Farssi on alkanut

Hyviä ne vaalit ovat, mutta kirkkoa hallitsevat nytkin semmoiset seurakuntavaltuustot, joilla ei ole demokraattisia piirteitä kuin nimeksi. Tarkoitan tällä sitä, että monessa seurakunnassa on ehdokkaita yhtä monta kuin valittavia, joten vaalia ei tarvitse pitää. Näin ne edustajat joilla ei ole demokraattista kannatusta, he näin varmistavat oman edustuspaikkansa. Tämmöinen farssi, tai näytelmä on monessa kirkossa tänäänkin totta. Papeilla ja piispoilla on suojatyöpaikka kirkossa, ei tarvitse edes uskoa Jumalaan, virka säilyy.
Luottamushenkilöiden ei ole pakko hankkia ehdokkaita enempää kuin valitaan valtuutettuja. Näin johdetaan kirkkoa ja kansa maksaa, eletään herran pelossa.
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirkko ja kirkkovaalit pitäisi eriyttää politiikasta, nythän Suomen Evankelista kirkko on Laestadiulaisten komennossa ja Keskustapuoluueen vankka tuki, yleisesti luullaan, että kirkko toimii itsenäisesti ja isommat toiveet, että irti maallisesta, ei ole vaan, kirkko- valtuutetuilla on vahva vaikutus niin halutessaan kuntajohtoon. Jopa yksityiseen kunta- hlön toimeentuloon, kuin keskiaikana inkvisiittio on ollut, kirkon henki rangaista ei ole kadonnut mihinkään, se on nyt vain hienosäädetty toimivaksi ilman kirvesta. Lisäksi on henkinen kidutus ja lisää hulluutta!

Äänestä
  • Kärsämäellä ry:n väki on valloittanut keskustapuolueen. Näin he ovat paremmassa asemassa kirkon sisällä jaettaessa puheenjohtajia erilaisiin johtokuntiin. Tämä on heiltä viisasta toimintaa, kun vielä ehdokkaita on enempi kuin ry:n jäsenmäärä edellyttäisi – hurraa valta on hyppysissä ja vielä kun pyritään ehdokasasettelussa samaan lukumäärään, kuin tullaan valtuutettuja valitsemaan. Eipä ole demokraattisuudesta tietoakaan.

    Äänestä

Näempä onkin. Raohanyhistyksellä taetaa olla aikuisia – äänikelpoisia noin 60 kal. Meitä muita parituhatta. ry:n eokkaita valtuustoon seihtemän ja muita kaheksan. Näen ne jakkautuu paekat sopusasti.

Äänestä

..ja koko kuntakonserni johon kirkkokin kuuluu arvostetaan lähtötelineissä-ylös! alimille portaille

Äänestä
  • ,, ja se eriarvoisuus Kärsämäellä eritoten, kuten paikallinen kunnanvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu jakaa #hoitokokouksia muualta Kärsämäkeen töihin tulleelle, vaan ei oman kylän syntisille, joille ei maajalassakaan kerkee kaikkia syntejä tekemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyyh kirjoitti:

Hyviä ne vaalit ovat, mutta kirkkoa hallitsevat nytkin semmoiset seurakuntavaltuustot, joilla ei ole demokraattisia piirteitä kuin nimeksi. Tarkoitan tällä sitä, että monessa seurakunnassa on ehdokkaita yhtä monta kuin valittavia, joten vaalia ei tarvitse pitää. Näin ne edustajat joilla ei ole demokraattista kannatusta, he näin varmistavat oman edustuspaikkansa. Tämmöinen farssi, tai näytelmä on monessa kirkossa tänäänkin totta. Papeilla ja piispoilla on suojatyöpaikka kirkossa, ei tarvitse edes uskoa Jumalaan, virka säilyy.
Luottamushenkilöiden ei ole pakko hankkia ehdokkaita enempää kuin valitaan valtuutettuja. Näin johdetaan kirkkoa ja kansa maksaa, eletään herran pelossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu