MMA itsepuolustukseen

Grandmaster

Ei kannata ryhtyä vapaaottelijaksi jos tarkoitus on puolustaa omaa tai läheisen henkeä.

Tämäkin vapaaottelija uhkasi väkivallalla eli haastamalla tappeluun kaksi miestä joista toinen sitten ajoi autolla tämän vapaaottelijan päälle joka sitten kuoli vammoihinsa. Olisi voinut tulla myös ammutuksi tai puukotetuksi.

Vapaaottelu toimii vapaaottelussa mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisen itsepuolustuksen kanssa jossa tarvitaan valppautta, taktiikkaa ja paljon ennalta opeteltua asiaa joka ei liity lyömiseen yhtään mitenkään. Esimerkiksi silloin kun poliisi tai erikoisjoukot lähtevät ottamaan henkilöä kiinni, taktiikka on ihan muuta kuin sitä perässä juoksemista ja lyömistä jota vapaaottelussa näkee.

Toivottavasti vapaaottelijat ymmärtävät asian, tämän ja monen muun valitettavan tapauksen jälkeen. Jos joku haluaa vahingoittaa tai ottaa hengen pois niin siitä on nyrkkitappelu kaukana.
Aseeton kamppailu on kehittynyt valtavasti viimeisen 100 vuoden aikana siksi koska laki on kieltänyt veitsien ja muiden aseiden kantamisen. Sitä ennen aseeton kamppailu painoittui aseen haltuunottoon esim. perinteinen jujutsu, karate ym. jolloin aseeton kamppailu muodosti ehkä 10% kamppailun harjoittelusta. Loppuaika käytettiiin aseen käytön harjoitteluun koska ase on aina ensisijainen keino sekä itsepuolustukseen että hyökkäykseen. Nykyään teknologia on mahdollistanut ei-tappavien aseiden käytön kuten kumiluodit ja etälamauttimet, sekä siviileille turvasumuttimet ja hälytyslaitteet. Älkää unohtako että ihminen on noussut ruokaketjun huipulle vain siksi koska osaamme valmistaa ja käyttää aseita ja ansoja. Painimalla ja lyömällä ei voiteta isoja petoja.

https://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/a/94615583-a855-40cf-91d6-c70556fbcc2f

21

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhaaa

      Järjen käyttö on sallittua. Itsepuolustuslajit ovat turhia. Kamppailu-urheilu (vapaaottelu, bjj, paini, judo, thainyrkkeily) on tehokasta ja mielenkiintoista ja kasvattaa kamppalijoita, jotka laittavat itsepuolustusroolipelaajat tarvittaessa aina pakettiin. Paitsi jos tulevat ammutuksi tai yliajetuksi. Järjen käyttö on edelleen sallittua.

      • Grandmaster

        Itsepuolustus ei ole mikään laji. Itsepuolustus on koulutusta esim. poliisin voimankäyttökoulutus ja sotilaskoulutus. Itsepuolustus on kaikkea muuta kuin fyysistä kontaktia. Paraskin UFC mestari putoaa luotiin ja veitseen kuin muutkin. Ihan ensimmäisenä itsepuolustustilanteessa pyritään irtautumaan hyökkäyksestä ja hälyytetään apua, näin toimii mm. poliisi ja sotilaat.

        Vapaaottelijoilla ja joillakin nyrkkeilijöillä tiedetään olevan taipumus hyökätä sivullisten kimppuun muutaman kaljan jälkeen kun eivät reppanat ymmärrä millaisessa vaarassa ovat. Esimerkiksi Brasiliassa slummialueilla käytetään veitsiä ja aseita, BJJ ei auta siellä yhtään vaikka olisi kuinka mestari.

        Itsepuolustuksessa perusoletus on aina se että hyökkääjällä on veitsi tai ampuma-ase ja siksi ihan eri asia kuin kehäottelut. Eräässä realityohjelmassa laitettiin vapaaottelija puolustautumaan puukkoa ja pistoolia vastaan eikä vapaaottelija osannut tehdä mitään. Sille piti opettaa miten tilanteessa pitää toimia. Se siitä roolipelaamisesta.


      • srtfhdtgf

        Ketä kiinnostaa?


    • Grandmaster

      Huomaatteko miten ihan oikeat taistelulajit näyttää karatelta tai kung fulta enemmän kuin vapaaottelun harjoittelulta?

      https://www.youtube.com/watch?v=WM-hiVoQugs

      Todellisessa taistelussa vapaaottelija ei pärjäisi edes yhdelle noista kavereista saati sitten useammalle. Taistelulajit ja urheilukamppailu on kaksi eri asiaa joista ensimmäinen voi pelastaa henkesi itsepuolustustilanteessa.

      • grandshit

        Oikeat taistelulajit? Pari intin aamukasaa tekee synkronoituja kungfumuuveja. Vttu mitä huumoria. Kattokaa vähemmän videoita ja käykää jossain salilla kokeilemassa miltä kuonoon saminen tuntuu :D


      • grandtroll
        grandshit kirjoitti:

        Oikeat taistelulajit? Pari intin aamukasaa tekee synkronoituja kungfumuuveja. Vttu mitä huumoria. Kattokaa vähemmän videoita ja käykää jossain salilla kokeilemassa miltä kuonoon saminen tuntuu :D

        Nämä aamukasat treenaa myös jujutsua ja nyrkkeilyä. Sen lisäksi näillä on kova painotus ampumiseen ja veitsitaisteluun koska oikeassa taistelussa käytetään aseita, sinä pöljä trolli.


    • paukkupetteri

      Eihän täs maailmas mikään kannata pidemmän päälle , noutaja tulee kaikille huolimatta siitä mitä oot harjoitellut.
      Harvinaisen typerä provo taas kerran.

    • Johpajo

      Jaahas onko olemassa itsepuolostuslajeja, jossa opetellaan väistämään autoja? Autohan oli se joka hänet tappo :D

    • PaulKersey

      Tätä mieltä olen myös ollut. "Kaikki" meinaavat, että vapaaottelijat ovat jotain helvetin täydellisiä taistelijoita, joille kukaan ei mahda mitään. Tosiasia on se, että vapaaottelijat ovat urheilijoita. He treenaavat kehässä käytävää matsia varten, joka käydään mies miestä vastaan, tiettyjen sääntöjen puitteissa, painoluokissa, tasaisella alustalla, aikarajoilla ja tuomarin läsnäollessa. Kaduilla mikään näistä ei ole oletettavasti voimassa.

      Kehässä näyttäisi tuo painiosasto olevan aika vahvoilla. Tehdään pari potkua ja nyhvätään suurin osa ajasta maton pinnassa äheltäen. Jos vapaaottelija joutuisi tilanteeseen, jossa häntä vastassa olisi vaikka viisi itseään isompaa heppua kättä pidempien kanssa ja matsialustana vielä joku kalteva rinne, taikka muuten epätasainen pinta, olisi tuo asetelma hyvin kaukana siitä, mitä varten vapaaottelijat itseään valmistavat.
      Jos sitten tämä vapaamatsari onnistuisikin viemään yhden näistä tyypeistä alas, niin ei varmasti kauaa kerkeä tätä siellä pitämään, ennenkuin joku niistä muista kilauttaa teräskärkisellä maiharilla takaraivoon.

      Itsepuolustuslajeissa, jujutsussa esimerkiksi, treenataan sellaisiakin tilanteita varten, jossa ympärillä on useampi heppu puukkojen kanssa. Tällainen taas ei kuulu vapaaotteluun. Vapaaottelu on kehässä käytävää urheilua, jonka ei voi odottaa olevan toimiva ratkaisu kadulla tapahtuvaa yllättävää tilannetta ajatellen.
      Itsepuolustuslajeissa myöskin korostetaan sitä, että tilanne on aina muuttuva, eikä sellaista vastaan voi valmistautua täysin, eikä mitään varmaa selviytymiskeinoa tuollaisessa tilanteessa ole. Ensimmäinen sääntö onkin pyrkiä välttämään ongelmia. Jalat ja oman pään käyttö on se tehokkain tapa välttää ongelmia, vaikkakaan sekään ei takaa mitään.
      Vapaaottelijat taas tuntuvat olevan kaikkeen hypetykseen hukkuneita ja kuvittelevat todellakin olevansa joitain todellisia jokapaikan pätevimpiä taistelijoita.

      Typerintä on juuri tämä jatkuva vertailu eri lajien välillä. "Joo, vittu , ei tollasella tee mitään, vapaaottelijat on kaikkein kovimpia", taikka kuinka Bruce Lee pärjäisi vapaaottelukehässä? "Lee oli vaa pelkkä näyttelijä, eikä pärjäisi vittu maailman kovimpien huippuunsa hiottujen massa-miesten sairaan täydellisille tekniikoille".
      Porukat eivät hiffaa, että suurimmalle osalle kamppailulajit ovat vain harrastuksia. Jotkut vain vieläkin kuvittelevat ilmeisesti valmistautuvansa johonkin vitun sotaan treenaamalla kehässä käytäviä matseja. Realistista? Vapaaottelun tarkoituksena on vain se, mitä vapaaottelijat tekevät; matsata kehässä. Oikeita taistelutilanteita varten meillä on rynnäkkökiväärit ja muut paukkuvat lelut. Itsepuolustuslajit taasen ovat niitä tilanteita varten, jotka tapahtuvat kehän ulkopuolella rauhan ajan vallitessa, eli mahdollisia päällekarkauksia silmälläpitäen. Tuollaiset tilanteet ovat sotaa ilman rynnäkkökiväärejä, ja silloin on parasta vain yrittää selviytyä keinolla millä hyvänsä. Silloin ei päde mitkään lajisäännöt, painoluokat, taikka mikään muukaan, mitä urheilulajeissa korostetaan reilun pelin takaamiseksi. Bruce Lee treenasi näitä tilanteita varten. Hänellä ei ollut mitään syytä lähteä pätemään kehään tappeluvoitosta saadun kunnian vuoksi.

      Vapaamatsi-fanit jauhavat, kuinka laji ei voi olla toimiva, jos sitä ei testata käytännössä. Kuitenkin koko vapaamatsaus on vain sitä pelkkää testausta urheilusäännöillä. Nuo ottelijat elävät sille, että saavat otella kehässä, siinä kaikki. Luulisi, että täysijärkinen ihminen haluaisi oikeasti välttää kaikennäköisiä kahnauksia, ja ainoastaan treenata siksi, että jos oikein paska flaksi sattuu, niin olisi edes jotain, millä yrittää selvitä tilanteesta.

      Itse olen aikoinaan treenaillut ihan omaksi ilokseni. Tykkäsin mieluummin käyttää omaa kroppaani ja rymytä tatamilla, kuin juosta maila kädessä pallon perässä. Ainut ongelma oli se, että aina aika-ajoin joku satunnainen mulkku tuli vittuilemaan lajivalinnoista tiedustellen samalla, että olinko olevinani kovakin jätkä? Jatkuvaa tenttausta lajin toimivuudesta käytännössä jne. Jotkut eivät vain ymmärrä, että kaikki eivät ole samanlaisia imbesillejä kuin he itse, jotka treenaavat vain todistellakseen muille olevansa "tosi kova fighteri", joka ei tosin koskaan tee mitään muuta kuin todistele olevansa sellainen.

      Kaikkein kovin jätkä oli Bronson. Loppu meinaan retkujen päällekarkaukset, kun
      .475 Wildey Mägnam lauloi. Eihän se toki laillista ole ampua ketään paskaksi, mutta kivempaa kuin saada itse turpaansa.

    • pelitjaleikit

      "joutuisi tilanteeseen, jossa häntä vastassa olisi vaikka viisi itseään isompaa heppua kättä pidempien kanssa..."
      Viisi aseistettua...henki menisi, ihan sama mikä laji. Useampaa vastustajaa vastaan harjoitteleminen on niin epärealistista että saman tien voi harrastaa larppaamista.

      "Luulisi, että täysijärkinen ihminen haluaisi oikeasti välttää kaikennäköisiä kahnauksia, ja ainoastaan treenata siksi, että jos oikein paska flaksi sattuu, niin olisi edes jotain, millä yrittää selvitä tilanteesta."

      Kukaan täysjärkinen ei treenaa paskaa flaxia varten vaan omaksi ilokseen. Paskaa flaxia varten treenaaminen on neuroottista. Kroonisille pelkääjille sopii paremmin psykiatriset palvelut.

      Kamppailijan luonteen omaava ihminen nauttii kamppailusta on se sitten tennistä tai vapaaottelua. Kamppailusta tulee kamppailua vasta kun kamppaillaan, mieluummin säännöillä kuin ilman. Oikea kamppailulaji ei ole pelkästään laji vaan se muuttaa harrastajansa vahvemmaksi sekä henkisesti että fyysisesti. Katso kuvaa ninjutsu-miehestä ja vapaaottelijasta niin näet, että 3 kertaa viikossa treenaava larppaaja ja joka päivä treenaava huippu-urheilija on veistetty eri puusta.

      Kahta puukkomiestä vastaan taistelevat larppaajat nauttivat mielikuvitusleikeistä, suodaan se heille, mutta ei sekoiteta sitä kamppailuun.

      • PaulKersey

        Kamppailijat saavat toki kamppailla ja leikkiä olevansa tosi sotureita, mutta tosiasia on se, että nämä ovat vain urheilijoita. Kovempia sotureita tuottaa Suomen puolustusvoimat, eivätkä nuokaan koskaan kokeile taitojaan käytännössä. Puolustusvoimat ovat olemassa sitä paskaa flaxia varten, johon vain harva oikeasti haluaa. Jos vertaat Suomen ja Venäjän kalusto- ja miehistövahvuuksia, voisit sanoa, ettei Suomella ole mitään jakoa, Venäjä kun on moninkertainen Suomeen verrattuna. Meillä kumminkin on vastarinta tilannetta varten, jota emme koskaan halua, ja ainakin yritys on kova selviytyä siitä. Jos emme varautuisi sellaiseen, ei meillä olisi sitä pienintäkään mahdollisuutta.

        Kamppailijat, eli urheilijat haluavat vain todistella alkukantaisten viettiensä vuoksi paremmuuttaan, ja tämä pistää heidät rääkkäämään itseään ja saattamaan tilanteeseen, jossa toinen osapuoli yrittää tehdä heistä selvää.
        Itsepuolustuslajeissa treenataan arkipäivän ongelmatilanteita silmälläpitäen. Toki se on ensisijaisesti harrastus, mutta antaa monipuolisia valmiuksia niitä tilanteita varten, joihin ei koskaan halua joutua.

        "Viisi aseistettua...henki menisi, ihan sama mikä laji."

        Paitsi, jos esim. olet treenannut lajia, joka sisältää asetekniikoita. Kuten sanoin, päällekarkaustilanteet ovat muuttuvia. Jos "flaksi" käy, on vastassa "vain" viisi tyypillistä pubi-öykkäriä, joilla ei ole minkäänlaista koulutusta, ainoastaan usko siihen, että ylivoimalla pärjää. Tällaisesta tilanteesta voit selvitäkin, jos olet itse treenannut tilanteeseen nähden asianmukaisesti, ja jos ympäristöstä sattuu löytymään joku soveltuva esine, esim. harja, taikka joninlainen keppi. Selviytyminenhän ei tarkoita sitä, että kaikki vastustajat täytyy niittää, vaan sitä, että pääset tilanteesta ulos. Tähän voi riittää se, että onnistut torjumaan ensimmäisen hyökkäyksen, jonka jälkeen voit ottaa jalat allesi. Todennäköisempää on, että hyökkääjä on juuri tuota osastoa kuin huippuunsa viritetty mitalisti. Parempi saada valmiuksia edes joitain skenaarioita vastaan kuin antaa itsellensä käydä huonosti niissäkin, jos kohdalle osuu, eikö?

        "Kukaan täysjärkinen ei treenaa paskaa flaxia varten vaan omaksi ilokseen."

        Jos olet tätä mieltä, niin miksi sitten luulet, että ne "kamppailijat" nimenomaan ovat aina kyseenalaistamassa lajien toimivuutta kaduilla ja käytännössä? Jos he vain nauttivat kamppailusta, oli laji mikä tahansa, niin miksi heitä huolettaa edellämainittu? Kehässä käytävä matsihan ei ole oikeata käytäntöä, jollet itsetarkoituksellisesti treenaa sitä varten. Alunperin kamppailulajit ovat olleet taistelulajeja, joita käytettiin niissä muuttuvissa tilanteissa vastustajan eliminoimiseen. Nykyään ne ovat vain nykyaikaisen ihmisen harrastuksia, joista ainoastaan ip-lajeilla voisi sanoa olevan jotain realistista käyttötarkoitusta nykyihmisellekin. Meinaatko oikeasti, että jokaisen ihmisen tulisi uhrata elämänsä treenaamiseen kuin huippu-urheilija, jonka aika menee lihasmassan hankkimiseen ja kaikennäköisen kestävyys- ja nopeustreenin parissa, tarkan dieetin kera? Kuten itse sanoit; kroonisille pelkääjille sopii paremmin psykiatriset palvelut.

        Mitä muuten tarkoitat oikealla kamppailulajilla? Sanot, että kamppailija nauttii kamppailusta, oli kyseessä sitten tennis, taikka vapaaottelu. Jos siis kaikenlainen urheilukin muuttuu kamppailuksi kun kamppaillaan, niin mitä ne feikkikamppailut sitten ovat? Joo, tiedän, kaikki muu martial arts -osasto kuin vapaaottelu. Jalkapallokin on kovempaa kamppailua.


      • pelitjaleikit

        Harrastin aikoinani 4 vuotta aktiivisesti itsepuolustuslajia, jossa harjoiteltiin eri tilanteita, irrottautumisia, pystyranteenvääntöjä jne. tyypillisiä itsepuolustuslajien koreografioita. Lisäksi kävin vähän sparraamassa potkunyrkkeilyä kavereiden kassa. Nuori ja tyhmä kun olin jouduin 3 kertaa "tilanteeseen" kaupungilla. Kun adrenaliini nousi en kertaakaan osannut käyttää enkä luottanut mihinkään oppimistani itsepuolustustekniikoista vaan käytin joka kerta nyrkkeilyä, jossa olin sparrannut. Niin se vain menee. Kun todellinen paine nousee "skenaariot" ja muu teoreettiset höpinät unohtuu ja mieleen jää vain ne asiat, jotka olet tehnyt ennenkin paineen alla sparrissa tai kilpailussa suoraan selkäytimestä.

        Harjottelin aikoinani 4 vuotta vääriä asioita kolmea typerää tilannetta varten ja kaikki ne tilanteet olisi voinut välttää, jos ei olisi pitänyt päästä "testaamaan" itseään kadulle, vaan olisi saanut testata itsensä kisassa tai sparrissa. Enää en ikinä tekisi mitään noin hölmöä. Treenaan mieluummin lajeja joissa sparrataan täydellä kontaktilla joka treeneissä, niin tiedän mitä osaan jo salilla. Itsepuolustus ei oikeasti kiinnosta.

        Mainitsemasi esimerkki viiden aseistetun voittamisesta jollain itsepuolustus opeilla osoittaa kuinka harhaisia itsepuolustuslajien harrastajat voivat olla. Yhdenkin puukon mahdollisuus on syy välttää konflikteja ventovieraiden kanssa, riippumatta siitä, millaiset ninja-taidot luulee hallitsevansa ja konfliktien välttämiseen ei tarvitse mitään ip-lajia.

        Vastaan vain siksi että toivon tekeväni palveluksen niille ressukoille, joita itsepuolustus-senseit vetävät nenästä. Kokeilkaa joskus oikeaa kamppailua. Se on mielenkiintoista ja haastavaa sellaisenaan ilman mitään "nakkikioskiskenaarioita" ja samalla karisee pois piilevä epävarmuus siitä, toimiiko mikään harjoitelluista ip-tekniikoista. Tilalle saa taitoa ja kovan kunnon sekä tervettä itseluottamusta.


      • PaulKersey
        pelitjaleikit kirjoitti:

        Harrastin aikoinani 4 vuotta aktiivisesti itsepuolustuslajia, jossa harjoiteltiin eri tilanteita, irrottautumisia, pystyranteenvääntöjä jne. tyypillisiä itsepuolustuslajien koreografioita. Lisäksi kävin vähän sparraamassa potkunyrkkeilyä kavereiden kassa. Nuori ja tyhmä kun olin jouduin 3 kertaa "tilanteeseen" kaupungilla. Kun adrenaliini nousi en kertaakaan osannut käyttää enkä luottanut mihinkään oppimistani itsepuolustustekniikoista vaan käytin joka kerta nyrkkeilyä, jossa olin sparrannut. Niin se vain menee. Kun todellinen paine nousee "skenaariot" ja muu teoreettiset höpinät unohtuu ja mieleen jää vain ne asiat, jotka olet tehnyt ennenkin paineen alla sparrissa tai kilpailussa suoraan selkäytimestä.

        Harjottelin aikoinani 4 vuotta vääriä asioita kolmea typerää tilannetta varten ja kaikki ne tilanteet olisi voinut välttää, jos ei olisi pitänyt päästä "testaamaan" itseään kadulle, vaan olisi saanut testata itsensä kisassa tai sparrissa. Enää en ikinä tekisi mitään noin hölmöä. Treenaan mieluummin lajeja joissa sparrataan täydellä kontaktilla joka treeneissä, niin tiedän mitä osaan jo salilla. Itsepuolustus ei oikeasti kiinnosta.

        Mainitsemasi esimerkki viiden aseistetun voittamisesta jollain itsepuolustus opeilla osoittaa kuinka harhaisia itsepuolustuslajien harrastajat voivat olla. Yhdenkin puukon mahdollisuus on syy välttää konflikteja ventovieraiden kanssa, riippumatta siitä, millaiset ninja-taidot luulee hallitsevansa ja konfliktien välttämiseen ei tarvitse mitään ip-lajia.

        Vastaan vain siksi että toivon tekeväni palveluksen niille ressukoille, joita itsepuolustus-senseit vetävät nenästä. Kokeilkaa joskus oikeaa kamppailua. Se on mielenkiintoista ja haastavaa sellaisenaan ilman mitään "nakkikioskiskenaarioita" ja samalla karisee pois piilevä epävarmuus siitä, toimiiko mikään harjoitelluista ip-tekniikoista. Tilalle saa taitoa ja kovan kunnon sekä tervettä itseluottamusta.

        "Yhdenkin puukon mahdollisuus on syy välttää konflikteja ventovieraiden kanssa, riippumatta siitä, millaiset ninja-taidot luulee hallitsevansa ja konfliktien välttämiseen ei tarvitse mitään ip-lajia."

        Sanoinkin aiemmassa viestissäni, että vaikeuksien välttäminen, jalat ja oman pään käyttö on olennaisin itsepuolustuskeino. Mutta sekään ei välttämättä aina takaa mitään.

        "Tilalle saa taitoa ja kovan kunnon sekä tervettä itseluottamusta."
        Onko tämä terve itseluottamus nyt sitä, että kun matsataan kehässä sääntöjen alla, niin kuvitellaan itsestä liikoja myös päällekarkaustilanteita silmälläpitäen?


    • Tarpee

      Suomen puolustusvoimat ei tuota ku munkkien suur kuluttajia! Johan se järkikin sen sanoo!!

      • LipasTyhjäksi

        Mutta kuka tahansa munkkien suurkuluttaja pistäisi tositilanteessa kylmäksi kenet tahansa MMA-sankarin.


      • Gjfjhkjgktg

        Sorry, vastasin jonkin aikaa lähitaistelukoulutuksesta eräässä erikoisylsikösdä ja voin sanoa, ettei siitä varusmiesaineksesta tehdä hetkessä kamppailijota. Munkin ne kuittaavat paljain käsin, sen jälkeen pitää saada jo pyssy käteen. Heikko aines, lyhyt aika ja kovin paljon muuta opeteltavaa = ei tule paljain käsin ottelijat Suomen intissä. Sorry.


      • LipasTyhjäksi
        Gjfjhkjgktg kirjoitti:

        Sorry, vastasin jonkin aikaa lähitaistelukoulutuksesta eräässä erikoisylsikösdä ja voin sanoa, ettei siitä varusmiesaineksesta tehdä hetkessä kamppailijota. Munkin ne kuittaavat paljain käsin, sen jälkeen pitää saada jo pyssy käteen. Heikko aines, lyhyt aika ja kovin paljon muuta opeteltavaa = ei tule paljain käsin ottelijat Suomen intissä. Sorry.

        Varusmiehistä koulutetaankin sotilaita, joiden tehtävä on taistella oikeasti ilman sääntöjä. Pistä varusmies ja vapaaottelija ilman lajisääntöjä vastakkain, niin tiedät, kumpi on taistelija ja kumpi urheilija.


      • avarusmies
        LipasTyhjäksi kirjoitti:

        Varusmiehistä koulutetaankin sotilaita, joiden tehtävä on taistella oikeasti ilman sääntöjä. Pistä varusmies ja vapaaottelija ilman lajisääntöjä vastakkain, niin tiedät, kumpi on taistelija ja kumpi urheilija.

        :D nyt on huikeeta tarinaa!


      • Anonyymi
        avarusmies kirjoitti:

        :D nyt on huikeeta tarinaa!

        Niin, varmasti on vaikeaa uskoa, että rynnäkkökivääri tiputtaa vapaaottelijankin.


    • kotisionlinnasi

      Paras laji on
      Hermit
      Voi olla varma, ettei kukaan hyökkaa kadulla kiinni

    • Anonyymi

      Jos kadulla haluaa voittaa, niin lyö ensin. Nopeasti ja kovaa. Potki munille ja polviin. Heti jos joku saa kiinni tai otteen, sormi silmään ja kyynerpäätä hampaisiin. Lyö aina niskaan ja kaulaan jos pystyt.
      Jos joku ehtii kaivaa puukon esille etkä heti ehdi potkia munille niin pakoon.
      Ja voin kertoa että kamoissa oleva nistikin tippuu kun turvajalkineella potkaisee täysiä kulkusiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe