Uskontunnustus

Uskon monimutkaisiin asioihin. Uskon sinuun. Uskon siihen, että olemme toistemme puuttuvat palaset. Uskon, että meidän oli määrä tavata. Uskon, että tällä kaikella on lopulta jokin tarkoitus. Uskon, että vielä joskus, jonain päivänä... olemme yhdessä edes hetken.

https://youtu.be/9P16xvwMQ5A
231229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Toivottavasti tulevaisuus tuo teille paljon yhteisiä hetkiä!

Äänestä

Itsellä usko on jo hiipunut. Nähnyt sen, miten pahanvalta voi riistää toisten elämän, ilon. Elämänilon kokonaan. Onnea, sitä aina tarvitaan!

Äänestä

Samaa haluan uskoa itsekin. Tiedän vain, että olen aina ollut sinun siitä hetkestä lähtien kun sinut aikoja sitten ensi kerran tapasin. Jos haluat minut omaksesi niin sinun ei tarvitse muuta kuin ottaa minut itsellesi.

Äänestä
  • Tiedätkö kenen oma haluat edes olla?

    Äänestä

Uskonkorkeampaan voimaan, johonkin mitä kirjat tai tiede selitä

m>n

mistä kukaan tiedä

Äänestä

Jotenkin minulla on sama tuntuma kuin ap:n kirjoituksessa, vaikka ajatukseni ei perustu muuhun kuin intuitioon.

Tunteeni on voimakkaat siihen verrattuna että ollaan näin alussa. Tosiaan mitään näkyvää, edes aloitusta, ei ole edes tapahtunut. Paitsi ehkä nyt hyvin kevyttä ja vaikeasti tulkittavaa kikkailua sanojen valinnalla (vihjailua?) Flirttiä ja yleismaailmallista juttelua en itse laske sellaiseksi kiinnostukseksi.

Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin suuntaan tilanne kehittyy. Aikuisena ymmärrän, että teet itse omat ratkaisusi. Se on oikeutesi ja sitä haluan kunnioittaa. Emme ole toisillemme mitään luvanneet IRL ja siksi emme myöskään ole velvollisia toisiimme nähden. Sanon näin, vaikka tietysti toivon asian edistymistä jollakin tapaa. Saa nähdä kohtaako kemia ja fysiikka myös oikeassa elämässä.

P.s. En muuten kirjoittele tänne ikäviä tai pura pahaa mieltä täällä, jos olisi paha mieli (ei ole). Tiedäthän sen.

Äänestä
  • Kauniisti ajateltu.

    Äänestä

  • Itsellä myös pelkkä intuitio sekä vahvat tunteet vaikka ei ole "yhtään mitään".

    Ajattelitko itse lähestyä tätä tunteidesi kohdetta?

    Äänestä

  • TahdonTunnustaa kirjoitti:

    Itsellä myös pelkkä intuitio sekä vahvat tunteet vaikka ei ole "yhtään mitään".

    Ajattelitko itse lähestyä tätä tunteidesi kohdetta?

    Vähän sama vika tällä miehellä, tuntuu päällisin puolin että ei ole mitään tunteita ainakaan hänellä vaikka itsellä kuohuu joka ainoa kerta sisällä kun nähdään mutta joku vaisto edelleen koputtaa takaraivossa että jotain tässä nyt on, en tiedä sitten onko se että hänelläkin lämpimät tunteet mua kohtaan vai sitten sellanen että hän ei pidä oikeasti yhtään.

    Yleensä vaistot ollut oikeassa mutta ensimmäisen kerran elämässä olen ihan hämillään, lisäksi tunnemaailmani on käännetty mullin mallin, tunteellisena ihmisenä olen aina kuitenkin ollut enemmän järki-ihminen ja osannut hallita oamt tunteet tosi hyvin ja ollut sinut tunnemaailmansa kanssa mutta tätä ei järellä selitetä, tämä on jotain suurempaa, jotain mitä en ole koskaan aiemmin tuntenut.

    Varmaan osa syy että kirjottelen tänne kun tuolla irl menee ihan lukkoon, mikä ärsyttää kans itseäni koska aikaisemmin naisten kohdalla olen ollut suora puheissani.

    Äänestä

  • kestänytpitkääntämä kirjoitti:

    Vähän sama vika tällä miehellä, tuntuu päällisin puolin että ei ole mitään tunteita ainakaan hänellä vaikka itsellä kuohuu joka ainoa kerta sisällä kun nähdään mutta joku vaisto edelleen koputtaa takaraivossa että jotain tässä nyt on, en tiedä sitten onko se että hänelläkin lämpimät tunteet mua kohtaan vai sitten sellanen että hän ei pidä oikeasti yhtään.

    Yleensä vaistot ollut oikeassa mutta ensimmäisen kerran elämässä olen ihan hämillään, lisäksi tunnemaailmani on käännetty mullin mallin, tunteellisena ihmisenä olen aina kuitenkin ollut enemmän järki-ihminen ja osannut hallita oamt tunteet tosi hyvin ja ollut sinut tunnemaailmansa kanssa mutta tätä ei järellä selitetä, tämä on jotain suurempaa, jotain mitä en ole koskaan aiemmin tuntenut.

    Varmaan osa syy että kirjottelen tänne kun tuolla irl menee ihan lukkoon, mikä ärsyttää kans itseäni koska aikaisemmin naisten kohdalla olen ollut suora puheissani.

    Samoja ajatuksia minulla eräästä miehestä 😊

    Äänestä

  • Kuuluisimpa_hänestä kirjoitti:

    Samoja ajatuksia minulla eräästä miehestä 😊

    Miksi vastaat tolle ? Jos kirjoittaa tänne ettei ole vastaavaa tuntenut koskaan aiemmin niin valehtelee varmasti, niinkö koko kirjotus.

    Äänestä

  • siinäsulleauervaara kirjoitti:

    Miksi vastaat tolle ? Jos kirjoittaa tänne ettei ole vastaavaa tuntenut koskaan aiemmin niin valehtelee varmasti, niinkö koko kirjotus.

    Hei kuule ihan irl nähdään sen ihmisen kanssa ja et tiedä mitään koko tilanteesta niin älä tule leimaamaan toisia, minä miehenä osaan kohdella naista hyvin, tämä tilanne on ristiriitanen ja ihan hyväksyn senkin ettei mitään luultavasti tule mutta saa sitä unelmoida välillä, äärsyttää nykyaikanen kulttuuri että leimataan tuntematta.

    Ei näköjään aina mene tuosta noin vaan asiat kun rakastuu toiseen, ei ole itselle aiemmin käynyt edes näin ja ikää on jo reilu 30 ja on kokemusta suhteista ja naisista ihan tarpeeksi, enkä väitä että kaikki naiset ovat samanlaisia, suhteessa kohtelen naista kuin kukkaa kämmenellä.

    Ja kyllä olen ihan aikeissa avautua tässä irl että älä viitsi kirjotella tollasta, toisaalta mulle ihan sama, leimatkoon leimaajat, saa puhua vaikka paskaa seläntakana ei mun itsetunto siitä mene huonommaksi.

    Itse pyrin ihmisiä kohtelemaan hyvin aina, ja hänelle olen ollut kohtelias mukava ja avulias ja on keskusteltu ummet ja lammet, sitä en ole sanonut vielä että rakastuin ja kun avaudun niin jos ei halua mitään niin ainakin olen sitten ihan varma ja voin alkaa sitten etsimään naista uudelleen kunhan suren sitten loputkin surut ihan rauhassa mutta jos jotain tulee niin tiedän että hän saa musta tosi hyvän miehen, täydellienn en ole ja en ala tähän nyt jaotteleen hyviä ja huonoja puolia itestäni, sinut olen niiden huonojenkin puolien kanssa, ketään en yritä muuttaa, ja hyväksyn naisen oman iteenään, luonne sytyttää ja se saikin rakastumaan häneen mm.

    Ja en ole stalkkaillut häntä tai mitään muuta sellasta. Välit ovat asialliset.
    Se mitä välillä purkanut ajatuksiani niin on auttanut selkeyttään ja saanut rohkeutta että avaan suuni vihdoinkin.

    Jos se on sulta pois niin kehotan katsomaan peiliin ja miettimään ihan omaa elämääsi ja älä väitä ettei olisi sinullakin kasvunpaikkaa, aina voi ihminen kasvaa ja aikuistua siellä henkisellä puolella ja vikansa voi myöntää ja oppia niistä, ei kannata ikinä ajatella mustavalkosesti ja voin sanoa jo sillä kokemuksella että olen menettänyt elämässä paljon aiemmin ja kokenut todella rankkoja asioita, sitä kun on selvinnyt niin oppii paljon ja mikä tärkeintä olen myöntänyt aina jos olen itse aiheuttanut ongelmani ja niistä noussut.

    Mutta kuten tilanteeni osoittaa aina ei asiat mene niinku haluais ja joskus vie aikaa että voi tunnustaa mitä toisest aajattelee täysin.

    Voi vastata jos pystyt rakentavasti ja perustellusti kommentoimaan.

    Turhiin leimauksiin en vastaa toisten että turhaan yrität provosoida.

    Äänestä

  • Täällä on aika tyypillistä, että vastaajat kommentoivat kuin kirjoitus olisi heille juuri heidän kokemusta tilanteesta. Luettua suodatetaan omissa päissään niin vahvasti ettei alkuperäisen tekstin merkitys enää säily. Lisäks osa ihan tarkoituksella trollaa.

    Ja sitten käy juuri niin, että asiallinen vastaus ja pohdinta saa aiheettoman ryöpyn ”jaskaa niskaan”. Ei näistä kannata nokkiinsa ottaa, eikä ajatella että vastaus tulee keneeltälän sinulle tärkeältä.

    Äänestä

Tämä kappale on karanteenissa. Voi saakeli.

Äänestä

Ihana kirjoitus. Voisin kirjoittaa ihan samalla tavalla, sanasta sanaan.
Tämä tunne on jotain sellaista, mitä ei voi selittää. Tunne, joka kestää..ei ole sanoja kuvaamaan sitä ikävää, kaipuuta mitä tunnen. Toivon, että hän olisi jossain ja kokisi samoin..se olisi käsittämätöntä. Kulunut aika ei ole poistanut sitä tunnetta, mitä hänen kanssaan silloin koin. Rakkaus.

Puuttuva palanen..

Äänestä

Milloin olemme tapailleet?

Äänestä

Mietin että yritänkö unohtaa hänet tosissani. Vaikeata se on. Olen siihen jo pyrkinytkin, mutta hän on ollut todentuntuisesti unessa ja jotenkin tunnen hänet voimakkaasti.

Äänestä

Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa. Minä myös uskon, että minun ja kaipaamani naisen tiet kohtaavat jälleen.

Äänestä

Kiitti, se riittää. Olen vaan niiiin hermoraunio

Äänestä

Paras tuoksu on se, jonka tuntee rakkaansa kanssa, vaikka muut eivät ymmärrä siitä mitään.

Äänestä

Ei oikein osaa sanoa mitään järkevää tähän...Ikävä on joka päivä......

Äänestä
  • sitä tuskin tulee palstatreffaajille.

    1Äänestä

Mulla ei oo yhtään ikävä sinne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapana.järjestyä kirjoitti:

Uskon monimutkaisiin asioihin. Uskon sinuun. Uskon siihen, että olemme toistemme puuttuvat palaset. Uskon, että meidän oli määrä tavata. Uskon, että tällä kaikella on lopulta jokin tarkoitus. Uskon, että vielä joskus, jonain päivänä... olemme yhdessä edes hetken.

https://youtu.be/9P16xvwMQ5A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu