Tapasimmepa

Oli mukava nähdä sua pitkästä aikaa. Tapaamisesta jäi kuitenkin kumma olo, ja mietin miksi. Ehkä siksi että keskityin peittelemään tykkäämistäni ja saatoin käyttäytyä jopa päinvastoin. Siihen on tietenkin selkeät syyt. Minkäänlainen loukkaaminen ei kuitenkaan ollut tarkoituksellista. Näitä miettiessä tajusin että välitän susta enemmän kuin luulin, tai ainakin pidän todella paljon kaikesta siitä (vähästä) mitä sinusta tiedän. Siitä mulla ei ole mitään hajua mitä musta ajattelet.
8922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kunpa olisit hän❤️

Äänestä

Miksi tykkäämistä aina yritetään peittää? Itse olen päättänyt, että jatkossa nimenomaan yritän tykkäämistäni (eräälle) osoittaa, siinä määrin kuin se nyt on mahdollista. Tietysti tulee tilanteita (kuten tänään), että menee täysin lukkoon ja ignooraa toisen täysin, vaikka haluaisin toimia juuri päinvastaisesti.

Äänestä
  • jos vaikka toinen tai molemmat ovat esim. varattuja. itellä tämmönen tilanne, että oon sekasin aivan väärästä ihmisestä.

    Äänestä

  • päähänpinttymä kirjoitti:

    jos vaikka toinen tai molemmat ovat esim. varattuja. itellä tämmönen tilanne, että oon sekasin aivan väärästä ihmisestä.

    Vaikka olette molemmat varattuja, mistä voit tietää, että hän on väärä?

    Äänestä

  • Ehkäonkinoikea kirjoitti:

    Vaikka olette molemmat varattuja, mistä voit tietää, että hän on väärä?

    Toivon että saat kokea tuon. Rakastut ja perustat perheen. niini joku nappaakin sun puolison. niin ehkä silloin ymmärrät miltä kommenttisi tuntuu..........

    Äänestä

  • Te olette lapsellisia. Joku nappaa puolison ja puoliso on täysin tahdoton ja imbesilli, aivokuollut niinkö? Jos joku nappaa jonkun puolison niin mä uskon, että siihen on syynsä, olkoon se syy mikä tahansa, mutta on aina niin paljon helpompaa etsiä syitä mualta, kun katsoa asioita peilistä. Mä ymmärrän, että tuommonen tuntuu pahalta, mutta myös kiusaaminen, pelleily ja teidän leikit esim.täällä tuntuu pahalta. Avioliitto voi tuntua pahalta, ero voi tuntua pahalta. Ap anna mennä vaan, vaikka petä kunhan et sitä muille kerro, äläkä etenkään tänne. Suolla tänne mitä satuja vaan, ota sinäkin huoisi tästä paikasta.

    Äänestä

Milloin näet hänet uudelleen❤️

Äänestä

Millonkas tapasitte?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummaolo kirjoitti:

Oli mukava nähdä sua pitkästä aikaa. Tapaamisesta jäi kuitenkin kumma olo, ja mietin miksi. Ehkä siksi että keskityin peittelemään tykkäämistäni ja saatoin käyttäytyä jopa päinvastoin. Siihen on tietenkin selkeät syyt. Minkäänlainen loukkaaminen ei kuitenkaan ollut tarkoituksellista. Näitä miettiessä tajusin että välitän susta enemmän kuin luulin, tai ainakin pidän todella paljon kaikesta siitä (vähästä) mitä sinusta tiedän. Siitä mulla ei ole mitään hajua mitä musta ajattelet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu