Mietin että kuulukohan tämä tänne palstalle ja tännehän se kuuluu. Mietin onkohan kyseessä päättäjien kiristys vai joku muu. Kyseessä saattaa olla myös laajamittainen hypnoosi.
Millään muulla tavalla ei asiaa voi oikein selvittää.
Suomi meinaa 11.12. allekirjoittaa sopimuksen joka on Suomen kannalta aivan järjetön. Sopimus joka takaa kaikille maailman ihmisille täysin vapaan liikkuvuuden haluamaansa maahan. Kaikki suurvallat ovat sanoutuneet tästä jyrkästi irti. Tällöin ihmisvirrat eivät voi kohdistua näihin valtioihin. Näistä toki voi vapaasti lähteä haluamaansa maahan, joka sopimuksen on allekirjoittanut.
Tämä tarkoittaa että esimerkiksi jos tuossa rajan takana tulee sisäisiä ongelmia, saattaa se tarkoittaa muutaman prosentin poistumista Suomen puolelle. Kun populaation koko on 150 milj. niin Suomeen saapuvien määrä 3 milj. Näiden asuttaminen tarkoittaa ilman muuta pakkomajoittamista kotilatouksiin.
Tulevaisuudessa 5-10 vuoden kuluttua Afrikasta arvioidaan kulkeutuvan Eurooppaan ihmisiä isoja määriä, joista Suomen osuudeksi arvioidaan ihan minimiksi muutama prosentti. Kun väkimäärä on yli miljardin niin Suomeen saapuu 20-30 miljoonaa ihmistä.
Tämä tarkoittaa yhden talouden velvollisuutta majoittaa 20-30 hlöä. Pystymmekö tällaiseen?
Sanomatta on selvää että ruoka loppuu kaupoista ja välivarastoista aikuisten oikeesti alle viikossa. Kun ruoka ei riitä kaikille, kuka tekee päätöksen kuka saa ja kuka ei?
Tuo sopimus tulee myös kieltämään maahanmuuton kritisoimisen, eli se tarkoittaa kriminalisoitua aihetta.
Lukiessani sopimusta läpi, se vaikuttaa aprillipilalta. Jotain niin uskomatonta että se naurattaa. Nyt ei naurata, kun tätä ollaan oikeasti allekirjoittamassa. Hieman kyllä toivon että joku huutaisi kyseessä olevan pilan.
Tee sinä oma osuutesi tällaisen hankkeen kaatamiseksi. Voit kertoa myöhemmin ylpeänä jälkipolville että olit allekirjoittamassa abressia (tämä on tahallaan kirjoitettu väärin, koska robotti poistaa kaikki tähän liittyvät kirjoitukset). Tee allekirjoitus osoitteessa;
https://www.abressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi?a=2
(korjaa linkissä abressit sana oikein. B -kirjain muuttuu d -kirjaimeksi).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.