www.kantolavetoomus.net

Adressi piispa Ilkka Kantolan puolesta
Hyvä Ystävä,

tervetuloa juuri syntyneen kansanliikkeen sivulle! Olemme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä ja ystäviä, jotka vetoavat piispa Ilkka Kantolaan, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin ja kirkon johtoon, että piispa Kantola jatkaisi virassaan.

Ole hyvä ja lue vetoomuksemme, ja jos jaat kantamme, allekirjoita se. Vetoajien nimet kootaan adressiin, joka luovutetaan piispa Kantolalle ja Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille tiistaina, 1. maaliskuuta 2005. Tietoja allekirjoittajista ei säilytetä muulla tavalla.

Pyydämme Sinua myös välittämään tietoa adressista, jotta mahdollisimman monet voisivat siihen yhtyä.

VETOOMUS
Kirkon uskon mukaan Jumala on kutsunut Ilkka Kantolan piispan virkaan, eikä Hän kutsumistaan peruuta. Inhimillisen elämän vaikeudet ja virheet syventävät piispa Kantolan mahdollisuuksia palvella Kristusta ja Jumalan seurakuntaa.

Me allekirjoittajat vetoamme piispa Kantolaan, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin ja kirkon johtoon, että piispa Kantolan ero ei toteutuisi, vaan hän voisi jatkaa virassaan.

Toivomme myös, että kokemamme yhteinen koettelemus lisäisi keskustelua ja syntisten solidaarisuutta kirkossa, ja vaikeudet kääntyisivät kirkon ja meidän kaikkien uudistumiseksi.
2214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos Kantola haluaa lähteä duunistaan,niin lähteköön.

Äänestä

paetkoon Suomesta heti. Homot nuotiolle lesbo-Tarjan kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lue ja allekirjoita kirjoitti:

Adressi piispa Ilkka Kantolan puolesta
Hyvä Ystävä,

tervetuloa juuri syntyneen kansanliikkeen sivulle! Olemme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä ja ystäviä, jotka vetoavat piispa Ilkka Kantolaan, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin ja kirkon johtoon, että piispa Kantola jatkaisi virassaan.

Ole hyvä ja lue vetoomuksemme, ja jos jaat kantamme, allekirjoita se. Vetoajien nimet kootaan adressiin, joka luovutetaan piispa Kantolalle ja Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille tiistaina, 1. maaliskuuta 2005. Tietoja allekirjoittajista ei säilytetä muulla tavalla.

Pyydämme Sinua myös välittämään tietoa adressista, jotta mahdollisimman monet voisivat siihen yhtyä.

VETOOMUS
Kirkon uskon mukaan Jumala on kutsunut Ilkka Kantolan piispan virkaan, eikä Hän kutsumistaan peruuta. Inhimillisen elämän vaikeudet ja virheet syventävät piispa Kantolan mahdollisuuksia palvella Kristusta ja Jumalan seurakuntaa.

Me allekirjoittajat vetoamme piispa Kantolaan, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin ja kirkon johtoon, että piispa Kantolan ero ei toteutuisi, vaan hän voisi jatkaa virassaan.

Toivomme myös, että kokemamme yhteinen koettelemus lisäisi keskustelua ja syntisten solidaarisuutta kirkossa, ja vaikeudet kääntyisivät kirkon ja meidän kaikkien uudistumiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu