Silmiini osui eräässä lehdessä ollut kommentti ja kommentoijana poliisi joka puolusteli mopopoikien kokoontumisia, koentissa poliisi kertoo että "tuntuu että mopopojat eivät voi kokoontua enää missään", kansalaiset soittaa herkästi poliisit paikalle.
Ihmettelen poliisin kommenttia, eikö hän tajua mistä tämä johtuu! Johtuu ihan siitä että mopoissa aivan liian kovat äänet ja mopopoikien ajaman reitin ja kokoontumispaikan lähellä asuvat ihmiset soittaa poliisit herkästi koska mopojen aiheuttama meteli häiritsee ihmisiä ja varsinkin työssä käyvien ihmisten nukkumisrauhaa, väitän että kyse ei ole mistään muusta, pieni lisä kuitenkin se että tulehtuneiden välien takia mopopojat tahallaan ärsyttää ja yrittävät saada ihmiset provosoitumaan.
Kuinka tuollainen poliisi on edes poliisiksi päässyt kun ei tuollaista tajua, onko vielä nykypäivänäkin niin että "jos miehestä ei ole muuhun niin tehdään siitä polliisi"?
Jos otetaan esimerkki että ryhmä nuoria ajelee polkupyörillä ja keulii niin ei kukaan siihen juurikaan huomiota kiinnitä eikä soita poliisi paikalle sillä fillareista ei lähde sellaista meteliä.
Tuli lisäksi mieleen että nykyään alkaa jo poliisinakin olla sellaisia jotka itse olleet niitä mopopoikia ja mahdollisesti itse aiheuttaneet myös häiriöitä joten hyvin mahdollista että kallistuu enemmän mopopoikien tekemisen kannalle kuin että puolustaisi työssäkäyvien ihmisten yöunia.
Itse asun aluella jossai ei juurikaan mopopoikia kuulu eikä näy, muutama tyttö kurvaa skoottereillaan mutta niiissä on todella hiljaiset äänet ja ajotapa on rauhallinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.