Lasten oikeuksien päivä oli 20.11.2018

"Unicef palkitsi HS:n – Lasten uutiset ja lasten tiedekysymykset saavat tunnustuksen
Lasten uutiset ja tiedesivuilla ilmestyvät lasten tiedekysymykset saavat Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen.

Lasten uutiset 16.11. – Supersuosio yllätti kaksoset

Samuli Leivonniemi HS
Julkaistu: 19.11.
SUOMEN Unicef-järjestö on myöntänyt vuoden 2018 Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen Helsingin Sanomien Lasten uutisille ja lasten tiedekysymyksille.

Unicefin mukaan HS:n lapsille suunnatut sisällöt mahdollistavat kenen tahansa lapsen osallisuuden yhteiskuntaan. Lapsen äänen kuuluminen aikuisten mediassa tuo lapset osaksi aikuisten arkea ja yhteiskunnallista keskustelua. Lisäksi sisällöt kehittävät lasten medialukutaitoja.

”Etsimme palkinnon saajaksi tahoa, joka pyytämättä olisi saanut tällä saralla asioita aikaiseksi. Avasimme perjantain Hesarin, ja totesimme että siinähän se on”, sanoo Unicefin hallituksen jäsen Seppo Sauro.

Hänen mukaansa HS:n lasten sisällöt ovat suomalaisessa mediassa positiivinen poikkeus, josta muut voisivat ottaa mallia.

”Eihän Hesarin tarvitsisi tehdä sisältöjä lapsille, ja silti niitä tehdään hyvällä sykkeellä ja profiililla. Ylellä se kuuluu lakisääteisiin tehtäviin”, Sauro sano

LASTEN UUTISET on HS.fi:ssä ja Nelosella ilmestyvä, alakouluikäisille suunnattu uutislähetys. Lisäksi perjantain painetussa sanomalehdessä Lasten uutisia on joka viikko kolme sivua. Lasten uutiset on ilmestynyt vuodesta 2016 alkaentkä asiat koskettavat juuri lapsia.

”Pitää muistaa selittää asioita, koska ei voi olettaa, että kaikki lapset tietävät esimerkiksi, mikä on eduskunta ja mitä se tekee”, Fröman sanoo.

Lasten uutisten tuorein uutislähetys näkyy tässä artikkelissa. Kaikki Lasten uutisten sisällöt löytyvät täältä.

TIEDETOIMITUKSEN tuottama Lasten tiedekysymykset -palsta alkoi ilmestyä vuonna 2012. Palstalla eri alojen tutkijat ja asiantuntijat vastaavat lasten esittämiin kysymyksiin. Palstaa toimittavat Touko Kauppinen ja Juha Merimaa. Oivaltavimmat kysymykset ja vastaukset julkaistiin tänä syksynä myös kirjana.

Viime perjantaina psykologi vastasi palstalla kysymykseen, miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan.

”Lapset osaavat tehdä juuri tällaisia arkisia oivalluksia ja esittää kysymyksiä, joita aikuiset eivät tulisi koskaan keksineeksi”, sanoo tiedetoimituksen esimies Jukka Ruukki.

Lue lasten tiedekysymyksiä täältä.

UNICEF on myöntänyt Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen vuodesta 2004 lähtien. Tunnustuksen tarkoitus on lisätä tietoa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, jota juhlistetaan lasten oikeuksien päivänä 20. marraskuuta."
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mia-L kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu