Keuruulta lakkautettu esim.taloustalo ja kenkäkauppa??
Asiakaspalvelu
20
1825
Vastaukset
- kipkop
Keuruulaiset ovat niin sisäsiittoisia, etteivät jalkapohjien runsaan karvoituksen takia tarvi kenkiä.
- Hyihyi
Yhtä sisäsiittonen kun äitisi oli, eli ei mitään uutta
- Herra.H
Keuruu on vauhdilla kuihtuva kylä.
Herra.H kirjoitti:
Keuruu on vauhdilla kuihtuva kylä.
Näin on ja lopettavat yritykset sekä tyhjät liiketilat ovat siitä vakuuttava ja varma merkki. Massamme on nyt pitkästä aikaa vauhti päällä kun talous vetää ja työttömyys vähenee mutta puheet työvoiman puutteesta ovat vailla perustetta. Työttömiä on edelleen 300.000 ja samaan aikaan jotkut jalat maasta irti olevat politikot puhuvat kymmenien tuhansien ulkomaalaisten tuomista vuosittain paikkaamaan työvoimapulaa. Tuollaiset puheet ovat niin mielipuolisia, että niiden esittäjät olisi vietävä suljettuun laitokseen ja pehmustetuilla seinillä varustettuihin huoneisiin. Työvoimapulasta on puhuttu ainakin 40 vuotta mutta ei sitä vaan ole nähty muualla kuin niiden puheissa, jotka eivät mistään mitään ymmärrä. Työttömiä siis on pilvin pimein mutta kukaan ei tee millekään mitään. Työttömien koulutus tarjolla oleviin työpaikkoihin olisi halpa mutta nopea vastaus työvoimapulaan, jota voi joillakin aloilla hetkittäin ilmentäkin. Elleivät politikot osaa muuta tehdä kuin ottaa lisää velkaa, niin ei tämä kunta tai valtio tästä kohene.
Keuruu on oiva esimerkki siitä miten itse omilla päätöksillä tuhotaan elinkelpoinen kunta sillä kun asukasmäärä jatkaa jo kauan kestänyttä laskuaan, niin mitä tekee kaupunginvaltuusto? Se kiristää verotusta ja otta lisää velkaa. Tie sosialismiin on päällystetty kovalla verotuksella ja hunajaisilla lupauksilla. Vaikka kaupunkilaisten määrä vähenee, niin sentään virkamiesten määrää lisääntyy. Ei uskoisi sen olevan totta ellei itse olisi vierestä näkemässä ja osallisena maksamassa hölmön kyläpolitiikan hedelmiä. Nyt näytetään teorian lisäksi käytännössä miten ajetaan iloisin mielin täysillä päin seinää. Kyvyttömyys virkamiesjohdossa kumuloituu luottamusmiesten keskuudessa eivätkä he näe metsää puilta eivätkä ymmärrä mihin tämä "kehitys" johtaa. Kokonaisuus ei ole kenenkään hallinnassa ja niinpä tänne velkaiseen kuntaan haalitaan vuosittain kymmeniä ulkomaalaisia elätettäviä veronmaksajien piikkiin ikäänkuin heitä ei olisi enemmän kuin tarpeeksi omissakin asukkaissa. Kuvitteleeko todella joku satraappi, että kun lisätään veroja sekä ulkomailta elätettävien määrää ja palkataan lisää virkamiehiä, niin velat vähenevät, asukasluku kasvaa, verotulot lisääntyvät ja kaupunki voi hyvin? Kaikista merkeistä päätelleen kaupungintalolla niin kuvitellaan mutta kun ei tuolla strategialla ole missään muuallakaan noustu, niin on syytä epäillä, ettei nousta Keuruullakaan.
Veronmaksajille on edes yksi lohdutus sillä tähän on tultu omilla äänestyspäätöksillä. Siinä suhteessa ei ole tarvinnut turvautua vieraan apuun. Ensi keväänä ovat valtiolliset vaalit ja silloin keuruulaisillakin on muiden suomalaisten ohella tilaisuus äänestää itselleen sellaiset päätöksentekijät, jotka kuvittelemme ansaitsevamme. Toivottavasti Keuruun malli unohtuu ja etsitään uusia vaihtoehtoja.
- kipkop
Taloustalon omisti yksityinen henkilö, joka lopetti liikkeensä ensin Jyväskylästä ja sitten Keuruulta. Kenkäkauppa ei kovin häävi ollutkaan ja kenkiä saa netistä halvemmalla ja valikoima on loputon.
Keuruu näyttäis voivan ihan hyvin. Ei kuolevaan kylään rakenneta uusia kauppakeskuksia. - Weekblack
Tietämätön: ei yhtään ehdotusta asioiden parantamiseksi. Vain arvostelua.
Arvostelussa on muutoksen siemen ja jos vaikka toimisi täysin päinvastoin, mm. verotuksen osalta, kuin Keuruun kyläpolitikot virkamiesten houkuttelemina ovat toimineet, niin siinä olisi hyvä alku.
- Myyjät.Hukassa
Asiakaspalvelu on suuri vitsi Keuruulla.
- vuosi1980
Ko. liikkeiden lakkauttamiseen ei liene vaikuttanut huono asiakaspalvelu. Omalta osaltani voin todeta, että palvelu on kaikissa Keuruulaisissa liikkeissä erinomaista. Ns. palveluliikkeissä (mukaan lukien kenkäkauppa) saamani palvelu on ollut ystävällistä ja ns. itsepalveluliikkeistä jos en ole jotain tarvitsemaani löytänyt, olen aina saanut ystävällisen opastuksen.
Olisikohan niin teille palvelujen moittijat, että sitä saa mitä tilaa?
Olen muuttanut työnperässä Keuruulle ja kaiken aikaa ihmetellyt kanta-asukkaiden siis Keuruulaisten oman asuinkuntansa mollaamista ja aliarvioimista.
Pitäisiköhän teidän Keuruuta moittijoiden katsoa peiliin? Tarkastelkaa krittisesti mitä sieltä näkyy. Keskustele peilistä näkyvän kummajaisen kanssa. Mieti oletko todella oikea henkilö arvostelemaan Keuruulaisten liikkeiden ja muiden palveluja tuottavien palvelutasoa. - kulkijatar
Niinpä totta turiset, näin naapurikuntalaisen tykkään käydä Keuruulla puodeissa ja hoidoissa, tanssia unohtamatta:)
- vakkari-paikka
Vain Keuruun bordellissa palvelu pelaa. ei muualla.
- tyytyväinenasiakas
Kurkiniemen bordelli on hyvä. Palvelu pelaa=) Mature antaa miehelle sen mitä mies tarvitsee=)
- Rannallasyntynyt
Se on vähän niinkin, että jos ei ole käynyt muualla, ei ole vertailukohtia. Keuruulla on loistavat palvelut paikkakunnan kokoon nähden. Ei täällä voi olla pääkaupunkiseudun palveluita.
- hyviäkenkiätarvitseva
Keuruulla on onneksi vielä tarpeellinen erikoisliike kenkäkauppa Askelpiste ja hyvällä paikalla.
Vanhemmat ja vaivaiset tarvitsevat kunnon kenkiä samoin nuoremmat työikäiset työkenkiä ja liikunnan ja harrastajat saavat sopivia kenkiä ja palvelua.
Netistä ei voi kaikki tilata esim. laatu,maksutaoa ja sovittaminen tarvitaan ja Jyväskylä on kaukana liikuntarajoitteiselle ihmiselle.
Muistakaa, että aina tavaroiden laadusta kannattaa maksaa oman mukavuuden takia.
Keuruulla on myös hyvä vaatekauppa siinä vieressä.- TosiTuppukylä
Keuruulla ei ole enään mitään hyvää.
- simmari
On on paljon hyvää ja kaunista. Uimahalli on huippupaikka.
- Uros-
Keuruulta puuttuu hyvät naimapaikat.
- Kankkulankaivo
Milloinkahan Keuruulta lähtee terveysasema yhdistymään jonkin toisen kunnan terveysaseman kanssa? Kovin täytyy olla vitutus päällä, kun lukee paikallislehteä ja kuulee kylällä kommenttia jonosta. Mutta onneksi ei ole ihan keskussairaalan päivystyksen jonoa. Kerran odotin kaksi päivää vuoroani kuumeessa ja kivuliaana, päivän päivystyksen käytävällä ja toisen osastolla. Ja tästäkin lystistä tuli iso lasku.
- Anonyymi
Asiakaspalvelusta. https://www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/art-2000007727197.html
- Anonyymi
Keuruulla pitäisi olla 2 pankkia, jotka ovat paikallisten asiakkaiden omintamia! Haapamäen Osuuspankki ja Keuruun Osuuspankki. Kiistatonta on että palvelu ei ole enää edes keskitasoista asiakspalvelua. Kun palveu huononee päivä päivältä on omistajien osallistuttava vuosikokouksiin ja vaihdettava pankkiin johtoon sellaisiin henkilöihin, että palvelu alkaa pelaamaan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899