Pitäisi käydä kelassa. Onko siellä ruuhkaa ja joutuuko odottamaan?
Raision Kela
Kelausta-eteenpäin
19406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos pitäisivät edes luvatut aukioloajat niin sekin olisi jo hyvä. Useasti ovat sulkeneet ovet jo klo 11 vaikka aukioloajaoissa lukee että suljettuna klo 12-13.
Kelan sivuilla lukee että vältä asiointia lounasaikana, koska se on ruuhkaisin aika. Onko Kelan lounasaika siis 11-12 vai 12-13 ?
Meidän lounasaika on 11-13. Älä sinä aikana häiritse meidän ruokarauhaa.
Yleensä ruuhkat riippuu siitä minä päivänä asioi ja mihin kellonaikaan. Ruuhkaisimmat ajat ovat juurikin lounasaika eli 11-12. Klo 12-13 palvellaan vain aikavaraus asiakkaita. Lisäksi maanantai aamut ovat yleensä ruuhkaisia.
Raision kelassa Typ-palvelut tiistai ja torstai iltapäivisin. Aamupäivät varattu henkilöasiakkaiden asiointiin. Ruuhkaa silloin kun toimeentulotukihakemuksi käsitellään eli normalisti maanantaisin.
Otteita Jussi Halla-ahon puheesta 24.11. Oulussa
"Pääministeri Sipilä puhuu jatkuvasti siitä, että Suomi tarvitsee osaajia, mutta todellisuudessa kyse on kehitysmaista tulevan kouluttamattoman tai vähän koulutetun halpatyövoiman maahantuonnista ja sen vapauttamisesta. Tavoitteena on vain ja ainoastaan polkea palkkoja suorittavan työn sektorilla. Samalla tällainen työvoima kuormittaa julkista taloutta, koska heille maksettava palkka ei riitä elämiseen, vaan sitä pitää täydentää tulonsiirroilla. Tämä on valitettavasti kokoomuslainen ja keskustalainen käsitys markkinataloudesta tänä päivänä. Hyödyt lankeavat yksityiselle sektorille, mutta laskut maksaa veronmaksaja.
Vielä muutama vuosikymmen sitten poliitikot ja kansalaiset pitivät itsestäänselvyytenä, että Suomi-niminen valtio on suomalaisten rakentama, rahoittama, ja suomalaisille kuuluva maa, ja että Suomen julkisen vallan tärkein tehtävä on puolustaa suomalaisten etua. Tänä päivänä tällaista ajattelua kutsutaan populismiksi. Jotkut kutsuvat sitä jopa äärioikeistolaisuudeksi. Useimpia puolueita ja mediaa kun kuuntelee, Suomi kuuluu kaikille, eikä rajoja saa tai voi valvoa, ja maailman parantaminen menee kaiken muun edelle.
Ei ole oikein, että Suomi käyttää haittamaahanmuuton kustannuksiin enemmän rahaa kuin esimerkiksi tieverkkonsa ylläpitoon. Kun puhutaan homekoulujen korjaamisesta tai lastensairaaloista tai inhimillisestä vanhustenhoidosta tai poliisipalveluiden riittävyydestä, niin päättäjät tappelevat pikkurahoista. Mutta kun kyse on turvapaikkaturistien asuttamisesta tai viihdyttämisestä, niin piikki on auki.
Moni muu eurooppalainen maa on jo muuttanut omaa lähestymistään, eikä Suomellakaan ole varaa jäädä Euroopan hölmöläksi.
Eikös Raision Kelassa ole vain yhteispalvelupiste sekä asiakaspalvelu ja konttoriasiointi hoidetaan Turussa?
Raision kelassa on myös konttoriasiointi aamupäivisin klo 10-12
Työkkärin virkailija oli yhdessä kelan virkailijan kanssa sopineet TYP-palvelusta ja minulle ei oltu mitään ilmoitettu. Sain vain Kelalta kirjeen jossa minua pyydettiin tulemaan Raision Kelaan aikavaraus käynnille keskustelemaan TYP-palvelun aloittamisesta. Jos en mene paikalle ja suostu typpiin niin menetän kuulemma kelakorvaukset. Haistakaa paska koko Kela.
Työkkäri ja kela tosiaan aikoii laittaa kaikki yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneet Raisiolaiset Typpiin Tammikuun aikana ja kieltäytymisestä seuraa karenssi. Vinkkinä niille ketkä sinne typpiin joutuu ja kun tehdään se monialainen työllistymissuunnitelma niin siihen kirjataan aina kuntouttava työtoiminta. Muistakaa että 1 päivä viikossa riittää.
Kelan Raision konttori on tänään suljettuna ja tällepäivälle ei ole aikoja sinne.
Huomenna klo 13 aika Raision Kelassa. Katsotaan mitä siellä tapahtuu.
Kelassa laadittiin yhdessä kuntavirkailijan kanssa monialainen työllistymissuunnitelma johon sisällytettiin kuntouttavaa työtoimintaa 1 päivä viikossa. Kelan virkailija oli tyytyväinen tähän 1 päivä viikossa, mutta kuntavirkailija näytti hapanta naamaansa minulle. Olisi varmasti halunnut päiviä enemmän, mutta kelan virkailija on minun kanssa samalla puolella ja hän puolsi minun päätöstäni.
Olin sopinut jo kauan sitten että aloitan kuntouttavassa työtoiminnassa Rainassa. Tänään tuli kelalta tälläinen kirje
" Hakija kuntouttavassa työtoiminnassa ajalla xx-xx . Työtoimintaa järjestetään yhtenä päivänä viikossa ja 4h päivä. Kuntouttavan työtoiminnan paikka Raision kela"
Että silleen, on mennyt hieman taas sekaisin asiat.
Mahtaakohan olla kysymys nyt meidän kuntavirkailijasta?
" Kuntavirjkailijana toiminut henkilö syyllistyi työttömien halveksumiseen ja nöyryyttämiseen sekä laittomien sanktioiden antamiseen. Hänet on psiirretty syrjään virastaan"
Tässä siis kyse Turun Te-toimiston listoilla olleesta virkailijasta, mutta enempää ei kerrota.
Toivottavasti on.
Mistä olet lukenut asiasta?
Asiasta oli artikkeli työ ja elinkeinoministerön sivuilla.
Raision Kela ei pysty maksamaan työmarkkinatukea vaikka maksupäivän piti olla jo tiistaina. Syy tähän on kuulemma se että heidän palvelimissa on vikaa. Siirtävät maksun Turun Kelaan ja näin ollen vasta ensi-viikolla rahat tilillä.