Kuinka nopeasti akne arpeutuu?

Huolestunut_nuori

Olen 14-vuotias poika ja kärsin aknesta. Selkäni puhkesi kukkaan muistaakseni viime keväänä, ellei jopa aijemmin. Vasta tänä syksynä olen puuttunut asiaan menemällä lääkäriin. Lääkärin määräämä Epiduo geeli ei kuitenkaan tehonnut niin kuin luulin sen tehoavan. Nyt olen varannut uuden ajan ja sain sen varattua joulukuun lopulle, sillä asia ei ole kiireellinen/akuutti. Niin kuin ei olekkaan. Mutta selkäni ja hartijani näyttävät aika pahalta. Mietin vain sattuisiko jollain olemaan kokemuksia aknesta ja siitä kuinka nopeasti se arpeutuu. Haluasin ihoni olevan mahdollisimman puhdas. Vaikka ei nyt pari arpea elämää kaada ja uskon kyllä että saan ihoni varmasti parempaan kuntoon mitä se on nyt. Helpointa olisi tietysti kysyä suoraan isältä. Hän on kertonut nuorempana käyneensä valohoidossa, mutta silti hänellä on arpia rinnassa, hartioissa ja selässä. Tämän vuoksi pelkään, että minullekkin jää arpia kun ei kerta mikään isäni ihoon tepsinyt. :/ Akne on ikävä sukuvika.

2

244

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsemppiäsullesinne

      Kunhan et räplää ainakaan. Usein ei vain voi itse kaikkeen vaikuttaa. Riippuu paljon ihotyypistäkin. Eihän arvet mukavia ole, mutta loppujen lopuksi pieni ongelma, kun ajattelee että pahempaakin voisi olla. Akneen ei sentään kuole.

      Pyydä kunnon lääke finneihin. Se on nyt parhain konsti estää arpien lisätuloa.

    • tuoli

      Aknen ongelma on sisäinen tulehdus. Päälle laitettavat rasvat ovat vähän sama asia kuin laittaisi laastarin iholle. Tämän jouduin äitinä oppimaan, kun pojelleni puhkesi raju akne naamaan. Kasvoja hoidettiin rasvoilla sekä lääkärin antamalla kuurilla, jonka aikana joutui käymään maksa kokeissa. Tuo ei kuulostanut korvaani kovin hyvältä, että tuon ikäisenä aletaan maksaa rasittamaan lääkkeillä.
      Tapasin luontaihoitoihin erikoistuneen kosmetologin ja hän opasti minua aivan toisella tavalla, kun kukaan aikaisemmin. Akne syntyy solukalvoilla piilevästä tulehduksesta. Eli johtuu täysin ravinnosta. Rasvahappotasapaino on vääristynyt, mistä syystä tulehdus pysyy kropassa. Tämä oli uusi asia meille, mutta sinä päivänä otettiin käyttöön vähva omegapohjainen öljy sekä luontainen vitamiinisekoite, jossa on kaikki ihoon vaikuttavat aineet. Tästä on aikaa jo kolme vuotta, mutta tuloksia alkoi tulla jo kolme viikon päästä. Siitä alkoi hiljalleen pareneminen ja lopputulos on ollut hieno. Älä kuitenkaan räplää näppyjä, koska ne arvet ja kuopat syntyvät nyppimisestä. Poikani ei nyppinyt vaikka näytti kauhealta , eikä hänellä myöskään ole siitä syystä arpia. Arvet saa kyllä laaserilla nykyään pois, mutta se on melko kallista. Jos haluat nähdä poikani ihosta kuvat aloittaessa ja 6 kk hoidon jälkeen ni voin sellasen sähköpostiin tuupata [email protected].
      Keskity kuitenkin sisäisiin asioihin, sieltä ne ongelmat kumpuaa. Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe