Miksi nuoret häipyy sankoin joukoin sak liitoista
Sak. Liitot
Ihmettele
981039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Ei ne mihinkään häivy. On vain niin etteivät vielä ymmärrä omia etuuksiaan ja jos niistä ei pidä kiinni. Ne menetetään. Porvarille kun antaa pikkusormen vie koko käden.
Ei nuorille tahdo olla edes töitä, mites siinä liitossa pysyt saati liityt siihen?
No kun niillä ei ole töitä
Tosiaakaan ei nuoret ole kiinnostuneita tukemaan vasemmistopolitiikkaa, siksi liittyvä ytk jäseniksi
Ei nuoria työläisiä kiinnosta enää kepu kun tuollainen pääministeri joka on aivan pihalla yhteiskunnan tilasta paljon on keskustalaisia nuoria jotka on muuttaneet kaupunkeihin työläisiksi eikä kepu ole heidän puolueensa tällä politiikalla .
Ytk ei ole liitto. Se on työnantaliiton ylläpitämä työttömyyskassa. Ihan nuorten sumutusta. Ja mitä halpuuteen tulee. Se ei aja sinun palkkaasioita kuin erillisellä lisämaksulla. Eikä neuvottele työehtosopimuksia jne.
Juu ei ne nuoret jouda lakkoileen ne haluaa tehdä töitä. Näkihän miten paperiliiton lakkoilussa aikoinaan kävi tuli tuhansia työttömiä paperimiehiä.
Taas on lama-ovella kiitos lakkojen
Meinaat että Suomen lakot aiheuttavat globaalin laman? Onpa riskiä menoa.
Suomen talous on täysin globaalin maailman armoilla, ei toisin päin.
Joo ja tilaukset menee muille maille kun tulee huonompi kausi kun täällä lakkoilaan ja toimitukset ei tule ajallaan, lakkolaiset sahaavat vain omaa oksaanssa, siksi nuoret ei halua poliittisiin lakkoliittoihin maksaa turhasta!
Kyllä muuallakin lakkoillaan, tai osoitetaan mieltä, joskus väkivaltaisestikkin, ei taida nämä toimitukset pitää sielläkään, mutta kuitenkin työt menee sinne siitä huolimatta?
Koita nyt avata silmää sinä aatesokea kepulisti, vaikka kuinka "rautalangasta sinulle väännetään totuus"niin Eikö vaan ukkoreppana syytä Ay kunsyynä onKepu ja Sipilä ja kannatus kusoo kepulla niin se on muiden syytä .Avaa silmäs sokea jo viimeinkin ja nää tää tilanne ja totuus. Totuus on että nuoret häipyy kepusta ja kovaa.
Kepin kannatus saa kustakin. Mutta lakkoilu on sama kuin paskoisi omaan housuun hetken lämmittää kunnes ollaan ruinaamassa päivärahaa kun yritykset siirtää tuotantoa muualle.
Juuri noin lakkoilu on aivan turhaa ja varsinkin poliittinen lakkoilu aivan järjetöntä!
Höpö höpö Kyllä nämä yltiöahneet yrityksjohtajat siirtävät tuotantoaan halpamaihin pohjattomassa voiton tavoittelussaan ,saahan sitä keksiä tekosyitä mutta totuus on kumminkin tällainen ja itse veropakolaiseksi esim.Portugaliin näistä on esimerkkejä iso liuta.
Kyllä Keskustapuolue on tehnyt niin kovaaa vaalityötä Pohjois Pohjanmaalla että ensi kevään vaaleissa kannatus laskee rajusti.
Voi lapsellisuuden huippu mitä kirjoittelua.
Miten luulee Haapaveden kokoisessa pitäjässä tuolla vastakkainasettelulla pärjäävän?
Mitkähän toimitukset on täällä mennyt ja kenelle.
Eihän täällä ole mitään toimitettavaa, ei reittejä, mitä pitkin toimittaisi.
Ei minkäänlaisen kantatien varressa. Talvihoito, mitä on ja parannuksia saa odottaa.
Niin tosiaan meillähän on kumarrettava pääministeri ja samasta puolueesta OMA kansanedustaja.
On liikenneympyrä, josta tiet ei oikein vie minnekään.
Siinä ne on aikaansaannokset. Sitäkö lisää seuraava vaalikausi?
Sama virsihän se on kunnallispolitiikassakin.
On vain ja ainoastaan KEPU joka tietää miten asiat pitää tehdä.
No
Missä me oikein mennään?
Onko se niin fanaattisen sokeaa.. taitaa olla ja siihen kun vielä sotkee sen toisen aatteen.
Siinä on muiden suvaitseminen kaukana. Ainoa ja valittu kansa.
Ei ollu haapavedeltä kyse vaan suomen tilanteesta. Eihän haapavetiset nuoret lakkoile, fiksua porukkaa ei mitään yllytyshulluja. Ja tiet on hyviä nii kuin muuallakin Suomessa ajotaidoissa voi olla puutteita niin hiljentää vauhtia.
Meille nuorille piisaa aivan hyvin tuo ytk kassa!
Houraava ukko, aatesokea kepulisti, emäkepu,ukonreppana,sokea.ym.ym..Tuoko se sitä suvaitsevaa kirjoittelua on.?
Kyllä nuoret haluu tehdä töitä ei ole varaa poliittisiin lakkoihin joita ay eliitti järjestetee
Nuorten on pakko lakkoilla, jotta tulevaisuudessakin on palkkatyötä jolla tulee toimeen. Pätkätyöt tai kaikenmaailma palkkatukityöt eivät kannattele yhteiskuntaa. Jatkuva varallisuuden keskittäminen muutamalle ahneelle tuhoaa koko yhteikunnan.
Tolkuton ahneus on syy suuren osaan kaikista ongelmista, myös elintasopakolaiset ovat seurausta jatkuvasta ahneuden kierteestä.
Olihan tuo papukaija jonkun päivän hiljaa ,aloitti sitten saman satukertomuksen jankkaamisen.!
Totta hän näyttää kirjoittavat, ihan selvät on tilastot osittaa ettei nuoret kuulu enään sak liittoihin
Siis itse kirjoitat ja vielä potaskaa.
Miljoonajäseninen SAK voi hyvin ja hoitaa työntekijä in edunvalvontaa toisin kuin tuollaiset Loimaan liitot.
Ihme houru ukko
SAK sitä tai tätä - olkoon
Vihervasemmisto sitä ja tätä - mitä sitten
On vain jäänyt joku KEPU levy päälle.
Amen ja Ouluun vatvomaan hallituksen aikaansaannoksia.
Mua ei ärsytä yhtään, sää aivan turhaa hermoilet ei kaikki ole sun kaa samaa mieltä ja tilastotkin sen todistaa!
Minkäkähän laisista tilastoista on kyse ja mistä niitä löytyy ,se ainakin löytyy että kepulistit vähenee.
Nuoret haluaa olla vapaita sak politiikasta!
Ai niinkö, kysyit kaikilta vai? Haluaako nuoret töitä ja palkkaa? Parempi liittyä silloin liittoon.
Sak. Liitot. No kerros paljonko näihin liitoinin kuuluu? Ja se yksityinen Loimaan kassa on porvarin perustama et onnea vaan valinnallesi.
Itsehän tuota toitotat että nuoret eroaa ja haluaa vapaaksi, joten kerro montako erosi ja montako jäi. Et oikeasti tiedä mitään, jankutat vain tyhjää mantraasi.
Loimaan kassa, eli YTK, ei ole liitto, ainoastaan työttömyyskassa. YTK ei aja työlaisten oikeuksia.
Työläisen oikeuden on ne kun saa työttömyyspäivärahan työttömyyden ajalta ja sen saa ytk kassastakin, ei siinä enää muuta politiikka tarvi, varsinkaan kun se ay on vasemmistopolitiikkaa!
Työnantajat pyrkivät koko ajan polkemaan työläisten oikeuksia, sitä on pakko vastustaa poliittisesti, koska kepu on työnantajien maksama puolue joka yrittää aktiivisesti ajaa työnantajien etuja.
Näyttää oi siltä että tämä kepupelle ei tiedä mitään työttömyydestä vaikka Ei oo mitään syytä työntekijällä tulee ensin karenssi mistä ei saa mitään. Onneksi on Ay liitot jotka kuitenkin puolustaa työntekijä in oikeuksia ,muutenhan nää työntekijä in asema ois aivan onneton.
Varjo vain entisestä. Ei sais kommentoida sakta jotku näkyy suuttuvan.
Totuus pitää tuoda esiin ,eikä kirjoittaa paikkansa pitämättömiä satuja.!
Yllä oleva kirjoitus ei pidä paikkaansa, eikä siten ole totta.
En määkää maksa politiikasta, siksi YTK kassa!
Tämä "määkijä saa tai on saanut tukiaisia "ilman vastiketta sellaisia on maataloustuet. Pelle äänestää politiikkaa "keskustalaista". Eikä nää mehtää puilta "äijää kyrsii "kun vaalitappio on tulossa kepulisteille. Ja aiheesta.
Määki vastustan ay politikointia, enkä hyväksy poliittisia lakkoja!
Mee ajamaan sontaa Helsingin eduskuntatalon portaille niinkuin kepulisteille tapana.
Työntekijäin etuja pitää ajaa ilman vasemmistopolitiikkaa, silloin SAK luottamus palaa kun lopettaa polittiset lakot!
Ajaako MTK Keskustapolitiikkaa ei ainakaan tavallisen kansalaisen .Taitaapi ajaa vaan "maajussien ja metsänomistajien "Veronkiertopolitiikkaa elikkä "Keskustapuoluetta"!!!
Ammattiliitoilla miljardi omaisuus.Joko sijoitus tuotot on saatu verolle? Eikö tavallisesti sijoitustuotoista pidä verot maksaa?
Se jotta niin että kyllä sijoitustuototkin on veronkeruun piirissä pääomaveroprosentilla., mutta ne ei oo piilotettuna paratiisisaarille niinkuin näitten isojen Lamppujen sijoitukset ja arvaat varmaan ketä ne äänestää ja kannattaa.
Ay liike ei ole saanu nykyisn muuta aikaan kuin poliittisia lakkoja ja johtoeliitti kymmeniätuhansia euroja lisää liksaa!
Joo, saamattomia ovat teollisuuden lobbareihin nähden, pitäis mennä kunnolla lakkoon ja osoittaa mieltä ihan urakalla, jotta saadaan vastaavaa edunvalvontaa työläisillekkin mitä teollisuudella jo on. Ay liikkeen pitäisi ottaa mallia näistä teollisuuden lobareista, jotka ovat itse osana työryhmää jossa päätetään teollisuuden valtion tuista. Työläisillä ei nyt ole oikein muuta keinoa lobata kuin lakko, ja meinaat että sekin on turha? Taidat olla niitä teollisuuden lobbareita itse.
Eihän tämä "papukaija ole muutako kepulainen houraava ukkopahanen"!
Ilmeisesti hänen mielestään Ay liike ei ole ollut tarpeeksi agressiivinen ajaessaan työläisten etuja, ja nyt sitten purkaa mielipahaansa s24:ään.
Ay liikkeen pitäisi tosiaan laittaa kova kovaa vastaan kunnolla, ei valtio saati työnantajat korvaansa lotkauta pikku purnaamisesta. Edut pois vaan ja työorjia sitä olla pitää, sillä se Suomi nousee. Toisaalta onhan siinä osa tottakin, maassa makaavan päältä on helpompi ponnistaa ja näkymäkin on parempi.
Miksi työnantajia vastaan pitäisi lakkoilla järjetön ajatus sahata omaa oksaansa, sitähän se Ay-liike on harrastanut ihan riittävästi!
Jos hirressä roikkuu, on sitä oksaa sahattava vielä kun henki joten kuten kulkee. Työnantajajärjestöt kiristävät silmukkaa koko ajan, ja vielä poliitikkojen tuella. Kun tehdään poliittisia päätöksiä, joilla pyritään heikentämään työläisten asemaa, pitää sitä vastaan taistella kaikin poliittisin keinoin.
Mitä ihmettä sinä horiset, mitään faktaa sullakaan oo. Työnantaja on hoitanu kaikki sovitut asiat, vain ay liike lakkoilee poliittisesti ja aiheuttaa kymmenien miljoonien vahingot, eli sahaa omaa oksaansa.
Työnantajat hoitavat velvoitteensa pakon edessä, mutta näitä velvotteita pyritään poistamaan valtion toimesta, ja teollisuuden lobbarit pyrkivät keksimään aina vain lisää helpotuksia työnantajille. Sitävastoin velvotteita pyritään siirtämään työläisille ja ennen kaikkea työttömille.
Jos työnantaja ei palkkaa, joutuu työtön siitä kärsimään, eikä siihen auta mitään vaikkei koko työtä oikeasti edes olisi, työtön on kuitenkin syyllinen automaattisesti.
Eikö työn järjestäminen ole työnantajan työtä? Miksi siis työtöntä rangaistaan jos ei töitä ole?
Yksinkertaisesti siksi kun liittopomot ovat epämiellyttäviä ja vähän pelottaviakin kummajaisia eräänlaisia Notre Damen kellonsoittajia.
Oletteko nähneet sen PAM-liiton naisen?
Sitten oli mediassa joku viikko takaperin näiden lakkohörhöilyjen aikana jokin aivan ihmeellinen liittorosmo, joka uhkaili hallitusta sanakääntein "kyse ei ole siitä mikä on oikein tai väärin vaan siitä että mennään loppuun saakka".
Miettikää ihan oikeasti tuollaisia ihmisiä.
Niin niin ja jos vihjaistaankaan, että teollisuuden tukia vähän leikattaisiin, ilmoittaa heidän edustajansa heti, että tulee sitten niin ja niin monta työtöntä. Eikä sillä ole mitään vaikutusta, vaikka on tehty valtavat voitot, valtion tukia pitää saada voitoista huolimatta. Pidetään työläisiä ikään kuin panttivankeina ja pelinappuloina valtiota vastaan. Työläiset eivät ole teollisuudelle vain työväkeä, vaan ase valtiota vastaan jotta saavat ahnehtia lisää.
Ei se ulkoinen kauneus, vaan se sisään kasvanut ahneuden tauti, mikä kalvaa työnantajia ja Sipilän hallitusta.
Taasen niin sekavaa höpinää ei ollenkaan faktaa, vain turhaa työnantajan parjausta, tälläisiä mää kartan siksi ei tarvita ay-eliittiä!
Niinpä, kaikki mikä ei ole yhteneväistä sinun käsitystesi kanssa, tai mitä et edes ymmärrä, on sekavaa, mutta sehän on ihan normaalia.
Se, että jokin on sinusta sekavaa, ei tarkoita etteikö se olisi tarpeellista. Kaikki mikä on tarpeellista, riippumatta siitä mitä mieltä sinä olet, on tarpeellista, kuten esim. ay.
Sinä olet parjannut väittämällä eriävää mielipidettä parjaukseksi, sillä eriävä mielipide ei ole parjausta. Olet myös parjannut toisten ihmisten ulkonäköä, mikä ei kuulu politiikkaan millään muotoa. Olet siis vain yksi "koulukiusaaja", yksi Sipilän pissiksistä.
Ketkäs ovat nykyään pahimpia koulukiusaajia tietyillä paikkakunnilla? Olisko mitään arvausta? Olikohan tämä Sipilä sitä samaa porukkaa? Oletko sinä sitä samaa porukkaa?
Katsoitko MOT: Suomen sitkein lobbari? Kukas se olikaan joka vihjaisi heti, kuinka tulee työttömiä jos teollisuuden tukia leikataan?
Tämä äijä pahanen täällä jauhaa työelämästä vaikka on aivan pihalla kaikista työehdoista ym. Näkee että ei oo ukko tehnyt koskaan rehellistä työtä ja ollut palkkatyöntekijänä työnantajan palveluksessa ,soittaa täällä suutaan kun on niin tyhmä Eikä muuksi muutu samaa jauhaa päivästä ja viikosta toiseen.
Tottahan tuo puhuu säähän se jauhat yhtä samaa ja nimittelet muita kirjoittajia jotka ei ole samaa mieltä!
Sanonpa vaan että.ois hyvä jos ois vähäsenkään tietoa mistä kirjoittaa ,eikä vain "mutu tuntumalla"kerrata samaa valhetta päivittäin ja viikottain.Ps.Ota selvää asioista mistä kirjoitat.
Joo samaa mieltä tietoa pitää olla, Sipilän hallitus on 120000 työtöntä työllistäny ja kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja on vielä täyttämättä, tämä vaan on tosi jota muuksi eivoi muuttaa eikä ole mututuntumaa!
Kyllä näkee tämän papukaijan sepustuksista että on aivan pihalla näistä työllisyys asioista kun ei osaa eikä oo näyttöjä niin ainavaan sama loru Sipilästä vaikka kansalaiset on niin täynnä koko Sipilää ei oo ollut noin ahnetta ja kieroa pääministeriä koskaan Suomessa.
Taas sulta pelkää solvausta, et pystyny kiistää itse asiaa työllisyyden paranemisesta ja muutenkin kaikki on paremmin kuin edellisen hallituksen jäljiltä!
Onko se parempi, että köyhät ovat entistä köyhempiä? Onko se parempi, että opiskelijat jätetään ammattikouluissa oman onnensa nojaan, kun ei ole varaa palkata edes opettajia? Onko se paremempi, että eriarvoistetaan Suomalaisia koko ajan lisää?
Milloin se kamelin selkä katkeaa ja Suomessa on esim. Ranskan meininki?
Kaikkein parasta lääkettä tuohon on se mitä Sipilän hallitus on tehny, parantanut työllisyyttä jo 120000, köyhyys vähenee sitä kautta ja tulee uutta verotuloa noihin valtion menoihin!
Paskaa jauhat.
Muistakaan+jäsenet+teidän+tärkein+ja+ainoa+tehtävä+on+elättää+minut+ja+toverit+muhkealla+summalla.+Minäkin+nostin+palkkaani+65%.
ja aloittajalla on Ek tai Sy joululahjojen maksajana.
Jäsenet maksaa ay eliitin palkankorotukset?
Valtio maksaa MTK ja kepuvirkamiesten menot ilman vastiketta.Isoja herrojaa saa maatalous tukia vastikkeetta.
Nuoret pitää ay-liikettä menneen ajan liikkeenä, olis sak aika uudistua!
Niin olisi, laittaisivat kunnolla hallituksen kepuleille luun kurkkuun!
Eikös ay-liikkeen jäsenten pitäisi pistää luu kurkkuu omalle elitilleen joka nostaa palkoja kymmenillä tuhanseilla?
Ei, vaan hallitukselle ja teollisuuden etujärjestöille sitä lujemmin jotta ansaitsevat palkkansa.
Näinhän ne punasokeat ajattelee vaikka oma ay eliitti saa enmmän palkkaa kuin ministerit ja kansanedustajat, ollaa niin sokeita sille!
Entäpäs ne muut tulot mitä valtaeliitillä on? Pääsevät vielä itse juonimaan omaa etuaan hallituksessa, lisäksi teollisuuspohatat supattavat korvaan uutta ideaa voittojensa maksimoimiseksi. Suurimmat tulot piilotetaan niin, ettei edes verottaja niistä tiedä mitään.
Sinä itse olet ja kuulut menneen ajan liikkeesee ja näkeehän sen järjenjuoksustakin että kuulut Kepuun jonka Sipilä on tuhonnut .
Miljoonajäseninen SAK voi hyvin tänäkin päivänä ja nyt jos koskaan ammatiyhdistysliitot on tarpeeseen kun tällainen yritysjohtaja kuin Sipilä yrittää heikentää työntekijä in asemaa keinolla millä hyvänsä.Voi vain ajetella kauhulla mikä olisi tilanne ilman Ay liittoja .Ei turvaa loimaan kassoista.
Ilta lehen jutussa oli että oikea jäsenmäärä sak on enään vähän yli kuusistaatuhatta, kutistuu hurjaa vauhtia!
Tämä Sipilän touhu saa lisää porukkaa liittymään liittoon. Ihmisten pitää saada vain oikeita palkkatöitä, jotta on varaa maksaa liiton maksut. Palkkojen polkeminen on juuri yksi sipilän taktiikoista yrittää vähentää SAK:n jäsenmäärää. Ei onnistu, sillä Sipilää voi vastustaa ja myös vastustetaan, vaikkei kuulukkaan liittoon.
Kun otetaan eläkeläisetkin huomioon niin on miljoonajäseninen , vai luulekko että eläkeläiset äänestää kepua tai kokoomusta. Sak voi hyvin eteenkinpäin ,toisin kuin kepulistit jotka loppuu kohta sen verran "Autioittavaa on ollut tämä Sipilän politiikka." Toisinsanoen myrkkyä maaseudulle niin kuin Iltalehti kirjoitti.!
Sipilän hallituksen aikana on lähes satuhatta jäsentä lähteny ay-liikkeestä luki tuossa iltalehessä, ei kaikki hyväksy turhia poliittisia lakkoja!
Ei ole poliittisia lakkoja ne on Ay liikkeiden keino puolustaa työntekijä in etuja ja turvaa Ay liikeiden tarpeellisuus tulee esille varsinkin näinä aikoina kun Sipilä yrittää keinolla millä hyvänsä heikentää työntekijäin asemaa. Mikä siinä on että aina kun Suomessa on Kepulainen Pääministeri Aho Vanhanen ja lopuksi pahin Sipilä niin aina on jos minkäkinlaista heikennysehdotusta työläisille.!
Olipa taas mielikuvituskirjoitus ei mitää faktaa tossakaan jutussa!
Sipilän pissis se vaan jatkaa satujensa saarnaamista, mutta kansa ei usko, ei vaikka kuinka satujasi suollat ja keksittyjä faktojasi koitat todeksi uskotella. Sipilä ylös ulos ja tunkiolle.
Lapsellista kirjoitusta sulta, antasit edes yhden faktatiedon!
Annappas itse oikeaa faktatietoa, ei siis itse keksimiäsi tai hallituksen keksimiä valheita. Ei taida onnistua, toistat vain keksittyjä tilastoja jotka perustuvat odotukseen, ei tulokseen, tai puhdasta potaskaa.
Keskityt joko paskan jauhantaan tai muiden mollaamiseen kun he eivät palvo Sipillä kuten sinä. Sipilä on lähinnä väärä profeetta, jota sinä palvot kuin itse messiasta.
Kyllähän kepulaiset tunnustaa kannatuksen laskun. Mutta miksi vasemmistolaiset ei tunnusta että Ay liikkeet ovat historiaa maailma muuttuu ei se niin pelottavaa ole.
Niin se maailma muuttuu, aina vain ahneemmaksi ja ahneemmaksi. Miksi ahneutta vastaan ei saisi taistella? Miksi se ahneuden vastustaminen on niin pelottavaa? Pelkäävätkö rikkaat köyhyyttä? Pelkääkö he että heistä tulee tavallisia, ja vielä köyhiä?
Köyhyydellä ja kurjuudella ei pelasteta maailmaa, sillä korkeintaan tuhotaan se lopullisesti.
Tota määki ihmettelen miksi ay jäsenet hyväksyy oman eliitinsä kymmenientuhansien kuukausipalkoja ja vielä korottavat niitä, eikö niitä pitäisi ennemmikin alentaa!
Miksi Suomen kansa hyväksyy oman eliittinsä tolkuttoman ahneuden ja sen tukemisen?
Sitähän minäkin ay-eliiti hyvä esimerkki siitä
Teollisuuden ja suursijoittajien eliitti on hyvä esimerkki ahneudesta. Valtio-eliitti on kaikista pahin esimerkki tolkuttomasta ahneudesta, mutta on se hyvä että ollaan samaa mieltä edes jostain. Jospa Sipilän pissiksellä olisi vielä toivoa.
Taasen vihervasemmistolle uusi hyvä asia selittäväksi nekatiivisesti kun paljon sairastavien lääkelasku pienenee!
Ookko nää tosissas no paljonko pienenee , montakohan senttiä on kyseessä ja paljonko näitä löytyy joilla pienenee . Näistä vaalikoijauksista taitaa olla kyse , eli pieniä on silakat joulukaloiksi.