Kyllä tämä ”kokoomuslainen” Berner pitäisi jo taluttaa sivuun, niin päättömiä esityksiä häneltä tippuu autoiluun liittyen. Samalla hän edistää loistavast keskustan romahtamista.
Rouva Berner
Järjetöntä
158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kas Berner on hyvin omaksunut Orwellilaisen totalitarismin, sen jota tämä koko eu tuntuu ajavan angelan mummun johdolla.
Kaikista kansalaisista on tehtävä valvottavia "robotteja", jotak eivä tietä edes ovat miehiä vai naisia, mutta tottelevat joka ainoaa käskyä, jonka valtaeliitti näkee hyväksi (omaksi hyväkseen) määrätä.
Ja sitä ei ole lupa kritisoida, siitä seuraa rangaistus.
Harmillista sinänsä että koko eu alue ei nyt näytä suostuvan tähän keskitettyyn komentotalouteen, mutta meillä suomessa kyllä noudatetaan joka käskyä viivyttelemättä ja mennään jopa edellä siinä mielessä, että kansa on saatu jo riisuttua turhasta kulutuksesta euro-kusetuksella.
Miksi tämä kansa ei ymmärrä herätä tästä ruususenunestaan ja avaa silmiään näkemään mihin sitä ollaan viemässä ja suurelta osin viety?
Meillä ei ole pätkääkään jäljellä mistään hyvinvointisuomesta lukuunottamatta kelagoldilaisia.
Vaalit järjesteään - VIELÄ - näennäisesti. jotta kansa kuvittelisi vaikuttavansa - mihin?
Ne ovat vai osa eu:n suurempaa suunnitelmaa pitää kansat kuvitellussa turvallisuudentunteessa samalla kun yhä enemmän jyrätään vallan keskittämistä saksan ja ranskan poliittisten vaatimusten mukaiseksi.
Näiden lisäksi loput kaikki eu-maat ovat vain laita-alueita, joita nämä kaksi imevät tyhjiksi.
Kansaa köyhdytetään takoituksenmukaisesti samalla, kun valtaa pitävä eliitti kasvattaa panaman tilejään, selitellään kansalle kuinka mihinkään veroilla hoidettavaksi tarkoitettuun infraan ei koskaan löydy rahaa.
Eläkerahastoja on lakisääteisesti kerrytetty, mutta niitäkään ei tarkoitukseensa missään tapauksessa voida käyttää, no eipä tietenkään, kun eliitillä on osuutensa saatavana niistäkin, sitä varten kai ne on alunalkaen kerättykin.
Perustuslailla pyyhitään pöytää aina kun tarve vaatii, lait koskevat vain rahvasta ei eliittiä.
Ja väaetönsiirroilla revitään loppukin perusturvallisuus ja saadaan ennen hyvin toimineet yhteiskunnat lopullisesti romutettua.