Minkälainen psykoterapia sopisi introvertille ja pohdiskelevalle luonteelle, kognitiivinen vai psykodynaaminen? Toivoisin, että psykoterapia lieventäisi masennusta ja ahdistusta sekä tekisi minusta sosiaalisemman ja avoimemman ihmisen.
Mikä terapiasuuntaus?
Säidet
51
2441
Vastaukset
- narrative
Se riippuu enemmän persoonasta kuin suuntauksesta. Tutkimusten mukaan siis. Kannattaa käydä ensin usean terapeutin vastaanotolla kerran tai pari ja uskoa sisäistä ääntään. Tuntuuko turvalliselta, ja siltä että teillä kahdella on niin paljon yhteistä että voisit kuvitella puhuvasti hänelle kuin ystävälle.
Olen itse käynyt psykodynaamisessa terapiassa. Psykodynaamisen suuntauksen terapeutit ovat käyneet pisimpään omaa terapiaa. Vaatimukset ovat 340 tuntia vs. 40 tuntia kognitiivisilla ja 80 integratiivisilla (lyhytterapeuteista en tiedä muuta kuin että joissakin koulutuksissa on omaa terapiaa tuskin lainkaan, ja sellaisia ei ole edes hyväksytty Valvirassa psykoterapeutti-nimikkeeseen johtaviksi koulutuksiksi). Omien ongelmien tiedostaminen ja niiden selvittely lisää terapeutin itsetuntemusta, jonka ansiosta hänen toimintansa on asiakkaalle turvallisempaa. Lisäksi se parantaa ammattitaitoa kun terapeutti käy itse läpi riittävän pitkään sitä prosessia mitä hänen tulevat asiakkaansakin.
Kiintymyssuhteen ongelmat ovat useimpien psyykkisten ongelmien yksi osatekijä, samoin kuin erilaiset traumakokemukset. Turvallinen ja tilaa antava kiintymyssuhde onkin terapiassa tärkein voimaannuttava ja muutoksia mahdollistava osatekijä. Monet terapeutit ovat sanoneet, että terapiasuhteessa tapahtuu käänne n. 6 kuukauden kohdalla, jolloin asiakas alkaa kiintyä terapeuttiinsa ( ja tämä häneen!), ja terapia pääsee silloin varsinaisesti vasta alkuun. Tämä vastaa lapsen kehityksessä kuuden kuukauden ikävaihetta, jolloin lapsi alkaa kiintyä hoitajaansa ja vierastaa muita.
On huolestuttavaa, että monissa terapiasuuntauksissa terapeutit käyvät niin vähän aikaa omassa hoidossaan, etteivät ehdi itse kokea kiintymyssuhteen vaiheita suhteessaan terapeuttiinsa. Kun heidän pitäisi ymmärtää vastaavia ilmiöitä asiakkaassaan... - Eikä 40 tuntia ole muutenkaan kuin pintaraapaisu niistä kaikista sisäisistä ristiriidoista, mitkä voivat heijastua terapeutin suhteeseen asiakkaaseensa ja vaarantaa sen.
Terapeuttien vuorovaikutustyylit ja työskentelytavat vaihtelevat hyvin paljon, vaikka edustaisivatkin samaa suuntausta. Tiedän tämän omasta kokemuksestani psykodynaamisten terapeuttien kanssa, ja siitä mitä olen kuullut ja lukenut muista, esim. kognitiivisista suuntauksista. Lisäksi terapeutit tuntevat ainakin kirjallisuuden perusteella yleensä jossain määrin muitakin menetelmiä kuin omansa ja soveltavat niitä, samoin kun tietysti yleistä elämänkokemustaankin. Esimerkiksi oma terapeuttini käyttää paljon menetelmiä, joita voisi hyvin kuvata kognitiivisiksi. Samoin kognitiivisella puolella tunnetaan, joskin eri nimillä, ilmiöitä joita tutkittiin alun perin psykoanalyysin piirissä ja jotka ovat keskeinen osa psykodynaamista terapiaa. Näitä ovat esimerkiksi transferenssin ja vastatransferenssin käsitteet, eli kun asiakas tiedostamattaan heijastaa terapeuttiin tunteita joita on kokenut muita ihmisiä, esim. vanhempiaan kohtaan, ja päinvastoin.
Asiakkailla vastaavasti on omat toimintatapansa ja painopistealueensa, asiat joita pitävät tärkeänä. Eräs mihin itse kiinnitän huomiota on tasavertaisuus ja luottamuksellisuus.
Tutkimustenkin mukaan yksi huonoa terapiatulosta ennustava tekijä on terapeutin asettuminen kaikkitietävään rooliin.
Valitettavasti psykiatrinen järjestelmä, joka on nykyään terapioidenkin taustalla, suosii epätasa-arvoista valta-asetelmaa. Terapia on tosiasiassa hyvin kaukana medikaalisesta sairausajattelusta.
Kävin vuosia sitten, ennen nykyistä Kelan kuntoutuspsykoterapiaani yhden pidemmän terapiajakson. Se oli hyvin huono kokemus, ja traumatisoiva. Sen vuoksi tiedän, että terapia voi olla sekä riski että mahdollisuus.
Osittain tästä kokemuksestani johtuu, että ehdin nykyistä terapeuttiani hakiessani tavata aika montaa terapeuttia. Yksi hyvä "testikysymys" mahdolliselle terapeutille onkin mielestäni juuri se miten hän suhtautuu vaihtoihin.
Suosittelen katsottavaksi Daniel Macklerin videoita terapioista. Hän toimi kymmenen vuotta terapeuttina New Yorkissa. Hän paloi loppuun tehtyään liikaa töitä, mikä johtui siitä että hän huomasi että niillä ihmisillä joilla oli kaikkein vaikeinta ja jotka tarvitsivat eniten terapiaa, oli yleensä myös kaikkein vähiten rahaa. Siksi hän veloitti heiltä mahdollisimman vähän, joutui ottamaan paljon potilaita ja koska hän on myös empaattinen terapeutti hän sai lopulta vatsahaavan. Nykyään hän tekee dokumenttielokuvia psykologisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Mackler sanoo mielestäni suoraan ja osuvasti monia asioita, joita olen itse terapioissa käydessäni huomannut. Valitettavasti näissä ei ole suomenkielistä tekstitystä.
https://www.youtube.com/watch?v=f0Fi32LbXHA
https://www.youtube.com/watch?v=G2-p4A7Bl6s- AnnaJoo
Narrative, sinulla on niin hyvä käsitys(/oma kokemus) asiasta, että kirjoituksesta perusteella keskustelu kanssasi olisi oivaa psykologin tapaamista. Tulee vaikutelma, että olet poikkeuksellisen syvällinen pohdiskelija, ja olet niin fiksu ettet löydä ammattilaista, joka olisi 'parempi' kuin sinä. Itse Kuuntelen juuri satunnaisesti you tubessa englannin kielisiä videoita itseäni koskevista aiheista. Peter Levin on vaikuttava. Nyt löysin PhD joku psykiatrian ukko, oliko Jon G. Allen? Niin symppis tyyppi, ja juuri sellainen vuorovaikutus malli (empaattinen, compassionate, highly sensitive and perceptive), että hänen kaltaisen terapeutin haluaisin. Kävin kerran lyhyessä supportiivisessa terapiassa. Terapeuttina oli psykologi, sen perhekeskuksen johtaja Pirkanmaalla. Sanoi Ekassa tapaamisessa "jos sä pitäisi sen suusi kiinni". Minä alan paapattamaan, kun saan paniikkireaktion. Menin paniikkiin, kun tajusin aika nopeasti, että sillä ihmisellä ei ollut mitään avuja tehtävässä paitsi muodollinen koulutus. Ehkä suoraan lukion penkiltä.
- AnnaJoo
Kiitos. Tosi syvälle meneviä, järkeviä pointteja Daniel Mackrelilla (sorry, nimi voi olla virheellisesti kirjoittaa). Hän puhuu juuri niistä asioista, mitä olen itse ajatellut, ja Tästä syystä en ole hakeutunut terapiaan lukuunottamatta lyhyttä supportiivisessa huonoa terapiakokemustani. Minä Paranen
sieluni rei'istä yksinomaan kuuntelemalla, kun joku kykenee olemaan rehellinen (Daniel M) ja irrottautumaan systeemistä, mikä ei tue hänen arvoperustaansa - ja yksin järkeilyään.
Olen jo taas alkanut miettiä psykologille menemistä, koska oma identiteettiin on niin vahvasti rakentunut false selville, codependency, ja muuta. Hylkäämiskokemukset voimakkaasti pinnassa.
Mutta
Danielin video sai minut pohtimaan, löydänkö psykologin? Jotenkin tuntuu, että jos sille tielle lähtee, menee aikaa ennen kuin löytää edes psykologin.
Ja
Täällä oli hitsin hyvä kirjoitus tyyliin menkää ulos, ylös ja lenkille tai ihmisten pariin, niin omat skitdoilut jäävät. Olen itse ollut aika paljon samoilla linjoilla. Tämä kirjoittaja puhuu asiaa ja harvinaisen hyvin osaa asiansa tuoda esiin. Mainitsi Niilo Tarvajärvenkin. Jos Tässä sitten tyytyy noihin you tuben shrinkkeihin.
Karmeaksi koko maailma mennyt. Pitäisi joko olla 1) rikas, menestynyt ja kuuluisa , 2) tehdä you tubessa videoita tai 3) katsoa you tubessa videoita.
Kyllä tuon ihmisen kirjoitus osallistumisesta aktiivisesti oman elämänsä luomiseen, on todella viisas. Ylös, ulos ja lenkille. - AnnaJoo
Sorry kirjoitusvirheet, väärät sanat ja sanamuodon. Puhelin syöttää. En jaksa tarkistaa aina.
- narrative-
AnnaJoo kirjoitti:
Narrative, sinulla on niin hyvä käsitys(/oma kokemus) asiasta, että kirjoituksesta perusteella keskustelu kanssasi olisi oivaa psykologin tapaamista. Tulee vaikutelma, että olet poikkeuksellisen syvällinen pohdiskelija, ja olet niin fiksu ettet löydä ammattilaista, joka olisi 'parempi' kuin sinä. Itse Kuuntelen juuri satunnaisesti you tubessa englannin kielisiä videoita itseäni koskevista aiheista. Peter Levin on vaikuttava. Nyt löysin PhD joku psykiatrian ukko, oliko Jon G. Allen? Niin symppis tyyppi, ja juuri sellainen vuorovaikutus malli (empaattinen, compassionate, highly sensitive and perceptive), että hänen kaltaisen terapeutin haluaisin. Kävin kerran lyhyessä supportiivisessa terapiassa. Terapeuttina oli psykologi, sen perhekeskuksen johtaja Pirkanmaalla. Sanoi Ekassa tapaamisessa "jos sä pitäisi sen suusi kiinni". Minä alan paapattamaan, kun saan paniikkireaktion. Menin paniikkiin, kun tajusin aika nopeasti, että sillä ihmisellä ei ollut mitään avuja tehtävässä paitsi muodollinen koulutus. Ehkä suoraan lukion penkiltä.
Hahhaa, kiitos... olen vaan traumatisoitunut ja kaikin puolin "kusessa" itseni ja psykiatrian kanssa, (kuten aika moni muukin tällä palstalla näyttää olevan, jollakin tavalla) siksi varoittelen ja kerron kokemuksiani. Hyviä ja huonoja. Olen itse usein saanut arvokasta apua netistä muiden kokemuksista. Tässäkin ketjussa on sellaisia puheenvuoroja.
Kiva jos pidit noista videoista, minusta Daniel Mackler on niin aito ja autenttinen, ja rohkea, kun kertoo asiat niin kuin on ne kokenut. Varmasti ajattelee siinä muiden parasta. Mikään ei auta niin paljon kuin rehellisyys.
"Terapeuttina oli psykologi, sen perhekeskuksen johtaja Pirkanmaalla. Sanoi Ekassa tapaamisessa "jos sä pitäisi sen suusi kiinni". "
Tuosta olisi pitänyt tehdä valitus...! Välittömästi, hänen esimiehelleen ainakin.
"Minä alan paapattamaan, kun saan paniikkireaktion. " Minulla ihan sama. - AnnaJoo
Moi, yleensä teen valituksia. Silloin en tehnyt, koska olin niin huonossa jamassa, avioero, enkä tiedostanut edes kokonaan omaa traumaani. Mikä siis nosti silloin päätään. Hei, se eukko oli koko perhekeskuksen JOHTAJA. Olen välillä miettinyt että laittaisinko eukolle sp:n, ja palautetta. Sen osaan. Mutta olen jättänyt palautteen annon, koska olen sillain muuttunut että tiedostan ettei minun tarvitse ottaa vastuuta eukon osaamisen heikkoudesta. Palaute olisi ollut paikallaan muita asiakkaita ajatellen, mutta nyt kun siitä on aikaa, pitää luottaa siihen että on muitakin vastuunkantajia, jotka kokevat aiheelliseksi antaa palautteen. Ja tekevät sen. Olisi muuten hyvä tikki sille eukolle, ylenkatsoi minua tosi pahasti (tekeydyin tyhmäksi kun huomasin että pitää tasapainottaa), että olisi mennyt palaute. Kenelle se olisi osoitettu? Psykologien ammattiliitolle tai vastaavalle valvontaa tekevälle lautakunnalle, koska eukko oli itse päässyt johtajaksi Ylöjärven perhekeskukseen. Ol varmaan hyvä koulumenestys, sitten hyvä opintomenestys, hyvät paperit. Huono työssään.
Ylös, ulos ja lenkille, niin traumat jäävät unholaan. Tarvoin (kävelin verkkaisasti) tänään 10 km lenkin, ja hyvää teki!Kannattaa elää, kun on elossa. Matti Nykäsen slogani melkein. Ihan totta. Ihmiset antavat liikaa merkitystä ihmisenä olemiselle. Pentti Linkola on minussa monessa suhteessa ajattelussaan ´oikeassa´.Ei kannata miettiä liikaa traumojaan. Koko maailman ihmiset ovat traumatisoituneita; ihminen on sairas olento Maa planeetalla. Kannattaa ottaa kaikki ihana ja kaunis irti, eli elää elämäänsä niin kuin puu kasvaa metsässä muiden puiden joukossa. Kunnes se kaatuu myrskyssä tai se kaadetaan. - narrative-
"Ylös, ulos ja lenkille, niin traumat jäävät unholaan. Tarvoin (kävelin verkkaisasti) tänään 10 km lenkin, ja hyvää teki!Kannattaa elää, kun on elossa. Matti Nykäsen slogani melkein. "
Tuossa on paljon perää. Liikunta tehoaa minullakin hyvin moneen asiaan. Toinen vastavaa luontainen mielen parantaja ovat aikabiologiset hoidot, joista Aku Kopakkala on paljon puhunut. Eikä niilä ole sivuvaikutuksia.
https://www.mielipalvelut.fi/aikabiologiset-hoidot-eli-rytmit-masennuksessa/
Elämä on laiffii!:)
- TerapeutinUhri
En suosittele psykoanalyyttisesti suuntautunutta freudilaista psykoterapiaa kenellekään. Olen käynyt sellaisessa, ja kokemukset on erittäin huonoja. Terapeutti esimerkiksi syyllisti minua kokemastani kaltoinkohtelusta, johon sisältyi esim. henkistä ja fyysistä väkivaltaa, varastelua ja kotirauhan häirintää. Tunsin terapian aikana jonkinlaista avutonta raivoa. Jos minulla heräsi terapeuttia kohtaan negatiivisia tunteita, terapeutti oli sitä mieltä että kyseessä on transferenssineuroosi. Omasta mielestäni negatiiviset tunteet johtuivat siitä, että terapeutti syyllisti minua liikaa. Eikö ne minua kaltoinkohdelleet ihmiset olleet itse ollenkaan vastuussa käytöksestään? Mietin että eikö fyysinen väkivalta ja varastaminen ole rikoksia, ja nytkö sitten uhri on vastuussa rikoksista. Ja onko se niin, että jos vaikka kaupan myyjä "ärsyttää" minua jotenkin, niin minäkin olen oikeutettu varastamaan kaupasta? Ihan käsittämätöntä. Vieläkin ahdistaa, kun ajattelen sitä terapiaa, vaikka aikaa siitä on kulunut jo kohta 20 vuotta.
- TerapeutinUhri
Selvennän vielä terapeutin syyllistämistä. Kun kerroin kaltoinkohtelusta, terapeutti kysyi minulta sanatarkkaan näin: "Oletko kaivanut verta nenästäsi?".
- ljbigujhiourthut
Ei tuo mikään suuntaus ole, vaan ammattitaidottomuutta.
- gcvfjhytr
Koulutustaso on nykyään paljon parempi, omasta terapiastasi on aikaa 20-vee ja milloin mahtoi olla valmistunut terapeuttisi? Silloin ei nuo vaatimukset terapeutin oman terapiankaan suhteen ole olleet samat. Maailna muuttuu js dynaamiset / analyyttiset terapeutit ovat ammattitaitoisia työssään. Toki joku poikkeus löytyy varmasti ja henkilökemiat ei välttämättä kohtaa
- Anonyymi
Samanlaisia kokemuksia täälläkin kuin "TerapeutinUhri"
- narrative
"Jos minulla heräsi terapeuttia kohtaan negatiivisia tunteita, terapeutti oli sitä mieltä että kyseessä on transferenssineuroosi. Omasta mielestäni negatiiviset tunteet johtuivat siitä, että terapeutti syyllisti minua liikaa."
Muistuttaa vähän minun ensimmäistä terapiaani. Mielestäni se ei kuitenkaan johtunut psykodynaamisesta menetelmästä sinänsä, vaan terapeutista, joka oli luonteeltaan hallitseva ja omistushaluinen, ei tiedostanut omia ongelmiaan ja toimi liikaa lääketieteellisessä viitekehyksessä, vaikka oli psykologi eikä psykiatri. Hän suuntasi minuun voimakkaasti ristiriitaista viestintää eikä kuunnellut, vaikka koetin selittää mitä tarvitsin terapialta. Emme päässeet yhteisymmärrykseen terapian perustavoitteista, mikä olisi ollut aivan välttämätöntä. Koetin sopeutua hänen odotuksiinsa, koska olin silloin niin nuori ja tarvitseva.
Olen kyllä selvittänyt sen jälkeen, mm. keskusteltuani useiden psykodynaamisten terapeuttien kanssa, että monet hänen toimintatavoistaan poikkesivat oikeastaan aika paljon psykodynaamisen suuntauksen yleisistä periaatteista ja käytännöistä.
Nykyinen terapeutini on myös psykoanalyytikko. Ja yksi selväjärkisimpiä ihmisiä jonka olen tavannut.
Psykodynaamisen terapian puitteissa on tapahtunut eniten kaikenlaista, koska se on vanhin terapiasuuntaus ja oli vielä 20 vuotta sitten lähes ainoa yleisesti käytetty.
Freud eli yli sata vuotta sitten, ja hänen kehittämänsä teoria on käännetty hänen seuraajiensa toimesta ympäri moneen kertaan sen jälkeen. Psykoanalyysi sinänsähän ei ole edes oikeastaan terapiaa, eikä tarkoitettu ahdistuneisuudesta ym. psyykkisistä ongelmista kärsiville. Psykodynaamisessa terapiassa ei ole paljokaan jälkeä freudilaisuudesta, eikä se muistuta teknisestikään psykoanalyysiä, vaan ihan tavallista keskustelua.
Psykoanalyyttinen teoria on mielestäni kyllä mielenkiintoista. Kun tuntee vähän historiaa, ymmärtää vähän miksi se on kehittynyt niin kuin on. Freud esimerkiksi hoiti ns. hysteriasta kärsiviä naisia, ja totesi, kun he kertoivat elämästään, kävi ilmi että monia heistä oli käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Siitä johtui heidän ahdistuneisuutensa, ja kun he pääsivät psykoanalyysissä kertomaan kokemuksistaan, joita eivät olleet aiemmin tiedostaneet, heidän ahdistuneisuutensa ja "hysteeriset" oireensa lievittyivät. Freud oli ylpeä löydöstään, ja julisti tiedeyhteisölle selvittäneensä "hysterian" alkusyyn, joka oli hyväksikäyttökokemuksista aiheutunut trauma. Sen sijaan että Freudia olisi onniteltu ja hänen tuloksiaan olisi alettu hyödyntää hoidossa, hänen puheensa aiheutti skandaalin. Siihen esitettiin ensin paljon vastalauseita ja vaiettiin sen jälkeen kuoliaaksi, sillä 1900-luvun alun Wienissä ei voitu hyväksyä ajatusta että hienoissakin perheissä, joissa seksuaalisuus oli tabu, tapahtui lasten hyväksikäyttöä.
Freud ihmetteli aikansa, mutta käänsi sitten takkinsa. Hän alkoi itsekin vähitellen uskoa, että hänen potilaansa olivat kuvitelleet tapahtumat. Freud kehitti alkuperäisen teoriansa tilalle uuden, jonka mukaan hyväksikäyttömuistot olivatkin pelkkää kuvitelmaa, jonka syynä oli naisten tukahdutetut seksuaaliset tunteet hyväksikäyttäjää kohtaan. Teoria siis syyllisti uhria.
Näin siis ilmeisesti hoidettiin potilaita psykoanalyysillä ainakin jonkin aikaa, mutta teoria onneksi kehittyi, ja varhaisten traumojen, myös hyväksikäytön merkitys tunnustettiin. Iso muutos tapahtui kuitenkin vasta 1960-luvulla, kun feministinen liike alkoi tuoda esiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja myös kritisoida Freudin väitteitä.
Freudin työtoveri psykologi Pierre Janet oli samoihin aikoihin kuin Freud havainnut hysteerikkojen kärsivän hyväksikäyttömuistoista. Toisin kuin Freud Janet ei kuitenkaan alkanut syyllistää potilaitaan, vaan ryhtyi tutkimaan tarkemmin traumojen ja elämänhistorian vaikutuksia psyykeen. Hänen tutkimuksensa ovat nykyisen ns. traumatietoisen lähestymistavan perustana. - pohdiskelija
Yleensä kognitiivinen psykoterapeutti osallistuu enemmän keskusteluun ja antaa tehtäviä tapaamisten välille. Psykodynaamiseen psykoterapiaan kuuluu yleensä enemmän sellainen toimintamalli, että psykoterapeutti ei juuri puhu, vaan sinä hoidat puhumisen ja pohdinnan. jos olet kovin introvertti ja hiljainen niin hiljaista voi terapiahuoneessa tulla. Kannattaa silti tottakai käydä tapaamassa psykoterapeuttia ennen kuin sitoutuu mihinkään.
Pitkän on ajateltu, että terapeutin persoona ratkaisee enemmän kuin suuntaus. Vanhemmissa vertailevissa tutkimuksissa on tämän suuntaisia tuloksia, mutta ei toisaalta ole pystytty kertomaan, minkälainen persoona onterapian onnistumisen kannalta hyvä, ja joissakin tutkimuksissa on tuloksena, etä terapeutin ja potilaan välinen vuorovaikutussuhde ratkaisee. Viime tammikuussa ilmestyi Pirjo Lehtovuoŕen väitöskirja Jyväskylän yliopistossa, ja sen mukaan pitkää psykodynaamista terapiaa tehneiden psykoterapeuttien potilaat hyötyivät psykoterapiasta eniten, riippumatta psykoterapeutin persoonasta. Itse olen ajatellut, että terapeutin persoona ja vuorovaikutustyyli varmaan vaikuttavat siihenkin, että minkä suuntauksen hän itselleen valitsee.- TerapeutinUhri
Olisipa mielenkiintoista perehtyä tarkemmin tähän tutkimukseen. Onko linkkiä? Tuntuu kyllä aika epäloogiselta väitteeltä se, että terapeutin persoona ei ollenkaan vaikuttaisi terapian tuloksellisuuteen. Omasta kokemuksesta käsin voisin sanoa, että terapeutin persoonalla on paljonkin merkitystä sen suhteen, mitkä on tulokset. Tästä olen lukenut myös tutkimustietoa. Freudilainen terapia on myös kiistelty hoitomuoto. Käsittääkseni osa siihen liittyvistä teorioista on jo kumottu tieteellisesti, ja psykanalyysi on saanut runsaasti kritiikkiä epätieteellisyydestä. Muistelen, että Ruotsissa ei enää edes korvata psykodynaamista terapiaa kuntoutuksena. Maailmalla suositellaan yleensä ottaen enemmän kognitiivista kuin psykodynaamista terapiaa. Suomi on yksi niistä harvoista maista, joissa on yhä vahva psykoanalyyttinen perinne. Varmaankin tämän väitöskirjan tekijä on itse jotenkin kytköksissä psykoanalyysiin
- TerapeutinUhri
Hahhahhaa. Arvasin oikein. Pirjo Lehtovuori on psykoanalyytikko. Olisko ollut vähän oma lehmä ojassa...
- TerapeutinUhri
Olen itsekin lukenut psykoanalyysin synnystä. Siinä siis Freud ensin huomasi, että hysteeriset naiset kärsivät hyväksikäytön aiheuttamista traumoista, mutta käänsikin asian niin, että hyväksikäyttökokemukset olivatkin kuvittelua ja jokin ilmentymä alitajuisista toiveista. Siitä Freud sitten "päätteli", että lapsella on seksuaalisia toiveita vanhempiaan kohtaan. Ja jos joku sanoi, ettei hänellä ainakaan ole ollut lapsuudessa mitään seksuaalisia toiveita, Freud edelleen varmaan "päätteli", että nämä seksuaaliset toiveet ovat "tiedostamattomia". Tämä tarkoittaa sitten valitettavasti sitä, että koko psykoanalyyttinen teoria perustuu väärinkäsityksille ja uhrin syyllistämiselle. En kyllä tiedä, miten valtavalle väärinkäsitykselle perustuva teoria voisi oikeasti auttaa ketään. Jos joku on saanut apua psykoanalyyttisesti suuntautuneesta terapiasta, se varmaan johtuu ennemminkin terapeutin henkilökohtaisista hyvistä ominaisuuksista, kuin itse psykoanalyysin teoriapohjasta.
- paranoidi
Halloo, miksi tähän alkulähteeseen aina viitataan? Silloin ei ollut muita suuntauksia, eikä teorioita...onneksi ajat muuttuneet.
- valistaja
OMA HOITO PARASTA
- rupea harrastamaan aktiivisesti ulkoliikuntaa
- mene mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan, vaikka ulkoiluttamaan vanhusta, tee hyvää toisille , unohtuu oman navan uhriutunut tuijottaminen
- rupea lukemaan kaunokirjallisuutta, sieltä löytyy ihmiselämän psykologiaa
- varo yhdityksiä,varsinkin mielenterveysyhdistykset ovat epäterveellisiä
-jossakin väljässä harrastusporukassa voisit käydä
- seuraa maailmantapahtumia
OLET INTROVERTTI, ET SIITÄ MUUTU. sosiaalisa taitoja voi oppia
nkemykien kaventumist
- opi varomaan siihen liittyviä pulmia: omaan napaan tuijottamista, yksisilmäisyyttä
ÄLÄ MENE TERAPIAAN, käytä se aika ja rahat hyödyllisemmin
JA NYT HYVÄÄ TEKEMÄÄN MUILLE!- lenkillesiitä
Pitää vissiin antaa OHJEET ULKOILULLE.
- pidä kännykkä taskussa, älä kulje näyttöä tuijotellen johdot korvissa.
- introvertille tekee hyvä nähdä muita ihmisiä, ei haittaa, jos niitä lenkillä näkee
- mutta luonto: puistotiet, meren/järvenranta, metsätie tekevät hyvää, jos katselet ympärillesi
- ota vaikka valokuvia, silloin joudut kiinnittämään ympäristöön huomiota: mitä kannattaisi kuvata
- aivoja voi ohjailla:
kun olet kiinnittänyt n.7 maiseman kohtaan huomiota , tietoiseen mieleei ei sillä hetkellä mahdu muuta. Jos panet jonkun haun päälle: esim.luontoon liittyvän, ko.kohta mielessä pyysy kuemmin varattuna.
- Aivoja voi huijata.
Älä katso maahan, vaan ylemmäksi, vaikka puiden latvoja tutkaile. Aivot tulkitsee, ett ole hyvällä toiveikkaala päällä ja erittelee kemikaaeja siihen opivaksi.
(Tutkittua ja kokeiltua tietoa.)
- valistaja
TÄMÄ KOKO KETJU VAIKUTTAA TERAPEUTTIEN MAINOKSELLE !!!
Ylös, ulos ja lenkille, sanoi Tarvajärvi jo aikoinaan.- TerapeutinUhri
Häh? Vastahan minä kritisoin omaa psykoanalyyttista terapiaani. Terapia voi olla riski. Tutkimustulosten mukaan huono terapia voi jopa lisätä psyykkistä oireilua. Terapia ei siis ole aina täysin turvallista. Oma terapeutti kannattaa valita huolella, jos terapiaan haluaa. Itse taisin tehdä suuren virheen siinä, kun menin sille terapeutille, jonka nimi minulle annettiin nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Olisi pitänyt käydä tutustumassa useaan eri terapeuttiin. Olen kyllä ihan samaa mieltä siinä, että oman hyvinvoinnin eteen voi tehdä paljon muutakin kuin käydä terapiassa.
- narrative
pohdiskelija kirjoitti:
"Yleensä kognitiivinen psykoterapeutti osallistuu enemmän keskusteluun ja antaa tehtäviä tapaamisten välille. "
Totta, kognitiiviseen terapiaan kuuluu periaatteessa enemmän valmiiksi suunniteltua kuin psykodynaamisessa, esim. kotitehtävät. Psykodynaamisessahan idea on, että asiakas saa kertoa vapaasti mitä ajattelee, ja sen mukaan edetään. Minulla on se käsitys että kognitiivisessakin terapiassa kyllä voi olla tämänkaltaista vapautta, mikäli terapeutin yksilöllinen vuorovaikutustyyli ja työskentelytapa sen sallii. Mutta voi olla, että liioittelen tätä persoonan vaikutusta. En ole itse ollut kognitiivisessa terapiassa.
Kuten Pohdiskelijakin totesi, terapeutithan valitsevat sen suuntauksen, joka sopii heidän ajatusmaailmaansa parhaiten. Itsenäinen, pohdiskeluun taipuvainen ihminen, joka ei pidä ulkoapäin asetettavista tavoitteista, tuntee todennäköisesti vetoa psykodynaamiseen menetelmään. Ja haluaa suorittaa koulutusterapiansakin siinä, koska se on hänelle luontevin tapa käsitellä asioitaan. Vastaavasti henkilö, joka on tottunut etenemään valmiiden suunnitelmien ja rakenteiden mukaan, ja painottaa enemmän järkeilyä kuin tunteiden tutkailua, valitsee kognitiivisen lähestymistavan.
Olen kyllä ihmetellyt miksi kognitiivisessa terapiakoulutuksessa on niin lyhyt oma terapia. Mitenkähän he mahtavat perustella, ettei sitä tarvita enempää? Eikö itsetutkiskelulle ole tarvetta?
Mutta kyllä se kuitenkin on terapeutin persoona ja henkilökohtainen vuorovaikutus mikä lopulta ratkaisee. Tästä on useita tutkimuksia, eräs esim. sellainen jonka mukaan menetelmä selittää 15 % terapian tuloksesta, terapiasuhde 30- 40 ja muut tekijät, kuten esimerkiksi asiakkaan sosiaalinen ympäristö (talous, työtilanne, tai onko lähipiirissä ihmisiä jotka tukevat terapiaa) selittää loput.
pohdiskelija kirjoitti: "Psykodynaamiseen psykoterapiaan kuuluu yleensä enemmän sellainen toimintamalli, että psykoterapeutti ei juuri puhu, vaan sinä hoidat puhumisen ja pohdinnan." Perinteinen psykoanalyysi on tällaista, ja ehkä jotkut psykodynaamiset terapeutitkin toimivat näin. En ole kuitenkaan itse tavannut yhtään sellaista. Olen käynyt usealla psykodynaamisella terapeutilla mukaan lukien se ensimmäinen (epäonnistunut) terapiani, sen jälkeen ennen nykyistä terapiaani kävin usean kerran, etsiessäni sopivaa, muutaman vastaanotolla, sen verran että sain käsityksen heidän työskentelytavastaan. Ehkä riippuu omastakin persoonastani, mutta yksikään ei ollut perinteinen passiivinen psykoanalyytikkotyyppinen terapeutti, joka olisi jotenkin jättänyt minut hoitamaan yksin puhumisen. Päinvastoin, kävimme aina vilkasta keskustelua johon kumpikin osallistui yhtä paljon. Hiljaisiakin hetkiä on, mutta ne ovat yleensä sitä että minä mietin mitä sanoisin, ja terapeutti kunnioittavasti odottaa. Mutta jos en puhu mitään, hän yleensä melko pian aloittaa puheen helpottaakseen tilannetta, koska tietää, että pitkät hiljaiset hetket voivat joillekin (useimmille) asiakkaille olla ahdistavia.
Kävin jonkin aikaa myös psykodynaamisessa kuvataideterapiassa ensimmäisen ja nykyisen välillä. Kela ei silloin vielä tukenut kuvataideterapiaa, enkä saanut muutakaan julkista rahoitusta, joten se jäi siksi aika harvatahtiseksi ja lyhyeksi. Se oli kuitenkin hyvä kokemus. Tämä kuvataideterapeutti onnistui purkamaan paljon niitä ensimmäisestä terapiasta jääneitä traumoja ja sisäisiä lukkoja, ja lisäksi saamaan aikaan jonkin verran terapeuttista tulosta myös niihin ongelmiin, joiden vuoksi olin alun perin hakeutunut terapiaan.
Kuvataideterapeutti myös viestitti minulle jotain lääketieteen viitekehyksen ulkopuolisesta auttamismahdollisuudesta. Hän oli koulutukseltaan alun perin taiteilija, ei terveydenhuollollisesti koulutettu, vaikka olikin työskennellyt jonkin aikaa julkisessa terveydenhuollossa. Hänen ajattelutapansa oli melko erilainen kuin lääketieteessä sen suhteen, mitä ihmisten ongelmat ovat. Emme suoranaisesti puhuneet tästä kovinkaan paljon, mutta yhteistyömme aikana rupesin näkemään ongelmani pohjimmiltaan jonain aivan muuna kuin psyykkisenä sairautena, pikemminkin elämän ongelmina ja inhimilliseen olemassaoloon kuuluvina haasteina.
Aloittaja kertoi olevansa introvertti, joten hänelle voisi hyvinkin sopia jokin taideterapian muoto. Siinä huomio keskittyy aika paljon tekemiseen, ja voi rauhassa katsoa piirustusta ja miettiä sitä, ilman puhumisen pakkoa. Luova työ pehmentää vaikeiden asioiden käsittelemistä. Nykyään taideterapioihin saa Kelan tukea.- valistaja
KANNATAN INTROVERTILLE TAIDETERAPIAA ja vaikka ryhmäterapiaa.
Voisi siitä saada itselleen harrastuksen Ja niin olisi itsehoitokin jatkuvaa. Harrastus edellyttää taiteellisia lahjoja, terapia ei.
- narrative
TerapeutinUhri kirjoitti
" Terapia voi olla riski. Tutkimustulosten mukaan huono terapia voi jopa lisätä psyykkistä oireilua. Terapia ei siis ole aina täysin turvallista. Oma terapeutti kannattaa valita huolella, jos terapiaan haluaa. Itse taisin tehdä suuren virheen siinä, kun menin sille terapeutille, jonka nimi minulle annettiin nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Olisi pitänyt käydä tutustumassa useaan eri terapeuttiin. "
Olen pahoillani että jouduit kokemaan tuollaista. Et varmasti ole ainoa. Kokemukseni mukaan terapia voi kuitenkin myös auttaa. Ihmisille pitäisi olla paljon enemmän tietoa tarjolla, ja kannustaa tekemään omia valintoja.
Olit varmaan silloin myös hyvin nuori. Sitä suurempi vahinko. :(
Tulee mieleen tuosta, että sinulle "annettiin nimi nuorisopsykiatrian poliklinikalla." Se oli siis joku julkisen sairaanhoitopiirin omilla listoilla olevista terapeuteista. Siellähän on aika suppea lista terapeutteja, joista asiakas ( "potilas") voi valita. He ovat yleensä terapeutteja, jotka ovat työskennelleet pitkään julkisella sektorilla. Olen tavannut kolme sellaista hakiessani nykyistä terapeuttiani. En tiedä onko sattumaa, että heistä kaikista jäi minulle huono maku. Heistä näkyi, että julkisen psykiatrian toimintamallit istuvat heillä tiukassa. Byrokraattinen suhtautuminen, ja tietty ylhäältäpäin saneleminen monissa asioissa... Minä olen allerginen vallankäytölle, ja minulle jäi kahdesta heistä sellainen olo, että suorastaan tihkuvat vallanhalua. Kolmas ei ollut sellainen, ja hänellä kävinkin sitten useamman kerran, mutta huomasin sitten että monet hänenkin ajattelumalleistaan olivat sellaisia jotka ovat vallalla julkisessa mielenterveysjärjestelmässä, ja jotka eivät sovi minulle.
(Enkä tarkoita että kaikki julkisessa systeemissä pitkään työskennelleet olisivat huonoja ja muut hyviä... tietenkin kaikenlaisia terapeutteja, myös valtaakäyttäviä ja manipuloivia, löytyy yksityiseltäkin puolelta.)
Kelan kuntoutuspsykoterapian listoilla on paljon enemmän terapeutteja kuin sairaanhoitopiireillä. Kuntoutuspsykoterapiaan pääsee myös paljon helpommin kuin sairaanhoitopiirien maksamaan. Sh-piirit edellyttävät "potilaan" yleensä käymään läpi raskaita "terapiasoveltuvuusarvioiksi" kutsuttuja tutkimuksia ennen kuin myöntävät mitään terapiaa, ainakaan pitkäkestoista, ja silloinkaan asiakas ei välttämättä saa päättää terapiasuuntausta itse.
Psykiatria asettaa terapiaan hakeutuvan ihmisen aina potilaan rooliin, ja siitä käsin on vaikea tehdä itsenäisiä valintoja, ja muodostaa käsitystä siitä mitä terapialta ja terapeutilta haluaa.
Parempi jos voi ajatella itseään asiakkaana ja/tai palvelunkäyttäjänä (ja myös kansalaisena ja - ainakin potentiaalisena - veronmaksajana).- TerapeutinUhri
Tämä terapeutti jolla kävin oli yksityinen ammatinharjoittaja ja Kelan listoilla. Se oli siis yksityisen puolen kuntoutuspsykotetapiaa, johon sain Kelalta tukea. En tiedä miksi psykiatrini antoi minulle juuri tämän terapeutin nimen, ehkä he olivat tuttuja. Onko sairaanhoitopiirillä erilainen lista terapeuteista kuin Kelalla?
- narrative
"Onko sairaanhoitopiirillä erilainen lista terapeuteista kuin Kelalla? "
On, sh-piireillä on ihan eri lista ja se on paljon lyhyempi kuin Kelalla. Useimmat sh-piirien valitsemat terapeutit ovat myös Kelan listoilla.
Olisit siis voinut valita kenet tahansa Kelan hyväksymistä terapeuteista. Psykiatri suositteli vain yhtä... Harmi...
- narrative
Valistajalla on hyviä neuvoja. Erityisesti pidin näistä:
- rupea lukemaan kaunokirjallisuutta, sieltä löytyy ihmiselämän psykologiaa
- varo yhdityksiä,varsinkin mielenterveysyhdistykset ovat epäterveellisiä
Mielenterveysyhdistykset taitavat olla tosiaankin epäterveellisiä, alan tulla siihen tulokseen tutustuttuani joidenkin niiden materiaaleihin. Vahvistetaan ns. potilaanroolia. Opetetaan mm. "elämään sairauden kanssa". Tällaisiin ei pidä mennä!
Ainakin ulkomailla lääketehtaat rahoittavat monia potilasyhdistyksiä. Mitenkähän mahtaa olla täällä.
Potilasyhdistyksillä on vahvat kytkökset julkiseen mielenterveysjärjestelmään. Ajattelutapaa pitäisi muuttaa, alkaen sanasta "mielenterveys". On hyvä että on yhteistä toimintaa jonkin tietyn psyykkisen tai elämänongelman tiimoilta, näin ihmisille järjestyy vertaistukea. Mutta se pitäisi irrottaa lääketieteen viitekehyksestä, jotta siitä olisi todellista hyötyä kenellekään.- valistaja
Ei minua tarvitse kiitellä, ei hyödytä kiitellä. Jo katson aiheelliseksi tuoda omahoito-puolta esile, tuon.
En ole mallikko, olen entinen jotakin ja en lisäksi sellaisen elämänkoulun käynyt ja monet aaiat itse joutunut kokemaan,näkemään.
On hyvä , että tälläkin palstalla kirjoittelee ihmisiä, jotka yrittävät saada aikaan muutosta pykiatriseen hoitoon ja lääkeiden syöttämiseen. Siis ihan asiantuntevasti.
Mutta tiedän myös terapeuttaja, jotka ovat sopimattomia työhönsä. Heitä on varmaan paljon enemmn kuin tiedän.
Nyt puoli Suomea eri ikäluokista ei voi ruveta käymään terapiassa.
- TerapeutinUhri
Aloittajaa neuvoisin niin, että ei kannata katsoa pelkkää suuntautumista psykoterapeuttien kohdalla, siis sitä onko kognitiivinen tai analyyttinen. Katso myös sitä mikä pohjakoulutus terapeutilla on. Se voi olla esim. sairaanhoitaja, psykiatri tai psykologi. Joillakin terapeuteilla on pohjakoulutuksena toimintaterapeutti, sosionomi tai jopa lähihoitaja. Kun näitä kaikkia vertaa, niin luulisin että psykologilla on kaikista parhain asiantuntemus terapiatyöhön. Mitä itse olen joskus psykologeja tavannut, he ovat olleet parhaimmasta päästä auttajina. Sen sijaan amk-pohjakoulutuksen terapeutit ovat tuntuneet välillä jotenkin pinnallisilta ja anteeksi nyt mutta joskus hieman hölmöiltä. (Omat huonot kokemukset nimenomaan näistä.) Psykoterapiakoulutus on suhteellisen lyhyt, noin 60 op, mikä vastaa puolentoista vuoden opintoja yliopistossa. Psykologi opiskelee yliopistossa ihmisen psyykeä noin 5 vuotta, johon vielä päälle psykoterapeuttikoulutus. Paras vaihtoehto on siis psykologi, joka on opiskellut mielellään kognitiiviseksi psykoterapeutiksi.
- vhfswea
Mielipidehän se on tämäkin..lähihoitaja ei voi opiskella psykoterapeutiksi, tämmöinen kösitys mulla on..ei ainakaan yksilöpsykoterapeutiksi. Perheterapeutiksi ehkä, en tiedä...
- oikeestiny
Muistakaa psykodynaamista arvostelevat, että nykyaikainen psykodynaaminen psykoterapia ei ole samaa kuin Freudin aikainen. Herran tähden..ukkohan on kuollut ja kuopattu 100 vuotta sitten. Kuvitteletteko tosiaan, ettei ala kehity ollenkaan.
- Psykpot
Varmaan ala kehittyykin, mutta käsittääkseni vallalla on vieläkin monet Freudin esittämät ajatukset, kuten oidipuskompleksi, peniskateus, kastraatioahdistus ja lapsuuden psykoseksuaalisen kehityksen vaiheet, joita on esim. anaalivaihe, oraalivaihe ja fallinen vaihe. Kaikki nämä teoriat saavat minussa aikaan yökötyksen tunteita, enkä varmastikaan ole ainoa. Esimerkiksi lapsuuden psykoseksuaalisen kehityksen vaiheet anaali-, oraali- ja fallinen vaihe kuulostavat lähinnä pornoelokuvan kuvausvaiheilta tai joltain fetisseiltä. Freudilla taisi olla seksiasiat paljonkin mielessä, ja vielä kieroutuneella tavalla. Hyi.
- narrative
Nuo seksuaalisuuteen liittyvät käsitteet ymmärretään psykoanalyysissä nykyään eri tavoin kuin Freudin aikaan, ja jotkut niistä ovat monelta osin kiistanalaisia psykoanalyyttisen koulukunnan sisällä.
Freud kannattaa unohtaa jos menee psykodynaamiseen terapiaan. Nuo käsitteet eivät tule terapiassa vastaan millään tavalla. - Psykpot
Tuli ne ainakin minulla vastaan. Terapeutti oli kerran hyvin harmissaan ja vihainen siitä, etten ole puhunut terapiassa ollenkaan seksistä. Sitten vielä kysyi joskus kakkimisesta, onko minulla ummetusta ja "tunnetko antavasi jotain kun kakit" (suora lainaus). Terapeutti varmaan noilla kakkajutuilla yritti viitata anaalivaiheeseen, jossa Freudin mukaan kakkiminen on erittäin tärkeää.
- narrative
Voi h**tti. Et ole tosissasi...? Terapeuttisi on ollut todella hullu.
Todella järkyttävän epäpätevä.
Tuollaisiakin on, valitettavasti. Niistä pitäisi tehdä virallinen valitus jonnekin, Kelaan, Psykologiliittoon, Psykiatriyhdistykseen jne. Toisaalta kun terapiat ovat - suuntauksesta riippumatta - aika huonosti säänneltyjä, niin valittaminen on hankalaa. Periaatteessa aika paljon voi saada mahtumaan terapian virallisiin raameihin, niin että jollain perusteella voidaan väittää sen olevan OK tai ainakin, ettei olisi varsinaisesti virheellistä... Mutta tuo on kyllä hyvin poikkeuksellista mitä kerrot, ja uskon että suurin osa psykoanalyytikoista olisi samaa mieltä.
Psykiatria, kuten terapiatkin, ovat heikosti säänneltyjä. Olen itse traumatisoitunut vakavasti psykiatrisessa hoidossa, minulla on siitä jopa kaksi psykiatrinlausuntoa, diagnoosina traumaperäinen stressihäiriö joka johtuu nimenomaan tietyistä kokemuksistani psykiatriassa. Kun ihmettelin psykiatrilleni (hän on yksityinen), miten minua on voitu kohdella niin kuin kohdeltiin, ja että eihän kukaan järkevä psykiatri voi ajatella että sellainen olisi kenenkään mielenterveydelle hyväksi, niin kokenut, myös julkisella sektorilla aiemmin työskennellyt psykiatrini vastasi, että psykiatriassa ei käytännössä ole juurikaan sääntöjä siitä miten potilasta hoidetaan, vaan kaikki on pitkälti harkinnanvaraista. Hoitovirheitä on siis vaikea osoittaa. - Tämä kokemukseni on siis psykiatriasta, joka on eri asia kuin terapia. Mutta sama ongelma kummassakin.
Mutta seksuaalisuudesta vielä. Se ei ole mitenkään keskeisessä asemassa nykyaikaisessa psykoanalyyttisessä ajattelussa, eikä psykodynaamisessa terapiassa. Paljon tärkeämpinä nähdään esimerkiksi objektisuhteet, ja niihin liittyen kiintymyssuhteet. Siis käytännössä esimerkiksi, jos ihminen on lapsena joutunut kasvamaan turvattomien, laiminlyövien tai epäjohdonmukaisten vanhempien kanssa hänen voi olla vaikea muodostaa luottamuksellisia suhteita muihin. Tästä seuraa monenlaisia ongelmia.
Lisäksi psykodynaamisessa terapiassa, kuten terapioissa yleensäkin, otetaan nykyään paljon aiempaa paremmin huomioon erilaisten traumakokemusten vaikutus. Turvattomat kiintymyssuhteet ovat sinänsä traumaattisia. Lisäksi erityyppiset kokemukset henkilökohtaisten rajojen rikkomisesta, kuten väkivalta (henkinen tai fyysinen) ja hyväksikäyttö. Traumakokemuksia voi olla monenlaisia ja ne ovat usein tiedostamattomia.
Tällaisten pitkään vaikuttaneiden, perusturvallisuutta ja minuutta horjuttavien kokemusten käsittely on nykyään psykodynaamisessa terapiassa olennaisinta. Sama periaate on kyllä jossain määrin omaksuttu muihinkin pitkäkestoisiin terapioihin, myös kognitiivisiin ja traumaterapioihin. - Kognitiivisia terapiamenetelmiä on kyllä niin monenlaisia, että niitä on vaikea verrata yhtenä ryhmänä muihin... - Psykpot
Olen ihan tosissani, en trollaa. Näin juuri tapahtui mitä kerroin. Käytin muuten vahingossa nimimerkkiä, jota käytin toisella palstalla. Olen sama ihminen kuin TerapeutinUhri. Pahoittelut.
Enemmän kuin kakkimisesta utelut minua ahdisti kuitenkin terapeutin harjoittama syyttely. Siis se, kun terapeutti syyllisti minua esimerkiksi kokemastani fyysisestä väkivallasta, joka liittyi raakaan koulukiusaamiseen. Siinä yhteydessä juuri terapeutti lausui "oletko kaivanut verta nenästäsi". - narrative
En ajatellutkaan että trollaisit. Kuulosti vaan niin uskomattomalta...
Millainen pohjakoulutus terapeutillasi oli, psykiatri, psykologi vai sairaanhoitaja?
Miten terapiasi loppui, pystyitkö itse irrottautumaan siitä? - Psykpot
Terapeutti oli pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja. Ensimmäisen vuoden käytyäni ajattelin, että tämä homma ei sovi minulle, ja otin esille terapian lopettamisen. Terapeutti suuttui, ja sanoi että "et sinä voi noin vain lopettaa, sinä olet minun työnantaja". Sen jälkeen hän uhkaili minua, että jos lopetan ilman yhteistä sopimusta, hän pitää silti minulle terapiavastaanottoa muutaman kuukauden ajan ja laskuttaa minua käyttämättömistä tunneista. Olisi aika iso lasku tullut, kun minulla oli aikoja kolme kertaa viikossa, eikä Kela olisi korvannut käyttämättömiä kertoja. Tuntui siltä, että nyt minun oikeuksiani poljetaan urakalla, ja minua kohtaan tehdään tässä väärin. Olin tosi nuori, teini-ikäinen, ja halusin tukea vanhemmiltani tässä asiassa, mutta äitini painosti käymään terapian loppuun vaikka isä oli minun puolellani. Äiti on aina ollut se joka sanoo viimeisen sanan, joten tuen puutteen takia lannistuin, enkä jaksanut taistella terapeuttia vastaan. Kävin sitten hänellä kolme vuotta, mikä harmittaa minua nykyään tosi paljon.
- narrative
No, se selittää ainakin jotain jos hän oli sairaanhoitaja. Pohjakoulutus ei oikein riitä psykodynaamiseen - eikä ehkä muuhunkaan pitkäkestoiseen ja syvälliseen - terapiatyöhön. Jotkut sairaanhoitajat opiskelevat lisäkursseja psykologiassa kuitenkin. Jotkut opiskelevat terveystieteiden maisteriksi.
Nuo mitä kerroit ovat niin lapsellista ja järkyttävän, vaarallisen typerää väärinkäsitystä psykoanalyysistä, että... en voi kuin kauhistella... Ja tietysti yleisestikin, eihän tuollainen ole edes terapiaa... Hänen toimintansa oli täysin asiatonta, kun uhkaili ja esti sinua lopettamasta.
Toisaalta tiedän että on niitä hulluja terapeutteja kaikissa ryhmissä, pisimmällekin koulutetuissa. Vastaavia kauhukertomuksia kuulee aina joskus, oikeista psykoanalyytikoistakin. Ja se minun ensimmäinen terapeuttini jonka kanssa minulle tuli pahoja traumoja oli peruskoulutukseltaan psykologi.
Muuten olen asioinut terapia-asioissa hänen jälkeensä psykologi- ja psykiatriterapeuttien kanssa. Hyvä kokemus oli kuvataideterapeutista, jolla oli vaativan erityistason (VET) psykodynaaminen terapiakoulutus, pohjakoulutukseltaan hän oli kuvataiteilija. Nykyinen terapeuttini on psykologi ja psykoanalyytikko.
Minulla sattuu olemaan hoitosuhde kahteen psykiatriin, jotka ovat molemmat myös terapeutteja. Toisella heistä ehdin käydä pari kuukautta ennen kuin aloitin nykyisen kanssa. Toisen kanssa on asiakasuhde jäänyt harvakseltaan voimaan siltä ensimmäisen terapian ajalta, kun hän oli YTHS:llä töissä. On ollut etua että heitä on kaksi, kun he ovat mm. kirjoittaneet minusta lausuntoja, joilla olen pystynyt käymään valitusprosessia julkisen sairaanhoitopiirin kanssa kohtelustani. Mutta ei siitä nyt enempää tässä... Kumpikin näistä psykiatreista on mielestäni luotettavia alansa asiantuntijoita, ja syvällisesti ja humaanisti asiakkaisiinsa suhtautuvia. Kaikin puolin kunnollisia ihmisiä siis. En kuitenkaan ryhtyisi terapiaan enää nykyään lääkärien kanssa. Lääkärikoulutus, joka siis psykiatri-terapeuteillakin on, vaikuttaa heidän ajatteluunsa ja toimintatapoihinsa niin voimakkaasti. Mielestäni se johtaa väistämättä potilaan esineellistämiseen. Opettelu diagnosointiin, vuosien mittaan, ja se kuinka on väkisinkin pyrittävä ajattelemaan apua tarvitsevaa ja ongelmistaan keskustelevaa ihmistä "potilaana", jonka kärsimys on "oiretta" ja "häiriötä". Nämä psykiatrit kyllä näkevät asiat paljon moniulotteisemmin, koska heillä on pitkä terapiakoulutus ja siihen kuuluva pitkä oma terapia takanaan. Ero heidänkin ajattelutavassaan on kuitenkin suuri kun vertaan psykologin pohjakoulutuksella toimiviin. Kaikki eivät ehkä pitäisi tällaisia asioita tärkeänä, mutta minä pidän. Voisin silti tietysti suositella heitä terapeutteina kenelle vaan (en täällä siis tietenkään koska tämä ei ole mainospalsta mutta tuttavapiirissäni)... - Psykpot
Olen pahoillani siitä, että sinullakin on ollut huono terapiakokemus. Ja vielä psykologi... Ei se ammattitaidottomuus näköjään aina riipu koulutuksesta. Voi olla että hän on ollut luonteeltaan täysin epäsopiva terapeutiksi vaikka tietoa olisikin. Sehän siinä onkin terapeuttien kanssa, kun pitäisi löytää ihminen, jolla on tarpeeksi tietoa ja myös sopiva luonne terapiatyöhön. Empatiakyvyttömät ei siihen hommaan sovi ollenkaan, ja voivat saada vahinkoa aikaan. Lisäksi olisi hyvä, että terapeutilla olisi viisautta ja elämänkokemusta, ja vielä persoonallisuus ja työtapa joka sopii itselle. Tällaisen terapeutin löytäminen tuntuu aika vaikealta. Ja eihän sitä luonnettakaan välttämättä opi täysin tuntemaan lyhyen tutustumisen aikana. Voi olla että terapeutti on mielin kielin tutustumiskäynneillä, mutta muuttuukin hankalaksi töksäyttelijäksi kun sopimus on tehty. Mikä suuntaus sillä sinun huonolla psykologilla oli?
- narrative-
Hänellä oli psykodynaaminen suuntaus. Ja tämän suuntauksenhan siis koen periaatteiltaan hyväksi, omaan ajattelutapaani sopivaksi (vaikka kognitiivinenkin on kyllä mielenkiintoinen). Ja myöhemmät hyvät terapiakokemukseni (kuvataideterapeutti ja nykyinen) edustavat samaa psykodynaamista suuntausta. Siitä olenkin päätellyt sen minkä voi lukea monista terapiatutkimuksistakin, että suuntaus ei ratkaise, vaan muu.
Psykologitkin voivat olla aika lääketieteellisesti orientoituneita, vaikka ovat opiskelleet tiedettä, joka on pohjimmiltaan humanistinen ja periaatteessa, pohjimmiltaan hyvinkin laaja-alainen. Hoitotyöhön aikovat psykologit menevät harjoittelemaan ja myöhemmin töihin terveydenhuoltojärjestelmään, jossa psykiatria, ei psykologia on hallitsevassa asemassa.
Entisissä "mielenterveystoimistoissa" ja nykyisillä psyk.poleilla psykologi tekee tutkimukset, haastattelut ja testit, joiden perusteella psykiatri asettaa diagnoosin. Psykiatri tapaa "potilaan" usein hyvin lyhyesti. Diagnoosi ohjaa sitä, miten "potilas" ja hänen ongelmansa ("sairautensa")
nähdään jatkossa, ja millaista hoitoa hän saa.
Tässä kuviossa psykologi oppii väistämättä toimimaan jossain määrin lääketieteellisen mallin mukaan. Hän ei voi välttää sisäistämästä joitakin mallin perusoletuksia, jotka ainakin minun mielestäni ovat mielen ongelmista kärsivän ihmisen kannalta perusteettomia ja vahingollisia.
Psykodynaamisessa lähestymistavassa on periaatteen tasolla mielenkiintoinen mahdollisuus suurempaan vapauteen ja liikkumavaraan asiakkaan asemassa olevalle kuin muissa. Kognitiivisessakin ajattelutavassa tämä voi toteutua kyllä... Kognitiivisen terapian koulutusohjelmissa vain on se huono puoli jonka jo edellä mainitsin, että niissä ei edellytetä koulutettavalta juuri lainkaan omaa terapiaa. Kuten aiempi huono kokemukseni osoittaa, ei terapeutin pitkäkään koulutusterapia ole mikään tae siitä, ettei hän voisi toimia vahingollisesti asiakkaansa kannalta. Tai ettei hän koskaan tekisi virhearvioita...
Mutta veikkaan että ilman että terapeutti asettuu itse asiakkaan tuoliin riittävän pitkäksi ajaksi ja vaivautuu edes vilkaisemaan omia ongelmiaan (40 terapiatuntia joka kognitiivisilla on minimi ei riitä tähän) hän voi olla vielä vaarallisempi. - narrative-
"Lisäksi olisi hyvä, että terapeutilla olisi viisautta ja elämänkokemusta, ja vielä persoonallisuus ja työtapa joka sopii itselle. Tällaisen terapeutin löytäminen tuntuu aika vaikealta. Ja eihän sitä luonnettakaan välttämättä opi täysin tuntemaan lyhyen tutustumisen aikana. "...
Niin. Sopivan ihmisen löytäminen terapian kaltaiseen haasteelliseen auttamistehtävään on vaikeata. Eikä se ole edes mikään ihme, kun asiaa ajattelee...Kuinka moni ventovieras ihminen todennäköisyyksien valossa olisi sellainen, jolle voit täysin luottavaisin mielin ja mielelläsi kertoa erittäin vaikeita asioita, ja periaatteessa koko elämäntarinasi? Sellainen luottamus edellyttää henkilökemioita ja yhteisymmärrystä, jotain sellaista yhteistä, joka aika harvoin tosielämässä syntyy kahden ihmisen välille.
Henkilökemioiden suuri merkitys terapian onnistumisessa on tunnustettu vasta melko hiljattain. Aikoinaan Kelan harkinnanvaraisessa terapiassa oli sallittua vaihtaa terapeuttia vain kerran. Nykyään voi vaihtaa useamminkin. Perusteeksi riittävät Kelan mukaan esim. henkilökemiat, ja se ettei koe saavansa terapiasuhteesta riittävää hyötyä. Kelan sivuilla oli ainakin jossain vaiheessa mielestäni hyvä ohje, että kun etsit terapeuttia, "etsi ihminen jonka koet voivan auttaa sinua".
Mielestäni ei pitäisi olettaakaan, että ihminen voi mennä terapiaan periaatteessa kenelle vaan, tai että terapeutti pitäisi löytää nopeasti. Siinä että jotain tämäntapaista ilmeisesti usein oletetaan voi kyllä nähdä lääketieteellisen ajattelutavan vaikutusta. Siinähän "potilas" nähdään olentona, jonka "sairaus" parannetaan, ja parantaja ammattilaisena, jolla on käytössään teknisluontoista ammattitaitoa, jonka soveltaminen riittää periaatteessa
parantamaan kenet tahansa potilaan. Ja oletus, että auttaja/parantaja olisi tässä parantamistyössään jotenkin lähtökohtaisesti objektiivinen. Vähemmän inhimillinen, erehtyväinen ja subjektiivinen kuin autettavansa. Näinhän ei ole. Molemmat ovat pelkkää inhimillistä kokemus-ajatus-tunne-käyttäyminen- massaa lopultakin... Terapeutin koulutuksen ja oman terapian olisi tarkoitus antaa hänelle joitakin teoreettisia ja käytännöllisiä tietoja ja taitoja joilla hän voi auttaa asiakastaan erityisin tavoin, ja itsetuntemusta, joka ei vähennä hänen subjektiivisuuttaan mutta auttaa pikemminkin hyödyntämään sitä tietoisesti asiakkaan hyväksi.
Olisipa sinulla, minulla (ja monilla muilla vastaavaa kokeneilla) ollut aikoinaan paremmat mahdollisuudet päättää itsenäisesti, saada vertaistukea ja luottaa omaan intuitioon ja järkeen. Oltaisiin säästytty paljolta... - daadaadii
narrative kirjoitti:
No, se selittää ainakin jotain jos hän oli sairaanhoitaja. Pohjakoulutus ei oikein riitä psykodynaamiseen - eikä ehkä muuhunkaan pitkäkestoiseen ja syvälliseen - terapiatyöhön. Jotkut sairaanhoitajat opiskelevat lisäkursseja psykologiassa kuitenkin. Jotkut opiskelevat terveystieteiden maisteriksi.
Nuo mitä kerroit ovat niin lapsellista ja järkyttävän, vaarallisen typerää väärinkäsitystä psykoanalyysistä, että... en voi kuin kauhistella... Ja tietysti yleisestikin, eihän tuollainen ole edes terapiaa... Hänen toimintansa oli täysin asiatonta, kun uhkaili ja esti sinua lopettamasta.
Toisaalta tiedän että on niitä hulluja terapeutteja kaikissa ryhmissä, pisimmällekin koulutetuissa. Vastaavia kauhukertomuksia kuulee aina joskus, oikeista psykoanalyytikoistakin. Ja se minun ensimmäinen terapeuttini jonka kanssa minulle tuli pahoja traumoja oli peruskoulutukseltaan psykologi.
Muuten olen asioinut terapia-asioissa hänen jälkeensä psykologi- ja psykiatriterapeuttien kanssa. Hyvä kokemus oli kuvataideterapeutista, jolla oli vaativan erityistason (VET) psykodynaaminen terapiakoulutus, pohjakoulutukseltaan hän oli kuvataiteilija. Nykyinen terapeuttini on psykologi ja psykoanalyytikko.
Minulla sattuu olemaan hoitosuhde kahteen psykiatriin, jotka ovat molemmat myös terapeutteja. Toisella heistä ehdin käydä pari kuukautta ennen kuin aloitin nykyisen kanssa. Toisen kanssa on asiakasuhde jäänyt harvakseltaan voimaan siltä ensimmäisen terapian ajalta, kun hän oli YTHS:llä töissä. On ollut etua että heitä on kaksi, kun he ovat mm. kirjoittaneet minusta lausuntoja, joilla olen pystynyt käymään valitusprosessia julkisen sairaanhoitopiirin kanssa kohtelustani. Mutta ei siitä nyt enempää tässä... Kumpikin näistä psykiatreista on mielestäni luotettavia alansa asiantuntijoita, ja syvällisesti ja humaanisti asiakkaisiinsa suhtautuvia. Kaikin puolin kunnollisia ihmisiä siis. En kuitenkaan ryhtyisi terapiaan enää nykyään lääkärien kanssa. Lääkärikoulutus, joka siis psykiatri-terapeuteillakin on, vaikuttaa heidän ajatteluunsa ja toimintatapoihinsa niin voimakkaasti. Mielestäni se johtaa väistämättä potilaan esineellistämiseen. Opettelu diagnosointiin, vuosien mittaan, ja se kuinka on väkisinkin pyrittävä ajattelemaan apua tarvitsevaa ja ongelmistaan keskustelevaa ihmistä "potilaana", jonka kärsimys on "oiretta" ja "häiriötä". Nämä psykiatrit kyllä näkevät asiat paljon moniulotteisemmin, koska heillä on pitkä terapiakoulutus ja siihen kuuluva pitkä oma terapia takanaan. Ero heidänkin ajattelutavassaan on kuitenkin suuri kun vertaan psykologin pohjakoulutuksella toimiviin. Kaikki eivät ehkä pitäisi tällaisia asioita tärkeänä, mutta minä pidän. Voisin silti tietysti suositella heitä terapeutteina kenelle vaan (en täällä siis tietenkään koska tämä ei ole mainospalsta mutta tuttavapiirissäni)...Omituisia ihmisiä on joka ammattikunnissa ja suuntauksessa, mutta ihmettelen ettet ole reagoinut tuohon käytökseen nopeammin, vai onko se juuri ongelmasi? Täällä traumatisoituneena "terapiastasi" anonyyminä vuodatat. Surullinen tilanne sulla.
- aukki
Ainakin kokemuksen mukaan minulle on tapahtunut ihan päinvastoin, kun olen joutunut mielenterveyspalvelujen kanssa tekemisiin. Vähemmän sosiaaliseksi ja hyvin paljon passiivisemmaksi ehdottomasti. Psykoosi ja avohoito tosin, joista jo aikaa. Mutta vieläkin on täysi kyttäys päällä. Diagnoosia tippuu toisensa perään ja yrittäisivät lääkkeillä syöttää pökerryksiin. Minusta heillä on jotkut ihan muut motiivit, kuin potilaan parantaminen, koska itselleni on niin suuresti haittaa ollut heistä. Ehkä sattunut joku psykopaattilääkäri, joka siellä itsekseen diagnosoi ja rediagnosoi. Mutta miettisin kahdesti kumpaakaan, ei itselläni ainakaan luottamusta noihinkaan (vaikka en ole kokeillut). Varmasti riippuu suuresti persoonasta - pahimmillaan laittavat sinut seurantaan, jos mitään synkempää paljastat.
- narrative
"Ainakin kokemuksen mukaan minulle on tapahtunut ihan päinvastoin, kun olen joutunut mielenterveyspalvelujen kanssa tekemisiin. Vähemmän sosiaaliseksi ja hyvin paljon passiivisemmaksi ehdottomasti. "
On psykiatrisen järjestelmän/ terapian moka jos näin on tapahtunut. Usein vain käy niin, että sieltäpäin syyllistetään "potilasta." Pettymys hoitoon johtaa usein uuteen lisädiagnoosiin, tai vaihtoehtoisesti saatat saada leiman ihmisenä, joka ei ole terapialla autettavissa. Eivät osaa katsoa peiliin.
Mikä tahansa sinua pelottaakin, niin siihen on varmasti hyvät syyt. Pitäisi löytyä joku, joka aidosti kuuntelee mitä sinulle on tapahtunut, eikä kuvittele voivansa määritellä sinun puolestasi mikä on todellisuutta ja mikä ei. - hgfjhgf
Kiinnitin huomiota tuohon:
- varo yhdistyksiä, varsinkin mielenterveysyhdistykset ovat epäterveellisiä
Varmaan se on hyvä olla varuillansa, mutta itse sain huomattavasti enemmän apua yhden yhdistyksen vertaistukiryhmästä (ilmainen!) kuin ryhmäpsykoterapiassa. Ensinnäkin terapeutti painosti minusta kovaa sitoutumaan ryhmäterapiaan ja toiseksi menin siinä vain huonompaan kuntoon. Ehkä minulle vaan sattui poikkeuksellisen hyvä yhdistyksen vertaistukiryhmä sen jälkeen, mutta se on parasta mitä minulle on tapahtunut. Siinä minuun uskottiin, tuli hyviä neuvoja ja todella positiivista nähdä muidenkin toipuvan.- narrative-
Totta, totta. Minä omassa vastauksessani (Valistajalle) kyllä yleistin. On erilaisia "potilas"yhdistyksiä ja erilaisia ryhmäterapioita.
Vaikeuksissa ollessaan kannattaa koettaa hakeutua ihmisten pariin, ja vertaisten, samaa kokeneiden pariin erityisesti. Hiukan huolestuttavaa kuitenkin on se meininki mitä joissakin "potilas"yhdistyksissä näyttää olevan. Ainakin julkaisujensa ja julkisten kannanottojensa perusteella. En ole kovin paljon itse niissä pyörinyt. Näyttää siltä, että niissä on aika pitkälle sisäistetty ajatus että elämäntilanteen vaikeudet ja psyykkiset ongelmat - psyykkinen kärsimys ja sisäisten ristiriitojen aiheuttamat toimintakyvyn esteet - olisivat sairauksia. Tätä ajatusta en kannata.
- Anonyymi
mitä olet horoskoopissa?
jos olet nuori ja kokematon niin introvertille sopii ulkovertti, siis ulospäinsuuntautunut joka antaa voimia
siinä vastavoimia
onnistunut terapia tuo uutta ja vie eteenpäin kohti oivalluksia- Anonyymi
voihan sitä sitten erikseen kirjoitella ja pohtia
- Anonyymi
Voi olla, että kukkaterapia toimisi hyvin. Eiköhän se ole aivan se ja sama minkälaiselle pseudotieteilijälle avautuu, hölylpölyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374936- 823506
- 302953
- 612935
- 82757
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91700- 181691
- 161584