Sussexin (lausutaan suuseksin) Herttuatar Meghan on tuonut uusia tapoja kangistuneeseen hovietikettiin. Meghan on jo pukeutunut väärän väriseen mekkoon (asu liian räikeä) ja helmakin on ollut väärin eli liian lyhyt ja jalatkin olivat istuessaan liian auki. Kuningattaren kanssa yhdessä edustaessaan Meghan oli jättänyt hatun kotiin, vaikka kuningattarella oli hattu päässään. Kuningattaren mukaan Meghanin hääasukin oli ollut väärä, koska vain ensi kerran avioituva saa hovissa käyttää valkoista pukua (Meghan on ollut aiemmin naimisissa ja eronnut.)
Ihmetteln, miten jotkut Suomessakin ovat sitä mieltä, että kuninkaallisia tapoja on noudatettava. Tällaiset hovietiketit ovat pääosin täysin naurettavia ja turhaa "pönötystä". Elämme 2010-lukua, jolloin voisi jo olettaa, että kukin tekee, mitä tahtoo pukeutumisensa suhteen. Ymmärrän toki, ettei virallisissa tilaisuuksissa ihan alastoman voi keikailla, mutta Meghan on kaukana sellaisesta Hollywood-tyylistä, missä käytettäisiin läpinäkyviä asuja tai vilauteltaisiin intiimejä paikkoja.
Alan vähän pitää Meghanista! Toivottavasti hän jatkaa omaa tyyliään ja sanoo jatkossakin yhä enenevästi puit paut turhalle etiketille. Prinssi Harry on viisaasti tukenut puolisoaan sanoen: "jos Meghan jotakin haluaa, Meghan saa."
Herttuatar Meghanin itsenäiset tavat
pölhöö
0
209
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2453105Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell171728Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.221434- 1041248
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291241- 751157
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531062Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967- 135962