Mies ei halua erota

Inksu

Takana yhteistä taivalta 30 vuotta, seitsemän viimeistä niistä täysin ilman fyysistä kosketusta.
Arkielämä sujuu pääsääntöisesti ongelmitta. Yhteisiä puheenaiheitakin löytyy päivän politiikasta yms. yleisluontoisista asioista. Mutta paljon puuttuu, kun elämää eletään pelkästään kämppiksinä. Olen ilmaissut jo pari vuotta sitten haluni erota, ja olen sen monesti ottanut esille. Mutta mieheni ei halua asiasta puhua, vaan vaikenee kuin muuri. Lämpimät tunteeni häntä kohtaan ovat täysin kuolleet ja olen varma, ettei niitä millään enää eloon saa. Yhteinen omaisuus vaikeuttaa yksipuolista eron hakemista, toki se mahdollista on. Tilanne aiheuttaa katkeruutta ja jopa vihan tunteita miestäni kohtaan.
Itse olen vielä työelämässä, kuusi vuotta eläkeikään, mieheni kymmenen vuotta minua vanhempana jo eläkkeellä. Haluaisin vielä parisuhteen, jossa on mukana tunteita ja fyysisyyttä. En halua alle kuusikymppisenä luopua kaikesta siitä. Toki tiedostan, että kenties sellaista suhdetta ei koskaan löydy, mutta siihenkin olen valmis. Pettämään en ole kaikesta huolimatta ollut valmis. Haluan myös, että miehelläni olisi mahdollisuus löytää kumppaniksi nainen, joka hänestä välittää. Miehille se on iäkkäämpänäkin helpompaa kuin meille naisille.
Asiallisia kommentteja, kiitos.

22

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eronnutkin

      Mitäpä muutakaan tuohon voi sanoa kuin että eroa jos se sinusta tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Itse en jaksaisi noin kauan olla ilman minkäänlaista fyysistä kosketusta. Sinulla on vielä pitkään elämää edessä päin joten myös mahdollista löytää hyvä kumppani. Tsemppiä sinulle.

    • tiedäntunteen

      Ymmärrän hyvin halusi erota!. Suhde on tuhoon tuomittu ilman tunteita ja fyysistä kosketusta, jokainen ihminen kaipaa fyysistä kosketusta ja onnellisia on ne joilla on tunteetkin mukana. Sinä olet vielä melko nuori ja kaikki luonnolliset tarpeet ja kaipuut tulisi voida tyydyttää parisuhteessa eläessä, kauan olet jaksanutkin elää vain ns. kämppiksinä. Minä en osaa sinulle neuvoja antaa muuta kuin että puhu vielä miehesi kanssa yritä saada hänet ymmärtämään että sopu ero olisi parempi vaihtoehto kuin erota riidoissa ja varsinkin jos on lapsia ja lastenlapsia aina tulee tilanteita juhlia ynm. joihin olisi kivempi osallistua kavereina, vanhempina ja isovanhempina ja ystävinä.Itse olen eronnut mutta X:säni kanssa elämme hyvissä väleissä ja ystävinä.

    • jalmarieinari

      Tämä on juuri se mitä olen kertonnut/ neuvonnut ihmisille.
      Ottakaa oman ikäinen puoliso.
      Juu, juu. rakkaus ei katso sitä eikä tätä.
      Samaa renkutusta saa kuunnella vastaukseksi. Mutta kun fakta on se että se rakkaus osuu aina uudestaan kohdalle jos sille vaan antaa mahdollisuuden.
      Eli liian suuri ikäero on ongelma. Toinen pappa ja toinen viriili sekä nuorekas.
      Pahemmaksi koko juttu muuttuu kun aloittajakin jää eläkkeelle. Ja vielä pahemmaksi jos papan kunto (henkinen/ fyysinen) romahtaa ja pitää alkaa hyysäämään.
      Ainoa fyysinen toiminta on teillä sitä kun peset ja pyyhit per...n.

    • huomaa-nainenki-vanhenee

      Miehellesi on ero kauhistus, varmasti paha juttu,
      ilmeisesti hänellä on TYYPILLISET vanhan miehen vaivat alkaneet,

      kaikille vanheneville miehille tulee eturauhasen suurentuma,
      se voi paljastua jopa syöväksi,
      hän ei kehtaa ilmeisesti puhua vaivastaan ,
      se on miehille hyvin arka juttu,
      hänen kannataisi mennä lääkäriin tarkistuttamaan terveytensä,
      sillä eturauhasen suurentuma voi viedä miehisen kyvykkyyden
      joten siksi ei pysty olemaan seksi suhteessa puolisonkanssa,
      mutta jos sattuu miehelläsi olemaan hyvälaatuinen suurentuma
      sitä voidaan hoitaa, seksi kyky saattaa palautua,
      ikäväkyllä kaikille miehille tulee impotentti vanhemuuten,
      sinun kannataa miettiä tarkaan ottaakko eroa,
      sillä rakkkaus on paljon suurempi ja arvokkaampaa pitkässä avioliitossa kuin kyky seksiin,

      seksi - elämä naiselle ei ole koko elämä,
      eikä uusi mies ole aina lopulta se oikea joka kanssa jaksaisi viettää vanhuudenpäivänsä,
      kyllä oma vanha puoliso lopulta on kaikkein paras vanhenevalle naisellekki,
      ON kokemusta omasta usein myrskyisestäkin pitkästä avioliitosta
      joka lopulta päättyi puolison kuolemaan,
      hänellekki tuli eturauhasvaivat ja muutaki sairautta , 55v avio päättyi kuolemaan

    • ApollonS

      Jokainen voi vain peilata omista tarpeistaan ja elämästä, mutta jokaisella on oikeus olla rakastettu, haluttu ja saada hellyyttä ja lämpöä ja kun se teillä on nyt mahdotonta, niin puntariin ero tai haet hellyyden muualta.

      Jos mies muuten on ok, niin kerran pari kuukaudessa käyt tyydyttämässä ihmisen perus tarpeen ja unohdat moralisoinnin, miestäsi tässä pitäisi sormella osoitta eikä sinua...

      Lue iltalehden verkosta eiliseltä 65 naisen tarina.

      Mielestäni ei ole mitään sankarimaista kärvistellä puutteessa, jos miehesi ei antaisi sinun syödä, niin kauanko mahtaisit olla nälkäisen kotona, kyllä tuo läheisyyden kaipuu on ihan samalla tapaa inhimillisyyttä ja psyykkisen eheyden kannalta tärkeä, tietysti ihmisissä eroja.

      • Oletvalheessaelänyt

        Oikeuksia on helppoa vaatia mutta sekin voi olla vikana ettei osaa antaa, vaan on tottunut olevan aina saavana osapuolena ja kun antaja kyllästyy niin se saaja alkaa vihaamaan, turhautuu.

        Ensin pitää rakastaa itseään tietenkin mutta ei narsistisesti niin että on liian itsekeskeinen.

        Oman itsensä löytäminen niin ettei sitä toisen onnea tarvitse tuoda vaan löytää sen ihan itsestään niin on harvalla sellainen kyky. Toinen vaan täydentää sitä mutta pääasiassa pitäisi löytää onni omasta itsestään. Ihmisen ymmärtäminen ja rakastaminen sen heikkouksista huolimatta on pitkä tie ja ensin pitää hyväksyä oma itsensä heikkouksineen.

        Kukaan ei ole täydellinen ja kaikissa ihmisissä on vikansa. Ja ihmettelen kuinka voidaan olla yhdessä 30 vuotta ja kemiat eivät kohtaa siellä loppupäässä kun pitäisi olla ihan päinvastoin niin ettei alkupäässä kohtaa mutta sitten kehittyessä saadaan loppupäätä kohtaamaan.

        Päättelisin ettei alkuperäisen kirjoittajan suhteessa ole ollut rakkautta koskaan alunperinkään sillä moni kokee pelkän seksin rakkaudeksi ja jos se loppuu niin koko suhde on tiensä päässä. Seitsemän vuotta kitumista ja on siinä suhteessa kuitenkin niin ihmettelen miksi sitten ei loppuun asti jaksa?

        Minä en tarvitse välttämättä yhdyntää että pystyn rakastamaan miestäni ja rakastan häntä ja vaikka mitä sairauksia tulisi niin häntä en jätä. Vanhemmiten alkaa tulla sairauksia ja vaivoja eikä niistä ole helppoa puhua vaikka oltaisiin kuinka kauan oltu yhdessä ja se pitää vain vaistota toisesta ihmisestä jos ei ole kaikki ihan hyvin. Tuntosarvet pitää olla kun ei meidän lapsuudessa saanut mitään puhua vaivoista niin uskoisin miehelläni olevan ihan sama. Meillä ei saanut koskaan olla sairaana ja sairaana piti aina mennä kouluun niin ettei saanut päivääkään olla pois sieltä. Meidän ikäluokkamme ihmiset eivät ole mitään hölöttäjiä kuten nyky nuoriso. Tunteita ei ole totuttu näyttämään ja niitä ei näytetä välttämättä koskaan. Mieheni ei ole mikään halailija ja tunteiden osoittaja ollut alun perinkään ja se kelpasi minulle ja minä en tarvitse sellaista äklöä tunteiden osoittamista, en missään muodossa. Siis sellaista millä auervaaramaiset miehet saavat naiset

        Minua ällöttää sellainen äklö tunteista puhuminen ja koko ajan halaileminen niin että en edes tykkää sellaisesta. Sellainen väkisin väännetty tunteiden osoittaminen ällöttää.

        Läheisyys ei ole yhtä kuin se yhdyntä.

        Naisen tarinaako tässä vain pitäisi lukea kun se on yksipuolista ja monet naiset ovat narsistisia prinsessoja joilla kusi on noussut kupoliin.

        Itsestään liikoja luuleva vanha nainen kuvittelee olevansa seksuaalisesti vielä kiinnostava kun ei ole katsonut peiliin itseään että on vanha ämmä jo. Minä näin itseni kaksikymmentä vuotta nuorempana kunnes annoin valokuvata itseni. Niin se vain peilikuva itsestä vääristyy ja muuttuu eikä näe sitä että on todellisuudessa vanhentunut.

        Kun ei näe todellista ikäänsä niin kuvittelee olevansa vielä hehkeä nuori ja sitten ihmettelee kun ei seksuaalisesti ketään kiinnosta, ei edes avio siippaansa.

        Monille naisille tulee järkytyksenä jossain vaiheessa että on rupsahtanut eikä sitä voi ymmärtää vaan kuvittelee olevansa vielä vedossa vaikka ikää on kuuskymmenellä. Sitä itse luulee että yli viiskymppinen rupsahtanut ämmä olisi vielä seksuaalisesti kiinnostava markkinoilla niin että heti viedään käsistä.

        Elämän kumppanikseen ei kukaan tarvitse vanhaa ämmää tai miestä ellei rahallista hyötyä ole. Vanhana tulet sen huomaamaan ettei kukaan ole kiinnostunut mistään vanhasta ämmästä tai äijästä jos ei rahaa ole. Nuoren saa jos on elättää se.

        Monille eronneille tulee ihan yllätyksenä se ettei saakkaan enään ketään vanhana ja rupsahtaneena kun omasta mielestään on vielä ihan nuori.

        Pyytää jonkun ottaa valokuvan itsestään niin näkee totuuden jos ei näe itseään oikeassa suhteessa enään peilistä. Voin sanoa että oma peilikuvani jäi noin kolmekymmentä vuotta taakseppäin kunnes näin totuuden valokuvista kun koulutuksessani kuvattiin itseämme. Olen vanha ja just ikäiseni näköinen vaikka kuvittelin olevani nuorekkaampi. Suurin osa ikäisistäni kuvittelee olevansa nuorempia kuin ovatkaan.

        Suurin osa ihmisistä ei tajua omaa vanhenemistaan vaan pitää itseään nuorempana kuin onkaan. Otin kuvan äidistäni ja tulostin kuvan niin hän järkyttyi että onko hän noin vahan näköinen. Ihminen ei näe pelistä itseään niin vanhana ilmeisesti. En näe itseänikään niin vanhana kuin valokuvaaja ottaa kuvan niin näkyy todellinen ikäni.

        Kamera kertoo totuuden jos ei omaa peilikuvaansa näe. Moni vanha ihminen elää valheessa että on nuorekas ja kuvittelee olevansa vielä haluttu vaikka kukaan ei tosiaan halua ketään keski-ikäistä vanhenevaa ämmää tai äijää.

      • Åborginaalisti
        Oletvalheessaelänyt kirjoitti:

        Sanoin läheisyyden ja lämmön vain hieman herkemmin jos haluat niin takoitin nussimista tai muita synonyymejä.

        Seksi tai paneminen on kyllä ihan perus vietti ainakin miehillä tai minulla. Sillä ei ole kauheasti tekemistä rakkauden kanssa vaikka rakastavaiset luonnollisesti rakastelevat. Vietillä tarkoitan samaa mitä eläimillä on, tulee hormooneista ja mistä lenee kromosomeista, ei eläimet paljoa tunteile yleisesti ainakaan vaan pienen leikin jälkeen raju akti ja ihminen on eläin siinä missä muutkin, vaikka itsensä korottanut ja luonut moraaliset säännöt ja hyvä niin muutenhan raiskaus olisi ihan arkipäivää kuten eläimilläkin usein.

        Minusta ainakin kaikki naiset ovat omalla tavalla seksikkäitä ja itsellä kyllä silmä lepää 50-60 naisissa, aina minä niitä tiiraillen kaikkialla ja ajattelen mielessäni millainenhan herkku tuolla on jalkojensa välissä, tai muuta vastaavaa, eli kyllä vanhempi nainen on haluttava kiloineen tai rupsahtaneineen kaikkineen.

        Mooses on mooses ja seksuaalisuus ja paneminen on keksitty jo ennen yhtäkään moralisoivaa uskontoa, joten panemisiin ilman moraalisia kahleita

        Ja jos tarvetta, niin turun suunnalta saat...

    • 30vuottahukkaan

      Mikä estää sitten kokeilemasta sitä pettämistä ennen kuin lopullisesti laittaa lusikat jakoon. Jos löydät toisen miehen tai jäät kiinni pettämisestä niin miehesi olisi helpompaa hyväksyä ettet enään halua elää hänen kanssaan.

      Ehkä itsekkään en ymmärtäisi miksi puolisoni haluaa eron jos sillä ei ole toista, eikä ole käynyt vieraissa.

      Kaikissa pitkissä suhteissa laitetaan lopuksi sängyt erilleen ennemmin tai myöhemmin ja sitä salaillaan koska siitä naljaillaan että on kaverisuhde ja tosiasiassa iän myötä tulee univaikeuksia, toinen esim. kuorsaa tai pyörii, heräilee vessaan ja sitten vaan nukutaan väkisin samassa punkassa ja univajeessa mennään duuniin hermot piukalla.

      Tuo on kuitenkin aika paha ongelma jos tunteitakaan ei ole vaan vihaa, ja voi olla ettei tunteita koskaan ole ollutkaan, se on vain seksi toiminut aikansa ja se kun on loppunut niin mitään muuta ei ole.

      Toinen vaihtoehto on että muuttakaa eri asuntoihin mutta ei tarvitse heti erota, niin että sellainen pehmeä lasku.

      Toisilla on sellainen luulo että ihmisellä on jokin sairaus jos ei seksi kiinnosta aina ja ikuisesti ja itsekkin olen miettinyt kuinka se seksi on sellainen ihme asia tässä elämässä että kaikkia pitäisi se kiinnostaa niin kauan kun toinen jalka ei haudassa ole.

      Itse toivon etten päätyisi pitkän suhteen jälkeen 60-70-vuotiaana sinkuksi ja varmasti jäisin sitten yksin niin että en pystyisi mitään suhteita niin vanhana luomaan. Suurin osa jää yksinäiseksi loppujen lopuksi ja vain hyvin harva iäkkäinä eronneista löytää vielä jonkun loppuelämäkseen.

      • tyrä.kki

        Vimeinen kappaleesi sisältää järkiajatuksen. Sekin piti omalle muijalleni vääntää rautalangasta, kai se pikkuisen säpsähti todellisuuteen. Poikammekin eivät ole enää innokkaita pitämään yhteyttä, outoa sekin. Olemme hiukan liian vanhoja tämän ikäryhmän keskusteluihin, mutta emme vielä eläkkeellä. Itse olen häntä kolme vuotta vanhempi.

    • mitävalitat

      Kukaan ei ota sinua jos eroot kun olet noin vanha ämmä.

      Seksuaalisesti et kiinnosta enään ketään muuta kuin omissa kuvitelmissasi.

      Ketään ei kiinnosta noin vanha ämmä muuta kuin sellainen joka apua tarvitsee joka päiväiseen elämäänsä. Hoiva ihmisenä saat töitä mutta seksuaalisesti ei ketään kiinnosta noin vanha ihminen.

      Hakeudu harrastuksiin ja käy hieronnassa kuten muutkin kotirouvat joita ei kotona enään hemmotella. Käy vieraissa ihan vapaasti käyttämällä nuoria poikia jotka eivät saa ikäisiltään tytöiltä.

      Ketä kiinnostaa vanha ämmä jos et ole seksiä kokenut ikinä miehesi kanssa. Risteilyllä on mahdollisuus.

    • jormakkala

      Jos ei ole seksiä niin suhde on kaverillinen.
      Eli puoliso on kämppäkaveri.
      Hyvän kämppiksen kanssa on mukavaa ja ystävyys on tärkeää ja hienoa.
      Mutta silti suhde on kaverisuhde ei rakkaus.
      Monet sekoittavat rakkauden siihen että toisen kanssa on kiva olla. Rakastelu on terveen parisuhteen kulmakivi.

    • Miksinyt

      Olet liian vanha aloittamaan uutta suhdetta ja sun kohdalla se on myöhäistä.

      Olet 30 vuotta myöhässä ja aikasi meni ohitse.

      • Eijunalauta

        Jo on taas varsinainen yksinkertaisuuden ylistys tuo kommenttisi.

    • tyrä.kki

      No sillä vain ei enää seiso. Hyväksy vanheneminen. Wttuko otin sinua vanhemman aviomieheksesi!

    • hytinäx1

      Miksi syyllistät ainoastaan miestäsi. Jos ei enää halita eikä kuljeta käsikädessäkään, rakastelusta puhumattakaan niin mikä sinua työssä käyvää ihmistä estää eroamasta?
      Joskus on turhaa keskustella ja jankata, senkus laitat erohakemuksen maistraattiin ja etsit itsellesi asunnon. Otat kotoasi vain ne omat tavarasi ja lähdet. Turhaan mariset täällä palstalla. Vai onko sittenkin pohjimmiltaan niin että itse et uskalla ottaa sitä lopullista askelta?

      • Vai

        onko niin, että mies tälläkin keinolla koettaa vyöryttää eron vaimonsa syyksi,
        jottei menettäisi perintöä, jota kärkkyy vaimonsa suvulta,
        kun heidän suvussaan kaikk panaa menemmää, viinaa ja karkkeja, matkoja-------ym---ym----

    • sitä_sun_tätä

      Kyllä sitä voi olla toisen kanssa ihan kämppäkaverinakin. Se on myös taloudellisesti hyvä ratkaisu. Toisaalta jos raha ei ole esteenä, niin kannattaa erota ja muuttaa omilleen. Ei tarvi ruveta miehen omaishoitajaksi.

      Irtoseksiä on aina tarjolla, kaikenmaailman vempaimia sun muita. Valitettavasti sitä nukkebordellia ei ole tehty naisille, se voisi olla yksi vaihtoehto.

      Jos mies on kovin roikkuvaista sorttia ja mustasukkainen, niin sitten kannattaa harkita sitä eroa. Muuttaa ainakin kauas nykyisestä asuinpaikkakunnasta.

    • e.lä.mä

      Vittu ilman aivoja???

      • kunhan_kysyn

        Sinullako sellainen on?

    • Jaamala

      Asun itseäni vanhemman miehen kanssa. Hän 80, minä 55 . Tulemme loistavasti toimeen. Mies on ollut avopuolisoni vuodest 1987. Seksiä meillä ei enää ole mutta sen puutteen voin hoitaa omin pikku kätösin. En tarvitse miestä tyydytyksen saamiseen. Henkinen yhteys on hyvä avopuolison kanssa,huumori pelaa. Halailukin onnistuu,mitä nyt massut on vähän tiellä. Moni sekoittaa läheisyyden tarpeen ja seksin. Sitoo ne mielessään yhteen niin,että ei osaakkaan hakea vain toista jos toinen katoaa. Muistakaa että ilman seksiäkin voi olla läheisyyttä.

      • eikä_ole_kuivaa

        Olen kohta 60:nen mies. Normaalimittainen, mutta haluan mieluimmin lihavaa naista. Se saa minut todella kiihottumaan. Siinä tuntee jotain saavansa, kun on sängyssä pulska nainen, jolle saa antaa - ei ole mikään "vispiläplikka".

      • Huomasin-samaisuutta

        ""Asun itseäni vanhemman miehen kanssa. Hän 80, minä 55 .""
        Kurt ja Eppu Nuotio ovat samaa ikä kaliibberia. Olleet yhdessä 80-luvulta saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe