Kela, SAMU ja vakuutusoikeus valelääkäreinä eläkkeensaajan hoitotuessa. Kopioitu otteita suoraan Kelan päätöksestä:
"Päätös eläkettä saavan hoitotuesta
Tällä päätöksellä vahvistetaan hoitotuessa 7.9.2016 annettu väliaikainen päätös, koska Vakuutusoikeus muuttaa Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätöstä ja määrää" (huom. määrää) "Kansaneläkelaitosta maksamaan korotettua hoitotukea takautuvasti 1.3.2015"
Huom: Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan eikä vakuutusoikeuden toimialan tehtäviin kuulu olla mukana hoitotuen toimeenpanossa.
"Mitä tietoja meillä oli käytettävissä
Muutoksenhakuasteen päätös 6.3.2017
Mitkä ovat hoitotuessa huomioidut sairaudet tai vammat
Olemme arvioineet, että pääasiassa seuraavat sairaudet heikentävät toimintakykyäsi: F00.00*G30.0.
Millä perusteilla hoitotuki on ratkaistu
Olemme arvioineet, että toimintakykysi on heikentynyt. Lisäksi tarvitset päivittäin aikaa vievää toisen henkilön apua."
Em. päätös täysin ristiriidassa vammaisetuuslaissa 20 §:n laillistaman lääkärien lausuntoihin nähden. Hoitavan lääkärin mielestä potilas tarvitsee toisen henkilön apua kotona-asumisessa yhtämittaisesti 24/7, eli ylintä hoitotukea.
Kelan etuuk, SAMU ja vakuutusoikeus valelääkäreinä
nainsevaanon
1
220
Vastaukset
Oikeuslähteistä pakottavat oikeuslähteet (vammaisetuuslaki 3 §, 15 §:n 1 mom. ja 20 §) tarkoittavat mm. sitä, että millään kunnan tai muullakaan ohjeistuksella ei saa heikentää kyseistä lakia, joka ohjaa viranomaista päätöksenteossa. Asiakkaalla on aina oikeus saada hakemukseensa ym. lakiin perustuva perusteltu päätös, jota ei vielä tehty Kelassa ja muutoksenhakuprosessi ei saa vaikuttaa Kelan päätöksentekoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2195016- 1912705
- 671582
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521480Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91292Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321247
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1551185Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091184- 821163