Persefonelle

Kaipaan sua Persis niin paljon ettet voi käsittää sitä!
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Persefone oli vasta nuori, iloinen tyttönen, kun manalan kuningas, kuoleman jumala Hades iski silmänsä kevätkedolla narsisseja poimivaan neitoon. Zeus antoi kaikkien pelkäämälle veljelleen luvan ottaa tyttärensä mukaansa manalan syövereihin, mutta joutui sitten pyörtämään puheensa, kun Persefonen äiti Demeter uhkasi näännyttää koko maan, ellei saa tytärtään takaisin. 

Persefone päätti kuitenkin itse kohtalostaan niellessään granaattiomenan siemeniä ennen poistumistaan manalasta. Tokihan hän siellä asuneena oli tietoinen siitä, että jos manalassa käydessään söi jotakin, ei sieltä koskaan enää päässyt pois. Viisas nainen antoi siis itselleen mahdollisuuden palata.

Tarujen mukaan Persefone rakastui Hadekseen ja nautti roolistaan manalan kuningattarena. Hän onnistui olemaan aina paikalla, kun manalan porteilla tapahtui jotain merkittävää. Palatessaan äitinsä luo hän toi kevään mukanaan, joten hän oli rakastettu ja lämpimästi tervetullut kaikkialle, minne hän meni. 

Persefone on oppaanasi, kun kohtaat oman varjosi, oman mielesi pimeät puolet. Kun tarkastelet omia pelkojasi tarkemmin, huomaat lopulta ettei niille olekaan mitään aihetta. Pelko on aina pahempi kuin todellisuus. Siksi on parempi kohdata ikäväkin todellisuus ja tarttua tilanteen vaativiin toimiin nopeasti, ettei aikaa ja energiaa kuluisi turhaan ja tuskalliseen pelkäämiseen. Kun oppii hyväksymään omat virheensä osaksi omaa persoonaansa, on helpompi hyväksyä myös muut ihmiset."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieheltäPersikselle kirjoitti:

Kaipaan sua Persis niin paljon ettet voi käsittää sitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu