RäyhäSIpilä

Iltapäivälehtien mukaan ampuu joka suuntaan ja valjastaa omatkin joukkonsa rähinöimään kaikkia muita, kuin KEPUN ajatuksia vastaan.

KEPU:ssa ei alkiolaisuutta ole ollut pitkään aikaan.
On Yrityspomon sanelupolitiikkaa.
Ei tätä maata näin rakenneta ja pidetä asuttuna.
59899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Sipilä on saanu aikaa sen että työpaikkoja on syntynyt ympärimaata , kainuussakin kova työvoimapula, avoimia työpaikkoja lähes 100000, näytöt on hänellä ylivoimaiset verrattuna edelliseen vihrvasemmistolaiseen hallitukseen silloi kaikki meni alaspäin vain työttömyys nousi räjähdysmäisesti!

Äänestä
  • Sipilä on saanut aikaan pitkän paskan vihreään pönttöönsä.

    Äänestä

  • Eiköhän työpaikkojen syntyyn ole ollut ensisijainen vaikutus maailmantalouden, Eu:n kaupan elpyminen jne.
    Jännä nähdä kun em. kauppa ja talous ensi vuonna hiipuu, hiljenee, onko Kepu Sipilöineen sitten sanomassa että Kepu politiikan vuoksi Suomessa nyt rakentaminen hiljenee jne.

    Mitä Kepuun muuten tulee niin aivan totta. Alkiolaisuudesta ei ole kuin muisto historian kirjoissa. Kepussa piiloKokoomuslaiset (Sipilä, Berner, Saarikko, Rehula, Olli Rehn jne) saaneet melskata mielin määrin ja jälki sen mukaista. Se mikä ihmetyttää niin miksi ns. "maakuntien miehiksi" itseään tituleeraavat ovat olleet hiljaa antaneet tämän kaiken tapahtua. Ja suuri osa ns. vanhan syrjäseutuja puolustavan Maalaisliiton kepulaisia jää nyt pois tulevista vaalikinkereistä koska huomanneet että he eivät pärjää nykykepussa.
    Eli ei ole Kepu enää syrjäseutujen puolue! Oikeastaan tämä suuntaus alkoi näkymään Mari Kiviniemen ollessa puikoissa ja vauhti sen kun kiihtynyt. Aluepolitiikaa ei enää harjoiteta. On vain bisnes ja nyky kepu myy vaikka vanhan mummonsa räsymattoineen jos joku kansainvälinen veroja kiertävä pörssifirma siitä tarjouksen tekee.
    Se mikä surkuhupaista. Samalla kun kepu kääntänyt selkänsä syrjäseuduille, se kuvittelee valtaavansa kaupungit. Näin ei todellakaan tule käymään. Kaupunkipuolueita on Kokoomus, Vihreät, SDP ja he hyötyvät kepun sekoilusta. Eli kepu näiltä osin ampuu itseään jalkaan ja kuihduttaa itsensä perinnejärjestöksi.

    Äänestä

  • Entinenkepunjäsen kirjoitti:

    Eiköhän työpaikkojen syntyyn ole ollut ensisijainen vaikutus maailmantalouden, Eu:n kaupan elpyminen jne.
    Jännä nähdä kun em. kauppa ja talous ensi vuonna hiipuu, hiljenee, onko Kepu Sipilöineen sitten sanomassa että Kepu politiikan vuoksi Suomessa nyt rakentaminen hiljenee jne.

    Mitä Kepuun muuten tulee niin aivan totta. Alkiolaisuudesta ei ole kuin muisto historian kirjoissa. Kepussa piiloKokoomuslaiset (Sipilä, Berner, Saarikko, Rehula, Olli Rehn jne) saaneet melskata mielin määrin ja jälki sen mukaista. Se mikä ihmetyttää niin miksi ns. "maakuntien miehiksi" itseään tituleeraavat ovat olleet hiljaa antaneet tämän kaiken tapahtua. Ja suuri osa ns. vanhan syrjäseutuja puolustavan Maalaisliiton kepulaisia jää nyt pois tulevista vaalikinkereistä koska huomanneet että he eivät pärjää nykykepussa.
    Eli ei ole Kepu enää syrjäseutujen puolue! Oikeastaan tämä suuntaus alkoi näkymään Mari Kiviniemen ollessa puikoissa ja vauhti sen kun kiihtynyt. Aluepolitiikaa ei enää harjoiteta. On vain bisnes ja nyky kepu myy vaikka vanhan mummonsa räsymattoineen jos joku kansainvälinen veroja kiertävä pörssifirma siitä tarjouksen tekee.
    Se mikä surkuhupaista. Samalla kun kepu kääntänyt selkänsä syrjäseuduille, se kuvittelee valtaavansa kaupungit. Näin ei todellakaan tule käymään. Kaupunkipuolueita on Kokoomus, Vihreät, SDP ja he hyötyvät kepun sekoilusta. Eli kepu näiltä osin ampuu itseään jalkaan ja kuihduttaa itsensä perinnejärjestöksi.

    Juuri näin!!

    Äänestä

"Mäkisalo-Ropposen mielestä aktiivimalli on siinäkin suhteessa järjetön, ”että sen mukaan vain osa aktiivisuudesta on ’oikeaa’ aktiivisuutta”.
Sitähän se on..

”Tämä on johtanut siihen, että työttömät eivät enää uskalla hakeutua työnetsintäpalveluihin, koska se ei ole oikeaa aktiivisuutta eikä kerrytä aktiivimallin mukaista aktiivisuutta”, kansanedustaja kirjoittaa.

”Eihän tässä ole järjen häivää!”

Äänestä

Meinaatko että Eculaattoriin Sipilä sontii ,sehän oli siinä bisneksessä kun Paskalaki Paula puuhasi tänne maaseudulle joka mökkiin toimimattomia systeemejä.Samanlainen oli Kepu &Kokoomushallitus silloin kuin nyt kansalaiset kärsii sutkien touhuista.

Äänestä

Siitä tulee Kepusta takiais puolue ja hyvä niin.
Ei kelpaa kenellekään.
Polttaa siltojaan.
Ja täällä maaseudulla hallitsee mafian lailla.

Äänestä

Tottatosiaan toivottavasti äänestäjät äänensä antaa oikei ei kepulle joka kähmii. Ennemmin oikeille porvareille jotka yös maksavat tehdystä työstä, nämät kepulitkun on tottuneet elämään korvauksilla ja tuilla sukupolvi toisensaperään.

Äänestä

Me äänestäjät annamme äänemme tulosten mukaan mitä kukin hallitus on saanu aikaan, jos verrataan edellistä vihervasemmistolaista ja nykyisä Sipilän hallitusta, niin onhan tuo päivän selvää että Sipilän hallitus voitaa ja tulee saamaan äänemme!

Äänestä
  • Ainoa asia mikä on päivänselvää on se, ettet sinä ole selväpäinen.

    Sitä se teettää kun politiikkaan sekottuu aatesokeat uskonkiihkoilijat. Kepujen johtoon pääsee kookoomuslainen bisneskavereineen. Alkiokeput suurella joukolla jättää sipilän kokoomuskepun ja tämä lestapappa jumalaansa palvoo vaikka on sarvipää piru.

    Äänestä

  • Sipiläexodus kirjoitti:

    Ainoa asia mikä on päivänselvää on se, ettet sinä ole selväpäinen.

    Sitä se teettää kun politiikkaan sekottuu aatesokeat uskonkiihkoilijat. Kepujen johtoon pääsee kookoomuslainen bisneskavereineen. Alkiokeput suurella joukolla jättää sipilän kokoomuskepun ja tämä lestapappa jumalaansa palvoo vaikka on sarvipää piru.

    Empä usko että tuo toisten erimeltä sinun kassa olevien hakkumisesi ainakaan saa ketään äänestämään vihervasemmistoa, kanntaa esittää faktatietoa!

    Äänestä

  • Kerroppa milloin meillä on viimeksi ollu vihervasemisto hallitus,vaan onko ollu ikinä

    Äänestä

  • Potti kirjoitti:

    Kerroppa milloin meillä on viimeksi ollu vihervasemisto hallitus,vaan onko ollu ikinä

    Edellinen hallitus oli vihervasemmisto enemistöinen ja jälki oli karmeaa katseltavaa kaikki muu meni jyrkästi alas mutta työttömyys jyrkästi ylös!

    Äänestä

  • ei-petetävissä kirjoitti:

    Empä usko että tuo toisten erimeltä sinun kassa olevien hakkumisesi ainakaan saa ketään äänestämään vihervasemmistoa, kanntaa esittää faktatietoa!

    Haluatko kenties nimilistan pitkänlinjan kepuista jotka sipilään vittuuntuneina hyppää hukkuvasta laivasta pois?

    Faktoja mustaa valkoisella on ihan turha sinulle lähetellä viisi minuuttia ja palaat toistamaan vanhoja mantrojasi vaikka sanomasi hetkeä aikaisemmin todistettiin paskapuheeksi. Siinä lyhyt kuvaus sinusta täysin tyhjänpäinen tyhjäpäinen huutaja joka ei ymmärrä pirua kumartavansa enkelin asussa.

    Anteeksi häiriö toista toki sama vihervasemmisto saarnasi jonka olet jo tuhansia kertoja aikaisemminkin massapostannut. Sen jälkeen muista ottaa lääkkeesi ettet taas vajoa psykoosiin

    Äänestä

  • Tepsivä lääke: mitä serkumpi, sen herkumpi...

    Äänestä

  • meitä-petetiin-silloin kirjoitti:

    Edellinen hallitus oli vihervasemmisto enemistöinen ja jälki oli karmeaa katseltavaa kaikki muu meni jyrkästi alas mutta työttömyys jyrkästi ylös!

    Edellinen hallitus: kokoomus suurin puolue.

    Hallituspuolueet
    Kokoomus
    SDP
    RKP
    Vihreät (18.9.2014 asti)
    Kristillisdemokraatit

    Äänestä

ei-peptetävissä.
Sinulla taitaa olla jäänyt levy päälle.

Miten luulet, että tuolla asenteella voidaan tehdä politiikkaa.
Kunnallisella puolella se näyttä onnistuvan, mutta valtakunnan tasolla tulee nyt noutaja.
Paljon on varmaan tapahtunut hyviä asioita, se totta, mutta millä hinnalla.
Keneltä on otettu ja kenelle annettu?

Ei siinä tarvitse mitään vihervasemmistoa vaan tervettä järkeä,
Sanelu ja uhkailupolitiikka ei tuo pitkässä juoksussa tulosta. Niitä saattaa viisaita tai harkittavia edes
ajatuksia olla, vaikke olekaan kepu tai aatemaailmaltaan jotain.

Uskallatko sanoa, millä puolueella on ollut YKSINVALTA päättää Haapaveden asioista?
Ja mikähän on tulos. Siunattu hulluus tai lopputulema. Tässä sitä on sukupolvien työt haaskattu.

Ei auta (enkä muutenkaan kannata) valittajien haukkuminen. Yhtään päätöstä he eivät ole tehneet,
vaan valta on ollut yksin omaan määräenemmistöllä

MIETI ja MIETTIKÄÄ. Tätäkö lisää.

Äänestä
  • Mitäpä miettimistä tuossa on, vapaissa vaaleissa ihmiset äänestää oman tahtonsa mukaan sen mukaan mennään, et heitä voi pakottaa oman mielesi mukaa äänestämään!

    Äänestä

  • Näin se menee.
    Ei sitä voi tai saaa miettiä. Puuta päin, meni syteen tai saveen.
    Ei sinun mielesi mukaan, ei tietty minunkaan vaan kun näin vain on.

    Näin meille on sanottu ja näin on sovittu.

    Äänestä

  • VapaatVaalit kirjoitti:

    Näin se menee.
    Ei sitä voi tai saaa miettiä. Puuta päin, meni syteen tai saveen.
    Ei sinun mielesi mukaan, ei tietty minunkaan vaan kun näin vain on.

    Näin meille on sanottu ja näin on sovittu.

    Älä usko kaikkia sanottuja juttuja, ajattele omilla aivoillakin!

    Äänestä

Mistä tunnistaa että että tämä "pakkomielinen Sipilisti"on papukaija,siitä että se ei osaa muuta kuin hokea aina sitä samaa meni "suteen tai saveen".Äijä vaan jauhaa samaa mantraa ,vaikka täällä on moneen moneen kertaan näytetty toteen tämän hallituksen sekoilut ja niinhän se menee ettei "papukaija"joka yhden hokeman on oppinut osaa eikä järki riitä muuta oppia!!!

Äänestä
  • Näyttää että sää siellä jauhat samaa pakkomiellettä mutuntumalla, juttusi ei perustu mihinkään faktatietoon.

    Äänestä

Sanoppa yksikin esimerkki mikä tämän Sipilän ansiosta ois paremmin täällä Haapavedellä ja lähikunnissa taitaapi olla että "miinus merkkinen lista on pitkä."tällä keskittämisen etumiehellä.

Äänestä
  • Työttömyyskin haapaveellä vähentyny sadoilla, sehän on tärkeintä että ihmiset saa töitä!

    Äänestä

  • hyväkehitys kirjoitti:

    Työttömyyskin haapaveellä vähentyny sadoilla, sehän on tärkeintä että ihmiset saa töitä!

    Eiköhän tuo työttymyys mikä on tällä hetkellä Haapavedellä ois sama ei siihen Sipilän teoilla ole ollut mitään vaikutusta ,paremminkin asian voi nähdä niin että tilastot johtuu siitä että ihmiset on poismuuttaneet paikkakunnalta.

    Äänestä

  • alaspäin kirjoitti:

    Eiköhän tuo työttymyys mikä on tällä hetkellä Haapavedellä ois sama ei siihen Sipilän teoilla ole ollut mitään vaikutusta ,paremminkin asian voi nähdä niin että tilastot johtuu siitä että ihmiset on poismuuttaneet paikkakunnalta.

    Näkkyypä nuo Sipilän työt vaikkuttavan ympäri maata, joka paikassa työttömyys vähentynyt, moninpaikoin valtava työvoimapula.

    Äänestä

Pakkomielteinen persu papukaija,Täällä haukkuu ja arvostelee muita ihmisiä. Kaikille ei populismi uppoa

Äänestä

Tämä papukaija toistaa samoja valheita kuin idolinsa Sipilä esim. Poliittiset lakot vain Suomessa on täyttä puppua tälläkin hetkellä Kreikassa lakot hallitusta vastaan ja Ranskassa samoin ,kaiken lisäksi Ranskassa maanviljelijät lakkoilee ja tukkii liikenteen ja osoittaa mieltään melkein joka vuosi .

Äänestä

Nuorista+vain+40%+kuuluu+liitoihin.+Nuorissa+on+siis+toivoa.

Äänestä

Jaa että nuoret, varsinkin kaupunkipaikoilla samastuisivat Kepulaisuuteen?
No ei toden totta.
Kuulukoon liittoon tahi ei, niin ei ne ainakaan ole uutta kannattajapohjaa kepulle.
Melkeimpä kaikki muu käy.

Kun vuodet vierivät, niin inhimillisyys tulee nousemaan arvoon arvaamttomaan.
Nykyinen hellitusmeno ei luo inhimillisyyttä.
Ei ennän ole tasavertaisuutta, ei sitten missään. Ei koulutuksessa, ei sairaanhoidossa ei monessa muussa.

Jo pelkästään lukiolaisten kirjat ja välineet kustantavat sen verran, että pienituloisella on
kova työ saada hankittua jälkeläisilleen. Monessa pitäjässä kunta tulee vastaan, mutta
täällähän se ei onnistu, kun kepu on pistänyt talouden kuralle.

Esimerkkejä on suunnattomasti.
Niin, onhan niitä töitä. Niistä kohtuullisen ja elinkelpoisen palkan saaminen on jo sitten toinen juttu.

Sama kurjistaminen jatkuu ja monella tasolla.

Toisaalta, onhan se mahtava, kun tukiviidakot pyörii näennäisyrittäjille ja muille.
Ei ole niitä sijoituskuoria näkynyt meidän laatikossa, kuten Sipilällä laatikot täynnä.

Äänestä

Kepulistit vähenee samaa tahtia kuin maatilat lopettaa jotkut vanhat "fossiilit" kun loppuu niin kukapa tuota puoluetta äänestäis on ollut niin surkeaa maaseudun ja pienempien kuntien kannalta tämä "rahanahneiden oikeistohallitus" lisättynä sinisillä "aisankannattajilla".

Äänestä
  • Keskusta taas korjasi Suomen kuntoon, edellisen viervasemmistolaisen katasroofihallituksen jäljiltä, tämä on faktaa kaikki tilastot todistaa sen!

    Äänestä

On tainnut kepuli ukolla olla näkyjä jotka eioo totta ,kun kaikki muut näkee saavutukset heikkoina ja sehän näkyy kepun kannatuksessa. Kyllä kansa tietää sanoi Veikko vainaa ja tietäähän se.!

Äänestä
  • Tilastot puhuu faktaa, muita näkyjä ei tarvita!

    Äänestä

Munki mielestä tilastoista näkee kunkin hallituksen onnistumisen, Sipilä nyt vaan on onnistunut erittäin hyvin!

Äänestä

No+kerroppas+missä+se+on+onnistunut+maailmantalouden+korkeasuhdanteen+aikana?KylläTyöllisten+määrä+on+lisääntynyt.+Millaista+työtä+ja+missä?EntäsMites+koulutusMites+eläkkeensaajatMites+lapsiperheetMites+keskituloinen,+jolla+sitä+työtä+on+ollut+ennestään+ilman+SipilääkinMiten+Sipilän+toimet+näkyy+kunta+taloudessaTiestönhuoltoLiikenneministerin+toilauksetYksityistämisetValtion+omaisuuden+yksityistäminenja+monta,+monta+muuta.Siis.+Millä+hinnalla+tätä+politiikkaa+on+harrastettu?Ihan+vain+asettamatta+vastakkain+:miten+on+käynyt+maataloustukien+-+ei+mitenkäänmiten+on+käynyt+yritystukien+-+jaa-aja+tässäkin+monta,+monta+asiaa.Hyvänä+esimerkkinä+järjettömistä+tuista+on+tallinanlauttojen+avustaminen+niin,+että+ihmiset+pääseekohtuhintaisesta+käymään+viinaksia+hakemassa+Virosta.Kyllä+työllisten+määrä+on+lisääntynyt.Nyt+taas+kun+laskusuhdanne+on+ovella,+niin+vaihtuu+hallituspohja.Kait+suurin+asia+kuitenkin+uudella+hallituksella+tulee+olemaan+oikeudenmukaisen+sosiaalipolitiikantoteuttaminen.Saattaapi+siinä+karahtaa+kiville+osa+maakuntauudistuksestakin+(toivottavasti).+Muuten+Kepu+pääseepäsmäämään+maakunnissa+sillä+15%:n+kannatuksella+liian+laajasti.Tämä+Kepulandia+kun+vain+on+tällaista+-+aivopestyä+sellaista.

Äänestä

Tää Sipilän hallitus on tosi hyvin hoitanu oikeudenmukaisuuttakin jo satakaksikymmenttuhatta työtönä on pääsy töihin ja lähes satuhatta avointa työpaikka on vielä, se on parasta sosiaaliturvaa kun ihmiset saa töitä!

Äänestä

Tämä papukaija kehui jo tämän päivän Kalevassa Sipilän "kuntoonlaittoa".harmi vaan tämän ukon kannalta että kansalaiset ovat eri mieltä ,ukkoreppanalla hirveä pelko että "kepulle tulee rökäletappio kevään vaaleissa niinkuin tuleekin ja hyvä niin on hoitanut niin huonosti täm än hyvän maailmantalouden aikana Suomen kansakuntaa.

Äänestä
  • Sak liitot näyttää Ilta-sanomain nukaan rynnivät taasen sossujen ja kommereijen vaalitukemiseen jäsenmaksuvaroilla, itse en halua että jäsenten rahat valuu vasemmistopolitiikkaan, taasen varmaan satuhatta jäsentä sanoo jäsenyytesä irti!

    Äänestä

Meneekö MTK rahat kepulien piikkiin ja kyllähän ne menee .On se hyvä että m aajussit vähenee loppuu samalla tuo Kepu puolue on jo aikansa elänyt Suomalaisten veronmaksajien rahoilla tukiaisineen.

Äänestä
  • Siksi kepu onkin ja kääntänyt rahaa anovat kätösensä muualle ja hyljännyt maajussit. Uusi "maajussi" onkin nykyään bisnes, jonka renki kepu on.

    Äänestä

Härsiä on tuo sak vasemmiston tukeminen ei vasemmistolaisten rahoilla

Äänestä

Härskiä tuo maajussien tukeminen ei keskustalaisten rahoilla.

Äänestä
  • Määki oon sitä mielt että, ay liikkeestä tulee lisää irtisanomisia härskin vasemmiston vaalituen vuoksi!

    Äänestä

  • sak-huijaus kirjoitti:

    Määki oon sitä mielt että, ay liikkeestä tulee lisää irtisanomisia härskin vasemmiston vaalituen vuoksi!

    Määki, et oo oikiasti sitä mieltä, kuhan vaan sanot. kyllä se siitä ku nukut yön yli ja katot maailmaa uusin silmin sitten huomenna.

    Äänestä

Miljoonajäseninen SAK porskuttaa ja voi hyvin .Päinvastoin kuin MTK ja kepu puolue kannatus häipyykuin pieru Saharaan ja hyvä niin.

Äänestä
  • Sak on alkanu surkastumaan kun nuoretkaan ei enään liity siihen, vaan ytk kassaa jossa ei politiikasta tarvi maksaa ylimäärästä

    Äänestä

Mihin se surkastuu ei mihinkään SAK lähes miljoona jäsentä.Työläisten etuja ajava järjestö on SAK ei tuollaiset Loimaan liitot ole muuta kuin höpö höpö kassoja eivät muuta kun keräävät tyhmien rahat ilman edunvalvontaa.

Äänestä
  • mitä edunvalvontaa

    Äänestä

  • liitotalas kirjoitti:

    mitä edunvalvontaa

    Tarkottaa varmaan sossujen ja kommareijen edunvalvontaa, eikös ne niille kerääkin vaalirahaa, vai?

    Äänestä

  • ayy-turha kirjoitti:

    Tarkottaa varmaan sossujen ja kommareijen edunvalvontaa, eikös ne niille kerääkin vaalirahaa, vai?

    Kepu on maksettu puolue, eikä aja kenenkään muun paitsi bisnesmiesten etuja. Maajussitkin on heränneet viimein, tosin liian myöhään, vahinko on jo tapahtunut.

    Äänestä

Meinaakko että jos Suomessa ei ois vahvoja Ammattiliittoja ois työläisten asiat samalla mallilla kuin 100 vuotta sitten varsinkin kun on tällaisia yritysjohtajia kuin Sipilä tällaisiahan ne maaseudun"peräkammaripojat ja tytöt " äänestää ja ammattiliittojen sopimat edut ovat kyllä mieluisia mutta jäsenmaksuista ei niin väliä.!

Äänestä
  • Ammatti liitot on nykyisn menny vain sosujen ja vasemmiston aisankannttelijaksi, niistä aika on ajanu ohi

    Äänestä

Nyt jos koskaan Ay liitot on tarpeen kun on tällaisia vallassa kuin Sutki Sipilä jolla on pakkomielle heikentää työläisten asemaa onneksi kansalaiset on nähneet tämän sutkin touhut ja ovat hylänneet kepulistit ja ei vain kepun vaan aisankannattajat siniset , molemmat menneisyyden puolueita ja hyvä niin.

Äänestä

Ennen oli elinkeinoelämän keskusliitto eli EK Yhteiskuntaelämän pahin järkyttäjä mutta tänään tuon tittelin on perinyt ylivoimaisesti kepun Sipilä koko hallituskauden on esittänyt jos minkäkin laisia tyhmyyksiä jotka on sitten joutunut kynsin hampain perumaan .Täytyypi sanoa.ettei koskaan ole Suomen historiassa ollut näin tyhmää päätä seinäänhakkaajaa ollut Suomen pääministerinä .!

Äänestä
  • Oikeassa olet minäkin olen entinen keskustalainen enkä ole ainut me olle kaikki sitä mieltä että Sipilä on pilannut koko puolueen maineen yksipuolisella politiikalla ,paljon on niitä jotka on kärsineet tästä politiikasta.

    Äänestä

En miekää tunne enään ketään nuorta joka maksaa Sak:liitoille jäsenmaksuja, kikki on ytk jäseniä!

Äänestä
  • Vai on kikki jonkun muun kuin SAK jäsen ei yksi pääskynen kesää tee eikä västäräkki vähäsen mutta se jo vaikuttaa kepuleihin että nuoret varsinkin jättävät puolueen sankoin joukoin ,kannatus aina vaan laskee ja syynä Sipilä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PietroMennea kirjoitti:

Iltapäivälehtien mukaan ampuu joka suuntaan ja valjastaa omatkin joukkonsa rähinöimään kaikkia muita, kuin KEPUN ajatuksia vastaan.

KEPU:ssa ei alkiolaisuutta ole ollut pitkään aikaan.
On Yrityspomon sanelupolitiikkaa.
Ei tätä maata näin rakenneta ja pidetä asuttuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu