Huoltoyhtiö vs talonmies

Taloasukki

Meillä on toiminut isohkossa taloyhtiössä talonmies yli 20vuotta.
Aina silloin tällöin on yhtiökokouksessa kyselty huoltofirmaan siirtymistä.
Aina on tyrmätty ehdotus.
Nyt ei enää kysytty vaan hallitus ja isännöitsijä päätti asian "salassa osakkailta".
Osakkaat tietenkin pistävät hanttiin ja nyt on tulossa ylimääräinen yhtiökokous.
Näin isännöitsijän laskelman säästöistä jos otettaisiin huoltoyhtiö. Luvut tuntuvat tuulesta temmatuilta, huoltoyhtiön kuluissa ei ole lisätöitä eikä edes talonmiehen käteen maksettavaa palkkaa mainittu. Palkka on varsin kohtuullinen kun ottaa huomioon että se sisältää kaiken varsinaisen työajan ulkopuolella tehdyn työn lukuunottamatta viikonloppupäivystystä.
Omien laskelmieni mukaan säästöä tulisi alle kympin per osakas per kuukausi. Jopa vain muutamia euroja.
Kyse on siis periaatekiistasta.
Lähes kaikki osakkaat pitäisivät mielellään talonmiehen ja ovat ilmaisseet halunsa maksaa siitä hyvästä ylimääräistä. Ottaen huomioon taloyhtiön suht edullisen vastiketason.
Mikä tässä mättää? Jos todellakin haluttaisiin huoltoyhtiö, asian voisi tehdä nätistikin.
Nyt on talonmies viettänyt unettomia öitä ja ollut sairaslomalla asian vuoksi.
Palaan asiaan ja kerron mikä on lopputulema.

1

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PariKommenttia

      "Nyt ei enää kysytty vaan hallitus ja isännöitsijä päätti asian "salassa osakkailta"."

      Ensinnäkään isännöitsijä ei osallistu tuollaiseen päätöksentekoon, vaan se on as oy lain mukaan hallituksen toimivallassa.
      "Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty."

      Mutta mikään ei tietysti estä viemästä asiaa yhtiökokouksen päätettäväksi. Siellä asia ratkaistaan yksinkertaisella enemmistöllä.

      En tiedä teidän kustannuksia talonmiehestä, mutta nyrkkisääntönä on, että huoltoyhtiö tulee noin neljänneksen halvemmaksi. Mutta jos osakkaat ovat valmiit maksamaan, niin onhan talonmies aina parempi.

      "talonmiehen käteen maksettavaa palkkaa mainittu"

      Palkkahan ei ole ainoa kuluerä yhtiölle. Palkan sivukulut pitää ottaa myös huomioon. Myös taloyhtiölle hankittavat laitteet, ym, joita kuluja ei ole huoltoyhtiön tapauksessa. Lisäksi mahdollinen talonmiehen asunto. Joten mutulla ei kannata mennä laskelmissa, vaan ottaa kaikki talonmiehestä aiheutuneet kulut huomioon, ja verrata niitä huoltoyhtiön kuluihin.

      Mutta kuten sanoin, niin onhan talonmies luksusta, jos vain osakkaat ovat siitä valmiita maksamaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe