Vihreät ketkut

Niinpäniin

6

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mojamat

      Onko tuomio mielestänne riittävä ja mitä luulette saako Suomen valtio siltä kusetetut rahat takaisin. Veikkaan ei saa ikinä.

      Ei se ole tyhmä, joka ottaa vaan se joka antaa.

    • Siten

      Suomen uutisissa pääuutinen kissan kokoisin kirjaimin

    • Suojaväri.macht.frei

      Eikä saanut tuomiota. DemLa pelasti taas kerran rikollisen, joka oli sen suojatti jo muutenkin.

    • puoli

      Kaikilla puolueilla on väärinkäytöksiä, jos aletaan tarkkaan tutkimaan.
      Vihreiltä toivoisin kuitenkin, että he edelleen puolustaisivat luontoa, kaikelta riistämiseltä,
      liialta metsäin hakkuulta, soiden turpeen nostolta ym.
      Jos luontoa tuhotaan, kestää monia satoja vuosia saada ennalleen.

      • että.vihreätä.sano

        "Jos luontoa tuhotaan, kestää monia satoja vuosia saada ennalleen."

        Olisi hyvä todeta jokin esimerkki kyseisestä asiasta.

        Aina syntyy uutta turvetta, aina kasvaa uutta metsää.

        Ns. vihreät aatteet ovat suurelta osin huuhaata, hyväntahtoisille hölmöille tarkoitettuja.


      • Tiedossa

        No mihin persuja tarvitaan kun matuja ei enään tule, luonto on aina esillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2270
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1771
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1629
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1392
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1388
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1251
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1119
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1063
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      948
    Aihe