Tuli kantapään kautta todettua, mitä on kun nenä värkkiänsä menee työpaikalle näyttämään ja kyselemään lisätunteja.
Kyseisen paikan johtajatar antoi heti palautetta, kun kerroin, että olen kyseistä työtä tehnyt, mutta ammattitutkintoni on muulta alalta.
Palaute kuuluu näin: Meillä tulee Aina olla Ammattitutkinto siltä alalta mitä työtä haet. Oli kyseessä sitten : siivojan, lähihoitajan, laitosapulaiden, kuljettajan, toimistotyntekijän Tms työsarka/työtehtävä.
Joten ei ihmiset muuta kuin opiskelemaan kaikki mahdollisia Ammattitutkintoja, jospa sitten eläkkeellä olisi mahdollista joillakin papereilla päästä töihin ja/tai saada lisätyötunteja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikään ei riitä oikein nykyään. Jos parempi väki saa mitaleita ja arvonimiä tyhjästä. Niin hankitaan me luuserit ja köyhät sun muut titteleitä paperille kanssa ja mitaleita rintaan. Tasa-arvoahan pitäisi olla ja kaikki muka samanarvoisia nykyään ja muka kaikilla samat lähtökohdat.
Kerrotko mikä on toimistotyöntekijän ammattitutkinto?