oinaat vedättää...

Onko muilla kokemuksia oinaan"epärehellisyydestä" suhteessa?Tarkoitan tällä sitä että oinas ei vaan tule kertoneeksi todellista tilannetta esim.olemassa jo oleva suhde yms.Kertoo vasta sitten kun nainen on jo aivan koukussa oinaaseen.Itselläni on samantyyppisiä juttuja ollut 4 kappaletta ja jokaisessa tapauksessa kaikki miehet ovat olleet oinaita!!!
61158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hmmm... Minulla ei ole kokemusta oinas miehistä kovasti mutta itse en toisten tunteilla leiki. Jos olen jonkun kanssa niin olen sitten kunnolla, eli en pelleile =) Ikävää että olet törmännyt epärehellisiin tapauksiin.

Äänestä
  • Kyllä oinasmies vedättää ja näkee suurtakin vaivaa sen vuoksi. Aivan mestari omassa vedätysluokassaan..

    Äänestä

Ihan samoja kokemuksia oinasnaisesta.kerrotaan vaan juuri se mitä halutaan.

Äänestä

Ollaan oltu yhdessä teinistä saakka ja minä aina toivonut salaa, että jospa jo olisi kokonaan minun. En uskaltanut mennä pois suhteesta ja nyt voin todella huonosti. Petti nyt minua 81-syntyneen työkaverin kanssa, enkä voi oikein uskoa ettei se merkinnyt mitään. Oli vaan oman pahan olonsa ja 40-kriisin uhmaa. Hah, hah. Jos sanoo, että olen hänen ainoa ja paras naisensa, niin ompa hassu tapa se osoittaa. Olisi voinut puhua pahasta olostaan minulle, eikä sekoittaa siihen kolmatta persoonaa. En oikein tahdo saada elämänvoimaa enää nousemaan ja itsetuntoani siinä sivussa. Kilttinä kala-ihmisenä kun olen koko ikäni ollut se palvoja ja siinä sivussa unohtanut itseni kokonaan. Elänyt niin sanotusti toisen kautta. Oma vikani tietysti... Silti jaksan uskoa, että kyllä me vielä, mutta se vaatii todella paljon työtä sisimmässä ja sydämessä.

Äänestä
  • Kylläpä sinulle on käynyt kurjasti. Tuollaiset tapaukset on inhottavia. Toivottavasti miehesi ymmärtää arvostaa sinua ja saatte asiat kuntoon =)

    Äänestä

  • kuulostaa tutulta. olin vuoden oinas miehen kans.. elin tavallaan hänen kauttaan myös ja kaikki tuntu olevan täydellistä. oinas mieheni sanoi rakastavansa ja haluavansa naimisiin mutta meni vain vajaa viikko ja suhde loppui. kunnon selitystä en ole saanut, tutkimattomat ovat oinaitten tiet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksostypy67 kirjoitti:

Onko muilla kokemuksia oinaan"epärehellisyydestä" suhteessa?Tarkoitan tällä sitä että oinas ei vaan tule kertoneeksi todellista tilannetta esim.olemassa jo oleva suhde yms.Kertoo vasta sitten kun nainen on jo aivan koukussa oinaaseen.Itselläni on samantyyppisiä juttuja ollut 4 kappaletta ja jokaisessa tapauksessa kaikki miehet ovat olleet oinaita!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu