Nuori pappi William Lahtinen muistetaan vielä nyt sata vuotta kuolemansa jälkeenkin, koska hänen osansa oli kuolla Titanicin turmassa. Titanicistahan on tehty kymmeniä elokuvia ja kirjoitettu satoja romaaneja, joten tapaus on kuuluisa. Lahtisen ei tarvinnut kuolla uskonsa tähden marttyyrina, vaan siksi, että pelastusveneissä ei ollut paikkoja kaikille. Kun ihmisille kävi tämä selväksi eli edessä oli väistämätön kuolema, siinä tietenkin tuli hätä. William Lahtinen silloin alkoi saarnata syntien sovituksen sanaa.
Eihän se kaksista ollut William Lahtisenkaan elämä. Hänellä oli nuori, kaunis vaimo, ja heillä oli ollut pieni tytärkin, siinä 3 - 5 -vuotias, joka hekeä aikaisemmin oli kuollut Suomessa. Vaimolle olisi ollut pelastusveneessä paikka, mutta hän halusi jäädä miehensä rinnalle.
Jumala tietenkin pelastaa autuuteen aiotut niin kuin tahtoo. Uppoavan Titanicin kannella orkesterin soittaessa Jumalan tahto oli, että autuuteen aiotut kuulisivat syntien sovituksen sanan Willian Lahtisen saarnassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9592452/seurat-titanicilla-(1912)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Autuuteen aiotut... mikä siinä pitää olla ettei teidän Raamatuntuntemus ole koskaan tervettä!!?
mistä löydät aloittaja Raamatusta tukea sille että vain se ja se on autuuteen tarkoitettu, minäpä kerron, et yhtään mistään, koska joka ikinen on autuuteen tarkoitettu HÄNEN puoleltaan, eikä Jumala todellakaan pelasta ketään väkipakolla, eikä kenenkän elämä ole kohtalo-opin varassa,
eli lue ja viisastu.
muuten taisi ollakkin ainoat seurat jossa ei lestatkaan menneet eri porukoihin.
juovuksissa kun noin sekoilet?
luulee, ettei Kaikkivaltias Jumala ole jo ennen aikojen alkua TIENNYT, ketkä maassa tarttuvat sovituksen sanomaan ja perivät taivasosan. Ei se mikään predestinaatio-oppi ole, vaan vain tosiasia, jota aikaan, maahan ja omaan järkeensä sidotun ihmisen on vaikea käsittää.
Mistä SINÄ tiedät kuka on juoppo j a kuka ei sitä ole, ja KUKA antoi sinulle oikeuden puhua halventavasti ja antaa väärän todistuksen kanssaeläjästäsi häh?
Edelleen, miksi puhut autuuteen aiotuista, eikö s e ole juri sitä ennaltamääräämistä sitten, jolla taas ei ole mitään teklemistä siitä kuka ottaa evankeliumin ja kuka ei ota.
Ja miten tämä "Jumalan ennaltatietäminen " sitten näkyy teidän elämässä ja saarnaamisissa, meinaatteko olla melkein yhtä tietäviä Jumalan kanssa kun julistatte toisia juopoiksi ja toisia saastaisiksi !
sinä reilusti oikaista, että et ole juoppo.
Jumalan ennaltatietämiseen kukaan ei voi vaikuttaa. Se on niin kuin on. Sillähän on merkitystä, kuka ottaa evankeliumin vastaan ja kuka ei - - - Jumala on sen kaiken tiennyt jo etukäteen.
Ymmärrätkö? Et. Ei sitä kukaan ihminen voi ymmärtää.
NIin jos sinula olisi halua totuuteen se kävisi ilmi kun puutuin väärään ilmaisuunne, muta kun ei ole niin ei sitä sitten ole, ja jutut on sen mukaisia.
ymmärrätkö, käytit väärää ilmaisua ja siihen puutuin, ottaako koville kun oikaistaan.
ja normaalitapoihin ei kuulu ensin nimittää ketään juopoksi ja sitten alkaa vaatia selvennystäö onko sitä juoppo vaiko ei.
Calvin oli oikeassa.