Turku joukkopako?

kerttulisti

Mitä tarkoittaa et Turussa olisi ollut esikoisleestaadiolaisten joukkopako liikkeen ulkopuolelle? minne? Esikoisiin tai muualle?

24

1221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TämänSuuntaista

      Tästä on jo aikaa noin 20 vuotta.

      Silloin kun uudet hurrit aloittivat liikkeen tuhoamisen, päästyään valtaan Jellivaarassa. 1900 luvun puolella jo.

      Hurrit estivät rukoushuoneen käytön seurakuntalaisilta kristillisiin tilaisuuksiin.

      Esikoiset perustettiin v. 2016.

      Jotkut heistä saattavat olla esikoisissakin nykyisin. Monet lähtivät ei kirkollisiin vapaaseurakuntiin. Ainakin yksi pienryhmäkin syntyi.

      Esikoislestadiolaisista aika monet ovat menneet lähivuosina lähetyshiippakuntaan LHPK. Tai Luther kirkkoon. Osa on ihsn kirkon piirissä, sitoutumatta mihinkään herätyslikkeisiin.

      Ä

    • TämänSuuntaista

      Pako on tietenkin väärä sana. Maassamme on vapaus kuulua mihin uskontokuntaan haluaa.

      Eivät nämä liikkeet ketään pelasta, vaan yksin usko Kristukseen.

      Kun ja jos kristillisessä liikkeessä alkaa häärätä muitakin herroja, mielipiteineen ja vaatimuksineen, silloin Jeesus Kristus jää jalkoihin ja julistus pelsstuksesta Jeesuksessa Kristuksessa muuttuu julistukseksi yhteisöstä.

      Ihmisopoien sotkeminen kristinuskoon on aina vaarallista.

    • RauhaMaassa

      Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

      • teuta011

        KIITOS SAMOIN.
        -

    • täysinitsenäinen

      MIkähän se siinä on kun huuto kuuluu vähän väliä, ettei mikään liike pelasta ketään, mutta siitä huolimatta se kirkko on se kaiken napa josta ei uskalleta mennä niin kauaksi että se lakkaisi näkymästä !?!

      luja ja paksu on köysi lutterin laitokselle, vaikka se ei kuulemma pelastakkaan ketään.
      ette suinkaan vaan ole jättäneet ajattelemista menneille sukupolville.

      • LevahtiPahadti

        Samaa olen miettiny Minkä takkiin sitä piti perustaa se uus Protesti liike sinne kirkon sisälle Onko se sittenkin niin jotta vain Ev lut kirkossa ja 2016 perustetuissa eriseurasta vain pelastuu kun on nuo Yksinoikeudetkin Kasteesta hautaan siunaamisiin ja saakka
        Pahasti on levahtanut kun eriseuran perustivat

    • ÄlkääKristitytEksykö

      Esikoislestadiolaisuus on tokminut koko historiansa ajan Suomen kirkon sisäisenä herätysliikkeenä.
      Nyt kun esikoislestadiolaisuus luopui luterilaisesta tunnustuksessa ja tunnusti hurrin, alias Pietiläisen oppi-isäkseen, niin ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun lähteä liikkeestä.

      Onhan teillä pöljilläkin oma koti vissiin? Niin meillä evankelisluterilaisilla lestadiolaisillakin on, sen nimi on Esikoiset ry. Hyvä koti meillä kiitos Jeesuksen. On hyvät rakkaat ystävät, ei "vain me pelastumme" valhetta, ei alias Pietiläistä paavina.

      Miksi sitten evankelisluterilainen tunnustus? Siksi että se on maailmanlaajuinen, siellä julistetaan Raamatun mukainen, puhtaasti Kristuksen oppi. Yksin armosta yksin uskosta yksin Kristuksen tähden.

      Nämä tunteisiinsa ja muotomenoihinsa uskovat huuhaa uskovaiset kirkkomme ulkopuolella menevät ristiin ja rastiin, viilatessaan lihaansa muka Jumalalle kelvolliseksi. Kristillinen usko ei ole sellaista siehotusta mitä amerikkalaiset savcukoneisiin ja ziizus tansseihinsa uskovat uususkonnot ovat Suomeen tuoneet.

      • SiitäHeidätTunnetaan

        No voi onneton et oli taas eskarilaisten älytön kirjoitus No eihän he muutoin heitä eriseuraa olisikaan
        Montako kertaa pitää täällä sanoa että esikoislestaadiolaiset eivät millään tavalla yhdistyksenä ole ollut herätysliikkeenä Ev lut kirkon sisällä Se on yhdistys ollut aina siinä missä muutkin yhdistykset. Esikoislestaadiolaiset jäsenet ovat kuuluneet yksityis henkilöinä /jäseninä Ev lut kirkkoon ei siis yhdistyksen kautta.
        Eriseura tuntomerkki levitellä valheita ja perättömiä puheita omaa itsetuntoaan nostaakseen ja omaa mädännäisyyttä parantaakseen

      • ÄlkääKristitytEksykö
        SiitäHeidätTunnetaan kirjoitti:

        Älä sinä mistään tietämätön napero soita poskeasi!

        Mitä teille kuuluu toimia tuomarina Jeesuksen verellä Jumalan omiksi lunastettujen parissa?

        Esikoislestadiolaisuuden asiat tiedän kuin omat taskuni, lähes 70 vuoden ajalta, minulle on ihan turha koittaa valheilla peittää esikoislestadiolaisuuden surkeata, muusta kristikunnasta eristettyä tilaa. Mitä hyödyttää tällaiset valheet eriseuroista, kun ette tiedä ollenkaan edes sitä, mikä oikea seura on.

        Esikoislestadiolaisuus on tänä päivänä faktisesti eriseura, itsensä korottanut, tyhmyydestään ja tietämättömyydestään leuhkiva, ryhmäänsä ja johtajiaan ylistävä liike! Ei voi enään typerämmäksi painua. Kielletään Kristus ja evankeliumi kaikilta muilta kuin itseltä. On se saatanallista pöyhkeilyä, - kerta kaikkiaan. Eikä mitään tajua porukassa missä mennään!

      • 83289328392
        SiitäHeidätTunnetaan kirjoitti:

        No voi onneton et oli taas eskarilaisten älytön kirjoitus No eihän he muutoin heitä eriseuraa olisikaan
        Montako kertaa pitää täällä sanoa että esikoislestaadiolaiset eivät millään tavalla yhdistyksenä ole ollut herätysliikkeenä Ev lut kirkon sisällä Se on yhdistys ollut aina siinä missä muutkin yhdistykset. Esikoislestaadiolaiset jäsenet ovat kuuluneet yksityis henkilöinä /jäseninä Ev lut kirkkoon ei siis yhdistyksen kautta.
        Eriseura tuntomerkki levitellä valheita ja perättömiä puheita omaa itsetuntoaan nostaakseen ja omaa mädännäisyyttä parantaakseen

        "Montako kertaa pitää täällä sanoa että esikoislestaadiolaiset eivät millään tavalla yhdistyksenä ole ollut herätysliikkeenä Ev lut kirkon sisällä"

        Sinun pitäisi varmaan muistuttaa asiasta ja nuhdella ensin Esikoislestadioilaiset ry:n hallitusta. He ovat liikkeen virallisille verkkosivuille linjanneet herätysliike asian eritavalla kun se sinulle on kirkastunut.

        Lainaus sivustoilta www.esikoislestadioilaiset.fi ja www.rauhanside.fi:

        'Esikoislestadiolaisuus on evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike. Herätysliike vaikuttaa pääosin Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa sekä lisäksi Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Baltian maissa. '

      • EiTodistaMitään
        83289328392 kirjoitti:

        Kyllä olen tietoinen asiasta Se miksi siellä näin lukkoon on eriseuran lähtijöiden jäämistöä
        Sanotaanko näin nuotta Si pujen jäämistöä etten paremmin sano

      • PiruValehtelee
        EiTodistaMitään kirjoitti:

        Kyllä olen tietoinen asiasta Se miksi siellä näin lukkoon on eriseuran lähtijöiden jäämistöä
        Sanotaanko näin nuotta Si pujen jäämistöä etten paremmin sano

        Tuo on täyttä paskaa. Kukahan piru sinäkin olet. Esikoislestadiolaisuus on ollut ev.lut. kirkon herätysliike vuodesta 1902 saakka, jolloin liike perustettiin.

      • 09218409834
        EiTodistaMitään kirjoitti:

        Kyllä olen tietoinen asiasta Se miksi siellä näin lukkoon on eriseuran lähtijöiden jäämistöä
        Sanotaanko näin nuotta Si pujen jäämistöä etten paremmin sano

        "Kyllä olen tietoinen asiasta Se miksi siellä näin lukkoon on eriseuran lähtijöiden jäämistöä
        Sanotaanko näin nuotta Si pujen jäämistöä etten paremmin sano"

        Voi pyhä jysäys mitä juttuja :) Veljillä on paletti ihan sekaisin...

      • pölhölä
        PiruValehtelee kirjoitti:

        Tuo on täyttä paskaa. Kukahan piru sinäkin olet. Esikoislestadiolaisuus on ollut ev.lut. kirkon herätysliike vuodesta 1902 saakka, jolloin liike perustettiin.

        Kuinka suurilla summilla luulet kirkon, osallistuneen liikkeensä ylläpitoon?

      • taaspitääoikoa

        Luterilaisuus on pikku kioski mailmanlaajuisesti, siinäö ensimmäinen pieleenmeno sepustuksessasi!

        vapaita uskovia on mailmassa ainakin kymmenen kertaa enemmän, ja siellä ei vauvoja kostuteta eikä höpötetä kummien suulla mitä sattuu.

        toinen on se että lutterin laitos ei ole ksokaan julistanut kristuksen oppia niinkuin se on RAMAATUSSA, katkismuksia ei nyt lasketa, se on ihan sama mitä siellä on ja siellähän on jos mitä, keskiaikaisille ihmisille kirjoitettua jota itse lutteri sitten selvenpinä aikoinaan ruotii itsekkin ja sanoo mm kasteesta että mitä pikimmin on luovuttava vauvojen kasteista ettei ihan plörinäksi mene se kristuksen oppi, jne... !

      • EtteiTotuusUnohdu
        taaspitääoikoa kirjoitti:

        Jaaha, että yksi pikkupiru on enemmän kuin luterilaiset? Painu nyt jo muualle täältä.

    • Kyttääjä

      ’Kerttuli’, onko kivaa?

    • muitakyyläävät

      Esikoiset ry,lle on täysi tuki luvattu , joku kirje siitä raapusteltu.

    • EtteiTotuusUnohdu

      Yksi uittoyhdistyksen pikkupiru häärii täällä hämmentämässä.

      Esikoiset ry ja Esikoislestadiolaiset ry ei täällä keskustele.

      • " Etteitotuusunohdu"
        -
        Mitä tarkoitat ? Selvitä vähän .
        -

    • EtteiTotuusUnohdu

      Tätä mihinkään kuulumatonta, Jumalaa leikkivää kirjoittajaa. Hän käy jatkuvasti sotkemassa herjaavilla viesteillään lestadiolaisuus palstoja, vaikka ei tietä lestadiolaisuudesta, eikä kristinuskosta mitään. Uittoyhdistys on upotuskasteella uudestikastavien joukko. Heillä on täysin pimeänä mikä toimitus kristillinen kaste on, samoin HPE, kummastakaan ei ole mitään käsitystä.

    • LutherOikeaJumalanMies

      Tämä henkilö vastustaa, pilkkaa ja halveksii oikeata oppia kristinuskosta.

    • Kerttulisti

      Jaa mää vai?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1322
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      948
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      739
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe