Neljäntenä päivänä luotiin aurinko, kuu ja tähdet taivaankannelle. Siihen ei tarvita kuin että Jeesus sanallaan haihduttaa pilvet muualle ja tulee kirkas päivä. Ihan samoin kuin tyynnytti myrskyn. Ei tämä ole mitenkään tekstin vastaista, koska Jumala sanoo, että Tulkoon! ja sitten tuli. Profeetta katseli asiaa ikäänkuin planetaariossa. Tapahtuu päivässä ihan hyvin, mutta jos on ydintalven tapainen tilanne niin jokin aikakausi siinä menee.
Neljäs päivä
26
348
Vastaukset
Niin, ehkäpä hra Logos puhkui ja puhalsi.
Planetaariossa on muuten sellainen kupu, johon valoilla heijastellaan "taivaan ilmiöitä". Vrt. babylonialainen maailmankuva!- kauheeta.sontaa
Jeesus ei olisi ikinä sallinut moista valhetta ja vääristelyä.
Jeesushan tämän kertomuksen on tehnyt eli ilmoittanut ja aivan varmasti haluaa että ymmärrämme sen oikein eikä perinnäissääntöjen valossa, joita hän kiivaasti vastusti. Hän varmaan vielä ilmoittaa asian tarkemmin kunhan ensin vähän itsekin ravistelemme traditionaalisia ymmärryksiä. Koita ryhdistäytyä! Tutkia ja rukoilla. Unohtaa perinnäinen teologia, liberaalit tulkinnat ja kretut!
- kauheeta.sontaa
Olli.S kirjoitti:
Jeesushan tämän kertomuksen on tehnyt eli ilmoittanut ja aivan varmasti haluaa että ymmärrämme sen oikein eikä perinnäissääntöjen valossa, joita hän kiivaasti vastusti. Hän varmaan vielä ilmoittaa asian tarkemmin kunhan ensin vähän itsekin ravistelemme traditionaalisia ymmärryksiä. Koita ryhdistäytyä! Tutkia ja rukoilla. Unohtaa perinnäinen teologia, liberaalit tulkinnat ja kretut!
Jeesuksella taisi sitten olla paha narsistinen häiriö, ollen jumalasta seuraava, ylöspäin.
- HeikkoSelitys
"Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. "
Selityksesi on varsin kaukaa haettu. Jos kaivan auton esiin kinoksesta kovan lumimyrskyn jälkeen, voinko sanoa tehneeni auton?
Eikö sinun pitänyt olla filosofi? On tainnut jäädä Wittgenstein lukematta tai ainakin sisäistämättä.Toi on sitä olkiukkoa, kretujen tulkinnan hännystelyä. Esitetään sanalle mahdoton tulkinta ja sitten todistetaan se mahdottomaksi. Kretut taas yrittävät todistaa mahdottoman mahdolliseksi.
Kun nyt tiedetään, miten aurinkokunta on rakentunut ja maapallo, niin miksei sitä voi ottaa vaan huomioon ja yrittää sitten ymmärtää mitä Jumala haluaa meille sanoa? Silloin tulkinta on se, että Jumala lyhyesti, pyhästi ja taiteellisesti, draamallisesti ikäänkuin planetaariossa kertoo meille tekonsa. Silloin se on noin kun sanoin. Ei sen kummempaa. Täysin järkeenkäypää ja ymmärrettävää.
On tietysti mahdollista myös, että maapallo tuli muualta aurinkokuntaan, tai että maapallo ja kaikki sen asiat oli luotu ensin henkimaailmassa ja sitten siirrettiin näkyvään maailmaan. Mutta tarvitseeko näin pitkälle koko maapallon kohdalla mennä. Mitä silloin ovat öljy, fossiilit ja maapallon 5 miljardin vuoden historia? Kaikki henkimaailmassa? Eiköhän henkimaailmasta tule vain ihmisten ja elollisten olentojen elämän hengen sielu- osa? Se mikä tieteelle tosiaan on vielä mahdoton ymmärtää ja johon tulemme seuraavina luomisen päivinä.
- Looooooogisesti
No olli ei edusta Raamatullista tulkintaa. Evoluutiollista oppia jota Jeesus ei opettanut. Hänen oppinsa ovat Raamatun ensimmäisen sanan tulkinnasta lähtien eksytystä. Vähän samaa luokkaa mitä kari enqvistinkin hihhulointi.
Tuossa väitetään raamatulliseksi tulkinnaksi jonkun kirkon tms traditionaalista tulkintaa. Minä väitän nimenomaan että ne ovat kaikki epäraamatullisia. Pitää uudestaan tarkkaan, ennakkluulottomasti miettiä mitä Raamatussa varsinaisesti sanotaan, mitä Jumala tarkoittaa.
Jos otetaan jokin traditionaalinen tulkinta niin ollaan jo lähtökohdissa puolueellisia. Voihan niistäkin joku olla oikea, mutta tiede on joka alueella valtavasti edistynyt, samoin ymmärrys tekstin luonteesta. Se kertookin asioista maapallolla, ei universumista muuta kuin kenties vertauskuvallisesti tms, se on ajateltava taiteellisena kertomuksena ikäänkuin planetaariossa, pyhänä luettavana tekstinä temppelissä, lyhennelmänä, ei tieteellisenä tekstinä jne. Sanojen merkitykset eivät ole ne kuin on luultu jne.
Uskovien eri kirkoissa pitää lopettaa tuo dogmaattinen määräily ja dominointi! Sanoudun irti tuollaisesta raamatullisuuden määräilystä. Tehkää muut se kans! Eletään vapaassa maassa. Leimailu on väärän todistuksen antamista lähimmäisestä.- Looooooogisesti
Olli.S kirjoitti:
Tuossa väitetään raamatulliseksi tulkinnaksi jonkun kirkon tms traditionaalista tulkintaa. Minä väitän nimenomaan että ne ovat kaikki epäraamatullisia. Pitää uudestaan tarkkaan, ennakkluulottomasti miettiä mitä Raamatussa varsinaisesti sanotaan, mitä Jumala tarkoittaa.
Jos otetaan jokin traditionaalinen tulkinta niin ollaan jo lähtökohdissa puolueellisia. Voihan niistäkin joku olla oikea, mutta tiede on joka alueella valtavasti edistynyt, samoin ymmärrys tekstin luonteesta. Se kertookin asioista maapallolla, ei universumista muuta kuin kenties vertauskuvallisesti tms, se on ajateltava taiteellisena kertomuksena ikäänkuin planetaariossa, pyhänä luettavana tekstinä temppelissä, lyhennelmänä, ei tieteellisenä tekstinä jne. Sanojen merkitykset eivät ole ne kuin on luultu jne.
Uskovien eri kirkoissa pitää lopettaa tuo dogmaattinen määräily ja dominointi! Sanoudun irti tuollaisesta raamatullisuuden määräilystä. Tehkää muut se kans! Eletään vapaassa maassa. Leimailu on väärän todistuksen antamista lähimmäisestä.Raamattu ilmoittaa että kaltaisiasi Raamatun sanoman kieroon vääntäjiä on ilmaantuva paljon lopunaikana. Nämä eksyttäjät on paljastettava ja toimin sen kehoituksen mukaan. Siksi varoitan sinusta jotta et eksyttäisi ihmisä harhaoppien lumoukseen. Monet kyllä tulevat uskomaan harhoja niinkuin sinnäkin olet tehnyt. Jos tahdot lopettaa määräilemisen niin tee kirkossasi sellainen määräys. Noinhan ne ateistitkin vaativat. Eksytä vain ja kiellä ja määrää muiden lopettaa opettaminen. On päivänselvää että oletkin irtisanoutunut Raamatun opetuksista.
2. Piet. 3:16 Looooooogisesti kirjoitti:
Raamattu ilmoittaa että kaltaisiasi Raamatun sanoman kieroon vääntäjiä on ilmaantuva paljon lopunaikana. Nämä eksyttäjät on paljastettava ja toimin sen kehoituksen mukaan. Siksi varoitan sinusta jotta et eksyttäisi ihmisä harhaoppien lumoukseen. Monet kyllä tulevat uskomaan harhoja niinkuin sinnäkin olet tehnyt. Jos tahdot lopettaa määräilemisen niin tee kirkossasi sellainen määräys. Noinhan ne ateistitkin vaativat. Eksytä vain ja kiellä ja määrää muiden lopettaa opettaminen. On päivänselvää että oletkin irtisanoutunut Raamatun opetuksista.
2. Piet. 3:16Ei tässä ole muuta päivänselvää kuin että traditio yleensä tulkitsee väärin ja sinä olet ilmeisesti jonkin tradition vanki ja haluat pitää virheelliset silmäsi, joista Jeesus varoittaa. Harhaa on traditiossa ja uusissa. Minun tutkimukseni on riippumatonta ja rehellistä, ei harhaa, ei liberaalia, ei kretua, ei perinnäissääntöjä. Eikä lukkoonlyötyä, vaan avointa totuudelle.
Onhan se tietysti aivan kauheeta. Niin oli Jeesuskin kunnon uskovaisille. Ei hän hyväksynyt juutalaisten teologiaa. Eikä hyväksy montaa asiaa nykyajan kirkkojen tulkinnoissa. Sehän on itsestäänselvää.Looooooogisesti kirjoitti:
Raamattu ilmoittaa että kaltaisiasi Raamatun sanoman kieroon vääntäjiä on ilmaantuva paljon lopunaikana. Nämä eksyttäjät on paljastettava ja toimin sen kehoituksen mukaan. Siksi varoitan sinusta jotta et eksyttäisi ihmisä harhaoppien lumoukseen. Monet kyllä tulevat uskomaan harhoja niinkuin sinnäkin olet tehnyt. Jos tahdot lopettaa määräilemisen niin tee kirkossasi sellainen määräys. Noinhan ne ateistitkin vaativat. Eksytä vain ja kiellä ja määrää muiden lopettaa opettaminen. On päivänselvää että oletkin irtisanoutunut Raamatun opetuksista.
2. Piet. 3:16Et sinä tiedä kaikkea mitä Pietari ja Paavali tiesivät. Silloin vaan voisit tietää mitä tuossa tarkoitetaan. Tieto on kadonnut, vain rakkaus on säilynyt. Siinä on koko kirkkohistoria, lyhyt oppimäärä. Ja siinä, miten Kain suhtautui Abeliin.
- Looooooogisesti
Ollin Jumala ei selkeästi ole mikään kaikkivaltias ja kykenevä luomaan mitään. Hänen jumalansa on toinen minkä Jeesus meille ilmaisee. Ollin päätelmien mukaan Jumala valehtelee Raamatussa eikä hänen oppinsa eroa evolutistien epäloogisesta yrityksestä kehitellä uusia teorioita valheiden oheen jotta Totuus hämärtyisi. Tietäkää siis että Olli on eksyttäjä.
Selvästi pyrin totuuteen ja sinä olet jonkin antiikkisen teologian perässähiihtäjä ja annat tietämättömyydessäsi ja dogmaattisuudessasi täysin väärän todistuksen lähimmäisestäsi. Tutki äläkä hutki. En varmasti kannata mitään traditionaalista teologiaa, enkä kretuja, mutta se on selvä etu tutkimukselle eikä minkäänlainen vika. Sinussa se tradition kannattamisen vika näyttää löytyvän.
Tietysti Jumala on kaikkivaltias. Puhuu tänä päivänäkin niinkuin ennekin. Ihmeet eivät ole loppuneet. Sana ja teot eivät ole loppuneet. Luomiskertomuksen sana on oikea ja pysyy, tulkinnat vaihtelevat.
Ainoa oikea tapa tulkita Raamattua on kirjaimellisesti niin kuin siinä lukee.
On vaarallista sekoittaa siihen omia harhoja ja tulkintoja.
Tähtiä, kuuta ja aurinkoa ei ollut olemassa ennen neljästä päivää. Jumala loi ne tyhjästä Sanansa voimalla. Piste.Tuo on äärimmäistä anti- intellektualismia. Moderni tiede on täysin kumonnut tuon mahdollisuuden. Samoin antiikin pyramideja rakentava tiede, joka oli Aabrahamin tiedossa. Vain siinä tapauksessa, että maapallo on valmistettu henkimaailmassa tai tullut muualta avaruudesta aurinkokuntaan, tuollainen tulkinta voisi pitää paikkansa luomiskertomuksen kohdalla.
Tuo on vain yksi tapa tulkita Sanaa. Joissakin paikoissa se on oikea, joissakin paikoissa väärä. Raamattu on tulkittavissa vain profeetallisen ja ilmoituksen hengen avulla, kirjaimellinen tulkinta joka kohdassa on vain ja yksinomaan siitä huonommasta päästä. Pitäköön jokainen uskonsa, jos sillä luulee autuaaksi tulevansa. Parempi on sanoa esimerkiksi, että Raamattu pitää paljon enemmän paikkansa kuin ihmiset luulevatkaan. Mutta modernin tieteen sivuuttaminen kokonaan on anti- intellektuaalisuutta pahimmillaan.Olli.S kirjoitti:
Tuo on äärimmäistä anti- intellektualismia. Moderni tiede on täysin kumonnut tuon mahdollisuuden. Samoin antiikin pyramideja rakentava tiede, joka oli Aabrahamin tiedossa. Vain siinä tapauksessa, että maapallo on valmistettu henkimaailmassa tai tullut muualta avaruudesta aurinkokuntaan, tuollainen tulkinta voisi pitää paikkansa luomiskertomuksen kohdalla.
Tuo on vain yksi tapa tulkita Sanaa. Joissakin paikoissa se on oikea, joissakin paikoissa väärä. Raamattu on tulkittavissa vain profeetallisen ja ilmoituksen hengen avulla, kirjaimellinen tulkinta joka kohdassa on vain ja yksinomaan siitä huonommasta päästä. Pitäköön jokainen uskonsa, jos sillä luulee autuaaksi tulevansa. Parempi on sanoa esimerkiksi, että Raamattu pitää paljon enemmän paikkansa kuin ihmiset luulevatkaan. Mutta modernin tieteen sivuuttaminen kokonaan on anti- intellektuaalisuutta pahimmillaan.Moderni tiede ei ole todistanut kuinka maailma on syntynyt.
Tiede voi tutkia kuinka universumi toimii ja rakentaa siitä ennustavia malleja, joita voidaan fysiikassa ilmaista matemaattisina kaavoina.
Mutta tiede on hyvin rajoittunut kun se yrittää selittää mitä joskus kauan menneisyydessä on tapahtunut. Silloin se on vain pelkkää arvailua ja historiallista filosofointia.
Naturalistinen ja ateistinen näkemys maailman synnystä ei todellakaan sovi Genesiksen luomiskertomukseen. Genesiksen mukaan kaikkeus rakennettiin kuudessa päivässä.
Toisen näkemyksen mukaan siihen olisi mennyt miljardeja vuosia.asdfman kirjoitti:
Moderni tiede ei ole todistanut kuinka maailma on syntynyt.
Tiede voi tutkia kuinka universumi toimii ja rakentaa siitä ennustavia malleja, joita voidaan fysiikassa ilmaista matemaattisina kaavoina.
Mutta tiede on hyvin rajoittunut kun se yrittää selittää mitä joskus kauan menneisyydessä on tapahtunut. Silloin se on vain pelkkää arvailua ja historiallista filosofointia.
Naturalistinen ja ateistinen näkemys maailman synnystä ei todellakaan sovi Genesiksen luomiskertomukseen. Genesiksen mukaan kaikkeus rakennettiin kuudessa päivässä.
Toisen näkemyksen mukaan siihen olisi mennyt miljardeja vuosia.Ei siinä puhuta universumista yhtään mitään. Kuudessa päivässä tehtiin jotain maapallolla. Ja lopuksi sanotaan että yhdessä päivässä. Siinä kaatuu sinun kirjaimellisesti lukeminen.
Ilmoitus luonnossa kertoo, että galaksit ovat miljardien vuosien ikäisiä. Filosofia kertoo, ettei universumilla mitään alkua tarvitse olla vaikka kosmologit niin nykyään lukevat luonnon ilmoitusta.Olli.S kirjoitti:
Ei siinä puhuta universumista yhtään mitään. Kuudessa päivässä tehtiin jotain maapallolla. Ja lopuksi sanotaan että yhdessä päivässä. Siinä kaatuu sinun kirjaimellisesti lukeminen.
Ilmoitus luonnossa kertoo, että galaksit ovat miljardien vuosien ikäisiä. Filosofia kertoo, ettei universumilla mitään alkua tarvitse olla vaikka kosmologit niin nykyään lukevat luonnon ilmoitusta.''Filosofia kertoo, ettei universumilla mitään alkua tarvitse olla vaikka kosmologit niin nykyään lukevat luonnon ilmoitusta. ''
Ainoa asia ilman alkua on Jumala.
Universumi ei jaa Jumalan ominaisuuksia. Olisi Jumalanpilkkaa väittää että olisi jotain ikuista ja luomatonta Jumalan lisäksi.
Alussa ennen kuin mitään oli luotu oli olemassa vain Jumala eikä mitään muuta.asdfman kirjoitti:
''Filosofia kertoo, ettei universumilla mitään alkua tarvitse olla vaikka kosmologit niin nykyään lukevat luonnon ilmoitusta. ''
Ainoa asia ilman alkua on Jumala.
Universumi ei jaa Jumalan ominaisuuksia. Olisi Jumalanpilkkaa väittää että olisi jotain ikuista ja luomatonta Jumalan lisäksi.
Alussa ennen kuin mitään oli luotu oli olemassa vain Jumala eikä mitään muuta.Aika yksinäistä oli sitten Jumalalla. Nämä ovat muna vai kana kysymyksiä, siis ikuisuutta koskevia kysymyksiä, turhia tai käsittämättömiä.
Jumalan lisäksi on paljonkin ikuisia asioita. Universumi, siis universumi kokonaisuutena, Jumalan ja kaikki ikuiset asiat sisältäen, joita Jumalan ja universumin lisäksi ovat perimmäiset, vielä tuntemattomat luonnonlait, materian ja energian, voimien säteilyjen ja kenttien peruselementit, tasapainotilojen ja kaaostilojen vaihtelu universumissa.
Muuttumattomia asioita on esimerkiksi aineen ja energian yhteismäärä, kokonaismäärä. koska universumissa on kaikki, mitään ei voi tulla sisälle eikä mennä ulos. Varmaan avaruuskin on muuttumaton, vaikka nykyinen kosmologian teoria on tullut toiseen tulokseen, samoin aika on erilainen kuin nyt hahmotetaan, ikuinen tai ajaton tai olematon tai jotain sellaista. Universumin kokonaisuuden ja Jumalan ja muiden ikuisten asioiden kohdalla kaikki on erilaista kuin ensin luulisi.
- Valkeus
Siinä mitään pilviä tarvinnut siirrellä. Valkeushan tuli jo ensimmäisenä päivänä....
- Valkeus
Mistä se valkeus sitten tuli sitä ennen???
Valkeus kirjoitti:
Mistä se valkeus sitten tuli sitä ennen???
Auringosta silloinkin. Pilvet ja sumu estivät auringon näkymästä. Ihan niinkuin nytkin pilvisenä päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808