KANNABISMYYTTEJÄ -pientä provokaatiota keskustelun pohjaksi
Kannabis on vaaratonta esim. alkoholiin verrattuna
vai
Kannabis voi aiheuttaa ahdistusta, paniikkia, hallusinaatioita ja todellisuudentajun vääristymistä (Australian terveysministeriön tutkimus vuodelta 1994). Alkoholiin verrattuna kannabinolit jää kehoomme hyvin pitkiksi ajoiksi. Kannabis on rasvaliukoinen ja alkoholi vesiliukoinen. Kannabis on tupakan lailla karsinogeeni. Kannabis aiheuttaa riippuvuutta.
Kannabis ei aiheuta krapulaa niin kuin alkoholi
vai
Kannabis aiheuttaa erilaisen humalan ja krapulan kuin alkoholi. Kannabishumala kestää 2-3 tuntia, mutta elimistöstä Kannabiksen aktiivit aineosat, kannabinolit, poistuvat viikkojenkin kuluttua.
Kannabiksen haittavaikutuksia ei ole vielä täysin selvitetty
vai
Kannabiksen vaikutuksia on tutkittu varsin laajasti, mutta täsmälliset solutason vaikutukset kehossa ovat vielä epäselviä. Uusin ja kattavin tutkimus on Austaralian terveysministeriöltä vuodelta 1994: The health and Psycholigical consequences of cannabis use
Kannabis ei aiheuta riippuvuutta
vai
Kannabis aiheuttaa fyysisen riippuvuuden ohella henkisen ja sosiaalisen riippuvuuden. Elämän kokeminen kemiallisen aineen vääristämänä hämärtää todellisuuden. Ilman ainetta elämä ei tunnu enää miellyttävältä, koska aineiden aiheuttavat keinotekoiset tunnetilat valtaavat mielen.
Kannabis on 'kevyt ja luonnollinen' huume
vai
Kannabiksen käytön fysiologiset vaikutukset katsotaan niin vakaviksi, että se sisällytetään kansainvälisessä sopimuksessa huumausaineluetteloon. Siinä kannabis rinnastetaan heroiiniin, juuri keräytymisominaisuuksiensa perusteella.
Kannabis laajentaa tajuntaa
vai
Kannabis aiheuttaa keinotekoisia aistimuksia mutta ei laajenna todellisuutta.
Kannabiksen hallussapito omaan käyttöön on sallittua
vai
Suomen lakien mukaan pienenkin määrän hallussapito on rangaistava teko. Myös kannabiksen kotikasvatus huumausaineeksi on kiellettyä.
Kannabiksen vapauttaminen estäisi rikollisuutta ja edesauttaisi hoitoon ohjautumista
vai
Kannabiksen vapauttaminen ei poistaisi muiden huumausaineiden vuoksi tapahtuvaa rikollisuutta ja varsinkaan lähimmäisille sekä ympäristölle koituvia haittavaikutuksia. Hoitoonohjautuneelle voidaan nytkin jättää syytteet lukematta. Alkoholin vapauttaminenkaan ei ole poistanut sen aiheuttamia kansantaloudellisia ja sosiaalisia ongelmia.
Kannabis lisää seksuaalista nautintoa
vai
Kannabis voi aiheuttaa käyttäjässää harhan kasvaneesta nautinnosta, mutta seksuaalinen vietti vähenee kroonisella käyttäjällä. Fysiologisesti kannabis vaurioittaa siittiöitä, passivoittaa ja aiheuttaa hormonihäiriöitä, mm tetosteronin laskua.
Kannabiksen käyttöä ei suvaita, koska se ei sovi valtakulttuuriimme
vai
Juuri ne maat, jossa kannabiksen poltto on ollut tavallista vuosisatojen ajan vaativat 1900-luvun alussa kannabiksen ottamista huumausaineluetteloon. Marokossa, Intiassa, Egyptissä, jne kannabista polttavat pääosin nimenomaan köyhät kansanluokat. Kannabis passivoittaa ja alistaa. Passivoitunut ja sisäänpäin kääntynyt ihminen on heikommassa asemassa taistelussa paremmista elinolosuhteista.
tämä oli kopioitu sivulta:
http://www.freenet.hut.fi/partneritorni/Sinl/huumesivut/kannabis.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
aika lailla paskatietoa. ei mitään faktaa. jengin kannattais vähän miettiä et mihin paskaan uskoo ja mihin ei. tutkimuksia cannabiksesta on maailmassa tuhansia ja tossa on vaan kopioutu yhdestä melko laila cannabista vastustavasta tutkimuksesta tekstiä. tutkimusten tulokset vaihtelevat aina melko lailla riippuen tutkimuksen rahoittaja tahosta. ton sun tutkimuksen on varmaan rahoittanut joku alkoholifirma tai vastaava.
kävitkös katsomassa tuota nettisivua?
sitä arvelinkin, koska siellä on myös sellaista tietoa mikä puhuu kannabiksen puolesta..
eli tuo sivu on aika puolueeton sivu... kantsii käydä lukeen!
Kerrankin asiaa. Juuri noita ensimmäisiä väittämiä hoetaan silloin, kun halutaan puolustella kannabiksen käyttöä. Kun itselle ei (vielä) ole aiheutunut aineesta mitään huomattavia haittoja, tehdään helposti johtopäätös, ettei niitä koskaan aiheudukaan - tai ehkä joskus jollekin, mutta ei minulle koska hallitsen tämän homman.;-P
No, samahan se on alkoholin kanssa. Ja tupakan. Ja minkä tahansa myrkyn tai "ylimääräisen" aineen mitä ihminen elimistöönsä lykkää.
Kun eivät nykypäivän ihmiset edes tunnu tajuavan syödyn ruuan ja sen koostumuksen ja laadun merkitystä omaan hyvinvointiin (tai huonosti-vointiin), on huumausaineiden haitoista puhuminen joskus kuin huutelisi seinille. Kuinka moni on tullut ajatelleeksi esim. sitä, miten vaikkapa syödyt lääkkeet vaikuttavat elimistön tasapainoon? Kun pääsi on kipeä, mietitkö mistä se voisi johtua, vai käveletkö suoraan kaapille nappaamaan särkylääkettä?
Jännä ajatella, ettei meillä ole kuin tämä yksi kroppa koko elämän ajan. Eikö siinä olisi parempi olla, jos siitä edes vähän välittäisi? Itse ainakin kunnioitan ruumistani ja varsinkin aivojani niin paljon, että myrkyt olen jättänyt niin vähälle kuin mahdollista. Tässä tomumajassa on toivon mukaan vielä monta vuosikymmentä elettävä.