SDP ja kansalaisten turvallisuus

SompaWeikko

Vai ei demarit lähde mukaan välikysymykseen kansalaisten turvallisuudesta.
Monenko ihmisenn täytyy kuolla noissa liikenteen joukkotuhoissa ennen kun herätys tapahtuu.
Ajan itse työkseni linja-auto en halua omalle tunolleni yhtään turhaa kuolemaa.
Palautan demarien jäsenkortin kahtia leikattuna sekä eroan Atk:sta en halua tukea demareiden vaalipropagandaa.
Taitaa demareiden kannatus kääntyä laskuun noilla Antti Lindmannnin puheilla.

17

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomionarvoista on, että raiskausjuttuja, kun on puitu TV:ssä niin SDP:stä ei ole Halla-ahoa vastaas
      Annti Lindtman tai Antti Rinne. Eduskunnasta luopuva Eero Heinäluoma joutuu puolustamaan.
      Pekka, haavisto, Emma Kari tai Ville Niinistö vihreistä eivät uskaltaudu julkisuuteen.
      Vasemmistoliiton Li Andersson häpeää kotonaan Turussa. RKP:n Eva Biaudet oli voimakkaasti tekemässä propagandaa matujen puolesta, kun maahan tunkeutuivat. Hän ja Emma Kari jopa takasivat suomalaisille, ettei heistä ole vaaraa. No kumpikaan tuskin kulkee bussilla, joita nyt yritetään suistaa vastaantulijoiden kaistalle. politiikoille tuli nyt pupu pöksyyn ja pelkäävät Halla-ahoa, kun hän on 10-vuotta varoitellut, mitä tapahtuu!

      Ilmeisesti Oulussa ei ole riittävästi demariäänestäjiä, että heidän turvallisuus olisi tärkeää.
      Tulette huomaamaan, että Oulussa paljastui vain jäävuoresta aivan huippu.
      Viranomaiset yrittävät peitelle, mutta siellä oli kansalaisaktivisteja!
      Vielä on monen suomalaisäidin alaikäinen lapsi, joka on joutunut vastaavan kokemaan, mutta ei tuoda julkisuuteen. Antteja se ei kiinnosta pätkääkään.

      • brorpå

        Voi miten höpöpuheittesi kautta yrität luoda uhkia ihan töiksesi, mutta kiville karahdat jos kuvittelet suomalaisia niin tyhmiksi että kampanjaasi kapsahtavat. Varo vain omaa nilkkaasi. :) -Eiks jeh?


      • Mikäli matu olisi onnistunut suistamaan bussin vastaantulevien kaistalle ja kymmeniä olisi kuollut ja loukkaantunut, et puhuisi höpöpuheista. Miten tässä pitäisi alkaa pelkäämään?


    • OraaIiTynkkynen
    • tyhmiäovat

      Demareita ei siis kiinnosta.
      Se on tarpeeksi selvä kannanotto.
      Vaalit on tulossa joten, kannattaa miettiä kenelle valtakirjan antaa.

      • persutpopulisteja

        Valtakirja annetaan demareille, persujen populisimille ei ole kysyntää ajattelevien joukossa. Miksi populisimia? siksi että persut ovat kaikissa luottamusäänestyksissä antaneet tukensa hallitukselle, tai äänestäneet tyhjää, jopa Soinin luottamusäänestyksessä. Nytkö se epäluottamus hallitukseen on syntynyt bussijutun takia? Persuthan oli itse hallituksessa näitten karvakäsien tänne rynnimisen aikaan 2015.


      • demarit-ja-koksut-kepu
        persutpopulisteja kirjoitti:

        Valtakirja annetaan demareille, persujen populisimille ei ole kysyntää ajattelevien joukossa. Miksi populisimia? siksi että persut ovat kaikissa luottamusäänestyksissä antaneet tukensa hallitukselle, tai äänestäneet tyhjää, jopa Soinin luottamusäänestyksessä. Nytkö se epäluottamus hallitukseen on syntynyt bussijutun takia? Persuthan oli itse hallituksessa näitten karvakäsien tänne rynnimisen aikaan 2015.

        Demarit ei eroa mitenkään koksuista molemmat uskovat sokeasti GLOBALISMIIN haluaa tehdä suomalaisista natsi-Saksan orjia ja Bilderbergin käskyttämiä Globalismi pakottaa ottamaan vastaan pedofiilejä

        Perussuomalaisten Tavion vertaus natsi-Saksaan aiheutti hämmennystä eduskunnassa – "Ylitti kaikki keskustelun sopivuuden rajat"

        "Muun muassa pääministeri Juha Sipilä piti puheenvuoroa halventavana ja vaati perussuomalaisia irtisanoutumaan siitä."

        https://yle.fi/uutiset/3-10551454


    • enaiokatua

      Jos demarit eivät lähde mukaan PS:n välikysymykseen, niin minä en vastoin aikaisempia suunnitelmiani anna keväällä ääntäni SDP:lle.
      Yhden ihmisen äänellä nyt ei ole käytännössä mitään merkitystä, mutta en ainakaan jää katumaan äänestyskäyttäytymistäni.

      • niinkömeinaat

        No mihinkäs demareiden välikysymykseen persut ovat lähteneet? ei mihinkään, hallituksen persettä vaan nuoleskelleet.


      • Iuottamusmies

        Sinunko mielestä tämä turvallisus välikysymys ei ole tarpeellinen vai ?
        Odotellaan rauhassa seuraava galluppi niin nähdään mihin demareiden aate kantaa.


      • onononon
        Iuottamusmies kirjoitti:

        Sinunko mielestä tämä turvallisus välikysymys ei ole tarpeellinen vai ?
        Odotellaan rauhassa seuraava galluppi niin nähdään mihin demareiden aate kantaa.

        No on tarpeellinen tavallaan, siinähän persut esittää itselleen epäluottamuslausetta. Persua epeluotettavampaa ei voi olla.


    • AntiIinros
    • kysyn.vaan

      Kohdistuuko välikysymys Junes Lokan sairaalaraiskaaja kavereihin?

    • TyöIäinen

      Ompa demarit löytäneet taas fiksun ja pätevän ehdokkaan kuten tuon Tuomas Kurttilan,
      ei ole mitään rajaa ketä ketkuja otetaan ehdokkaaksi

      • taksirahaa

        jutellu kuskienkanssa? sekö mies


      • Taksisuhari

        just se Kurttila on nykyään Taksi-asiamies ei lapset häntä kiinnosta


    • Demari käytt'' heti yhteiskunnan varoja, kun sille annetaan korttu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe