Suomessa asuu jopa 3 000 tyttöä, jotka ovat vaarassa joutua silvotuiksi – ympärileikatut usein Somaliasta ja kurdialueilta:
Suomessa on jopa 3 000 tyttöä tai naista, joilla on riski joutua silvotuiksi, paljastaa THL:n perjantaina 23.11.2018 julkaistu kartoitus.
THL:n tuoreiden tietojen mukaan maassamme asuu arviolta yli 10 000 tyttöä tai naista, joiden sukupuolielimet on silvottu.
– Lisäksi riskin alla joutua vielä Suomessa asuessaankin silpomisen kohteeksi on arviolta 650–3000 tyttöä, kertoo THL:n asiantuntija Mimmi Koukkula lasten, nuorten ja perheiden yksiköstä. Suomessa ei tiettävästi kuitenkaan ole silpomisia toimitettu, vaan tytöt on lähetetty toimenpidettä varten ulkomaille.
– Suuri vaihtelu jälkimmäisessä lukuarviossa liittyy olettamuksiin, että toisen sukupolven edustajista juuri ketään ei silvota tai että silpominen on yhtä yleistä kuin edellisellä sukupolvella lähtömaassa, kertoo Koukkula.
Ihmisoikeusliiton mukaan tyttöjen sukuelimiä silvotaan erityisesti monissa Afrikan maissa, mutta myös paikoin Lähi-idässä ja Aasiassa. Siirtolaisuuden myötä käytäntö on levinnyt myös maihin, joissa sitä ei ole aiemmin esiintynyt.
Ihmisoikeusliiton mukaan suurin osa Suomessa asuvista ympärileikatuista naisista on alun perin Somaliasta, Etiopiasta, Eritreasta ja kurdialueilta.
https://yle.fi/uutiset/3-10450387
Tuhansia suomlaistyttöjä silpomisvaarassa
fgrfgy
1
145
Vastaukset
- Anonyymi
Ja mitenhän tämä aihe kuuluu tälle alueelle?
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512357Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.952075Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e962044Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241917MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131781Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5241667Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S71580Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501397Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411343Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751319