Valtuutettujen ansionmenetyskorvauksia ehdotetaan nostettaviksi 25 eurosta /tunti 35 euroon / tunti. Toisin sanoen korotus olisi 40 prosenttia. Kaikki varmaan yksimielisesti nyökytellen hyväksyvät korotuksen. Eikö pitänyt ruveta säästötalkoisiin? Muutakin vilunkipeliä löytyy listalta. Lukekaa ja ihmetelkää. Ottakaa ihmeessä kantaa.
Lukekaapa valtuuston (10.12.2018) esityslista
Hävytöntä
27684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Luin sen ja näyttää siltä, että joka ikinen lautakunta on tänä vuonna hurvitellut holtittomasti ja ylittänyt budjettinsa. Nyt sitten ruikutetaan rahaa järjettömiin ylityksiin. Hurlumhei on taas vuosi mennyt!
Persut venytti kokouksia ja palkkiot nousi. Häikäilemätön peli on vähentynyt ja korvausta tulee korottaa.
Tietenkin tulee saada enemmän kuin omista töistä. Tosiasiassa hyvin harvan oikeasti tarvitsee työaikana mennä kokouksiin, mutta varmasti kaikilla on kuitenkin juuri kokousiltoina niin v*****sti töitä jonne ei muka pääse.
Aika prkleen kova on tuntiliksa kun ottaa huomioon mitä on saatu aikaiseksi. No ei ne tappiotkaan tosiaankaan ilmaiseksi tule ja nyt vielä ensi vuodeksi korotus 10 €:lla tuntiliksaan.
Tekijöistä on pulaa joka puolella, valittajia kyllä riittää asiasta riippumatta, hyvä että korotetaan.
Paskanhöpötys ei ole tekemistä. Näin mun mummoni sanoi.
Johannes ei saanut sieltä mitään. Tuleekohan toimeen, kun tuli se hulevesimaksukin.
Sehän meni jo töihin toisin kuin Kirsi. Tai olikohan sellainen työ se selvitystyö että eläke palaa. Toivottavasti ei sillä eläkeläisiä sorrettaan muutenkin liikaa Suomessa.
Katsokaa myös valtuustovideo. Suosittelen. Siellä taas yksimielisesti nyökytellen hyväksytään kaikki ansiomenetyskorotukset ja lautakuntien budjetinylitykset ilman mitään kritiikkiä. Edes sossut ja persut eivät vastusta, kun rahaa kilahtaa omaan pussiin.
Eihän sitä esityslistaa lue valtuutetutkaan ennen kuin vähän ennen kokouksen alkua näyttävät vilkuilevan läppäreiltään pääkohtia tai lähinnä pykälien määrää, että tuleeko pitkä kokous. Kaikki eivät lue silloinkaan (osaavatko ja ymmärtävätkö?). Huokailevat, haukottelevat ja juovat mehua.
Ei luottamushommista tavallisesti makseta toimitusjohtajan palkkaa. Ymmärtäisin jonkun pienen könttäkorvauksen ja vaikka ilmaisen parkkeerauksen mutta 200 ekee illasta? V.ittu luukeeko noi olevansa jotain rokkitähtiä.
Raiderit samaa luokkaa.
Onhan siellä niitäkin.
Oli siellä sellainenkin, mutta se muutti JanAkkalaan.
Aloittaja prosenttilasku ontuu. Ehdotan uutta yritystä...
On niin pätevä hallinto ollut Hämeenlinnassa viime vuodet, että tuommoiset korotukset ovat suorastaan naurettavia. 100€/h olisi vähintäänkin liksa nyt oltava, koska vaarana pienemmillä korvauksilla on noiden avainhenkilöiden muuttaminen muihin kuntiin kehittämään niiden hallintoa ja taloutta. Hämeenlinnalla ei ole kyllä yhtään varaa menettää yhtäkään noista onnistujista.
Luulenpa että muista kunnista mieluusti vaikka maksettaisiin, etteivät tule lähellekään.
Perzukeille on porttikielto muihin kuntiin.
Sietääpä katsoo itsekunkin valtuustovideoo tulevana maanantaina, että miten menee kunkin puolueen kohdalta, että niin kun tietää sitten äänetää oikein seurravis vaaleis, nääks. Oho se on alkanu jo!!!
Odotamme myös läpsyttelyvideota.
Kannattaisi käydä töissä eikä odotella.
Niinhän sinäkin luulet.
Niinhän sitä sossun vakiasiakkaana ja pitkäaikaistyöttömänä helposti kuvittelee.
Ymmärrän ongelmasi mutta siksi kaveri ehdotti sinulle työntekoa.
Työnteko ei enää kannata nyt kun ranskalaisetkin saa kohta jo enemmän minimipalkkaa vaikka niillä patonki maksaa vaan 0,30 kun meillä 0,99
Ymmärräthän että sinun yllesi keltaliivi puetaan ihan vain siksi ettet jäisi auton alle.
Turhan ja tarpeettoman työn tekeminen/teettäminen on monella tavoin erittäin haitallista. Tavastehus on tästä suorastaan malliesimerkki päällä maan, minkä takia Hölmöläksi nimettykin.