ETn avaaminen on kiireellinen erillisuudistus

EsaYlikoskelta

Elämänkatsomustieto voidaan ja on syytä avata kaikille mahdolliseksi katsomusaineeksi peruskoulussa ja lukiossa nopealla erillisratkaisulla. Uudistus ei vaadi opetussuunnitelmien eikä oppikirjojen muuttamista. Se voidaan ottaa käyttöön heti seuraavan eduskuntakauden alussa.

Perusteet ja laaja tuki ET:n avaamiselle tulivat esiin viimeksi lukiolain käsittelyn yhteydessä, muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston sekä Kuntaliiton lausunnoissa. Kunnathan ovat ylivoimaisesti suurin koulutuksen järjestäjä.

Lapsiasiavaltuutettu totesi kertomuksessaan eduskunnalle helmikuussa 2018, että nykyinen sääntely on ”yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan vastainen”. Tällaiseen epäkohtaan tarttumista ei pidä lykätä.

Eduskunnassa kesäkuussa 2018 ET:n avaamista koskeva lausuma sai SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden eduskuntaryhmien sekä kahden RKP:n kansanedustajien tuen. Käydyssä keskustelussa ET:n avaaminen sai tukea myös eräiden hallituspuolueiden kansanedustajien taholta, vaikka oppositiopuolueiden yhteiseen ponteen ei äänestyksessä yhdyttykään.

Tällä perusteella voidaan katsoa olevan realistiset mahdollisuudet ET:n avaamiselle nopealla erillisratkaisulla vaalien jälkeen. Mielipidetiedustelun mukaan 75 % kansalaisista pitää ET:n avaamista oikeana.

ET:n nopeaa avaamista vaalikauden työn alussa ei pidä jarruttaa asettamalla se vastakkain muiden katsomusopetusta koskevien ideoiden kanssa, koska ne vaativat pidemmän keskustelun ja valmistelun. Nykyinen oppiaineiden tuntijako sekä uusia opetussuunnitelmia ja oppikirjoja on vasta aivan juuri otettu käytäntöön, joten lienee selvää, että oppiaineita ja tuntijakoa ei voida muuttaa nopealla aikataululla.

Pidemmällä aikavälillä keskusteluun voi nousta katsomusopetukseen annettava tuntimäärän vähentäminen (nyt 10 vuosiviikkotuntia peruskoulun 9 vuoden aikana) esimerkiksi niin, että opetus alkaisi vasta myöhemmin kuin heti ensimmäisellä luokalla. Kun keskustelussa on ollut myös nykyisten katsomusaineiden lakkauttaminen ja uusi ns. yhteinen katsomusaine, esille on noussut myös ns. hybridimalli, jossa olisivat mukana sekä nykyiset aineet että yhteinen aine lukukausittain tai lukuvuosittain vaihdellen. Tämä kaikki vaatii vielä perusteellista keskustelua ja valmistelua sekä myös opetussuunnitelma- ja oppikirjatyötä.

ET:n avaaminen nyt kiireellisellä erillisuudistuksella ei estä katsomusopetuksen kehittämistä koskevan keskustelun jatkumista. ET:n avaaminen korjaa vahvasti esille nousseen akuutin ongelman, lisää valinnan vapautta ja yhdenvertaisuutta sekä lapsen oikeuksia, lasten pääsyä oikeuksiinsa. Vajaakäytössä olleen ET:n vahvistuminen parantaa myös katsomusopetuksen jatkokehitystyön edellytyksiä.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysytäänp

      Mitä mieltä kansanedustajaehdokkaat ovat?

    • NopeaETkyllä

      Lukioon menemistä harkitsevat, nyt myös nuorten ääni kuuluviin!
      Oikeus valita katsomusaine tulee saada heti eikä monen vuoden päästä!

    • Anonyymi

      Ei tullut uuden hallituksen hallitusohjelmaan. Joten ei auta kuin yksilällinen ratkaisu. 15-vuotia voi erota kirkosta, tosin vain huoltajien luvalla.

      Peruskouulaisen huoltajat voivat erottaa lapsen eli nuoren kirkosta sekä sitten saman tien ilmoittaa koululle, että oppilas vaihtaa elämänkatsomustiedon opetukseen.

      Juuri nyt, elokuun alussa, lukuvuoden vaihteessa on ehk paras aika, jolloin voi vaikuttaa katsomusaineen valintaan.

      Jos ja kun lapsi on erotettu kirkosta tai hän ei ole siihen kuulunutkaan, on hyvä aika siirtää uskonnonopetuksessa oleva lapsi elämänkatsomustiedon ryhmään.

      • Anonyymi

        Lasten/nuorten erottaminen tehdään paperisella ilmoituksella. Se pitää lähettää tai viedä maistraattiin. (Huoltajien allekirjoitukset alle, ja 12-vuotiailta suostumusallekirjoitus.)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2072
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1290
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1158
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      133
      1044
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      872
    Aihe