Lisäkilpirauhasen liikatoiminta

mammamummu

MInulla on ilmeisesti lisäkilpirauhasen liikatoiminta. Kokeita otetaan vielä. Aluksi vaivojani hoidettiin masennuksena. Mikään msennuslääke vaan ei tuntunut auttavan. Olen edelleen hyvin ahdistunut, paleleva, väsynyt ja saan kai jonkinlaisia pankiikkikohtauksia.
Pelkään että nuo tutkimukset kilpirauhasen tilanteen selvittämiseksi vievät kuukausia enkä millään jaksaisi tätä pahaa oloa enää.
Mikä olisi hyvä psyykelääke noihin oireisiini, jos ne johtuvat kilpirauhasesta. Onko serotoniini sopiva? Vai mikä? voisin pyytää ensiavuksi terveyskeskuksesta.

5

789

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cleo

      Hei mammamummu!

      Minulla todettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta verikokeissa muuta sairautta tutkittaessa ns. yllätyslöydöksenä. Olin ahdistunut, stressaantunut ja väsynyt, minulla oli paniikinomaisia kohtauksia ja vapinaa. Myös hiukset lähtivät tukkoina. En osannut yhdistää niitä kilpirauhassairauteen.

      Henkilökohtaisesti suhtaudun masennuslääkkeisiin kriittisesti kokeiltuani mm. serotoniinin takaisinoton estäjä -lääkettä. Minulle se ei sopinut haittavaikutusten vuoksi.
      Ehkä jokin paniikkihäiriöön tarkoitettu lääke voisi toimia. Kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa eri vaihtoehdoista, ja vaihtaa lääke tarvittaessa toiseen.

      Pääsin suhteellisen nopeasti endokrinologin vastaanotolle Meilahden sairaalaan. Siellä kilpirauhanen tutkittiin ultraäänellä. Löydöksenä oli kookas adenooma eli hyvälaatuinen kasvain. Lisäksi tehtiin isotooppitutkimus gammakameralla Jorvin sairaalassa.

      Pääsin leikkausjonoon kiireettömänä tapauksena, koska kalsiumarvot eivät lääkärin mielestä olleet riittävän korkeat kiireelliseen lähetteeseen. Olo kuitenkin oli huono, joten päätin tehdä kaikkeni saadakseni asiaa nopeutettua. Otin yhteyttä kirurgisen yksikön sairaanhoitajaan ja pari viikkoa odotettuani jonohoitajaan hänen palattuaan kesälomalta.
      Sairaanhoitaja välitti toiveeni lääkärille, joka asiaa tutkittuaan nopeutti leikkaukseen pääsyä kuukaudella.

      Yllättäen jonohoitaja soitti minulle noin viikon kuluttua ja tarjosi peruutusaikaa leikkaukseen seuraavalle päivälle, minkä otin vastaan.
      Yksi lisäkilpirauhanen leikattiin; leikkaus sujui hyvin. Kalkkiarvot olivat seuraavana aamuna normaalit ja pääsin saman tien kotiin. Nyt olen ollut toipilaana kohta kolme kuukautta. Useat lääkärit ovat sanoneet, että toipuminen voi kestää kuukausia. Ymmärtääkseni se on yksilöllistä; jotkut paranevat ns. saman tien, toisilla kestää kauemmin. Riippunee oireiden vaikeusasteesta ja muista tekijöistä.

      Tänään löysin artikkelin, joka liitteenä.

      https://kilpirauhasliitto.fi/lisakilpirauhaset/

      Siitä pieni pätkä: ”Leikkauksen jälkeen luuntiheys vahvistuu seuraavat 1-4 vuotta. Tautiin liittyneet mahdolliset oireet korjautuvat yleensä viimeistään seuraavan puolen vuoden aikana. Leikattujen elämänlaatu paranee leikkauksen jälkeen.”

      Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, joten siihenkin voi perehtyä lukemalla muiden kokemuksista.

      Tässä yksi kokemus: http://vintti.yle.fi/yle.fi/teema/ohjelmat/juttuarkisto/veitsen-teralla-lisakilpirauhanen.html

      Toivotan sinulle pikaista apua ja paranemista!

    • mammamummu

      Kiitos asiallisesta ja hyvästä vastauksesta Cleo! Toivottavasti minäkin pääsen pikaisesti hoitoon. Olo alkaa olla jo sietämätön. Sairastin pari vuotta sitten rintasyövän, joten sekin pelko istuu olkapäällä. Mutta ilmeisesti sairaudet eivät liity toisiinsa. Toivottavasti vointisi on nykyään hyvä.

    • lajijasuris

      Älä vaan niitä depislääkkeitä ala syömään, sillä menee vain rahat ja terveys huonommaksi. Samaan tai parempaan lopputulokseen pääset puhumalla ystävän tai vertaisen yms. kanssa, Kyllä masennukseenkin voi liittyä erilaisia fyysisiä oireita, mutta kyllä monella lääkärillä on ajattelussa ja asenteissa vikaa, kun ensikäynnillä oitis vaan suoltavat pillereitä.

      Minulla on nestetasapainon takia mitattu kalsiumia, ehkä vähän turhan tarkkaa hifistelyä. Kerran se oli pienen ajan koholla vähän, mutta syytä ei sen kummemmin tutkittu ja eipä ollut tarvekaan.
      Mikä sinulla aloittaja on se syy lisäkilpirauhasen häiriöön? Onko ns. hyvänlaatuinen kasvain? Joskus ns. paraneoplastiseen oireistoon kuuluu myös liian suuri kalsiumin eritys.

    • mammamummu

      Minulla kalsiumarvot koholla, mutta d-vitamiini alhaalla. Jatkotutkimuksia tulossa. Kilpirauhasta ei ole vielä ultrattu. Lisäkilpirauhasen liikatoiminassa ainoa hoito kuulema leikkaus. No, kunhan sais jostain apua tähän pahaan vointiin

      • Anonyymi

        Leikattiinko? Auttoiko?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe