Vaikka kuinka paljon sanailisin ja väittelisin täällä netissä siitä että mikä yhdistys on lahko ja mikä ei , taikka osallistuisin juupas eipäs keskusteluun , tai sitten vaan hiljaa lukisin näitä keskusteluja niin useasti liitän kädet yhteen ja pyydän Jumalalta sitä että kun ummistan silmäni iki uneen niin hän armossaan antaisi minulle juuri senverran uskoa että minäkin pääsisin Taivaaseen ikuiseen Onneen ja Autuuteen näkemään Jumalan kasvoista kasvoihin. Siihen minä tahdon ja haluan uskoa.
Piäassiissa
Pikkunenisopoeka
10488
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Koita nukkua paljon, siitä se usko tulee muutamien oppien mukaan.
Niin, oleellistahan tässä on, mihin uskotaan. He jotka Jeesuksen Kristuksen puoleen lääntyvät, heille on jo LUVATTU pelastus.
Mutta kun on sitä kuollutta uskoa kaikki muu kuin seuroissa saarnattu usko. Väärää jumalisuutta, pahempaa kuin kaikki julkisyntikin, niin kuulin jo lapsuudessani tässä siunatussa kristillidyydessä omaksuttavan. Vanhoolliset olivat aivan kauhistus. Niin kai vanhemmille saarnattiin kun siihen uskoon olivat tulleet. Niin se tuntuu periytyvän vaan joillekin nykyisinkin.?
Kyllähän se aika kuollutta on tämä nykyinen esikoislestadiolaisuus. Mitä maailman evankelioimiseen tulee, liike on eristäytynyt kaikesta yhteistyöstä toisten kristittyjen kanssa.
Avaaja, osuit naulan kantaan. Elämme täällä kuollaksemme-, sitä ei kukaan voi paeta.
Kuoleman hetkellä usko tulee koetelluksi. Onnellinen on ihminen, joka on hätääntyneelle sielulleen saanut lohdutuksen ja varmuuden, että synnit on anteeksi annettu. Siinä koetellaan siis uskon oikeus. Voin luottaa että Jumala johdattaa tähän halveksittuun seurakuntaan ne, jotka Hän on valinnut. Toivon sinulle Jumalan johdatusta ystävä, joka olet huolissasi sielusi tilasta ja autuudesta. Nämä palstat ovat omiaan sekoittamaan mieltäsi ja sydäntäsi, eli eivät tarjoa oikeaa apua vaan vihollisen halua saattaa kadotukseen niin paljon sieluja, kun ikinä ehtii.
Tule seuroihin kuuntelemaan Jumalan Sanaa. Älä tyydy puolinaiseen kristillisyyteen, missä sielusi jää epävarmaksi. Tiedät kyllä milloin rauhan saat, ja oikean vapauden. Sitä ei tämä maailma ymmärrä. Lähden pois lukemasta näitä kiistoja, nämä ei auta kulkuani tällä matkalla. Jumalan Sana auttaa.
Olen samaa mieltä
Ei Kristuksen seurakunta ole halveksittu seurakunta. Se on maalmanlaajuinen 2000 vuotta vanha seurakunta. Elää ja voi hyvin.
Näitä ajallisia narsistisia joukkioita on kristinuskon piirissä paljon, joilla ei ole mitään käsitysta siitä mikä on seurakunta kristinuskossa. He uskovat oman joukkonsa olevan Kristuksen seurakunta. Ja kuten narsismiin kuuluu, heille on tärkeätä että vain me pelastumme.
Ohhoh, vai ei Kristuksen seurakunta ole halveksittu, nyt puhut väärin-, muistelepa kuinka suuret joukot huusivat "ristiinnaulitse"! Ei ollut montaa ystävää Herrallamme silloin. Ja hän sai kuulla "sinä olet samarialainen ja sinussa on perkele -
Hänen jälkiään seuraavat eivät saa kiitosta tässä maailmassa. He ovat halveksittuja. Halusit tai et-
On paljon hienoa" herraskristilisyyttä", puhutaan Jeesuksesta mutta ei kuljeta alennuksen tietä, vaan kaunista ja hienoa halutaan tavoitella niin puheissa kun elämässäkin. No hyökätkää taas
"Narsissitvastaatähän"
Narsissit ovat kauniita kukkia mutta eipä ne minulle paljon vastaile vaikka niille jutustelisinkin. Edustanko nyt siis tietämättäni "hienoa herraskristillisyyttä". Kukat ja kaikki.
Eihän rääsyt ja ihmisopit alennuksen tietä ole, vaan hengellistä ylpeyttä ja omavanhurskautta.