Puhun nyt tyttöystäväni puolesta. Hän on ollut jo pitkään alakuloinen ja itkee jokapäivä pienillekkin vastoinkäymisille. Hänen elämässään on tapahtunut tämän aikana vanhempien ero, luokalle jäänti ja lastenkotiin joutuminen. Nämä ovat aika isoja muutoksia nuoren elämässä. Hän on viillellyt vuoden ajan eikä lopeta asiaa vaikka hänelle kuka sanoisi mitä. Hän on avautunut minulle ja hän ei itsekkään tiedä mikä hänellä on kun hänellä on vain paha olla. Hän jäi kiinni minulle yksi päivä itsemurhakirjeen kirjoittamisesta. Puhuimme asiasta mutta hän ei avannut asiaa enempää. Lastenkotiin hän joutui kun ei käynyt koulua. Hän on puhunut kanssani ettei vaan yksinkertaisesti jaksa käydä koulua. Vapaa-ajalla hän vain nukkuu kotona ja on puhelimella. Hän on ollut aina huono syömään mutta nyt se on mennyt sillälailla ettei hän syö ollenkaan normaalia ruokaa. Hän laihtui 2kk aikana 8kiloa mikä on aika paljon teini ikäiseltä tytöltä. Hän ei treenaa tai mitään hän vain laihtui syömättömyydellään. Koulu, lastenkoti, vanhemmat ja ystävät ja minä ollaan todella huolissaan hänestä sillä hän ei enää edes liiku kavereidensa kanssa tai tee asioita mistä hän ennen tykkäsi. Psykologilla on kyllä kynyt mutta ei suostu puhumaan heille. Luin että masennus saattaa aiheuttaa epämääräisiä vatsa- ja pääkipuja mitä hänellä on todella usein ja siitä on lääkärillekkin puhuttu. Luin myös että masennuksesta kärsivällä voi olla keskittymishäiriöitä, mielialan vaihtelua ja muistihäiriöitä. Hänelle diagnosoitiin aika vasta add eli keskittymishäiriö. Voiko tämä liittyä mitenkään masennukseen? Mieliala hänellä vaihtelee päivän aikana laidasta toiseen. Hän on myös valittanut jo vuoden ajan ettei muista mitään edes edellisestä päivästä vaikka kuinka yrittää. Hän kokee tarmottomuutta eikä enään jaksa joten hänelle saattaa tulla pitempi lastenkoti reissu jos hän ei ala käymään koulussa säännöllisesti ja opiskelemaan. Sen takia hän joutuikin lastenkotiin koska ei käynyt koulua. Jonka seurauksena jäi luokalle. Olen todella huolissani hänestä enkä tiedä mitä tehdä tai miten voin auttaa häntä. Onko tässä mitään mahdollisuutta että hänellä olisi masennus josta voisin alkaa puhumaan hänen äitinsä tai lääkärinsä kanssa? Toivon asiallisia vastauksia!
Onko masennus?
Kääryle11
2127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tyttöystäväsi on onnekas kun hänellä on sinunkaltaisesi kaveri! Älä kuitenkaan ota liikaa paineita itsellesi, kulje vaan rinnalla minkä pystyt. Sillä jo autat paljon enemmän kuin arvaatkaan.
Viiltelyä ei kannata yrittää kieltää, koska se vain pahentaa. Moni joka viiltelee sanoo että se on heille ainoa keino osoittaa että voi määrätä itsestään. Joskus taustalla on hyväksikäyttökokemuksia. Kerro vaan että olet huolissasi viiltelystä ja toivot ettei hän vahingoittaisi itseään.
Jotkut toimintaterapeutit neuvovat itseään vahingoittaville muita keinoja, sellaista mikä ei ole vaarallista. Esim. chilikarkit tai kuminauhalla ranteen läpsyttely... En tiedä mikä hyöty niistä kellekin on, mutta idea on kuitenkin se että ei yritetä väkisin muuttaa toisen käyttäytymistä vaan auttaa purkamaan tunteita muuten.
Puhuminen auttaa, viiltely on yksi keino viestiä sellaista mistä ei ole päässyt puhumaan.
Terapia varmaan auttaisi. Vaikeimmista kokemuksista ei voi puhua noin vain, ei edes parhaalle kaverille. Niitä on vaikea tiedostaakaan, ne voivat olla niin tuskallisia. Ja vaikuttaa siltä että tyttöystäväsi elänyt kauan ilman ketään aikuista, johon voisi luottaa. Jotta traumoja voisi käsitellä terapiassa ja niistä voisi toipua, pitää ensin olla ympärillä turvallisia ihmisiä. Sinä olet hänelle yksi sellainen, mutta tarvittaisiin muitakin. Lastenkoti ei valitettavasti aina ole sellainen paikka missä syntyy pitkäkestoisia kiintymyssuhteita.
Ehkä se psykologi jolla hän on käynyt olisi voisi ohjata terapiaan... psykologeillahan ei välttämättä ole terapeutin koulutusta. Terapeutin pitää olla sellainen jonka tyttöystäväsi itse valitsee, ja kokee että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
Traumoista ja niistä toipumisesta:
https://www.disso.fi/
Joutunut lastenkotiin eli alakouluikäinen tai nuorempi tyttöystävä?? Viillellyt vuoden ajan. Miksi trollaat ja sotket lapset näihin sairaisiin tarinoihisi? Lapset eivät oireile viiltelemällä! On törkeää sotkea lapset näihin juttuihisi ja on törkeää pitää näitä sairaita fantasioita esillä näollä palstoilla!
Mene hoitoon, olet VAKAVASTI sairas!!