Opiskeluani Pattayalla.

Vikisevä2010

Aloitan aamuni kuuntelemalla aamulypsyä, sitten luen seiskan ja iltikset, sekä tämän jälkeen opiskelen äidinkieltä ja historiaa, jonka jälkeen muutaman tunnin katson dokumentteja sekä uutisia.

Olen aloittanut myös opiskeluni omasta elämästäni josta ote seuraavassa:

On todettu, että minulla on paniikkihäiriön ohessa klassinen skitsofrenia tapaus kaikilla siihen kuuluvilla oireilla.

Skitsofrenialle ovat ominaisia erilaiset ajattelun tai havaitsemisen vääristymät eli harhaluulot ja aistiharhat sekä usein myös tunneilmaisujen poikkeavuus tai latistuminen.
Harhaluulot eli deluusiot ovat itsepäisiä, jäykkiä ja perusteettomia uskomuksia, joista henkilö pitää itsepäisesti kiinni. Jäykkinä ja itsepintaisina erilaiset harhaluulot saattavat hallita henkilön koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään. Hyvin yleisiä harhaluuloja skitsofreniassa ovat erilaiset paranoidiset eli vainoharhaiset deluusiot sekä niin kutsutut suhteuttamisharhaluulot.

Vainoharhaisille (paranoidisille) harhaluuloille ovat ominaisia perusteettomat ja monesti eriskummallisetkin pelot vainotuksi tai vakoilluksi tulemisesta. Suhteuttamisharhaluulojen eli psykoottisten merkityselämysten yhteydessä henkilö tulkitsee virheellisesti ihmisten eleet tai kokee lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä. Tuloksena näistä merkityselämyksistä on usein pelonsekainen eristäytyminen sosiaalisista suhteista. Vakavissa sairauden muodoissa tai vaiheissa skitsofreniaa sairastava voi kokea harhanomaisesti muun muassa, että häneltä on riistetty oma tahto, hänen päähänsä laitetaan ajatuksia, hän on ulkopuolisen voiman kontrolloima, hänen ajatuksiaan voidaan lukea tai ne kuuluvat kaikuna ääneen.

Kerroinkin täällä sen kun siellä meidän yhdistyksen hoivakodissa hoitopotilaana on skitsofreenikko, joka hokee jatkuvasti että hän "määrää muiden ajatuksia".

Kirjoitin tämän koska ajatuksiani ohjattiin hetki sitten, muussa tapauksessa olisin laittanut lenkkarit jalkaani.

7

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skitsolerpanpäivää

      Älä Lerppa laskettele leikkiä sairaudellasi. Kellään ole kivaa joutua asioimaan mielipuolen trollin kanssa, joka epäilee kaikkien olevan salaliitossa itseään vastaan. Siksi sinun lähiomainen on suomi 24

    • PiipittäjätVikisee

      Tsamina mina eh, eh, waka waka eh, eh, tsamina mina zangalewa porque esto es Pattaya.

    • 63NumBall64

      Alkaa vakuttavasti vaikuttamaan että tämä lerpanpäivää, viki ja kaikki muutkin nikit on tämän samaisen reppanan näppäimistöltä, mikähän lienee reppanan perimmäinen ongelma, siihen että trollaa palstalla 24/7, hoitamaton mielenterveyden häiriö vai vain naisen puute....

      • OmaMunaKaunisNäky

        "Suomilehmän" ulkoruokintaan ohjaus, jonka jälkeinen naisenpuute yhdessä Pattayan rakkauden kanssa vaikutus pääppöseen.
        Yx ja sama tyyppi itsensä fanittaja.
        Viite: Se motellielokuva.

        Kosittu.......voi hyvänen aika.......suurella sydämellä tehnyt vain hyvää thaimaalle ja thaimaalaisille käyden huorissa.


      • 63NumBall64
        OmaMunaKaunisNäky kirjoitti:

        "Suomilehmän" ulkoruokintaan ohjaus, jonka jälkeinen naisenpuute yhdessä Pattayan rakkauden kanssa vaikutus pääppöseen.
        Yx ja sama tyyppi itsensä fanittaja.
        Viite: Se motellielokuva.

        Kosittu.......voi hyvänen aika.......suurella sydämellä tehnyt vain hyvää thaimaalle ja thaimaalaisille käyden huorissa.

        Joo, tuskin tällä reppanalla on ollut suomalaista "lehmää" ulosruokintaan ehtimiseen asti, eiköhän se nainen ole se päällimmäisin ongelma, tai sen kokoelämän kestävä kaipuu, voipi olla että tämä resu on päässyt joskus tänne, ja totaali seonnut, kun täällä noita morsiamia on pilvinpimein, ja poju ollut totaalipuutteessa, se leffa taitaa olla psyko ?...


      • Sensei--
        63NumBall64 kirjoitti:

        Joo, tuskin tällä reppanalla on ollut suomalaista "lehmää" ulosruokintaan ehtimiseen asti, eiköhän se nainen ole se päällimmäisin ongelma, tai sen kokoelämän kestävä kaipuu, voipi olla että tämä resu on päässyt joskus tänne, ja totaali seonnut, kun täällä noita morsiamia on pilvinpimein, ja poju ollut totaalipuutteessa, se leffa taitaa olla psyko ?...

        No hei.
        Jos on suomivaimo ollut, niin pihalle on varmasti pistänyt, koska kukaan ei tuollaista bumerangipiruilija omanapanarssua tutkitustikaan 7 vuotta kauempaa katsele.
        Kaveri on varmasti kouluesimerkki mailman makeimmasta poikakaverista kuherruskuukauden ajan ja se on siinä.
        Sen takia kaveri elää dejavuuelämää silloin tällöin ja lopun aikaa haaveilee siitä.
        Mulle on täysin selvää että kyseessä on yksi ja ainut henkilö jo siitäkin syystä, että ei ole edes mahdollista universumista löytää useita noin katkeria ja kateellisia samoin ja samoista aiheista jatkuvaa bablaa päästävää, saatika että ne olis pesiytynyt junttilan kaksneloselle.
        Alkaa nimittäin olemaan saman toistoa nyt sadatta ja tuhannetta kertaa eri nimimerkein, että Pojulla on jääny levy päälle, päälle, päälle, päälle, päälle.
        Äidinkieltä, historiaa, kaikesta kaikki tietävyyttä, kaiken kokenut, en viitsi jatkaa.......Kade paska.


    • 44Mersuilemassa

      Kun tarvitsen mirriä, lainaan työnantajani autoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe