The Joulukalenteri avautuu

TonttuTorvinen

Räskin Raittiit ja Teatteriseura yhdessä avaa joulukalenterin.

Ensimmäisestä luukusta paljastui DVD elokuva, Pieniä suuria valheita.

Pieniä suuria valheita -elokuvassa teemat ovat isän ja pojan välinen suhde. Oikean ja väärän raja on hävinnyt aikoja sitten.
Elokuvassa kiusaaja ja kiusattu eivät kohtaa. He eivät paiskaa kättä tai sovi tapahtunutta.

Ei todellisessa elämässäkään kiusaaja tule pyytämään ainakaan heti sydämensä pohjasta anteeksi, niin voi käydä vasta monen vuoden jälkeen.

20

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herotes

      Joulukuun toinen kalenteri luukku avautui.

      Tonttu Torvinen jakaa ilosanoman

      Kymmenes Avain jouluun -tunnustus jaettiin lauantaina, kun Kotkan torilla vietettiin perinteistä joulunavausta. Tällä kertaa tunnustuksen sai Kotkan Pelastakaa Lapset ry vuosittaisesta avustustoiminnastaan.

      Yhdistyksen tavoitteena on lisätä paikkakunnan lasten hyvinvoinnin edellytyksiä ja mahdollisuuksia kohti parempaa aikuisuutta.

    • VinkVink

      Mielensämenettäneiden joulukalenteri – luukku 3

      Kotkan pääkirjasto 2.krs
      Kotkan Pelastakaa Lapset ry:n joulukorttinäyttely vuosilta 1990-2018

    • KotkaKirppis

      Mielensämenettäneiden joulukalenteri – luukku 4


      Tonttu Hipsu Huurrekas Länkkäristä jakaa päivän yllätys luukun

      Tonttu voi tulla ikkunan taa..

      Tai sitten nettisivuille kurkkimaan! Vikkelä tonttu livahti piiloon joulusivuillemme, ja kaipaamme nyt apua sen löytämiseen. Kilpailu on voimassa 3.-16.12.

      Kaikki tontun löytäneet osallistuvat arvontaan, jonka palkintona arvotaan 5 kpl 100€ K-lahjakortteja.
      Näin osallistut:

      Tämän sivun kansikuvassa näkyvä tonttu piileskelee jollakin joulusivuistamme - vinkki: tonttu tykkää makeasta!
      Löytäessäsi tontun klikkaa sitä, ja pääset osallistumaan arvontaan
      Mene nyt joulusivuillemme (k-ruoka.fi/joulu) ja aloita tonttujahti!

    • Apulaisia

      Mielensämenettäneiden joulukalenteri – luukku 5

      Kalenterista avautui tänään apua Joulu kiireisille

      MLL:n lastenhoitotoiminta
      Tilaa koulutettu MLL-lastenhoitaja tilapäiseen lastenhoitotarpeeseen Kotkassa tai Pyhtäällä

      Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) kouluttama luotettava hoitaja huolehtii lapsen turvallisuudesta, hoidosta ja viihtymisestä
      Perhe voi tilata lastenhoitoapua mille vuorokaudenajalle tahansa esimerkiksi kun:
      vanhemmat haluavat hetken hengähtää, harrastaa tai viettää aikaa yhdessä

    • MikkelinLääni

      Mielensämenettäneiden joulukalenteri – luukku 6

      Itsenäisyyspäivänä Hipsu Tonturalle avautui luukusta ajankohtainen DVD setti.

      Uuno Turhapuro armeijan leivissä
      1984 ensi-iltansa saanut-elokuva. Uuno nousee majuriksi alle viikossa ja tekee maailmanennätyksen. Lopussa Uuno eksyy ,Uunon sählättyä sotilasradion kanssa

    • LöhöriHovi
    • TiukuTinatuoppi

      Lauantain Purana joulukalenteri – luukku 8

      Tonttujoukko huomio ja katse oikeaan.

      Juotko kahvisi mustana? – Saattaa olla merkki siitä että olet psykopaatti!
      Testeissä todettiin että kitkeristä ja karvaista mauista pitävät ihmiset saattavat olla muita pahantahtoisempia. Kitkeriin ruokiin lukeutuu muun muassa musta musta kahvi, olut, siideri ja selleri.

    • AlkavaaViikkoa

      Mielensäpahoittajan joulukalenteri – luukku 10
      Joulupukki luukku 9 oli liian totuudenmukainen, joten Tonttu Toljanderilta avautui maannantaille aforismi

      Jos on sulla rankkaa, lue Aku Ankkaa. Kun Aku alkaa hillua antaa Iines sille .....................................

    • AirbnbValvira

      Joulukalenterin luukku 11: Pulmallinen veronpalautus päivä ja muita kommelluksia

      Lapsilisien palautuspäivä lapsille.

      Sosiaalinen media on sellainen alusta, joka antaa äänen vähemmän esillä oleville lapsille.
      Samalla some luo ihmisille tunteen siitä, että he ovat tekemässä muutosta, vaikka he eivät ole sellaista oikeasti tekemässäkään.

    • Bongari

      Tonttu torvinen järjestää matkanbulgariaan keväällä,kantsii kstsoa suosittua suomi 24 ,,minne ja miksi
      Esim viikon pelimstka lahjaksi alk 800€
      Mukaan voi ottaa vaikka golf varusteet

    • SuperPaljastuksiaMLL

      Joulukalenterin luukku 12

      Tonttu Toljander avasii pikkuperjantai luukun.
      Karhuvuoren kirjaston leffahetki tänään; Elokuvana esitetään Salaisuuksien Illallinen

    • JaanaKakka

      Joulukalenterin luukku 13-14

      Länsi-Kotkan Loivakoti Ry jakaa jouluviikon riimityksen

      "Taivaalla tähtivyö
      kirkkaana loistaa,
      viestiä jouluyön
      tuikkeensa toistaa.
      Taivainen kirkkaus,
      riemuisa julistus.
      Kynttilät syttyy,
      kynttilät syttyy.

      Kiteet luo helmivyön
      valkoiseen kaapuun.
      Kätköstä talviyön
      luoksemme saapuu.
      Lucia seppelpää,
      juhlista hetki tää,
      saavuthan luoksemme,
      Pyhä Lucia."

    • LänkkärinLuukusta
    • SuperTonttu

      Mielensämenettäneiden joulukalenteri – luukku 16

      Joulun vieton etkot, Tonttuja varoitetaan

      Joulu sukulaisten kanssa ei aina ole yhtä juhlaa. Joulun viettoon liittyy lukuisia loukkaantumisen mahdollisuuksia.
      Ihmiset ovat hirveän erilaisia ja joulukin merkitsee eri ihmisille eri asioita. Jouluun voi myös liittyä valtataistelua ja -pelejä siitä, että kuka saa määrätä joulun marssijärjestyksen.

      Asiantuntijat muistuttavat, että vanhemman tehtävä on tukea lasta ja lapsen käyttäytymistä. Lapsella on lisäksi itsemääräämisoikeus.

      Myös esimerkiksi perinnönjakoon liittyvä harmitus tai jo lapsuudessa alkunsa saanut sisarkateus saattavat tulla eteen yllättäen vuosikausien hautomisen jälkeen.

    • Viininaama

      Joulukalenterin luukku 17 Ma ma manantaina

      Yllätys yllätys luukusta tupsahti tonkka

      St. Elmo Village hanapakkaus .Valkoviini
      Hedelmäinen, mutta varsin yksioikoinen. Kokonaisuutena varsin yksinkertainen. Puolimakea maku on suutuntumaltaan vetinen ja lattea.

      @viinilehti
      Nautintasuositus: Hyvin viilennettynä seurusteluun lasten kanssa.
      Ruokasuositus: Emme suosittele.

    • AuneAlatuuhonen
    • PakkoOttaaPerjantaina
    • EevaEuro

      Ottopäivän kunniaksi Joulukalenterin tupla luukku 20-21

      Toljanderille avautui joulun sanoma: Linnanmäen Pukki ja kiire varata ranneke kesäksi arpajaisista..

      Sumuinen joulu
      Olipa kerran joulupukin kylä. Mutta kun Toljander avasi oven hän näki, että koko piha oli ihan sumuinen, että hänkään ei nähnyt mitään ja hän vain käveli seiniin.

      Samalla kaikki näkivät katolla tonttuasuisen noidan, joka oli taikonut sumun.

    • SuperMusti

      Aikuisen naisen joulukalenteri luukku 24

      Joulunviettomme alkaa jo tammikuussa
      Porsaalla silloin on herkut suussa,
      se lihoo,se kasvaa, se vahvistuu.

      Ja sitten kun koittaa marraskuu
      niin lapset laulaa: "joulun tähti on ehdoton"

      Minä läävässä lojuvaa karjua katsoin
      Kärsivin ilmein, vellovin vatsoin

      Sika, kun sitä juotetaan
      Sika, yhdessä kuolataan
      Sika, ja isi mielellään
      Sika, on kalja kielellään
      Ja lapset laulaa: "joulun tähti on ehdoton"

      Ja lapset laulaa: "joulun tähti on ehdoton"

      Ja lapset laulaa: "joulun tähti on ehdoton"

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe