisi perustuslain mukaan olla RIIPPUMATON lainkäyttöelin (vissii peräsuoli?) ja loppu viimein vasta oikeusistuimet.
Kela erittelee kunnallisen sosiaalin päätökset hallinto-oikeudelle kuuluvaksi, MUTTA ei omiansa seuraavan mukaan: "Tavat hakea muutosta vaihtelevat etuuksittain ja sen mukaan, mikä taho on tehnyt päätöksen.
Kelan päätöksestä voi valittaa hakemalla siihen muutosta. Ensisijaisesti muutosta kannattaa hakea verkossa. Valituksen voi tehdä myös kirjallisesti ja toimittaa sen Kelan palvelupisteeseen. Jos Kela ei katso voivansa oikaista tekemäänsä päätöstä vaaditulla tavalla, se välittää valituksen edelleen muutoksenhakulautakuntaan. Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen, joka on ylin ja viimeinen valitusaste.
" Huomioidaan sanat: "joskela ei katso voivansa OIKAISTA tekemäänsä päätöstä, jne./ se toimittaa VALITUKSEN edelleen muutoksenhakulautakuntaan"
Eli miputtaa myöskin toimeetulotukipäätöksenvalituksen samaan kuin muutkin päätökset eli ei anna ohjeistusta toimeentulotuki päätöksen valitustiestä ja täten asiakas olettaa, että kela toimittaa oikeaan osoitteeseen, mutta oman ohjeen mukaan toimittaakin senm ei hallintooikeuteen jonne taas asiakkaan pitää itse valittaa, eli ohjeistus ei noudata hyvää hallinto tapaa koska siitä saa väärän käsityksen.
Kyllä siinä päätöksen mukana tulevassa mutoksenhakuohjeessa on sanottu miten muutosta haetaan ja tuo muutoksenhakuohje on erilainen toimeentulotuki- ja mm. työmakkinatukipäätöksissä. Kelan sivuilla, mistä ilmeisesti nuo lainaukset on, on asia selittey sekavasti ja tuosta voisi antaa palauteta sekoilevalle Kela-paralle. Ainakin ennen siellä oli linkki palautelomakeeseen. Joskus "valovuosia" sitten laitoin palauteeta enkä enää muista mistä asiasta ja virheet korjattiin ja palautteeseen vastattiin vieläpä ihan asiallisesti.