Espoon porvarillinen kulttuuri

Ok. Tätä en tullut ajatelleeksi.

Mutta miten Suomessa? Suomi on erilainen.

Puhumastasi! Hän näkee kaiken sisinpääsi, hän on urelias, nero, kaiken alku ja tunteiden ääriraja, millenium, KAIKKI

hän katsoo epäilen muualle ja huomaa taas outoa värinää ja palaa katsomaan- mitä taas saatanan penska ala oppimaan!!!


Nyt se luuta käteen ja opettelemaan lisää, vitun huora :)

Hän nauraa, ja minä sylkäisen sammaleeseen ja luon viiston katseen häneen. Ja minä tajuan. Se on itsestään selvää. Meidät on kasvatettu siihen. Koulutettu siihen. Aina joku hässäkkä meneillään. Aina vielä yksi kierros aina vielä yksi älyvapaa, kuviteltu mahdollisuus kaiken loputtoman paskan ja kaaoksen alla.

Aina vielä yksi asia, joka voi mennä päin helvettiä. Ei koskaan omaa nenää pidemmälle. Ei koskaan daatanan omaa palkkakuittia pidemmälle.

Olettekolähiökidsejä kirjoitti:

Hän nauraa, ja minä sylkäisen sammaleeseen ja luon viiston katseen häneen. Ja minä tajuan. Se on itsestään selvää. Meidät on kasvatettu siihen. Koulutettu siihen. Aina joku hässäkkä meneillään. Aina vielä yksi kierros aina vielä yksi älyvapaa, kuviteltu mahdollisuus kaiken loputtoman paskan ja kaaoksen alla.

Aina vielä yksi asia, joka voi mennä päin helvettiä. Ei koskaan omaa nenää pidemmälle. Ei koskaan daatanan omaa palkkakuittia pidemmälle.

Ehkä ja liian, mutta se on pakko! Samaa vuoristorataa ja siitä selviil kyllä, hyväkin sanomaan,

Mä taas katselen kortteja huomen tumma-ilma:lla

Keksitään... mutta pitää jättää tuolla ne ”joulujujlat” väliin ei sitä jäkeä katso


Kuitenkin kaikki auki... ja edessä

Olettekolähiökidsejä kirjoitti:

Hän nauraa, ja minä sylkäisen sammaleeseen ja luon viiston katseen häneen. Ja minä tajuan. Se on itsestään selvää. Meidät on kasvatettu siihen. Koulutettu siihen. Aina joku hässäkkä meneillään. Aina vielä yksi kierros aina vielä yksi älyvapaa, kuviteltu mahdollisuus kaiken loputtoman paskan ja kaaoksen alla.

Aina vielä yksi asia, joka voi mennä päin helvettiä. Ei koskaan omaa nenää pidemmälle. Ei koskaan daatanan omaa palkkakuittia pidemmälle.

Missä tuo tapahtui?

demimoore kirjoitti:

Puhumastasi! Hän näkee kaiken sisinpääsi, hän on urelias, nero, kaiken alku ja tunteiden ääriraja, millenium, KAIKKI

hän katsoo epäilen muualle ja huomaa taas outoa värinää ja palaa katsomaan- mitä taas saatanan penska ala oppimaan!!!


Nyt se luuta käteen ja opettelemaan lisää, vitun huora :)

Mitä sä sanoit, huora? verryttelyhousuinen sanoo. Hän on nyt melkein yasminen luona, ehkä käsivarren mitan, puukoniskun päässä. Ja jokin saa yasminen havahtumaan, jokin siinä, miten tämä huorittelee häntä. Miten tämä seisoo siinä typerine tatuointeineen, vitun puukkoineen ja kiiltävine, ällöttävine adidaksen housuineen. Kuinka monta kertaa hän on heidät nähnyt, heidän puukkonsa ja rystysensä ja ajellut päänsä, murtuneet nenänsä ja ryssityt vitun elämänsä?

He ovat samanlaisia kuin david, samanlaisia kuin kaikki täällä. Omat säännöt ja odotukset, väkivalta ja uhka. Hän ajattelee, että nyt riittää, ettei hän jaksa tätä enää sekunttiakaan, että tämä loppuu nyt.

Ja ennenkuin hän tajuaa miten, pistooli on hänen kädessään. Ennen kuin adrenaalini on ehtinyt levitä hänen ruumiinseensa, hän pitelee pistoolia kaksin käsin ja osoittaa sillä suoraan verryttelyhousuisen miehen otsaa.

Hän otti lyöntejä vastaan olohuoneessa ja keittiössä ja makuuhuoneessa koko lapsuutensa ajan. Otti vastaan mustelmat ja häpeän. Hän keski davidin päihteidenkäytön ja lyönnit. Ja yhtäkkiä koko se viha, jota hän on kantanut davidia, isää ja äitiä ja koko hiton lähiötä kohtaan on hänen käsissään. On kuin hän puristaisi itse vihaa käsissään, kuin se olisi terästä ja kuolemaa.

Hän näkee naamarin takana olevien silmien ilmeen vaihtuvan, jonkin välähtävän niissä. Hän näkee kuinka kaksi muuta miestä vetäytyy taaksepäin, kuinka hermostuneesti katsova nostaa kätensä pystyyn ja perääntyy.

Sä et mua huorittele, yasmine sanoo. Mies tuijottaa häntä, vilahdus pelkoa tai ihmetystä on poissa. Aiotko sä ampua mut huora? Hän sanoo viimeisen sanan rauhallisesti ja hitaasti, ja viimeinen tavu häviää korviahuumaavaan metelin kun yasmine laukaisee..

mehänsovittiin kirjoitti:

Mitä sä sanoit, huora? verryttelyhousuinen sanoo. Hän on nyt melkein yasminen luona, ehkä käsivarren mitan, puukoniskun päässä. Ja jokin saa yasminen havahtumaan, jokin siinä, miten tämä huorittelee häntä. Miten tämä seisoo siinä typerine tatuointeineen, vitun puukkoineen ja kiiltävine, ällöttävine adidaksen housuineen. Kuinka monta kertaa hän on heidät nähnyt, heidän puukkonsa ja rystysensä ja ajellut päänsä, murtuneet nenänsä ja ryssityt vitun elämänsä?

He ovat samanlaisia kuin david, samanlaisia kuin kaikki täällä. Omat säännöt ja odotukset, väkivalta ja uhka. Hän ajattelee, että nyt riittää, ettei hän jaksa tätä enää sekunttiakaan, että tämä loppuu nyt.

Ja ennenkuin hän tajuaa miten, pistooli on hänen kädessään. Ennen kuin adrenaalini on ehtinyt levitä hänen ruumiinseensa, hän pitelee pistoolia kaksin käsin ja osoittaa sillä suoraan verryttelyhousuisen miehen otsaa.

Hän otti lyöntejä vastaan olohuoneessa ja keittiössä ja makuuhuoneessa koko lapsuutensa ajan. Otti vastaan mustelmat ja häpeän. Hän keski davidin päihteidenkäytön ja lyönnit. Ja yhtäkkiä koko se viha, jota hän on kantanut davidia, isää ja äitiä ja koko hiton lähiötä kohtaan on hänen käsissään. On kuin hän puristaisi itse vihaa käsissään, kuin se olisi terästä ja kuolemaa.

Hän näkee naamarin takana olevien silmien ilmeen vaihtuvan, jonkin välähtävän niissä. Hän näkee kuinka kaksi muuta miestä vetäytyy taaksepäin, kuinka hermostuneesti katsova nostaa kätensä pystyyn ja perääntyy.

Sä et mua huorittele, yasmine sanoo. Mies tuijottaa häntä, vilahdus pelkoa tai ihmetystä on poissa. Aiotko sä ampua mut huora? Hän sanoo viimeisen sanan rauhallisesti ja hitaasti, ja viimeinen tavu häviää korviahuumaavaan metelin kun yasmine laukaisee..

Kaikki tapahtuu nyt nopeasti. Mikään ei liiku. Äänet ovat lakanneet, ja hetken aikaan on hipihiljaista. Yksi kommandopipoisista miehistä on kääntynyt ja juoksee j a loikkii jäniksen lailla pensaiden ja vesaikon poikki alas rinnettä kohti ohdakkeista niittyä.

Verryttelyhousuinen mies makaa hänen edessään korkeassa heinikossa kerälle kiertyneenä kuin pieni pallo, vaarattomana ja vikisten kuin kissanpoika, kädet puristaen reittä, johon yasmine on juuri ampunut.

Yasmine vain katsoo miehiä, tämä on niin epätodellista. Päivänvalo. Mies, joka vikisee. Toinen, joka anelee armoa. Hän tajuaa pitelevänsä pistoolia yhä kädessään.

Mies katsoo yasminea rävättämättä. Sä kuolet vielä tämän takia, huora. Hän sähähtää. Sä et tajuu kenelle sä vittuilet.

Tämä ei ole pelkkä Lähiön juttu, pikku sarmuta. Tämä on fuckin real.

Tässä on jotakin humalluttavaa. Jotakin melkein kiihottavaa. Kaikki se mitä hän on joutunut kestämään., kaikki hakkaaminen ja paska. Nyt valta on hänellä. Nyt väkivalta on hänen käsissään. Hän melkein toivoo, että mies inttäisi vastaan. Hän ei toivo mitään enempää kuin saavansa ampua luodin tämän oikeaankin reiteen. Ei yazz, hän sanoo, mä vannon, se ei tiedä mitään, ihan totta! kukaan ei tiedä. Ei kukaan muu kuin minä.

Mä vannon, mehdi sanoo, mä olen katsonut sitä silmiin, mä olen nähnyt ne aseet ja sen, että oikeasti osaa ampua niillä. Mä olen nähnyt sen silmät, yazz. Oikeesti voisi luulla, että se on hullu, voisi luulla että se on hullu.

Ja hän kertoo Lähiöstä, siitä gangsterista, Radosta jota yasmine ampui jalkaan. Siitä, miten tämä ilmaantui tyhjästä muutaman samanlaisen jätkän kanssa muutama viikko sitten. mehdi kertoo heidän tatuoinneistaan ja kuolleista silmistään. Siitä että he ovat tyyliin serbejä, kaikki linnakundeja.

Voit uskoa yazz, ne oli straight outta. ihan psykoja, sillä oli kuollut kissa mukana. Jonka se ripusti katulamppuun, sekopäisiä juttuja.

Mutta miksi?

Rado, jota sä ammuit, se teki musta tyylii päällikön. Skidit katsoi mua kuin kuningasta! ja se maksoi hyvin,

Mikä se juttu sen Radon ja mellakoiden ja koko sen paskan kanssa sitten on? Kuka se on, what´s the fucking point, veli?

Siitä liikkuu huhuja, hän sanoo. Okei? tyypit sanoo, että joku on sen takana. Joku haluaa, että Lähiössä on asiat ihan sekaisin.

yasmine nyökkää. Mutta kuka ja miksi?

huhutaan että yksi svedu jakelee massia koulun parkkipaikalla. Ne sanoo, että sen takana on joku firma tai jotain. En mä tiedä yazz. Mä en kysellyt tarkkaan, mä tarvitsin fyrkkaa, okei?

Rado on sellainen jäbä, joka ei unohda, mä luulisin, hän jatkaa, se on oikea gangsteri, yazz. Ei mikään sellainen wannbe kuin mä. Ne tappaa meidät tämän päivän jälkeen.

Yasmine tietää, että mehdi on oikeassa. Sellaisia gangstereita ei noin vain ammuskella. Heidän aikeitaan ei estetä. Yasmine tietää mikä sen hinta on.

Sillä ei ole väliä, hän sanoo.

olettekolähiögangstoja kirjoitti:

Kaikki tapahtuu nyt nopeasti. Mikään ei liiku. Äänet ovat lakanneet, ja hetken aikaan on hipihiljaista. Yksi kommandopipoisista miehistä on kääntynyt ja juoksee j a loikkii jäniksen lailla pensaiden ja vesaikon poikki alas rinnettä kohti ohdakkeista niittyä.

Verryttelyhousuinen mies makaa hänen edessään korkeassa heinikossa kerälle kiertyneenä kuin pieni pallo, vaarattomana ja vikisten kuin kissanpoika, kädet puristaen reittä, johon yasmine on juuri ampunut.

Yasmine vain katsoo miehiä, tämä on niin epätodellista. Päivänvalo. Mies, joka vikisee. Toinen, joka anelee armoa. Hän tajuaa pitelevänsä pistoolia yhä kädessään.

Mies katsoo yasminea rävättämättä. Sä kuolet vielä tämän takia, huora. Hän sähähtää. Sä et tajuu kenelle sä vittuilet.

Tämä ei ole pelkkä Lähiön juttu, pikku sarmuta. Tämä on fuckin real.

Tässä on jotakin humalluttavaa. Jotakin melkein kiihottavaa. Kaikki se mitä hän on joutunut kestämään., kaikki hakkaaminen ja paska. Nyt valta on hänellä. Nyt väkivalta on hänen käsissään. Hän melkein toivoo, että mies inttäisi vastaan. Hän ei toivo mitään enempää kuin saavansa ampua luodin tämän oikeaankin reiteen. Ei yazz, hän sanoo, mä vannon, se ei tiedä mitään, ihan totta! kukaan ei tiedä. Ei kukaan muu kuin minä.

Mä vannon, mehdi sanoo, mä olen katsonut sitä silmiin, mä olen nähnyt ne aseet ja sen, että oikeasti osaa ampua niillä. Mä olen nähnyt sen silmät, yazz. Oikeesti voisi luulla, että se on hullu, voisi luulla että se on hullu.

Ja hän kertoo Lähiöstä, siitä gangsterista, Radosta jota yasmine ampui jalkaan. Siitä, miten tämä ilmaantui tyhjästä muutaman samanlaisen jätkän kanssa muutama viikko sitten. mehdi kertoo heidän tatuoinneistaan ja kuolleista silmistään. Siitä että he ovat tyyliin serbejä, kaikki linnakundeja.

Voit uskoa yazz, ne oli straight outta. ihan psykoja, sillä oli kuollut kissa mukana. Jonka se ripusti katulamppuun, sekopäisiä juttuja.

Mutta miksi?

Rado, jota sä ammuit, se teki musta tyylii päällikön. Skidit katsoi mua kuin kuningasta! ja se maksoi hyvin,

Mikä se juttu sen Radon ja mellakoiden ja koko sen paskan kanssa sitten on? Kuka se on, what´s the fucking point, veli?

Siitä liikkuu huhuja, hän sanoo. Okei? tyypit sanoo, että joku on sen takana. Joku haluaa, että Lähiössä on asiat ihan sekaisin.

yasmine nyökkää. Mutta kuka ja miksi?

huhutaan että yksi svedu jakelee massia koulun parkkipaikalla. Ne sanoo, että sen takana on joku firma tai jotain. En mä tiedä yazz. Mä en kysellyt tarkkaan, mä tarvitsin fyrkkaa, okei?

Rado on sellainen jäbä, joka ei unohda, mä luulisin, hän jatkaa, se on oikea gangsteri, yazz. Ei mikään sellainen wannbe kuin mä. Ne tappaa meidät tämän päivän jälkeen.

Yasmine tietää, että mehdi on oikeassa. Sellaisia gangstereita ei noin vain ammuskella. Heidän aikeitaan ei estetä. Yasmine tietää mikä sen hinta on.

Sillä ei ole väliä, hän sanoo.

Tietysti he sitten valehtelivat, ja nyt yasmine makaa sellin laverilla ja tuijoittaa harmaaseen kattoon. He valehtelivat niin kuin aina valehtelevat, ja nyt hänen mieltään korventaa epätoivo ja ahdistus ja ajatukset siitä, että kaikki on ohi.

Hän sulkee silmänsä, puristaa nyrkit niitä vasten ja painaa niin kovaa kuin pystyy, huutaa kurkku suorana.

Ja hän kun luotti heihin. Miten helvetissä hän saattoi? eikö hän ole todistanut nuoriso-ohjaajien ja opettajien ja kaikkien vitun kenttätyöntekijöiden sinisilmäisyyttä lukemattomat kerra?

Jossakin aspuddenissa vuokralla asuvia sveduja, jotka ovat niin maan helvetin hyvätahtoisia mutta onnistuvat vain pilaamaan kaiken ontoilla lupauksillaan ja perusteettomalla toivollaan.

Hitto, hän on koko kasvuvuotensa pakoillut heidän naiiviuttaan ja korulauseitaan, heidän uskoaan yksilöön ja hemmetin myötätuntoaan. Niin kuin he muka kykenisivät tuntemaan myötätuntoa päiväkotiin viemisten ja laatikkoviinin täyttämästä väsyneestä elämästä käsin.

He tulevat lähiöön niin hirveän järjestysintoisina ja kuvittelevat, että on olemassa jokin keino, jokin tapa selviytyä tai päästä pidemmälle. Vaikka oikeasti mitään muuta ole kuin kaaos.

Mutta niin hän oli kovasti halunnut uskoa, nyt hän pakotti itsensä uskomaan, vaikka suunnitelma oli hatara ja vaikka se edellytti, että hän luovutti omansa ja fadin kohtalon vihollisen käsiin. Ja nyt hän makaa tässä pakottautuu olemaan ajattelematta, mitä fadille tai hänelle itselle tapahtuu.

Kun hän oli kertonut typistetyn tarinan sille bronzeliukselle, tämä oli häipynyt äkkiä ja jättänyt hänet yksin jonkinlaiseen kuulusteluhuoneeseen, kunnes tavallinen kyttä tavallisine kytän asenteineen oli tullut ja tuonut hänet tänne piittaamatta hänen kysymyksistään ja vastalauseistaan.

Kyttä oli vain tyrkännyt hänet laverille hänen huudostaan ja rimpuiluistaan huolimatta.Lukinnut oven ja jättänyt yksin.

Hän ei tiedä kuinka pitkään on ollut sellissä, kun kuule lukon avautuvan. Kun se on auki, tulija on sama läski kyttä kuin aiemmin, kakunmurut virkapuvun paidan rintamuksella ennallaan.

Nyt on vuorossa kuulustelu, hän sanoo, nouse.

Kyttä katsoo häntä kuin hän ei olisi paikalla tai niin kuin hän olisi vaihdettavissa, sama hahmo joka vain ottaa eri muotoja.
Ojenna kädet, hän sanoo

täh? yasmine on noussut laverilta seisomaan ja näkee että kytällä on raudat kädessää.

Etkö sinä kuullut? hän sanoo, kuulustelu ojenna kädet.

Nöyryytyksen tunne tulvii hänen lävitsee ja sekoittuu huoleen fadista. Mutta hänellä ei ole valinnanvaraa, ja mikä tahansa on parempaa kuin tämä selli, joten hän ojentaa kätensä ja kyttä kahlitsee hänet taas kuin eläimen tai orjan, ja he kävelevät vihreänharmaata steriiliä käytävää pitkin hitaasti samaan kuulusteluhuoneeseen.

Tässä huoneessa toivottomuuteen vajoaminen on niin lähellä, että hän joutuu keräämään kaikki voimansa istuakseen pystyssä ja estääkseen ajatuksia kompastelemasta ja harhailemasta.

Onhan tämä nyt saatana aivan käsittämätöntä, Gabriella sanoo niin rauhallisesti ja keskittyneesti että huoneen ilma väreilee. Onko teidän epäpätevyydellä mitään rajaa? Panette hänet lukkojen taakse. Käsirautoihin. Kiellätte minua tapaamasta häntä. Kaiken sen jälkeen mitä päämiehini on joutunut kokemaan, miten se on mahdollista?

Jokainen sana, jonka gabriella sanoo, menee suoraan yasminen ruumiseen. Jokaisella sanalla hän joutuu ponnistelemaan, jotteivät kyyneleet pääsisi ulos. Onko kukaan koskaan pitänyt yhtä varauksettomasti hänen puoliaan? onko kukaan ylipäätään koskaan ollut hänen puolellaan?

oletkoylpeätästä kirjoitti:

Tietysti he sitten valehtelivat, ja nyt yasmine makaa sellin laverilla ja tuijoittaa harmaaseen kattoon. He valehtelivat niin kuin aina valehtelevat, ja nyt hänen mieltään korventaa epätoivo ja ahdistus ja ajatukset siitä, että kaikki on ohi.

Hän sulkee silmänsä, puristaa nyrkit niitä vasten ja painaa niin kovaa kuin pystyy, huutaa kurkku suorana.

Ja hän kun luotti heihin. Miten helvetissä hän saattoi? eikö hän ole todistanut nuoriso-ohjaajien ja opettajien ja kaikkien vitun kenttätyöntekijöiden sinisilmäisyyttä lukemattomat kerra?

Jossakin aspuddenissa vuokralla asuvia sveduja, jotka ovat niin maan helvetin hyvätahtoisia mutta onnistuvat vain pilaamaan kaiken ontoilla lupauksillaan ja perusteettomalla toivollaan.

Hitto, hän on koko kasvuvuotensa pakoillut heidän naiiviuttaan ja korulauseitaan, heidän uskoaan yksilöön ja hemmetin myötätuntoaan. Niin kuin he muka kykenisivät tuntemaan myötätuntoa päiväkotiin viemisten ja laatikkoviinin täyttämästä väsyneestä elämästä käsin.

He tulevat lähiöön niin hirveän järjestysintoisina ja kuvittelevat, että on olemassa jokin keino, jokin tapa selviytyä tai päästä pidemmälle. Vaikka oikeasti mitään muuta ole kuin kaaos.

Mutta niin hän oli kovasti halunnut uskoa, nyt hän pakotti itsensä uskomaan, vaikka suunnitelma oli hatara ja vaikka se edellytti, että hän luovutti omansa ja fadin kohtalon vihollisen käsiin. Ja nyt hän makaa tässä pakottautuu olemaan ajattelematta, mitä fadille tai hänelle itselle tapahtuu.

Kun hän oli kertonut typistetyn tarinan sille bronzeliukselle, tämä oli häipynyt äkkiä ja jättänyt hänet yksin jonkinlaiseen kuulusteluhuoneeseen, kunnes tavallinen kyttä tavallisine kytän asenteineen oli tullut ja tuonut hänet tänne piittaamatta hänen kysymyksistään ja vastalauseistaan.

Kyttä oli vain tyrkännyt hänet laverille hänen huudostaan ja rimpuiluistaan huolimatta.Lukinnut oven ja jättänyt yksin.

Hän ei tiedä kuinka pitkään on ollut sellissä, kun kuule lukon avautuvan. Kun se on auki, tulija on sama läski kyttä kuin aiemmin, kakunmurut virkapuvun paidan rintamuksella ennallaan.

Nyt on vuorossa kuulustelu, hän sanoo, nouse.

Kyttä katsoo häntä kuin hän ei olisi paikalla tai niin kuin hän olisi vaihdettavissa, sama hahmo joka vain ottaa eri muotoja.
Ojenna kädet, hän sanoo

täh? yasmine on noussut laverilta seisomaan ja näkee että kytällä on raudat kädessää.

Etkö sinä kuullut? hän sanoo, kuulustelu ojenna kädet.

Nöyryytyksen tunne tulvii hänen lävitsee ja sekoittuu huoleen fadista. Mutta hänellä ei ole valinnanvaraa, ja mikä tahansa on parempaa kuin tämä selli, joten hän ojentaa kätensä ja kyttä kahlitsee hänet taas kuin eläimen tai orjan, ja he kävelevät vihreänharmaata steriiliä käytävää pitkin hitaasti samaan kuulusteluhuoneeseen.

Tässä huoneessa toivottomuuteen vajoaminen on niin lähellä, että hän joutuu keräämään kaikki voimansa istuakseen pystyssä ja estääkseen ajatuksia kompastelemasta ja harhailemasta.

Onhan tämä nyt saatana aivan käsittämätöntä, Gabriella sanoo niin rauhallisesti ja keskittyneesti että huoneen ilma väreilee. Onko teidän epäpätevyydellä mitään rajaa? Panette hänet lukkojen taakse. Käsirautoihin. Kiellätte minua tapaamasta häntä. Kaiken sen jälkeen mitä päämiehini on joutunut kokemaan, miten se on mahdollista?

Jokainen sana, jonka gabriella sanoo, menee suoraan yasminen ruumiseen. Jokaisella sanalla hän joutuu ponnistelemaan, jotteivät kyyneleet pääsisi ulos. Onko kukaan koskaan pitänyt yhtä varauksettomasti hänen puoliaan? onko kukaan ylipäätään koskaan ollut hänen puolellaan?

Entä yasmine? hän sanoo kireästi ja fadi?

Bronzelius kävelee ikkunalle ja katsoo loppukesän auringossa kimaltiavien kattojen yli. Se ei ole minun operaationi, hän sanoo, siitä asiasta minä en tiennyt ennen kuin yasminen eilen ilmaantui paikalle kertomuksineen.

Mutta onko se totta, klara kysyi. Että Säpo on soluttautunut fundamentalistien joukkoon ja osallistunut ihmisten radikalisoimiseen? Onko totta, että te olette tehneet yhteistyötä yhdysvaltojen kanssa tai kuka helvetti niistä lennokeista nyt huolehtiikaan?

Borzelius ei sano mitään. Hän vain seisoo selin Klaraan. Kuluu pari sekunttia. Sitten hän kääntyy ja katsoo Klaraa ilmeettömästi sinisillä silmillää.

Tehtiin se, mikä oli välttämätöntä. Ne ryhmät värväävät terroristeja, ymmärtkö sinä? oletko sinä ylipäätään katsonut uutisia, Klara? Se oli pääpiirteissään onnistunut operaatio.

Onnistunut operaatio? te yllytitte Fadin radikaliosoitumaan ja huijasitte hänet syyriaan kohti omaan kuolemaansa. Sekö on sinulle onnistunut operaatio?

Ja mitä mitä fadiin tulee, emme me häntä radikalisoitumistaan aiheuttaneet.

Bronzelious oli auttanut heitä Sankt Annan saaristosa. Silloin kin Säpolla oli ollut hänen ja Gabriellan takaa-ajossa näppinsä pelissä, mutta Bronzelius oli löytänyt tavan auttaa heitä. Klara oli luullut tämän tehneen sen siksi, että välitti, siksi että tällä oli hyvä sydän.

Nyt Klara tajuaa, että että sillä kertaa Bronzeloius teki sen, koskan hänen intrenssinsä sattuivat tavalla tai toisella osumaan yhteen Klarana intressien kanssa. Bronzelius on pelkkä tunteeton ja opportunistinen tiedustelupalvelun virkamies.

Tästä asiasta minä en pidä suutani kiinni. fadi ja yasmine päättävät itse, mitä tekevät, se on heidän asiansa. Mutta minä en pysy vaiti siitä, mitä olen joutunut kokemaan. Minä olen sen velkaa itselleni.

Bronzeliuksen kasvoissa nytkähtää ja hän ottaa pienen askeleen kohti Klaraa, katsoo häntä silmiin entistä tiukemmin. Suositelen vahvassti että pysyt hiljaa, hän sanoo hitaasti, usko pois et halua minua vihamieheksi.

Klara seisoo aloillaan liikahtamatta, väistämättä katsettaan. Tee sinä mitä sinun täytyy, hän sanoo, niin minä teen mitä minun täytyy.

Oletko varma tästä? Gabriella kysyy. Kyllä täysin varma Klara nyökkää uudestaan tyynesti.

Tärkeintä on että se tulee julki, hän sanoo, että ihmiset saavat tietää, miten häikäilemättömästi Säpo on tässä asiassa toiminut. Että se olisi voinut keskeyttää lähiöiden mellakt mutta katsoi sen sijaan vierestä, kun mellakoitsijoita yllytettiin ja heidän toiminnastaan tehtiin järjestäytynyttä.

Entä Bronzelous, hän uhkaili minua, hän sanoo, mutta mitä hittoa hän voi tehdä? luulisin että hän on enimmäkseen pelkkää puhetta, joskus on pakko tehdä se, mikä on oikein eikä ajatella liikaa, vai mitä?

Yasmine kohottaa katseensa ja katselee Manhattanin katonharjoja, jotka säihkyvät rahaa ja jännitystä illan hämyssä. Nyt hän on palannut. Yasminen vilkaisee fadia pöydän yli ja ajattelee, että hän tuntuu kuin katsoisi itseään ensi kerran new yorkissa. Hänen tekee mieli vain kietoa käsivartensa fadin ympärille, pitää kiinni tästä järjettömästä lumouksesta, näistä hämmentyneistä päivistä, joina kaikki on vielä mahdollista.

Brett löytää etsimänsä laukusta ja työntää sekin hänelle pöydän yli. Hän kumartuu sukottaa yasminea poskelle, puristaa fadin kättä ja kävelee sitten pöytien lomasta baaritiskille päin, kunnes he eivät näe häntä. Ja niin he ovat taas keskenään, vain yasminen ja fadi ja suuremmoinen näkymä manhattanille. Ei vielä suunnitelmia. Ei mitään, mihin palata takaisin. Vain kaksi uutta elämään. Vain he kaski ja sadanviidenkymmenentuhannen dollarin sekki, joka lepattaa heikosti syksyn ensinmäisessä tuulenvireessä.

happyendNY kirjoitti:

Entä yasmine? hän sanoo kireästi ja fadi?

Bronzelius kävelee ikkunalle ja katsoo loppukesän auringossa kimaltiavien kattojen yli. Se ei ole minun operaationi, hän sanoo, siitä asiasta minä en tiennyt ennen kuin yasminen eilen ilmaantui paikalle kertomuksineen.

Mutta onko se totta, klara kysyi. Että Säpo on soluttautunut fundamentalistien joukkoon ja osallistunut ihmisten radikalisoimiseen? Onko totta, että te olette tehneet yhteistyötä yhdysvaltojen kanssa tai kuka helvetti niistä lennokeista nyt huolehtiikaan?

Borzelius ei sano mitään. Hän vain seisoo selin Klaraan. Kuluu pari sekunttia. Sitten hän kääntyy ja katsoo Klaraa ilmeettömästi sinisillä silmillää.

Tehtiin se, mikä oli välttämätöntä. Ne ryhmät värväävät terroristeja, ymmärtkö sinä? oletko sinä ylipäätään katsonut uutisia, Klara? Se oli pääpiirteissään onnistunut operaatio.

Onnistunut operaatio? te yllytitte Fadin radikaliosoitumaan ja huijasitte hänet syyriaan kohti omaan kuolemaansa. Sekö on sinulle onnistunut operaatio?

Ja mitä mitä fadiin tulee, emme me häntä radikalisoitumistaan aiheuttaneet.

Bronzelious oli auttanut heitä Sankt Annan saaristosa. Silloin kin Säpolla oli ollut hänen ja Gabriellan takaa-ajossa näppinsä pelissä, mutta Bronzelius oli löytänyt tavan auttaa heitä. Klara oli luullut tämän tehneen sen siksi, että välitti, siksi että tällä oli hyvä sydän.

Nyt Klara tajuaa, että että sillä kertaa Bronzeloius teki sen, koskan hänen intrenssinsä sattuivat tavalla tai toisella osumaan yhteen Klarana intressien kanssa. Bronzelius on pelkkä tunteeton ja opportunistinen tiedustelupalvelun virkamies.

Tästä asiasta minä en pidä suutani kiinni. fadi ja yasmine päättävät itse, mitä tekevät, se on heidän asiansa. Mutta minä en pysy vaiti siitä, mitä olen joutunut kokemaan. Minä olen sen velkaa itselleni.

Bronzeliuksen kasvoissa nytkähtää ja hän ottaa pienen askeleen kohti Klaraa, katsoo häntä silmiin entistä tiukemmin. Suositelen vahvassti että pysyt hiljaa, hän sanoo hitaasti, usko pois et halua minua vihamieheksi.

Klara seisoo aloillaan liikahtamatta, väistämättä katsettaan. Tee sinä mitä sinun täytyy, hän sanoo, niin minä teen mitä minun täytyy.

Oletko varma tästä? Gabriella kysyy. Kyllä täysin varma Klara nyökkää uudestaan tyynesti.

Tärkeintä on että se tulee julki, hän sanoo, että ihmiset saavat tietää, miten häikäilemättömästi Säpo on tässä asiassa toiminut. Että se olisi voinut keskeyttää lähiöiden mellakt mutta katsoi sen sijaan vierestä, kun mellakoitsijoita yllytettiin ja heidän toiminnastaan tehtiin järjestäytynyttä.

Entä Bronzelous, hän uhkaili minua, hän sanoo, mutta mitä hittoa hän voi tehdä? luulisin että hän on enimmäkseen pelkkää puhetta, joskus on pakko tehdä se, mikä on oikein eikä ajatella liikaa, vai mitä?

Yasmine kohottaa katseensa ja katselee Manhattanin katonharjoja, jotka säihkyvät rahaa ja jännitystä illan hämyssä. Nyt hän on palannut. Yasminen vilkaisee fadia pöydän yli ja ajattelee, että hän tuntuu kuin katsoisi itseään ensi kerran new yorkissa. Hänen tekee mieli vain kietoa käsivartensa fadin ympärille, pitää kiinni tästä järjettömästä lumouksesta, näistä hämmentyneistä päivistä, joina kaikki on vielä mahdollista.

Brett löytää etsimänsä laukusta ja työntää sekin hänelle pöydän yli. Hän kumartuu sukottaa yasminea poskelle, puristaa fadin kättä ja kävelee sitten pöytien lomasta baaritiskille päin, kunnes he eivät näe häntä. Ja niin he ovat taas keskenään, vain yasminen ja fadi ja suuremmoinen näkymä manhattanille. Ei vielä suunnitelmia. Ei mitään, mihin palata takaisin. Vain kaksi uutta elämään. Vain he kaski ja sadanviidenkymmenentuhannen dollarin sekki, joka lepattaa heikosti syksyn ensinmäisessä tuulenvireessä.

Samaan aikaan Espoossa:

"Onni on sellainen, että se ei näyttäydy usein, mutta jossain se aina lymyää".

Peter on aikuinen mies. Hänen vaimoaan kutsutaan Seepraksi. Seepra rakentaa uraa ja käy kotona vain kääntymässä, j a teini-ikäisiin lapsiinsakin Peter törmää harvoin, useammin kaupungilla kuin kotona.

Kesällä 1988 oli toisin, Peter oli nuorempi ja hänellä oli morsian. Elokuu kului lapsuudenkodissa, ja oikea elämä häämötti kesän päässä. Yhtäkkiä vanhemmat näyttäytyivät aikuisina, itsenäisinä ihmisinä, joiden liitossa oli kauneutta mutta myös säröjä. Oliko isä rakastunut johonkuhun toiseen?

EspoonPeter kirjoitti:

Samaan aikaan Espoossa:

"Onni on sellainen, että se ei näyttäydy usein, mutta jossain se aina lymyää".

Peter on aikuinen mies. Hänen vaimoaan kutsutaan Seepraksi. Seepra rakentaa uraa ja käy kotona vain kääntymässä, j a teini-ikäisiin lapsiinsakin Peter törmää harvoin, useammin kaupungilla kuin kotona.

Kesällä 1988 oli toisin, Peter oli nuorempi ja hänellä oli morsian. Elokuu kului lapsuudenkodissa, ja oikea elämä häämötti kesän päässä. Yhtäkkiä vanhemmat näyttäytyivät aikuisina, itsenäisinä ihmisinä, joiden liitossa oli kauneutta mutta myös säröjä. Oliko isä rakastunut johonkuhun toiseen?

Ajelin pitkin esikaupunkialueita: näin valoja kerrostalojen ikkunoissa ja minut täytti haikeus, kun ajattelin että kaikkien niiden ikkunoiden takana oli ihmisiä.

Mitä he halusivat? He tarvitsivat ruokaa ja unta ja rahaa, rakkautta, iloa, lämpöä ja kaikkea mahdollista. tajusin, että minä olin meistä se, joka poti jonkinlaista eksistentiaalista teiniahdistusta, vaikka sen olisi pitänyt olla Neo. Ajattelin, että me pystyimme välittämään toisillemme tiettyjä tunteita puhumatta keskenämme tai katsomatta tai edes koskettamatta toisiamme.

Olin toivonut että hänestä tulisi iloinen ihminen. En tiennyt toteutuisiko se.

Radiossa soi Jazz, minulla oli vähän jännittynyt olo, aivan kuin ennen työhaastattelua tai kuulustelua.

Minä tunsin itseni säälittäväksi pikkukaupunkilaishuijariksi, joka oli keinotellut epärehellisyydellä eteenpäin elämässään, nuoleskellen, luntaten, läpimätänä.

happyendNY kirjoitti:

Entä yasmine? hän sanoo kireästi ja fadi?

Bronzelius kävelee ikkunalle ja katsoo loppukesän auringossa kimaltiavien kattojen yli. Se ei ole minun operaationi, hän sanoo, siitä asiasta minä en tiennyt ennen kuin yasminen eilen ilmaantui paikalle kertomuksineen.

Mutta onko se totta, klara kysyi. Että Säpo on soluttautunut fundamentalistien joukkoon ja osallistunut ihmisten radikalisoimiseen? Onko totta, että te olette tehneet yhteistyötä yhdysvaltojen kanssa tai kuka helvetti niistä lennokeista nyt huolehtiikaan?

Borzelius ei sano mitään. Hän vain seisoo selin Klaraan. Kuluu pari sekunttia. Sitten hän kääntyy ja katsoo Klaraa ilmeettömästi sinisillä silmillää.

Tehtiin se, mikä oli välttämätöntä. Ne ryhmät värväävät terroristeja, ymmärtkö sinä? oletko sinä ylipäätään katsonut uutisia, Klara? Se oli pääpiirteissään onnistunut operaatio.

Onnistunut operaatio? te yllytitte Fadin radikaliosoitumaan ja huijasitte hänet syyriaan kohti omaan kuolemaansa. Sekö on sinulle onnistunut operaatio?

Ja mitä mitä fadiin tulee, emme me häntä radikalisoitumistaan aiheuttaneet.

Bronzelious oli auttanut heitä Sankt Annan saaristosa. Silloin kin Säpolla oli ollut hänen ja Gabriellan takaa-ajossa näppinsä pelissä, mutta Bronzelius oli löytänyt tavan auttaa heitä. Klara oli luullut tämän tehneen sen siksi, että välitti, siksi että tällä oli hyvä sydän.

Nyt Klara tajuaa, että että sillä kertaa Bronzeloius teki sen, koskan hänen intrenssinsä sattuivat tavalla tai toisella osumaan yhteen Klarana intressien kanssa. Bronzelius on pelkkä tunteeton ja opportunistinen tiedustelupalvelun virkamies.

Tästä asiasta minä en pidä suutani kiinni. fadi ja yasmine päättävät itse, mitä tekevät, se on heidän asiansa. Mutta minä en pysy vaiti siitä, mitä olen joutunut kokemaan. Minä olen sen velkaa itselleni.

Bronzeliuksen kasvoissa nytkähtää ja hän ottaa pienen askeleen kohti Klaraa, katsoo häntä silmiin entistä tiukemmin. Suositelen vahvassti että pysyt hiljaa, hän sanoo hitaasti, usko pois et halua minua vihamieheksi.

Klara seisoo aloillaan liikahtamatta, väistämättä katsettaan. Tee sinä mitä sinun täytyy, hän sanoo, niin minä teen mitä minun täytyy.

Oletko varma tästä? Gabriella kysyy. Kyllä täysin varma Klara nyökkää uudestaan tyynesti.

Tärkeintä on että se tulee julki, hän sanoo, että ihmiset saavat tietää, miten häikäilemättömästi Säpo on tässä asiassa toiminut. Että se olisi voinut keskeyttää lähiöiden mellakt mutta katsoi sen sijaan vierestä, kun mellakoitsijoita yllytettiin ja heidän toiminnastaan tehtiin järjestäytynyttä.

Entä Bronzelous, hän uhkaili minua, hän sanoo, mutta mitä hittoa hän voi tehdä? luulisin että hän on enimmäkseen pelkkää puhetta, joskus on pakko tehdä se, mikä on oikein eikä ajatella liikaa, vai mitä?

Yasmine kohottaa katseensa ja katselee Manhattanin katonharjoja, jotka säihkyvät rahaa ja jännitystä illan hämyssä. Nyt hän on palannut. Yasminen vilkaisee fadia pöydän yli ja ajattelee, että hän tuntuu kuin katsoisi itseään ensi kerran new yorkissa. Hänen tekee mieli vain kietoa käsivartensa fadin ympärille, pitää kiinni tästä järjettömästä lumouksesta, näistä hämmentyneistä päivistä, joina kaikki on vielä mahdollista.

Brett löytää etsimänsä laukusta ja työntää sekin hänelle pöydän yli. Hän kumartuu sukottaa yasminea poskelle, puristaa fadin kättä ja kävelee sitten pöytien lomasta baaritiskille päin, kunnes he eivät näe häntä. Ja niin he ovat taas keskenään, vain yasminen ja fadi ja suuremmoinen näkymä manhattanille. Ei vielä suunnitelmia. Ei mitään, mihin palata takaisin. Vain kaksi uutta elämään. Vain he kaski ja sadanviidenkymmenentuhannen dollarin sekki, joka lepattaa heikosti syksyn ensinmäisessä tuulenvireessä.

Oletteko koskaan ajatelleet miksei Suomen kulttuuriin ole pesiytynyt Klaran tai Gabrielan kaltaisia rohkeita asioiden puolustajia, amerikan tyyliin, välittämättä siitä ketä, minkälaista puolustavat, jossa väärintekemisen näkeminen on tärkeintä, ei ihminen sinänsä. Totuudellinen tieto vapauttaa ja pitää yhteiskuntaa oikeassa suunnassa?

Instituuttien haastaminen tekemään oikein. Argumentoiden, periksiantamatta uhan edessä.

Suomessahan vallitsee ddr -mäinen hyötynäkökulma, mistä vähemmän haittaa itselle, se sallitaan, mistä enemmän hyötyä itselle, siihen kelkkaan hyppäävät, sitä lippua heilutellen mistä sinä hetkenä on helppo irtopisteitä kerätä. Luimistelu, alistuminen, vetoavat kiltteyteen, vaikka tosiasiassa se on kehittymättömyyttä.

Sveduissa loputon naiivi myötätunto, uhriuttamiset? Katseen kääntämiset "uhrin" syyksi, niiden tsemppaaminen, huomaamatta mitä itseasiassa tapahtuu, ehkä espoon porvalillisuuteen vetoava tapa?

Lapsen omainen käsittelytapa todellisuudesta, sokea luottamus "ylemmän" eli omaksuvat lapsi/vanhempi roolit, onhan suomessakin omat tapauksensa, toimijansa, organisaatiot.

Eivät pidä riittävää henkistä riippumattomuutta mihinkään tahoihin, jolloin jäävät käsittelemään asioita oman henkisen tason mukaisesti.

Gabrielcomeback kirjoitti:

Oletteko koskaan ajatelleet miksei Suomen kulttuuriin ole pesiytynyt Klaran tai Gabrielan kaltaisia rohkeita asioiden puolustajia, amerikan tyyliin, välittämättä siitä ketä, minkälaista puolustavat, jossa väärintekemisen näkeminen on tärkeintä, ei ihminen sinänsä. Totuudellinen tieto vapauttaa ja pitää yhteiskuntaa oikeassa suunnassa?

Instituuttien haastaminen tekemään oikein. Argumentoiden, periksiantamatta uhan edessä.

Suomessahan vallitsee ddr -mäinen hyötynäkökulma, mistä vähemmän haittaa itselle, se sallitaan, mistä enemmän hyötyä itselle, siihen kelkkaan hyppäävät, sitä lippua heilutellen mistä sinä hetkenä on helppo irtopisteitä kerätä. Luimistelu, alistuminen, vetoavat kiltteyteen, vaikka tosiasiassa se on kehittymättömyyttä.

Sveduissa loputon naiivi myötätunto, uhriuttamiset? Katseen kääntämiset "uhrin" syyksi, niiden tsemppaaminen, huomaamatta mitä itseasiassa tapahtuu, ehkä espoon porvalillisuuteen vetoava tapa?

Lapsen omainen käsittelytapa todellisuudesta, sokea luottamus "ylemmän" eli omaksuvat lapsi/vanhempi roolit, onhan suomessakin omat tapauksensa, toimijansa, organisaatiot.

Eivät pidä riittävää henkistä riippumattomuutta mihinkään tahoihin, jolloin jäävät käsittelemään asioita oman henkisen tason mukaisesti.

Tuollaiset naiivit "myötätuntoiset" pakenevat asioiden edessä, käsittelyjä, uppoutuvat itseensä ja haluavat vetää siihen naivismiin muut. Luulevat asioiden poistuvan uppoutumisilla naiviuden myötä. Niinkin tyhmiä infalititeettisiä voivat olla että esittävät naivia myötätuntoista, samalla toiset altistuu yhä rikoksille . Irvokkaan sairasta jos esim näkisivät netti ilmentämisiä esittäisivät naiviuttansa, samaan aikaan tekijät istuisivat yhä salanauhoittamassa tirkistelyitään, tunkeiluitaan. Infaliteetit iloisivat netti ilmentymistä muiden selän takana, virtauksista nauttien, mitään todellista kosketuspintaa sitä ennen. Uskomatta että on tosissaan siitä että pysykööt kukin tasonsa mukaisissa ryhmissä. Naurettavuudet pyrkivät "tasoaan" nostamaan antaantumalla "ryhmiin".

Estävät oikeuden toteutumista. Eivät enää siinä vaiheessa ole paikalla. Nimenomaan estävät oikeuden toteutumista.

Tuossa vaiheessa heillä lyö tyhjää.

Löikökäkikello kirjoitti:

Tuollaiset naiivit "myötätuntoiset" pakenevat asioiden edessä, käsittelyjä, uppoutuvat itseensä ja haluavat vetää siihen naivismiin muut. Luulevat asioiden poistuvan uppoutumisilla naiviuden myötä. Niinkin tyhmiä infalititeettisiä voivat olla että esittävät naivia myötätuntoista, samalla toiset altistuu yhä rikoksille . Irvokkaan sairasta jos esim näkisivät netti ilmentämisiä esittäisivät naiviuttansa, samaan aikaan tekijät istuisivat yhä salanauhoittamassa tirkistelyitään, tunkeiluitaan. Infaliteetit iloisivat netti ilmentymistä muiden selän takana, virtauksista nauttien, mitään todellista kosketuspintaa sitä ennen. Uskomatta että on tosissaan siitä että pysykööt kukin tasonsa mukaisissa ryhmissä. Naurettavuudet pyrkivät "tasoaan" nostamaan antaantumalla "ryhmiin".

Estävät oikeuden toteutumista. Eivät enää siinä vaiheessa ole paikalla. Nimenomaan estävät oikeuden toteutumista.

Tuossa vaiheessa heillä lyö tyhjää.

Eikös siellä tehty "suurta" selvitystä ja yritetty antaa vaikutelma kuinka tilanne oli paljastettu ylisanojen kera, ja suomalaisen luonteenlaadun omaava loihtimaan vastaantulijalle kovasta kohtalosta jossa omaksuu alistuneen asenteen, eikä muuta voi kun voivotella "tilanteen" saatuaan ohikävelijä selville. Idolia, sankaria, aivopestyjen vapauttaja. Kuin uskoen, luottaen tuohon miljoona kertaa toistettuun valkopesuun (tekijöiden peittämiseksi). Tekijät jotka luulevat muiden selän takana sen myötä saavan jatkaa.

Kunnes hupsista, myös ihmiset saavat jatkaa upoten ilakoimaan netti ilmentymien parissa. Luullen että heidän pitää pysyä sen parissa samalla asenteella, luulevat oman ilakoimisen netti ilmentymien parissa olevan mieltäylentävää. Tunkeilevat tyhjäpäisyydessään, työntävät imbellisyyttään ympärille.

Kuinka sallittua ääretön tyhmyys on?

Gabrielcomeback kirjoitti:

Oletteko koskaan ajatelleet miksei Suomen kulttuuriin ole pesiytynyt Klaran tai Gabrielan kaltaisia rohkeita asioiden puolustajia, amerikan tyyliin, välittämättä siitä ketä, minkälaista puolustavat, jossa väärintekemisen näkeminen on tärkeintä, ei ihminen sinänsä. Totuudellinen tieto vapauttaa ja pitää yhteiskuntaa oikeassa suunnassa?

Instituuttien haastaminen tekemään oikein. Argumentoiden, periksiantamatta uhan edessä.

Suomessahan vallitsee ddr -mäinen hyötynäkökulma, mistä vähemmän haittaa itselle, se sallitaan, mistä enemmän hyötyä itselle, siihen kelkkaan hyppäävät, sitä lippua heilutellen mistä sinä hetkenä on helppo irtopisteitä kerätä. Luimistelu, alistuminen, vetoavat kiltteyteen, vaikka tosiasiassa se on kehittymättömyyttä.

Sveduissa loputon naiivi myötätunto, uhriuttamiset? Katseen kääntämiset "uhrin" syyksi, niiden tsemppaaminen, huomaamatta mitä itseasiassa tapahtuu, ehkä espoon porvalillisuuteen vetoava tapa?

Lapsen omainen käsittelytapa todellisuudesta, sokea luottamus "ylemmän" eli omaksuvat lapsi/vanhempi roolit, onhan suomessakin omat tapauksensa, toimijansa, organisaatiot.

Eivät pidä riittävää henkistä riippumattomuutta mihinkään tahoihin, jolloin jäävät käsittelemään asioita oman henkisen tason mukaisesti.

Henkiset tasot, kokemukset. Maailmat eriävät. Lapselliselle kokemusmaailman tasolle jääneet porvarilliset, jotka voivat leikkiä kuin hiekkalaatikolla ihmisten ympärillä, sulkien silmänsä toisenlaiselta todellisuudelta, missä toiset elävät.

Elämä on heille kermalla kuorrutettua paskaa, jonka he itselleen järjestävät eksistentiaaleissa ahdistuksissaan. Rakentaessaan kulisseja.

Heillä ei kokemusta, ymmärrystä toisenlaisista kokemuksellisuuksista, raadollisesta todellisuudesta.

Jatkavat teini-iän ahdistustaan peloistaan sopeutua, hakien turvaa äärilaidoista, yksinkertaisista mallinnuksista.

Kuorruttavat elämänsä lehtien kansissa ja niiden kautta. Uskovat höttöönsä, siihen elämään, luulevat yksinkertaisina sen olevan maailmankuva kaikille. Niin käsittömättömän piipittävän lapsellista.

Rajallinen kyky käsitellä asioita, elämänpiirinsä ulkopuolelta, kun maailmat eivät kohtaa.

Tampereella ei olekaan mitään tasoa.

Hyvinsanoit kirjoitti:

Tampereella ei olekaan mitään tasoa.

No mut hei, rento fiilis puree https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/tampere-on-suomen-kaupungeista-ylivoimainen-ykkonen.html

Jepa_jee kirjoitti:

No mut hei, rento fiilis puree https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/tampere-on-suomen-kaupungeista-ylivoimainen-ykkonen.html

Tampere on ihan hauska pikkukaupunki. Suomen ykkönen, tietenkin.

Hehe, olen Helsingistä kotoisin. Kylläpä herättää tunteita tämä pääkaupunkiseutu.

Ei pääkaupunkiseutu, mutta Espoo. Mutta et sitten ole se ketä ajattelin, sääli. Porvarillistuminen on sivusta seurattuna aika söpöä.

Olisi jollekin työttömälle kirvesmiehelle töitä, halkoja hakkaamaan Espooseen sitten kai?