Mitä ihmettä teen? Juuri palasin terveyskeskuksesta taskussa viikon sairaslomalappu ja reseptit sepramiin ja propraliin. Myös aika psyk sairaanhoitajalle tulossa.
Tilanne lähti siitä että vihdoin sain patistettua itseni taas yrittämään koulunkäyntiä, mutta tässä sitä taas ollaan. Syksy koulua takana ja syvässä kuilussa ahdistuneena. Kärsin todella pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, en uskalla edes kaupassa käydä yksin. Suurin syy pahentuneeseen ahdistukseen onkin jälleen sosiaalisen kanssakäymisen aiheuttama uupumus. Koulussa olen totaalinen erakko ja harvat ovat kuulleet minun edes puhuvan siellä. Aiemmin ahdistusta ei pahemmin pitkään aikaan ollut koska pystyin välttämään sosiaalisia tilanteita niin paljon kuin halusin. Edelliset koulut olen jättänyt kesken samasta syystä, aina menee tähän. Myös töitä lopettanut koska ovat ajaneet minut itsetuhoisiin ajatuksiin ja vaikeaan masennukseen.
Olen sitä mieltä että tämä viikko ei auta suuntaan eikä toiseen ja olen todella hukassa jatkosta. En uskalla kouluunkaan kertoa tästä. Mitä vaihtoehtoja minulla on? Olen todennut myös alan olevan täysin väärä, todella sosiaalinen ja ihmisläheinen ja raskas kun on. Olen myös herkkä ja kova ylistressaantumaan. Ainoa vaihtoehto lopettaa vain koulu ja joutua jälleen karenssiin? Millä sitten elän, perhettäkin on? Olisin toivonut sairaslomaa enemmän tai jonkun lausunnon todistukseksi kyvyttömyydestäni opiskella tai työskennellä, sillä en todella näe olevani toimintakykyinen..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.