Vartijaa puukotettu vakavasti

Fghj

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/466c234a-2ba3-49e7-b979-a8da21ac7571

”Vantaan Tikkurilassa tapahtui puukotus lauantaina noin kello 12.25. Rikoksesta epäilty on saatu poliisin haltuun nopeasti tapahtuman jälkeen.

Poliisi on tapauksesta erittäin vaitoinen.

Iltalehden tavoittama vantaalainen nuori mies meni Tikkurilan Prismaan ostoksille hetkellä, jolloin kaupan vartijaa oli juuri puukotettu.

– Itse tekoa en nähnyt, mutta näin millainen tilanne oli sen jälkeen, silminnäkijä kertoo.

Nuorehko miesvartija makasi maassa. Hän tärisi. Hän oli tajuissaan, mutta oli silminnäkijän arvion mukaan vakavasti loukkaantunut.
Uhrin kaulasta vuoti verta. Verta oli paljon myös lattialla.
– Kolme naista yritti auttaa vartijaa. He painoivat kaulaa serveteillä, joita vaihtoivat.
Silminnäkijän mukaan naiset eivät olleet liikkeen henkilökuntaa vaan tavallisia kansalaisia.
Toisenkin silminnäkijän havainnon mukaan vartijaa oli puukotettu kaulaan.
Paikka, jossa vartija makasi, on liikkeen sisällä pääovien edessä. Silminnäkijän mukaan vartijan teleskooppipamppu oli hänen vieressään.
– Uskon, että hän oli yrittänyt kiinniottoa.
Paikalle kertyi paljon ihmisiä. Silminnäkijän poistuessa paikalle tulivat myös poliisit ja ambulanssi.”

Toivottavasti selviää. On luojan lykky ettei tuollaista tapahdu useammin. Liian pienellä koulutuksella liian suureen vastuuseen. Ja firmat vähän välittävät turvallisuudesta. Yksintyöskentelyä ja pojalle annetaan kännykkä jolla kuulemma voi soittaa apua paitsi mitään apua ei tule ennenkuin tilanne on että sinulla on puukko kaulassa. Kenelle Tiksin prisma muuten kuuluu?

18

1176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Absdef

      Olin kerran samaisessa Prismassa, kun henkilö yritti viedä pölynimurin vaatekappaleen alla. Sitkeä vartija esti aikeen, vaikka myötäporukan melskaus oli valtaisaa.

    • kekko

      Securitas.

      Suomeen pitäisi tulla sama laki kuin Ruotsissa on, eli vartija ei saa yksinään suorittaa kiinniottoa, vaan jokaista kiinniotettavaa kohden oltava vähintään 2 vartijaa. Käytännössä tarkoittaisi, että vartijat työskentelisivät aina pareittain.

      • jokseenkinsamaamieltä

        Tuossa on ideaa kyllä.
        Myös siinä, että myyjinä voisi olla vartijoitakin.
        Saisi yhdistettyä kulueriä, joita kauppiaalle aina lankeaa, muiden takia.


      • Steve89

        Onko sinulla lähdettä tähän lakiin? Ollaan työporukan kanssa useasti mietitty, että miksi siellä työskennellään aina parettain.


    • Vaitonaista

      Poliisi on vaitonainen...
      Miksi?? Outoa.

      • siksivaitonainenaina

        No sen arvaa heti tuosta tekstistä että mistä on kyse.
        Stuppeli sanoisi, että rikkautta.


    • Tirsk

      Tosi hankala päätellä tekijän taustoja, kun poliisi pysyy hiljaa. Ei millään kyllä voi arvata tekijän taustoja.

      • 12345654321

        Kyllä sen ehtii huomennakin kuulla. Lisää infoa silloin luvassa.


      • pelkohäviöstävahvistuu

        Niin sitä ei voi julkaista, koska se olisi vaaliapua tulevissa vaaleissa joillekin puolueille ja toisilta pois.
        Sama juttu kun ruottissa.
        Ei se mitään, minun käsitys vahvistuu kerta kerralta.


    • voi

      Yksi tuolla jo tiesi kertoa, et olisi ollut mamu? Naapuri ollut silminnäkijänä, jolta kuuli?

    • jaskasata

      KYLLÄHÄN SE OLIKIN HUSSEIN,ompa kumma kun tiedotusvälineet on hiljaa.

    • Suorasukainen8

      Kiinniotettua noin 30 vuotiasta Hussein Abdi Nasir Movlidia esitetään vangittavaksi huomenna tiistaina 4.12. Prisman puukotuksesta epäiltynä.

      • silleesittentaas

        Silleen sitten taas. Milloinkahan päättäjät herää? Vastuuhan on heidän näistä jutuista.


    • AlxxanderTuppi

      Vartija kai häiritsi sen pyllistelyä ja siitä kiihtyi. Ei kai sentään varastanut?

    • Monopoli

      Asioin pari päivää sitten variston Tokmannilla ja ihmettelin vartijan käyttäytymistä. Tultiin vauhdilla rinnakkain myymälän loppusuoran ja halusi seurata koska poistun kaupasta. Tullessani ulos kaupasta näin heti että ihme hiippari hääräilee autoni kimpussa. Lähti kun lähestyin. Vartija siis piti minua sisätiloissa silmällä ja sillävälin hiippari penkoi autoani tai kytki seurantalaitteita autooni. Vartijat taitavat työskennellä aidan molemmin puolin. Olkaapa tarkkana ystävät hyvät! Tein asiasta tietenkin reklamaation myymälään ja voitteko kuvitella turvakameroista ei jostain syystä näy mitään. Huh hu! Rikosilmoituskin on tehty.

      • Tötsrö

        Kerää monopolinappulat takaisin laatikkoon ja muista ottaa lääkkeesi.


    • Niinpäniin

      Olisi vain työntänyt kärryjä ja vienyt koreja niin ei olisi tapahtunut tuollaista.

    • Onko täällä kellään tarkkoja faktoja siitä mitä tapahtui? Melkoista arvuuttelua vaikuttaa olevan tämä ketju

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe