Työ masennus / burn out

Tietämätön12

Toivottavasti tällä palstalla voi tätä aihetta käsitellä. Ensin meinasin tuonne Työ ottaa päähän-osioon laittaa, mutta ei vaikuttanut kovin aktiiviselta, joten päädyin tänne.

Nyt siis alkaa olemaan pää totaalisen jumissa työpaikan suhteen. En lähde sen kummemmin avaamaan tilannetta, muuten kuin kerron olleeni nyt samalla alalla viimeiset 18 v (muutamassa eri paikassa). Pidempään jo tuntunut, että ei vaan tule mitään, suoraan sanottuna v******a mennä koko paikkaan. Olen ollut puolen vuotta muutamia vuosia sitten vuorotteluvapaalla. Auttoi hetken sen jälkeen, mutta samat ongelmat palasi työpaikalle paluun myötä jonkin ajan kuluttua. Olen myös esittänyt toiveen, että tekisin lyhyempää työviikkoa, mutta ei käy pomolle. Vaihtaisin jos voisin heti. Ongelma vaan on, että omalla kohdalla ei koulutus oikeen muihin hommiin anna mahdollisuuksia. Ikää 44 ja työuraa edessä vaikka ja kuin. Tuntuu, että koko elämä menee hiljalleen hukkaan, kun joka ikinen päivä pitää taistella siitä, että raahaa itsensä työpaikalle.

Työterveyteen olen viime aikoina alkanut pohtia yhteydenottoa, mutta jollain tavalla en oikeen tiedä onko se oikea ratkaisu. Ottavatko siellä ihan vakavasti vai epäilevätkö, että joku taas ruinaa sairauslomaa ? Ja mikäli työterveyden kautta jonkin moinen sairausloma tulisikin, niin jo ihan valmiiksi pelottaa sen jälkeinen paluu työpaikalle. Pomo ei ole niitä kaikkein ymmärtäväisimpiä ihmisiä tälläisille asioille. Tarviiko sille edes näitä asioita selvittää (siis työterveydessä käsiteltyjä asioita)

Kenelläkään samanmoisia kokemuksia asioista ? Mielellään kuulisin kommentteja vastaavista tilanteista. Kiitos.

3

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • periksiantaja

      Tilaa heti huomenna aika työterveyshuoltoon. Siellä on osaamista tähän sinun tilanteeseen. Työnantajan vähänkin ymmärtämättömyys pahentaa tilannetta ihan nolliin saakka. Olen kokenut ja koen edelleen samaa tilannetta. Nyt olen antanut itselleni armon siitä, että en ole vahva ollenkaan. Myös tyttäreni on sanonut minulle faktoja ja se auttanut tosi hyvin.
      Työpaikkaa vaihtamalla sama tilanne vain siirtyy. Sinä voit huonosti ja siihen sinulla on oikeus saada apua ja tukea. Pitkä sairasloma alkuun ja kontaktit hoitotaholle, ehkä lääkitystä mm unetttomuuteen tai ahdistukseen voi tulla alkuun.

    • Tajuatko

      Tyypillinen sopeudu tai pakene tilanne. Jos et voi siellä olla, niin pakene. Jos on pakko siellä olla, niin muuta asennettasi, sopeudu ja nauti elämästäsi. So simpe.

    • Vaihtaja2

      Itsellä tilanne että 6 vuotta tehnyt työtä ns hanttihommia tiimissä missä muilla koulutus ja kokemusta vuosia tehtävään. Aloitin ihan noviisina koko homman ja olen alempaa ”kastia” . Tätä jatkunut nyt 6 vuotta ilman että työnantaja kouluttaisi minua tai opastaisi muihin kiertäviin hommiin. Lähes joka päivä saan keljuilua kuulla kuinka huonosti asiat teen enkö huomaa eikö minulle ole sanottu monta kertaa jopa lähetetty viemään jotain tyhjänpäivästä romua kellariin että ja kerrottu ääneen ...
      Siellä on parempi hyöty minusta.
      Olen ottanut tämän huumorilla monta vuotta
      nyt se on alkanut sattumaan jo se sattuu niin paljon että töihin on vaikea mennä.
      Niinpä jouduin mennä työterveyteen ja sain lääkkeitä pari viikkoa meni hyvin ja sama olo jatkuu. Työ joka tuntui ennen mukavalle vitsit omasta osaamattomuudesta ennen nauratti
      ei hymyilytä edes yhtään enää.
      Lasken päiviä että pääsen pois ja saan uuden työn. Luulen että uusi työ ei ole aina pahasta.
      Palaan työhön missä minulla on koulutus ja mahdollista päästä myös eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3202
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe