Mikä surettaa

Iloittaa
Vihoittaa

Tänään?
25531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tänäänkin!

Äänestä

Surettaa ja suututtaa se että tunteeni erästä kohtaan eivät ole kuolleet. Harmittaa se, etten viihdy enää työssäni, ja yksi syy siihen on se mies. On kyllä muitakin syitä ei sen puoleen. Työpaikan vaihtokin on aina riski, voi joutua ojasta allikkoon tai voi olla mahtava uusi työpaikka.

Äänestä

Murhe:

olin kylmettynyt ulkona. ( se ei sinällään mitään uutta sillä palelen todella helposti )

Puuhastelin sisällä puolisen tuntia ulkoa tulon jälkeen välillä hajoten kylmän väristyksiin ja omituisen tunnottomiin varpaisiin.

En kuitenkaan ollu siitä mitenkään erityisen huolissaan koska se on mulle tavanomaista.

Puoli tuntia oli kulunut ja synkkänä mietin että taas pitäis ulos lähteä mutta kun varpaat on edelleen niin jäässä etten edes tunne niitä!

Otin sukat pois ajatellen että näin ei koskaan sais toimia mutta nyt on pakko. Olin aikeissa upottaa jalkani kuumaan veteen nopeennuttaakseni lämpiämistäni.

Kalpenin kuitenkin varpaani nähdessäni. Ne olivat ensimmäisestä nivelestä kärkeen saakka aivan lähes lumen valkoiset ! Nivelen kohdalta kohti jalkaterää taasen punaiset !

Katselin varpaitani hädissäni ja mietin että ei helvetti! Ei mikään ihme etten tunne niitä!

Mulla tuli järjetön paniikki että jos en saa tuntoa palaan ja verta varpaissa kiertään uudelleen niin niihin tulee kuolio.

Kuumaan veteen jalkani upotin ja lopulta muutaman minuutin jälkeen alkoi varpaita nipisteleen ja tunto palautuun.

Mitä ilmeisemmin ei kuitenkaan mikään vakava oo kyseessä sillä mulla vuosia sitten diagnosoitiin tämä:


https://www.terveyskyla.fi/reumatalo/tietoa/systeemiset-reumataudit/raynaud’-ilmiö-eli-valkosormisuus-oire

Ilmeisesti ei vakavaa vaan liittyy tuohon migreeni taipumukseeni jotenkin tms

Noh, sen verran raju värityksen ero ja pimeän näköinen valkoisen ja punaisen raja varpaissa että otinpa kuvia niistä ajatellen että herra kirjanoppinut suuri lääkäri setä voisi vähän vilkasta mitä silleen yritän kuvailla sanoin kun haluan ilmaista että en tunne varpaitani! Kuva ehkä korostaa paremmin sanojani.



Ilo: joululoma alkamassa kohtaa!

Viha: tilin piti näyttää tänään kauniita lukuja mutta eipä se näyttänyt. Perjantaihin pitää venttaa

Äänestä
  • Valkoisiin varpaisiin pitää suhtautua vakavasti. Seuraava vaihe on se, että varpaat ovat mustat (kuolio) ja jalat pätkitään lyhyemmäksi.

    Äänestä

  • pen.keisi kirjoitti:

    Valkoisiin varpaisiin pitää suhtautua vakavasti. Seuraava vaihe on se, että varpaat ovat mustat (kuolio) ja jalat pätkitään lyhyemmäksi.

    No nyt otin sitten vakavasti!
    mulla on sitten kolmet villasukat päällekäin ja kaksi peittoa päälläni kun tässä unille alkamassa

    Ei tuu kuolioo yöllä

    Äänestä

Elämä on täynnä suunnitelmia..... ja iloiseksi tekee ainakin Gallup-tytön tekemä hauska kysymys.
- Koska Gallup-tyttö kuuluu minun suosikkihenkilöihini jo pitkältä aikaa :D

Äänestä

Iloa toi kuntosalitreeni oman ryhmän kanssa.
Kiva porukka jossa juttukin lentää.
Nyt saa levähtää ja huomenna olla iloinen itsenäisestä Suomesta.

Äänestä
  • Niin onkin hyvä juttu voi nukkua koko påäivän kokonaan ja herätä vasta lauantainakin sitten... kokonaan itsenäisyyspäivien hössötysten ohi :D

    Äänestä

Se surettaa että hän ei ota yhteyttä.

1Äänestä
  • Ei näytä ottavan :-(

    1Äänestä

  • Minäkintoivon kirjoitti:

    Ei näytä ottavan :-(

    Minulla samanlainen ikävä tunne ja sen myötä tunnen itseni todella hölmöksi..

    Äänestä

  • Ehkä jollakin on töitä niin paljon ettei ehdi kuin vasta sitten kun loma alkaa.

    Äänestä

  • naiseltaNaiselle kirjoitti:

    Minulla samanlainen ikävä tunne ja sen myötä tunnen itseni todella hölmöksi..

    Mikäs sinua estää ottamasta yhteyttä kyseiseen naiseen?

    Äänestä

  • naiseltaNaiselle kirjoitti:

    Minulla samanlainen ikävä tunne ja sen myötä tunnen itseni todella hölmöksi..

    Älä tunne itseäsi tyhmäksi

    Äänestä

Surettaa yks pöhlöily. Iloa vapaapäivistä ja kunnon treeneistä, kavereiden tapaamisesta siitä että väsyttää ja voi lojua sohvalla, juoda kalja ja katsoa tyhmiä tv_sarjoja. Vihastuta ei mikään.

Äänestä

Oli se ohikiitävä ilon hetki.

Äänestä

Kohta 3 vuotta surettanut se, että en saa olla hänen kanssaan elämässä yhteistä elämää...
Iloa elämään tuokin sitten moni muu asia :)

Äänestä

Surettaa, etten voi olla jotain muille, mitä haluaisin.

Äänestä

Hiukan ärsyttää se että muut "elävät etukäteen" toisen ihmisen elämää. Ei kannata etukäteen kertoa mitä tulee tapahtumaan ja kuinka niihin yksittäinen ihminen suhtautuu. Se on hänen ja toisen ihmisen tulevaisuutta.

Äänestä

Hautajaiset.
Lähimmäiset.
Kiittämättömyys.

Äänestä
  • Ahneus se kuolemansynti johon lähes kaikki syyllistyvät jossain vaiheessa raamatun mukaan, mutta vaihteistojen säädöstä jo isommille kierroksille:

    Työpaikalla kaverit puhuivat uudesta auto-ohjelmasta amerikkalaiset japanilaisten kanssa,
    - Sanoin välissä että niin mikä oli hyvä ohjelma minkä katsoitte?

    Vastasin että minä en muistanut sitä katsoa sitä uutta sarjaa, katsoin Charles Bronsonin: Mister Melooni vai mikä olikaan: joo charles bronsonia katsoit sitten...

    Äänestä

Tänään on ollut ihan mukava päivä noin yleisesti. Suretus ja huoli tulevaisuudesta,koska en enää tiedä mitä haluan ja mitä en halua. En tiedä mikä/mitkä asiat tekisivät minut onnelliseksi, olen kuin kadonnut ihminen jossain atlantin valtamerellä ajelehtimassa aaltoilevan veden mukana.

Äänestä

Jos sitten vain "iloitetaan" toisia eikä vihastuteta toisia.

Äänestä

Olen luvannut olla hyvällä mielellä kunhan saan olla näinkin. Mutta elämä ilman sitä rakkautta on surullinen elämä.

Äänestä

Heräsin, taas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Gallup kirjoitti:

Iloittaa
Vihoittaa

Tänään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu