Tulee tirkistelyn kohde köyhille ja syrjäytyneille

Pokrolta muuttaa sossu putkatiloihn etuna ei tarvitse polkupyörää ja autoa että syrjäytynyt voi käydä asioimassa työttömän on helppo liikkua reitti Te-toimisto. Kela, aikuissosiaalityö. Pokroon oli pitkä matka kävellä. vaan on haittaakin siinä ohikulkijat seuraavat kuka köyhä asioi sosiaalityöntekijän luonna. Aikuissosiaalityö olisi voinut olla Kelan tai Te-toimiston tiloissa poissa tollistelijoista
4416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Parasta olisi jos kotona kävisi solialityöntekijä ja toisi olutta ja ruokaa valmiiksi, ei tarvitsisi itse vaivautua!

1Äänestä

Rasselle äeti hoetaa ne asiat.

1Äänestä

Kerrostalojen ikkunoista seurataan tarkkaan ketä käy hänen luonaan että verhot heiluu minä olen muuttanut kulkureittiä autolla ajajat seuraa kun on huonokuntoinen rämisevä pyörä kaupoissa käyntejä olen vähentänyt köyhää seurataan tarkasti onko maksusitoumus lappu ruokaostoksille
Pokrollekin oli haittaa saattoi seurata autolla mihin tuo menee vituttaa kyttäily

Äänestä

Muutokuorma parasta aikaa pokrolta putkaan saapa köyhät holhouksen alaisuuteen te-toimisto, kela, edunvalvoja tai olla jossain te-toimiston yhteydessä siitä marssimaan sossuakan luo tekemää kuntouttavan työtoiminnan aktivointisuunnitelmaa se on työtömän alempi kastilaisen työsopimus joka on pakko hyväksyä karenssin uhalla vaikka et ole työrajoitteinen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tollotuksenkohteeksi kirjoitti:

Pokrolta muuttaa sossu putkatiloihn etuna ei tarvitse polkupyörää ja autoa että syrjäytynyt voi käydä asioimassa työttömän on helppo liikkua reitti Te-toimisto. Kela, aikuissosiaalityö. Pokroon oli pitkä matka kävellä. vaan on haittaakin siinä ohikulkijat seuraavat kuka köyhä asioi sosiaalityöntekijän luonna. Aikuissosiaalityö olisi voinut olla Kelan tai Te-toimiston tiloissa poissa tollistelijoista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu