Mies jo unohtaa minut kokonaan ja eteenpäin elämässäsi olet myös mennyt?minä junnaan paikoillani.teit vain minuun niin suuren vaikutuksen,en voi sille mitään.
Olet tainnut
Onnetonolen
201938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ikävä kyllä en ole, päivittäin pyörit mielessäni.
En ole unohtanut, enkä ole mennyt eteenpäin. En ole myöskään ollut onnellinen enää pitkään aikaan.
Toivottavasti sinulla ei ole ollut terveyshuolia lisäriesana? Pidä muru itsestäsi huolta.
Tilaisuuksia sulla oli, ja edelleen on.
En tullut kysyneeksi sinulta yhteystietoja vielä silloin kun nähtiin ja olit lisäksi varattukin.
Milloin nähtiin ?
Onhan siitä monta vuotta lun viimeksi nähtiin..
Miehenä en usko kohtaloon, tai siihen, että meitä varten olisi olemassa jossain vain se yksi ja ainoa tietty ja oikea, jonka kanssa tullaan onnelliseksi. Pikemminkin uskon, että meille jokaiselle löytyy useita sopivia kumppaneita, joilla on se jokin, mitä tarvitsemme kokeaksemme onnen. Lisäksi onneen tarvitaan oikeat olosuhteet ja vähän tuuriakin mukaan. Sen verran täytyy romantisoida, että joskus vanhana, kun mietin elämäni rakkaustarinoita, niin joku niistä nousee ylitse muiden. Hän on se kaunein rakkautein. Ehkäpä se kaunein rakkaus on sinullakin vielä edessä ja kokematta? Jos tälleen ajattelee, niin eihän tunnukaan enää niin pahalta? Olet vain syystä tai toisesta jäänyt johonkin jumiin. Pian on edessä uusi vuosi ja uudet kujeet ja ehkä se "hänen" kohtaaminenkin. Toivottavasti kömpelö kirjoitukseni lohduttaa edes vähän. Hyvää sunnuntaita!
Hyvää sunnuntaina myös sinulle ja kiitos lohduttavasta kirjoituksesta.
Minusta kuulostaa ettei ”onnisuosiirohkeaa” ole ollut oikeasti rakastunut koskaan. Ohimeneviä ihastuksia voi tulla ja mennä mutta rakkaus vaatii syvempää yhteyttä.
Sehän onkin syy kaikkeen, kun ei uskalla menettää sitä mitä jo on.
Ehkä on niin että et ole vielä kohdannut sellaista syvää rakkautta..
Hei "Onnijarakkaus" , jokaisella on oikeus mielipiteeseen, kunnioitan mielipidettäsi. :)
Jätä varatut rauhaan!! Ja jatka elämääs ja anna myös toisten elää omaa elämää!!!
Älä ihmeessä jätä varattuja rauhaan. Hehän päinvastoin tykkäävät ajoittaisesta vaihtelusta tylsään avioarkeen, niin naiset kuin miehetkin...
Monet jopa haluais kokeilla kimppa kivaa..
Uutta tietoa on tämä..
Jätä mieheni Janne rauhaan!! Vapaitakin on olemassa!
En ole unohtanut.
Perkeleenmoinen aasi ja paskanjauhaja, mutta ethän säkin vaan oo semmonen tosikko josta tossa yks yö näytit kirjoitelleen. Surkein ja kamalin ihminen oot luonteeltas ja tavoiltas mitä ikinä oon tavannut.
Oletkos nähnyt tätä Auervaaraa sen koommin?