Osaako kukaan kertoa että miten pystyy jättämään poikaystävänsä vaikka rakastaa häntä enemmän kuin mitään koko maan päällä? Mä rakasta mun poikaystävää , mutta olen huomannut ettei hän rakasta mua. Olen sanonut hänelle monta kertaa sen mutta hän ei vastaa
takasin mitään on ihan hiljaa. olemme seurustellut nyt vähän yli 2 vuotta ja noin vuoden verran tää suhde on ollut kuin oltaisiin vaan kämppiksiä tai jotain. poikaystäväni käy kavereidensa kanssa baareissa ja joka puolella mutta kun mä pyydän häntä lähtemään johonkin niin se ssanoo vaan et ei o rahaa tai on muuta tekemistä.
jos löytyy neuvoo et mitä teen niin kiitos hirveesti avusta jo etukäteen...
takasin mitään on ihan hiljaa. olemme seurustellut nyt vähän yli 2 vuotta ja noin vuoden verran tää suhde on ollut kuin oltaisiin vaan kämppiksiä tai jotain. poikaystäväni käy kavereidensa kanssa baareissa ja joka puolella mutta kun mä pyydän häntä lähtemään johonkin niin se ssanoo vaan et ei o rahaa tai on muuta tekemistä.
jos löytyy neuvoo et mitä teen niin kiitos hirveesti avusta jo etukäteen...
Vastaukset 9
Vanhimmat
palasia kasaan. Näe ystäviäsi, perhettäsi, etsi uusi harrastus, panosta opiskeluun jne. Valmistele asunto ym. asiat kuntoon. Siitä se lähtee. Mutta yritä ennenkaikkea puhua miekkosen kanssa!Eron jälkeen se ei ole mahdollista. Sitten tiedät, että teit ainakin kaiken mahdollisen...
Kinkkinen juttu.
Sinä rakastat, mutta sinusta tuntuu ettei hän välitä.. Asia ei välttämättä ole niin, vaikka hänen käytöksensä on mitä on.
On tosiaan kaksi vaihtoehtoa, joko hän välittää tai sitten ei, ennen kuin alat häntä suorilta käsin niskapersotteella ulos heittämään, ottaisin sinuna selvää mitä hän todellisuudessa ajattelee. Suoraan puhuminen on tietysti paras tekniikka, kysyt että missä nyt mennään oma puppernikkelini?! Jos hän ei osaa siihen mitään vastata, annat ajan hieman kulua ja katsot miten homma etenee. Jos tilanne ei muutu, on toiminnan aika!
Olette olleet 2 vuotta yhdessä, joten suurin huuma on varmasti ohi ja rakas arki on tullut kehiin, suhde ei ole entisensä, rakkausvaihe on pikkuhiljaa imetty kuiviin..
Siitä alkaakin suhteen todellinen vaaliminen, eli töitä olis tiedossa :) Joinain hetkinä parisuhteessa tulee fiilis, ettei tää taidakaan olla se juttu ja sitä alkaa suuntaamaan mielenkiintonsa toisaalle. Mutta jos niin ei käy molemmille ja sinä tiedät haluavasi olla miehesi kanssa, on sinun otettava suhteenne asiaksesi ja vakuuttaa se toinen puoli sanoin ja teoin siitä, että tätä juttua ei nyt kannnata kärrätä vielä kierrätykseen. Vaikeuksien jälkeen koittaa taas paremmat ajat ja sen eteen kannattaa tehdä vähän ylitöitä ;)
Toisen usko parisuhteeseen valaa kummasti myös toiseen osapuoleen uskoa. Jos tosissasi panostat häneen, hän saattaa herätä siihen todellisuuteen, mitä voi olla kohta menettämässä. Jos näin ei käy, sitten vasta alat miettiä muita vaihtoehtoja, esim. olisiko teidän hyvä pitää pieni tauko tai jotain, joka myös saattaisi herättää pojun päiväunistaan.
Kyllästymistä tulee tottakai, mutta siitä se parisuhteen vaaliminen vasta alkaa, ei se ole mikään urbaani legenda, että parisuhdetta pitää hoitaa!! Ja sitten toinen juttu: parisuhde muuttuu huuman jälkeen kumppanuudeksi, eli sitten ollaankin rakkauden suurimman huuman jälkeen "kämppiksiä". Tuo tunne ei tarkoita, että joku toinen voisi olla sinulle "se oikea/oikeampi".
Sinähän rakastat miestäsi, se on kaikki mitä tarvitaan hyvään suhteen alkuun, loppu onkin teidän kahden motivaatiosta kiinni! Ehkei hän vastaa sinun rakkaudentunnustukseesi takaisin, koska velloo epämääräisten tunteiden keskellä, eikä halua valehdella. Tästä syystä nyt on oikea hetki alkaa vakuuttamaan miestäsi, että hei suurin huuma on vaihtanut muotoaan välittämiseksi, mutta kyllä meistä vielä intohimoa löytyy, älä sinä siinä huoli ettet tällä hetkellä tiedä mitä haluat, minä tiedän ja tulet vielä näkemään, että minä olen oikeassa ;) (Ja vaikka viettelet miehen kammarin puolelle (keittiökin käy ;)), ja vakuutat hänelle, että sinä olet itsevarma teistä, miehesi voi aina luottaa sinuun ;D )
Mä pidän peukkuja että onnistut!! ;)
kiitos tuo auttoi jo aika paljon=) Yritän ottaa neuvostasi vaarin ja laittaa asiat kondikseen=) Jos mikään ei auta niin mun on vaan aika jättää ukoni ja alkaa oma elämä. Nyt kun sitä ajattelee niin se tuntuu ihan hirveältä, mutta kai siitä sitten ajan kanssa pääsee ylitse. Onneksi on kavereita jotka on tukena aina kun tarvitsee=)
mäkin seurustelin maailman ihanimman pojan kanssa.. ainakin luulin.. hän oli pitkä tumma komae urheilija , siis kaikkea mitä nainen voi haluta. alkuaikoina oli ihana hempeää ja yhdessä oli hauskaa ja pian kaikki muuttui. en tiä miks. hän oli hiljainen eikä puhunut mitään. ainaka kun olimme toistemme luona kylässä niin katsoimme vain tvtä emmekä puhuneet mitää.. kerran jopa nukahdin sohvalle eikä hän edes huomannut!! :) sitte tuli mitta täytee, kerroin mikä mättää vaikka olin ihan kuset ja paskat housussa et miten pystyn tehdä sen! mutta itkua pidellen kerroin miksi juttu ei toimi ja vaikka näin hänenkin silmässään kyyneliä en perunut juttujani vaan ajoin asiani loppuun. ja nyt ollaa kavereita. ihan niiku oltii silloinkii ku seurusteltii..
no mä luulen että jos nyt jätän ukkoni niin mä oon yksin loppuikäni=( Mä muserrun ihan täysin siihen mutta kai sitä jotain on tehtävä kun ei tää näytä näinkään olevan hyvä=( Kiitos kuitenkin kun viitsit kirjottaa...
Kokemuksesta tiedän, että se tekee oman aikansa tosi kipeetä ja mikään ei tunnu miltään ja tuntuu että ei siitä pääse ylitse.
..Mutta kyllä se siitä ajan kanssa..
Kannattaa muistaa, että jos tosiaan koet, että se juttu ei sun rakkaudesta huolimatta enää toimi, niin mitä nopeammin teet raktaisun, niin sitä nopeammin pääset asiasta yli.. jonain päivänä huomaat taas, kuinka ihanasti aurinko paistaa, kevät tulee, tapaat ihania tyttökamujasi ja teette kaikkea kivaa yhdessä..
Ja huomaat, että ansaitset enemmän, ansaitset vastarakkautta; ja jos nykyinen poikaystäväsi ei sitä sulle tajua antaa, on ihan varmasti joku muu siihen tarkoitukseen! :)
Voimia!
Kiitos... Tuo auttoi jo paljon... Mä oon miettinyt pääni halki että jättääkkö vaiko ei mutta vielä en ole saanut päätettyä. Välillä tulee tunne että nyt mä lähden mutta sitten hetken päästä tuntuu siltä että eiköhän tää tästä vielä... Miks rakkaus sattuu näin paljon? Jos ei olisi näin paljon tunteita tää olisi helpompaa mutta kun ei!!!
Kiitos kuitenkin kaikille ketkä on vastanneet minulle se on auttanut paljon!!!=)
Tuo sun juttu vain kuulosti musta niin läheiseltä ja koetulta.
Oon 2 kertaa seurustellut ns vakavasti ja pitempään. Eka suhde, josta on jo vuosia, tuntui juuri tuolta, mutta tuntui vain, että ei halua kuitenkaan kaikesta huolimatta päästää irti, koska tuntui, että maailma pysähtyisi siihen. No olin kuitenkin aloittanut opiskelut toisessa kaupungissa, mikä tavallaan helpotti tästä miehestä irtipääsyä. Näin jälkikäteen oon tosi onnellinen, että ei olla enää yhdessä, koska en mä oisi kuitenkaan voinut olla onnellinen siinä suhteessa, ja koen kuitenkin itseni sen verran arvokkaaksi, että ansaitsen olla onnellinen (kuten sinäkin toivottavasti koet:)
No ei se käyny nappia painamalla, kyllä me mentiin muutama kerta edes takas, mutta onneksi tajusin lopulta, että EN VOI olla näin onnellinen, kun ei saa tarpeeksi sitä vastarakkautta.
No nyt oon nykyisen kanssa seukkaillut 1,5 v ja aluksi tuntui ihan samalta, että hän ei halua antaa itsestää kaikkea mulle ja suhteelle. Sanoi monta kertaa suoraan, että pelkää rakastua tosissaan muhun, koska pelkää polttavansa siivet... No silloin oli pieniä taukoja suhteessa, kun ajattelin, että eikä, en halua taas tätä! Miksei joku voi vaan haluta mua samalla tavalla kuin mä sitä toista osapuolta. Mutta nyt ollaan yhdessä taas, ja välissä on menny ihan hyvin, ja enää en epäile miehen rakkautta, mutta silti jokin kaivertaa..
Kun tulee esim. puhe yhteenmuuttamisesta, niin poikaystävän puhe kääntyy aina johonkin muuhun ja hän välttelee tämän suuntaisia vakavia aiheita. Ja silloin tulee taas uskonpuute: onko hän muka kuitenkaan tosissaan kiinnostunut tulevaisuudesta kanssani, ja jakamaan kaiken jonain päivänä?
Kun kyllä me on välillä leikkisästi puhuttu et sit kun ollaan naimisissa ym juttuja, mut en mä niitä kovin vakavasti oo uskaltanu ottaa..
En tiedä, ehkä on jääny jotkut traumat, ja jotenkin suojelen itseäni, enkä taida itsekään uskaltaa enää antaa kaikkeani.
Huh huh, tulipa stoori, miksi elämä osaa olla välillä hankalaa!? No mut koitetaan silti jaksaa hymyillä, ja selvittää tilanteet:)
..mut vielä sen verran, että kyllä mäkin viimeksi tänä aamuna mietin, että kannattaako mun jatkaa tätä suhdetta, jos toinen ei oo valmis antamaan kaikkeaan.. Ja en ole enää varma olenko itsekään, kun jokin juttu on hiipunut siinä, kun on muutama kerta jo erottu, ja taas heti parin viikon päädtä palattu yhteen..
Mutta toivottavasti sun tilanne raukeaa parhain päin, ja kerrohan kuinka käy/kävi..
moi noh jos seh ei sua rakasta ja sä rakastat sitä niin se on voinut ihastuu johonkin muuhun :(