Ovikello soi. Odottelin lähettiä, joka tuli hakemaan pakettia. Kun pahaa-aavistamatta avasin oven, sen takana seisoi hurmaavasti hymyilevä, kaunis nainen varsin terhakkaan näköisenä ja ilmoitti olevansa lähetti. Minä menin aivan puihin! Sekosin täysin sanoissani ja taisin punastuakin, sähläilin hiukan. Sain kuitenkin sapa vapisten asian hoidettua.
Muru oli suihkussa koko tämän ajan. Kun hän tuli ulos, kerroin nauraen hänelle koko episodin. Hän katsoi minua ja oli kiukkuinen; olisi ehdottomasti halunnut nähdä naisen, joka saa MINUT änkyttämään! Johon minä, että katso peiliin, eikä tuo pelkässä pyyhkeessä suihkukosteana keekoilu ainakaan vähennä vaikutelmaa... Siitä hymystä unohdan jokaikisen lähetin maailmassa. ;)!
No siis - toettuani olin hirmuisen ilahtunut siitä, että yhä vielä pystyn aivan spontaanisti sekoamaan kauneuden edessä. Siinä on jotain hirmuisen inhimillistä! Kyynisyyden aste ei toistaiseksi ole kovin vakava.
Tässä Cesaria Evoraa kuunnellessani hymyilyttää ja mietin, että nauttikaa ihmiset pienistä sattumuksista ja kohtaamisista. Ne ovat ilmaista iloa ja hyvää mieltä tässä elämässä.
Muru oli suihkussa koko tämän ajan. Kun hän tuli ulos, kerroin nauraen hänelle koko episodin. Hän katsoi minua ja oli kiukkuinen; olisi ehdottomasti halunnut nähdä naisen, joka saa MINUT änkyttämään! Johon minä, että katso peiliin, eikä tuo pelkässä pyyhkeessä suihkukosteana keekoilu ainakaan vähennä vaikutelmaa... Siitä hymystä unohdan jokaikisen lähetin maailmassa. ;)!
No siis - toettuani olin hirmuisen ilahtunut siitä, että yhä vielä pystyn aivan spontaanisti sekoamaan kauneuden edessä. Siinä on jotain hirmuisen inhimillistä! Kyynisyyden aste ei toistaiseksi ole kovin vakava.
Tässä Cesaria Evoraa kuunnellessani hymyilyttää ja mietin, että nauttikaa ihmiset pienistä sattumuksista ja kohtaamisista. Ne ovat ilmaista iloa ja hyvää mieltä tässä elämässä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on nautittavaksi tarkoitettu :)
Harmittaa että meillä niin harva uskaltaa edes katsoa kaunista ihmistä silmiin, toiset ihmiset menevät ihan ohi ja eletään vain oman pienen pallon sisällä. Niin minäkin olen koko pienen ikäni tehnyt - ujouttani, tyhmyyttäni. Missä on itseluottamus silloin, kun pitäisi kohdata tuntematon ihminen? Ja nyt istun täällä työkopissa ja kirjoittelen höpinöitäni tänne. Missä on hetkeen tarttuminen?
Jostain syystä tarinasi toi mieleen viime kesän. Istuin junassa vaunun päässä ja minua viistosti vastapäätä istui ulkomaalainen tyttö. Minulla on tapana junaan tullessani luoda silmäys muihin näkyvillä oleviin matkustajiin, että suunnilleen tietäisin, mitä odottaa ja onko matkan aikana mahdollisuus nauttia rauhalliset päiväunet. Vilkaisin myös tätä tyttöä, hän oli minua hieman nuorempi ja jännittävän, erikoisen näköinen, pelottavakin; siis jos tiedätte tunteen, kun toisessa on jotain merkillisen mystistä josta ei pääse heti selville. En tuijottanut, vilkaisin vain. Hän kuitenkin katsoi takaisin - siis todella KATSOI - ja siinä vaiheessa meninkin jo takalukkoon. Siinä olen aina ollut vauhdikas.
Yksipuolinen silmäleikki jatkui seuraavat kaksisataa kilometriä. Aina kun hieman käänsin päätäni, näin hänen katsovan minua, ja lopulliseksi arvoitukseksi jäi, mitä se oikeastaan olisi tarkoittanut. Puhun viittä eri kieltä joten eiköhän meille olisi löytynyt se yhteinen symbolijärjestelmä, ainakin jos voisin muuttaa luonteeni yhdestä käskystä ja tarttua tilaisuuteen silloin kun se tulee.
Jäimme pois samalla asemalla ja vielä vaunun eteisessä tunsin saman katseen. Ehkä joskus vielä tulee seuraava kerta, ja minulla on ymmärrystä manata jostain esille se tarvittava rohkeus...
Mukavaa lukea sattumuksia ja kohtaamisia. :)
Joku aika sitten olin lähdössä junalla Tikkurilasta Helsinkiin, mutta jossain mielenhäiriössä astuin junaan, joka lähtikin Keravalle. En huomannut mokaani ennen kuin kuulutus kertoi, että olemme Koivukylässä. Juoksin päätä pahkaa ulos.
Pyörin laiturilla hetken ja huomasin, että meitä oli toinenkin naisseikkailija liikkeellä. Hän oli pääsemäisillään junaan, johon minunkin piti pyrkiä, mutta ovet eivät enää aunneetkaan.
Tuumasin hänelle, että tässä sitä nyt ollaan ja kohta pitäisi olla jo Malmilla. Kerroin vuosi sitten sattuneesta seikkailustani hänelle. Juttu tuntui soljuvan joutuisasti ja aika vierähti niin, että pian tulikin sellainen kyyti, jolla pääsimme oikeaan suuntaan.
Menin junan vaunuun istumaan ja tämä nainen tuli perästä. Höpötimme siinä vilkkaasti ja matka taittui pirteästi, eikä yhtään harmittanut, että myöhästyin menoistani.
Tässä ei ollut kyse mistään silmäpelistä tai flirtistä; vain kahden puheliaan kohtaamisesta. :) Molemmille jäi iloinen mieli, kun kiittelimme mukavasta matkaseurasta.
Olinpa eräällä luennolla.
Luentoa piti ihan sievän oloinen lady.
No enhän minä mitään tajunnut pitkään aikaan. Ihmettelin vaan, että mitäs vierustoverini ihmettelee. Sitten tajusin, jotta luennoitsijatyttönenhän zoomaa mua vähän liikaa. En ole tottunut moiseen, sellaista ei todellakaan käy mulle juuri koskaan (valitettavasti). No menihän siinä muutama tovi ennen kuin päässäni jysähti - jestas miten mielenkiintoinen luennoitsija! Voiko tällaista tapahtua tänään mulle!!!!
Tämä olisi ollut tosi romanttinen tarina...
mutta mulle selvisi myöhemmin että hän katseli ja mietti tunnistaakseen kuka oon - oltiin oltu joskus samassa koulussa.
Et silleen. Tosi romanttista. (*itkua*)
Meninpä taasen kuntosalille. Aikaa sulkeutumiseen ei ollut paljoa mutta ajattelin tehdä pari likettä kunnolla ja pois.
Sulkemisaika lähestyi ja paikalla oli vain minä ja ohjaaja, hoikan bodattu tummaverikkö jonka mieliasu tuntui olevan pikkushortsit ja t-paita ilman mitään alla...
Äh, en mä jaksakaan fantasioistani näin myöhään kirjoittaa.
Vain sivuaa aihetta, mutta mitään en ole niin katunut kuin NUORENA tekemättä jättämisiä ja menetettyjä tilaisuuksia.
Ei vaan uskaltanut, pelkäsi että menettää kasvot, munaa.
Vaan enpä ole pelännyt enää vuosiin. Nyt kyllä kehtaan, vaan kun niitä tilauisuuksia on aina vaan vähemmän ja vähemmän. Olen kait jo niin rupsahtanut ja muuttunut nirsoksikin ;)