HENRY NIELSEN NOSTALGIA VIII

AINA-MUKANA

Ensi keväänä jälleen Henry Nielsen Nostagia risteily # 8

Tuleekohan nyt yli 150 osallistujaa? Sankoin joukoin siellä on aina ollut Henryläisiä kerrasta toiseen ja loistavan kivaa on ollut tavata 60-, 70-, 80- ja jopa 90-luvun kavereita, joita harvoin kohtaa.

Alamme suurimmalta osalta olla varsin iäkkäitä, mutta melkoinen määrä on jaksanut osallistua tapaamisiimme. Toivottavasti vieläkin saamme istahtaa tarinoimaan leppoisasti vanhoja aikoja muistellen.

Tapaamisiin.

25

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varannut

      Vuoden loppuun mennessä jo 26 varausta. Varmasti tulee paljon lisääkin tuon alkukiihdyttelyn lisäksi.

    • Per-kel

      Jos hengissä ollaan ainakin yhteen suuntaan :)

      • tulen

        Kaikkihan sinne tulevat, jos ovat hengissä. Poisnukkuneita ei ole toistaiseksi näkynyt.

      • hyvinnukkunut
        tulen kirjoitti:

        Kaikkihan sinne tulevat, jos ovat hengissä. Poisnukkuneita ei ole toistaiseksi näkynyt.

        Mistä tiiät, ettei nukkuneet oo enemistönä?

    • Per-kel

      Luuletko olevasi hauska? Parempi että pysyt kotona.

      • Varannut-jo

        Nyt jo toista sataa varannutta. Nilsulaiset jaksavat, vaikka aika iäkästä porukkaa.

      • mullon-myös

        Hytit kai jo kaikki varattu. Ehkä jotain löytyy vaikka jonottamalla peruutuksia. Hyvin taitaa porukkaa tulla?

      • tulen

        Ainakin yli 140 henkeä lähtee risteilylle. Melkoinen porukka siis.

      • Eegi

        Milloin tämä järjestetään,mukava olisi olla mukana?

      • Anonyymi

        Nyt kerrotaan, että yli 160 Nilsulaista lähtee matkaan 6.5.2019.
        Melko innokasta porukkaa!!!!

    • Per-kel

      Harmi vaan ettei sitä miehistöä kovin monta nää näillä risteilyillä :( Uffarit senkun porskuttaa :)

      • aina-mukana

        Hyvä Per-kel. Jutussasi on jotain kummallista? Olen ollut joka matkalla mukana ja aina on ollut runsaasti myös miehistön jäseniä. Ehkä ainakin puolet porukasta tai jopa enemmän.

        Voithan muistaa myös, että kaikki me olemme olleet miehistössä seilauksemme alkuvaiheessa. No, kipinöistä suurin osa ei, mutta kivaa porukkaa tuntuvat olevan näillä risteilyillä.

        Kutsuissakin on ilmoitettu, että tapahtumat ovat KAIKILLE. Näin ne ovat myös toteutuneet ja hauskaa on ollut. Ei siellä ole uffareina tai miehistön edustajina pullisteltu. Toisaalta koin aikanani Nielsenin aika vähän uffari vastaan miehistö yhtiöksi verrattuna joihinkin toisiin varustamoihin. Osansa lienee myös konttorin mainiolla henkilöstöpolitiikalla. Tietenkin oli poikkeuksia niin päällystössä kuin miehistössäkin. Nyt olemme kuitenkin suurelta tai jopa suurimmalta osalta eläkeläisiä.
        Olet ehkä ainoa joka tuntee tuollaisen ongelman????? Mutta käy vaan joukkoon ja tapaa entisiä seilauskavereitasi.

      • Per-kel
        aina-mukana kirjoitti:

        Kyllä niitä kapiaisia aina muistaa ulkonäöstäkin, hieman vaikeampaa tää miehistöpuoli 40 vuoden jälkeen jos ei kovin tarkasti Äänimeren sivuja selailtua :-)

      • Anonyymi

        40 vuoden jälkeen jotkut tunnistaa heti, jotkut hetken kuluttua, jotkut ovat tuttuja äänestä ja joitakin ei muista millään. Niin kai se on useimmilla. Mutta rinnassa olevasta nimilapusta on apua heillä ja itsellä. Siis lappu rintaan ja joku huomaa sinutkin. Mutta kotona miettimällä ei taida tulla vanhat seilauskaverit jälleen tutuiksi.

        Laskeskelin osallistuja listasta, että minun arvioni mukaan ainakin yli 50 on miehistön jäseniä, mutta kun kaikkia en tiedä, voi olla huomattavasti suurempikin määrä. Toisaalta miehistöstä oleva tapaa myös päällystössä olleita ja myös toisin päin. Kavereita kaikki tyyni kuin myös konttorihenkilökunta.

        Tuntuu kivalta päästä taas muistelemaan kuka kukin on. Muistanko?

        ,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taijan liikkua ilman nimilappua ja katella jos jonkun tuntee.- Ei se nii nuukaa ole, mulla muuta asiaa Suomessa joten Hel-Sto on minulle kotomatka.- Kovasti ei voi lystiä pittää kun on auto matkassa :( (Per-kel)

      • Anonyymi

        Huumormiehii näyttää Per-kel olevan. Pitäisi tunnistaa tai että vanhat kaverit 40 vuoden jälkeen tunnistavat, mutta ei lappua rintaan tunnistamisen helpottamiseksi. Tuossa ajattelussa ei oikein ole täyttä järkeä??
        Lystinpito ja auto. Mitenkäs ne liittyvät toisiinsa? Matkoilla on ollut useitakin kertoja ihmisiä, jotka eivät ollenkaan käytä alkoholia nykyään. Hiukan ottavia huikean paljon. Kännissähän voi olla yksin kotonaan tai kivojen ryyppykaverien kanssa pärrätessä. Ystäviä tavatessa on parempi olla toimintakunnossa, että muistaa myöhemminkin tapaamisen.

        Per-kel, pikkupaukut saattavat olla mukavia kainoille pojille.

        Sittenpähän sen näkkee jos tulee reissu :) https://youtu.be/xck8ooTmxmY
        (Per-kel)

    • Anonyymi

      Tapasin 5 tuttua matkalla Tukholmaan :)

    • Anonyymi

      Jaa... Ketään ei se kiinnosta.

    • Anonyymi

      No ei sitten yhtään.

    • Anonyymi

      Kiinnosti kahta idiootteja :)

    • Anonyymi

      Kahta idiootteja? Oikeinkirjoitus näköjään hakusessa.

      • Anonyymi

        Minäpä näin noin sata tuttua ja tutustuin uusiinkin tuttuihin. Seilauskavereita ja risteilytuttuja.
        Olin aikoinaan melko kauan yhtiössä ja mukana aina risteilyillä, enkä ollut ympäripäissään. Siinä ehkä syy.
        Muuan matkaaja, joka nautti jälleen tilaisuudesta.

      • Anonyymi

        Vaikeeta tuo finnien kieli :)

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1639
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1044
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      960
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      932
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      719
    7. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      690
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      661
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe