Runoja narsismipalstalle

poiuytrdfgh

Hyvät naiset ja herrat löysin pöytälaatikostani 16-vuotiaana kirjoittamiani runoja. Eli nämä ovat kirjoitetut yli 30 vuotta sitten. Ehkä on niiden julkaisun aika:

Tyhjä sielu

Sielun köyhyyttä ei täytä omaisuus, ei säkillinen kultarahoja eilkä taivaita hipova palatsi. Sitä eivät täytä välttämättä kokemuksetkaan, ei matka maailman ympäri, eikä voitto taistelussa. Sielun köyhyys ei täyty täydestä vatsasta, eikä taiteiden ja tieteiden tutkiskelusta.
Tyhjä sieöu on kuin musta aukko avaruudessa, joka imee itseensä kaiken, mutta on silti aina vain musta aukko.
Turhaan etsot tyhjälle sielulle parantajaa toiselta puolelta maailmaa, uskonnosta tai toisten ihmisten sydämistä.
Tämän sielun voi parantaa vain sielu itse. Sielun on nielaistava jotakin sopimatonta, niin että se alkaa käydä. Kun se käy aikansa, saapuu jostain salaisuuksien maan kuningas Tuska. Hän on ankara ja mahtinsa suuri. Mutta hänen rautaisen sydämensä sisällä visertää satakieli. joka laulullaa julistaa totuuden sanomaa, joka on kauneuden synonyymi.
Tuska satuttaa sielua, mutta varoen, sillä satakieli sen sydämessä kieltää sitä vahingoittamasta. Haava sielussa on tunteista suurin, joka saa kaikki luonnonvoimat järkkymään. Taivaan salamoidessa ja maan järistessä alkaa mustaa aukkoon syntyä valoa kuin päivän valjetessa. Vähitellen musta aukko muuttuu säkenöiväksi vapauden ja mahdollisuuksien äärettömyydeksi.

(poiuytredfgh 16-vuotiaana 30 vuotta sitten )

1

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poiuytrdfgh

      analysoisin, että tämänkalteisen runon nuorena kirjoittaja saattaisi olla psykopaattiäidin lapsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe