Hankaliksi osoittautuneille radioamatööreille selkeästi erottuvat kutsut ja miksei hihamerkitkin samoin tein. Että erottuisivat änkyrät jo kaukaa. Sama koskee muitakin hankalia radioharrastajia.
Hankalille radioamatööreille erottuvat kutsut
hankalatoohoot
23656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Joko olet itsellesi miettinyt sitä hankalan radioamatöörin kutsua?
Ehei, katsos kun minä kun en ole hankala. Tiedostatko muuten itse että on aivan eri asia olla jotain ja kuvitella oevansa jotain?
Noin vastaa narsisti. Narsisti ei koskaan huomaa omia virheitä eikä ole koskaan hankala. Kaikki muut tekee virheitä ja kaikki muut ovat hankalia.
Aikanaan ollessani laivastossa, niin kyllä meillä radisteilla oli tunnuksena punainen salama tunnuksena hihassa.
Foliohattu ja antenni takaraivolla eroittuisivat ainakin tavallisista ihmisistä kutsumattakin.
tyypillisesti radioamatöörikutsun rahalla ostaneet on hankalia
Uusien määräysten julkaisukin viivästyy koska on lisättävä hankalia radioamatöörejä käsittelevä kohta.
Hankalat hamssit tunnistaa jo nyt siitä, että heidän kutsunsa alkaa kirjaimilla "OH".
Jatkossa SRAL hallitus voisi suositella itselleen, -ja muille hyviksi katsomilleen amatööreille-, uuden prefiksin mukaiset kutsut, vaikka "OF"-alkuiset. Niitä tarvittaisiin kuitenkin niin paljon pienempi määrä.
3699 viikonloppuiltoina, siellä on viinan voimasta kovan itsetunnon omaavia rähisijöitä. Taajuudelle ei muilla ole asiaa, ei kyllä kiinnostakaan kuunnella örveltäjiä.
Hankalat radioamatöörit pyrkivät vaientamaan keskustelun siitä onko kirjain c raaviraavi ja kirjain y tautikaataa. Kirjain q on joka tapauksessa raakaalihaa. Voi olla että hankalat ovat Srallin ulkopuolisia mutta huomanneet virheen Radioamatööri-lehdessä 2/2019 sivulla 2.
Voi kauhia paikka! Tuo virhe on kyllä nyt koko radioamatööriharrastuksen loppu, voi kamaluuksien kamaluus että meitä kohtasikin näin suuri onnettomuus.
Ham-saunassa tuli juuri vastaan kirjoitus, joka päättyy näin runollisesti:
"Turhaan esität tyhmää, kaikki tietävät että haet tarkoituksella önnötyksen aiheita. Annat vain ihan turhaan itsestäsi mielikuvan vanhasta kärttyisästä ukosta, jonka ymmärrys on jo niin heikolla tasolla että vaipanvaihtoonkin tarvitaan avustaja."
Mitä mieltä raati on, joko tuollaisella sana-Seppoilulla voidaan luokitella joku "hankalaksi", vai onko kyseessä normaali radioamatöörien keskinäisessä käytössä oleva kaverillinen kommunikaatio?
Radioamatöörit; eetterin ritarit!
Sitten on erikseen eetterin titarit
Väärin tuo toiseksi viimeinen sana! Se on "Facebookin ritarit"!!
Koollin loppuosa voisi olla Ö-alkuinen..
Sano japani/kiina kuulosella katu uskottavalla äänellä "tootaa" että tota niinku että too taa. teluri mälit okei.
Kutsun prefiksi OH
Onkohan kyse YLE-ykkösestä vai YLE_suomesta? Jotain omituisia juntteja on pesiytynyt kanaville ja meno ei nykyään ole ollenkkaan lähelläkään kreivi Creutzin aikoja. Jopa naamastakin sen jo heti huomaa!
Laalaalla on kanavat kinkuilla ei
Voisiko kutsu olla oh2hankala?
Hankalia radioamatöörejä on listattu tuonne https://keskustelu.suomi24.fi/t/15245039/srallista-kenkaa#comment-120757649
ma varasta sun bandi!
Lieksan voimailia on oikia amatstööri, osaa kaiket modet ja kysyy lisää arposen veijolta (itse hän ei osaa muuta kuin olla narsissi) :-D