Kela on syvältä

jklö

Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan ja siitä johtuvat ongelmat ovat täysin päättäjien syytä sekä osaamattoman Kelan jodon.
Esimerkiksi Kela on päättänyt määräaikaisia työsuhteita ja rekrytoinut uusia työntekijöitä perustoimeentulotukeen. Työsuhteiden päättymisen syy on ollut esim. se, että työntekijä on käyttänyt liikaa aikaa asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Kela ei arvosta sitä, että työntekijä käyttää aikaa oikean ratkaisun löytämiseen, vaan sitä kuinka nopeasti päästös syntyy. Moni teistä toimeentulotuen asiakkaista on varmasti saanut Kelalta vähintään yhden virheellisen päätöksen. Päätös on myös silloin virheellinen, kun tukea tulee liikaa maksuun. Toimeentulotuki on monimutkainen etuus, koska tilanteita on tuhansia. Kela on päättänyt työsuhteita syksyllä 2017 ja 2018 niiden työntekijöiden osalta, jotka eivät uskalla tehdä päätöksiä tarpeeksi paljon, koska haluavat, että se on oikein ihan senkin takia, koska he käyttävät julkista valtaaaa ja konkreettisesti vaikuttavat köyhän suomalaisen arkeen. Samalla kun Kela on heittänyt pihalle porukkaa on se rekrytoinut uusia jo seuraavana arkipäivänä. Jos työntekijä on pyytänyt selvitystä miksi työsuhde on päättynyt, jokainen on saanut saman vastaukset "et sovellu". Ja tähän soveltuvuuteen vaikuttaa vain tulos. Perustoimeentulotuen etuusoje on jo 150 sivuinen... sen lisäksi Kelassa on syventäviä ohjeita tuplaten enemmän. Miten teet päätöksen perheelle josta toinen puoliso on lähtenyt lipettiin puolessa välissä kuutta tai minten toimit kun päätös on jo kyseiselle ajalle annettu... siihen kun ei ole yhtä vastausta, miten tulee asiakkaan edun mukaan toimia. Tähän vaikuttaa esim. kenelle rahat maksettu, antaako hän toiselle tämän osuuden, entä lasten osuudet, onko vuokra maksettu jne...
Ja jos joku pisti merkille, että olen puhut Kelan työntekijöistä niin juuri näin. Kela tekee työsopimuksia ei virkasopimuksia, kuten kunnat aiemmin tehneet. Lisäksi Kelan esimiehet ovat aivan kujalla siitä mitä heidän alaisensa oikeasti tekevät. Istuvat päivästä toiseen palavereissa jossa miettivät asioita joista välttämättä edes tajuavat mitään. Työntekijöillä ei ole sanavaltaa mihinkään.... Luottamusmiehet haluavat kuulla, mutta mitään ei tapahdu.

143

9919

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ulosvaan

      Vaikutat juuri sellaiselta nillittäjältä, jonka jokainen työnantaja pistääkin pihalle kiäh kiäh ja kuuluukin pistää.

      • Suurinkusipää

        Jasta sinä idiootti paska.


      • Suurinkusipää kirjoitti:

        Jasta sinä idiootti paska.

        Viha tarttuu niin nopeasti että jokainen meistä voisi miettiä minkälaista keskustelukulttuuria haluaa edistää. Myös täällä netissä. #pienipalarakkautta


      • Enostafazerinkamaa
        LovebotBlue kirjoitti:

        Viha tarttuu niin nopeasti että jokainen meistä voisi miettiä minkälaista keskustelukulttuuria haluaa edistää. Myös täällä netissä. #pienipalarakkautta

        Fazer voisi keskittyä suklaan ja muun moskan tuottamiseen sensijaan että tunkee haisevaa paskavasuri agendaa jokapaikkaan.


      • ööö-olio-oot

        "osku" "hyvä" "ihminen" syö ne lääkkeesi


      • Anonyymi

        Ja tämä 150-sivuinen ohje ja sen KELA:n omat tulkinnat vielä useammin ristiriidassa itse toimeentulotukilain kanssa. Ohjeessa mm. esitetään puutteellisen toimeentulotukihakemuksen osalta, että hakemus voidaan ottaa käsittelyyn vasta kun lisäselvityspyynnölssä yksilöidyt puuttuvat liitteet on toimitettu, mutta sitä ennen mukamas hakemusta voitaisi odotuttaa loputtomiin puuttuvien liitteiden nojalla.

        Asiahan ei näin ole, vaan lisäselvityspyyntöön pitää lain mukaan aina yksilöidä määräpäivä puuttuvien liitteiden toimittamiselle sekä yksilöidä puuttuvat liitteet itsessään jotka tulee määräpäivään mennessä toimittaa, 14 c §:n 3. momentun mukaan puutteelliseen hakemukseen tulee antaa päätös saatavilla olevien tietojen perusteella viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä lisäselvityspyynnön määräpäivän umpeutumisen jälkeen, mutta KELA:n etuusohjeissa väitetään ettei hakemusta tarvitse käsitellä ennen liitteiden toimittamista - selvä ristiriita. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

        14 c §:n kolmas momentti:

        "Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun täydennetty hakemus on saapunut. Jos asiakas ei ole määräajassa täydentänyt hakemustaan tai esittänyt hyväksyttävää syytä täydennyksen viivästymiselle, päätös tehdään käytettävissä olevien tietojen pohjalta viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä määräajan päättymisestä. Asiakkaan suostumuksella päätös voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen pohjalta ennen määräajan päättymistä."


      • Anonyymi

        Mutta sitä ihmettelen kun suomalaisella vanhuksella ei ole varaa ostaa lääkkeitä pitää olla ilman. Mutta mamuille kela maksaa lääkkeet. Tätä tasaarvoako orpo hakee. Miks tähän ei puututa. On tehty laki mamuille hyvät oltavat vanhuksille välttävät. Ainoa laki josta ei luovuta. En tiedä miten kela maksais minun lääkkeet. Olen pieni eläkeläinen tai mamut on helvetin ahneita. Osaavat vaatia voi vittu


      • Anonyymi

        Ei mamuilta voi ottaa mitään pois saattavat loukkaantua. Voi voi. Onneksi rasismi lisääntyy.


      • Anonyymi

        Minäkin mullahhd saan mitä vaan keksin pyytää kylla kela antaa. Jeeeeeeeee


      • Anonyymi

        Ihmettelen aina vaan mamujen etuja esim apteekissa liian usein kuulee farmaseutin sanovan mamulle ei tartte maksaa kyllä kela maksaa. Miten mamut pääsee noin helpolla. Mummolla ei ole vara ostaa lääkkeitä niin on oltava ostamatta mutta mamuille kela maksaa. Onko mamulla parempi nahka kun joka paikassa suositaan. Ihmekös kun minusta on tullut rasisti. Kiva huudella rättipäille. Eivät edes punastu. Mutta ihme ulinaa pitävät


      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa. Reseptilääkkeistä osa on korvattavia, ei yksistään mamuille vaan kaikille. Ehkä suomalainen sen ymmärtää paremmin kuin henkilö, joka puhuu huonosti suomea. Juuri tänään tuli tieto, että mamuista 73% on työelämässä, joten meidän omat sohvaperunat, joille ei työ kelpaa, vasta kalliiksi tulevat yhteiskunnalle. Ehkä olisi parempi pitää suu supussa ettei kukaan tajua millainen elätti itse olet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa. Reseptilääkkeistä osa on korvattavia, ei yksistään mamuille vaan kaikille. Ehkä suomalainen sen ymmärtää paremmin kuin henkilö, joka puhuu huonosti suomea. Juuri tänään tuli tieto, että mamuista 73% on työelämässä, joten meidän omat sohvaperunat, joille ei työ kelpaa, vasta kalliiksi tulevat yhteiskunnalle. Ehkä olisi parempi pitää suu supussa ettei kukaan tajua millainen elätti itse olet.

        Vittu kela maksaa matuille eikä kysele.näin on aina ollut ja tulee olemaan.hyvä suomi.


      • Anonyymi

        Kyllä ovat röyhkeitä mamut kun rosvoavat kelaa huijaavat mennen tullen hyvä kun kela pistää hanttiin ja pienentää tuki muotoja. Sellaisille ei saa ikään maksaa tukia jotka jäävät kiinni. On ne niin pirun ovelia namä mamut ja ahneita rahalle. Ei minkäänlaistä käytöstapoja. Joka paikassa ovat vaatimassa apua ja rahaa ei mitään tarttis antaa noille ahneille paskoille. Joutaisivat laihdutus kuurille kun lihovat vaan joka vuosi enemmän. Lihavia syöttöporsaita ei edes joulupöytään kelpaa.


      • Anonyymi

        Taas on iso määrä mamuja jäänyt kiinni kelan huijauksessa ei ole yhtään luottaminen mamuihin. En ikään vuokrais mamuille asuntoani. Ovat niin pirun ahneita rahalle. Sitten vielä valittavat. Voi vittu mitä väkeä ei voi edes sanoa ihmisiksi.


      • Anonyymi

        Miks ylipäätänsä mustille pitää antaa rahaa eihän musta anna minulle mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa. Reseptilääkkeistä osa on korvattavia, ei yksistään mamuille vaan kaikille. Ehkä suomalainen sen ymmärtää paremmin kuin henkilö, joka puhuu huonosti suomea. Juuri tänään tuli tieto, että mamuista 73% on työelämässä, joten meidän omat sohvaperunat, joille ei työ kelpaa, vasta kalliiksi tulevat yhteiskunnalle. Ehkä olisi parempi pitää suu supussa ettei kukaan tajua millainen elätti itse olet.

        Montako prosenttia somaleista tekee töitä ehkä puoli prosenttia. Hehhhh. Kuka somaliassa tekee työt. Kertokaa miks somalit on niin pirun laiskoja kun kävelevät eivät kunnolla jaksa jalkojaan nostaa menevät hiihtämällä. Hihhhhhhh. Raskasta on joka päivä kävellä ostarille pitää hommata taksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu kela maksaa matuille eikä kysele.näin on aina ollut ja tulee olemaan.hyvä suomi.

        Hyvä olla kusipää joka väittää asioita, niitä todistamatta. :D


      • Anonyymi

        Miten voi ymmärtää kun mamut tulee suomeen niin kelassa on suurin osa mamuja luukulta hakemassa rahaa ym ym. Miksi kela ei lakkauta näiltä muslimeilta rahavirtaa. Katsotaan onko näistä työelämään uskon että ei ole. Miehellä on mekko päällä niin olisko raksalle töihin hihhh. Jää helmoista kiinni nauloihin. Hehhhh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa. Reseptilääkkeistä osa on korvattavia, ei yksistään mamuille vaan kaikille. Ehkä suomalainen sen ymmärtää paremmin kuin henkilö, joka puhuu huonosti suomea. Juuri tänään tuli tieto, että mamuista 73% on työelämässä, joten meidän omat sohvaperunat, joille ei työ kelpaa, vasta kalliiksi tulevat yhteiskunnalle. Ehkä olisi parempi pitää suu supussa ettei kukaan tajua millainen elätti itse olet.

        Oletko apteekissa seurannut mamujen ostoja. Jokainen tietää että mamuilla on paremmat edut. Siksi purra tekee tiukennuksia mamuille j se on ihan oikein. Olen ollut sosiaali puolella töissä niin tiedän puhuvani totta. Laitetaan mamun ja suomalaisen tiliotteet vierekkäin niin tiedät että olen oikeessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako prosenttia somaleista tekee töitä ehkä puoli prosenttia. Hehhhh. Kuka somaliassa tekee työt. Kertokaa miks somalit on niin pirun laiskoja kun kävelevät eivät kunnolla jaksa jalkojaan nostaa menevät hiihtämällä. Hihhhhhhh. Raskasta on joka päivä kävellä ostarille pitää hommata taksi.

        Somali tarvii paljon lepoa ei jaksa raataa.


    • 167-176

      "Kela ei arvosta sitä, että työntekijä käyttää aikaa oikean ratkaisun löytämiseen, vaan sitä kuinka nopeasti päästös syntyy."
      Päätösten laadulla ja laillisuudella ei näytä olevan mitään väliä.

      "Moni teistä toimeentulotuen asiakkaista on varmasti saanut Kelalta vähintään yhden virheellisen päätöksen. Päätös on myös silloin virheellinen, kun tukea tulee liikaa maksuun."
      Nyt 2 vuoden aikana muistaakseni vain yksi päätös on mennyt kerralla oikein mutta sekin oli viikon myöhässä. Tämän vuoden päätöksistä yksikään ja yksi viime vuotinen ei ole vielä lain voimaisia koska tein niistä oikaisuvaatimuksen ja sitten valituksen hallinto-oikeuteen. Nyt on 3 valitusta hallinto-oikeudessa joissa kahdessa on käsittelyssä useita päätöksiä. Viime vuonna hain muutosta oikaisuvaatimuksella kahteen päätökseen jotka ei olleet toimeentulotukilain eikä edes Kelan ohjeiden mukaisia ja tuskin edes hiihtoliitto olisi niitä hyväksynyt. Oikaisuvaatimus hylättiin suurelta osin täysi keksityillä perusteilla , valitin hallinto-oikeuteen, kun tuli lausuntopyyntö hallinto-oikeudesta niin Kela-raukka luovutti. Tänä vuonna on siten Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen kontrolli pettänyt ja se uudisti ne päätöksissä olleet valheet ja asioiden vääristelyn lausunnossaan hallinto-oikeudelle, taisi siinä siten oikaisuvaatimuskeskus valehdella myös hallinto-oikeudelle.

      "Perustoimeentulotuen etuusoje on jo 150 sivuinen... sen lisäksi Kelassa on syventäviä ohjeita tuplaten enemmän."
      Vimeisin versio on päivätty 29.11.2018 ja on 198-sivuinen.
      https://www.kela.fi/documents/10192/3464829/Toimeentulotuki.pdf
      Uusia versioita tulee nykyisin kuuakusittain, viime vuonna lähes viikottain. Noissa ohjeissa on pajon laittomuuksia eikä ainakaan kaikkia ole korjattu vaikka laillisuusvalvojilta on tullut niistä moitteita ja "pataan" on tullut hallinto-oikeudesta varmaan niin monta kertaa etteivät uskalla sitä edes kertoa, on saattanut tosin Kela voittaakin joitain juttuja. On noita juttuja varmaan ollut jo KHO:ssakin mutta kun Kela tekee kaikkensa ettei julkisuulain takaama viranomaisjulkisuus toteudu niin noista ei saa tietoja muualta kun Finlexistä ja varsin valikoiden niitä sielläkin julkaistaan.
      Noista laittomista ohjeista ja niiden tulkinnoista johtuen on Kelan oikaisuvaatimuskeskus ruuhkautunut pahasti ja oikeusasiamies on jo puuttunut siihen. Se työllistää myös hallinto-oikeuksia kun esim. yhdestä alle kympin laskusta on riidelty jo kohta vuosi ja Kela on valehdellut ja vääristellyt asioita kaikissa sen käsittelyvaiheissa. HaO lupaili päätöstä tuosta tammikuun lopulle ja sen jälkeen alkaa selvittely siitä miksi Kela on valehdellut ja vääristellyt asioita, kyse ei ole siitä onko valehdellut vaan miksi on valehdellut. Koko rytäkkä olis varmaan vältetty sillä että alkuperäisen päätöksen tekijä olisi noudattanut hallintolain 31§:n mukaista selvitysvelvollisuuttaa ja vaikka soittanut minulle sen sijaan että hylkäsi hakemuksen keksimillään perusteilla. Jo nyt on jutulle kertynyt hintaa ainakin sen verran että sillä olisi voinut maksaa tuon vuosittain tulevan laskun ainakin seuraavat 100 vuotta. Ei ole halpaa eikä lystiäkään.

      "Ja jos joku pisti merkille, että olen puhut Kelan työntekijöistä niin juuri näin. Kela tekee työsopimuksia ei virkasopimuksia"
      Mitenhän laillista tu on? Käsittääkseni hallintopäätöksen voi tehdä vain virkamies. Kelassa on tehty ja tehdään paljon muutoksia organisaatiossa mutta ne jotka tekevät päätöksiä noista muutoksita eivät välitä siitä toteutuuko asiakkaan oikeusturva ja onko nuo organisaatiomuutokset edes lain mukaan mahdollisia tehdä.
      Alla olevassa linkissä on tapaus jossa laki ja Kelan organisatio ei oikein kohtaa. Noita löytyy varmaan paljon muitakin.
      Hallintolain 434/2003 7 luvun 44§:n 4 kohdan mukaan kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä. Vaikka niissä päätöksissä usein ainakin vielä jokin nimi kyllä on ja jostain saattaa löytyä vaikka puhelinnumerokin mutta vahvasti epäilen ettei yhteydenotto onnistu.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264249/kelan-virheellinen-ja-puutteellinen-paatos

    • fgfdghghj

      Kuulostaa kauhealta toimeentulotuen saajien ja asiallisten virkailijoiden kannalta. Pitää siis olla mistään välittämätön tukirobotti, joka suoltaa standarditukipäätöksiä ja -hylkyjä hihastaan ajattelematta yhtään, että jokainen ihminen ja perhe on ainutlaatuinen.

      Olemme menossa kohti yhä sydämettömämpää ja ahneempaa yhteiskuntaa.

      Mikseivät vaikka anna ihmisten toimia Kelan virkailijoina urakkapalkalla? Jotkut lähimmäisrakkaat kunnon kansalaiset voisivat ottaakin takkiinsa siitä, että kohtelevat asiakkaikseen joutuneita ihmisinä. Maksakoot psykopaateille enemmän niistä virhesuolloksista, jotka kuitenkin sitten joudutaan käsittelemään uudelleen. Nehän voisi sitten uudelleenkäsitellä nuo tunnollisemmat, koska heidän päätöstensä valitusprosentti on pienempi - jostain kumman syystä.

      Näin ahneudesta palkitaan, taas tässäkin.

      • 167-176

        Lukumääräisesti suurin osa noista päätöksistä on oikeita ja sellaisia että ne voisi ihan hyvin antaa robotin tehtäväksi ja ihmettelen ellei sellainen robotti ole jo tekeillä.
        Mutta se pieni osa päätöksistä jotka tarvitsevat lain ja ohjeiden tulkintaa on ainakin omalla kohdalla olleet laittomia, usein Kelan ohjeiden vastaisia ja perustelut hylkäävän päätöksen aikaansaamiseksi on olleet keksittyjä asioita vääristelemällä ja suoranaisia valheita. En yhtään ihmettelisi jos Kelan johto edellyttää tuollaista perseilyä etuuskäsittelijöiltä. Toinen mahdollisuus on Kelassa riehuva valehteluepidemia joka näyttää olevan tarttuvaa.
        Vain murto-osa tuosta perseilystä päätyy oikaisuvaatimuskeksukselle joka jatkaa perseilyä ja sitten asia on katsottava ihan periaatteessa hallinto-oikeudessa. Tuosta on esimerkkinä se alle kympin lasku joka on nyt hallinto-oikeudessa, jos Kela olisi hoitanut sen ilman perseilyä niin olisin jopa saattanut hyväksyä hylkäävän päätöksen. Tuo perseily ainakin minuun kohdennettuna tarkoittaa suunnilleen samaan kun kaataisi bensaa tuleen.


    • 167-176

      Taitaa Suomi24:ssäkin jätättää pari tuntia. Kello näyttää nyt 10:47

      • srthst

        Ne on nukkumassa vielä. :-D


      • 167-176
        srthst kirjoitti:

        Ne on nukkumassa vielä. :-D

        Elävät näköjään GMT-ajassa.
        Joskus lähetän Irlantiin sähköpostia ja siellä on juuri tuo aika jota S24 nyt käyttää eli pari tuntia jäljessä. Usein vastaus tulee jopa muutamassa minuutissa joten siinä on aikaleima paljon aikaisempi kun lähettämässäni sähköpostissa, todella nopeaa.
        Haittaa tuosta GMT-ajassa olevasta kellosta oli aikoinaan intissä kun siellä oli yksi seinäkello joka oli GMT-ajassa siksi kun ilmailussa käytetään GMT-aikaa. Olipa ainakin alussa usein varsin lähellä etten myöhästynyt ruokailusta.


      • shthttsr

        En kyllä ymmärrä miks tämmösiä palstoja pitää edes olla , tuskin noita jotain idioottimaisia törkeyksiään kukaan tulisi päin naamaa edes sanomaan.


      • lavapaskaa

        No tää on sitä menneen ajan jäännös roska lava paikkaa


      • Anonyymi
        shthttsr kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miks tämmösiä palstoja pitää edes olla , tuskin noita jotain idioottimaisia törkeyksiään kukaan tulisi päin naamaa edes sanomaan.

        Joka paikassa alkaa olla kirjautumispakko, tämä kanava on vielä vapaa ja siksi tänne on kerääntynyt oikea pohjasakka näistä some ympyröistä. Kohta se tulee tähänkin ja sitten itketään, kun sana ei olekaan vapaa! Saa oikein ihmetellä mistä näitä älykääpiöitä on tullut, kun ajatuksen juoksu on näinkin epänormaalia vai kirjoittavatko lääkityksen alaisina.


    • Pyhientuho

      Poliitikoilla on niin raskas demokraattinen elämä ollut. Koettakaa ymmärtää.

    • eesko

      Kelan nilkit ovat sieltä hanurista sillä kyllä kunta oli parempi noiden asioiden kanssa.

      • Peukkuu

        Joo tervemenoa vaan takaisin kuntaan. Tyhjenee noi aulat syrjäytyneistä. Voi taas tavallinenkin normaali palkansaaja asioida muissa kuin toimeentulotuki asioissa ilman, että joutuu kuuntelemaan jotain räyhäämistä.


    • jsjsjsssj

      Byrokratiaa koko kela-hökkeli täynnä.

    • dodiin-onkodulladuha

      sieltä kelan virkailijoista pitäisi saada pois ne "inhimilliset tekijä" eli kokoomukset ja sipilän sukulaiset joiden "päätösten" jälkeen ihmiset joutuvat jatkuvasti tekemään oikaisuvaatimuksia!!!!!!

    • Vertailmanhaavaa

      Itsekseen ne ei siirtyneet, joten joillekin pinnallisille ei elämä tuonut sen raskauttavampia haasteita.

    • rockmmi

      moi kuka niin sano mullee viestiin minä on yksi rastina kissa sen korja
      hyvää ystinänät

    • kysymysjonkakysyä

      Te joilla on jokin sairaus johon tarvitaan säännöllinen lääkitys joka maksaa eikä teillä ole rahoja tarvittaviin ilman Kelan tukea, ootteko koskaan uhkailleet ettette hanki lääkkeitä ja jos kuolette niin se on Kelan syy? Alettaiskohan tuen eväämistä tutkia jos useampi tekis näin jopa menehtyisi? Vai onko tosiaan niin että, ne vaan naurais ja taputtais kun yks "ongelma" on pois. Ei tämä elämä niin mielekästä ole että, jos pitää valita jatkuvan taistelun ja vaikeuden välillä tai pois pääsy niin eiköhän se ole toi jälkimmäinen.

      • dsfddsafsedfd

        Mieluiten vankilaan virkanilkin taposta! Pääsee helpommalla kun saa lääkkeet ilmaiseksi valtion toimesta.


    • rockmmi

      sairaus ole useampi unta yksi olla kanssa naurais mullee rastina oma elmämät nyt
      kanssa

    • EddieVH

      Kela on kepulaisten hallinnoima pulju,ja toiminta sen mukaista

      • Anonyymi

        Nyt Kelalla taas uusi alynvalays.Kela onnistui laatimaan uuden etuusohjeen taas lakiin perustuen.Mutta ,kun se on niin,etta se mika ei ole oikein ei ole lakikaan.Tuo paatos korkeimmassa oikeudessa pitaisi korjata tai tehda lakimuutos.Toimeentulotukiasiakas sai aikaisemmin asua esim.perintona tulleessa asunnossa tai muuten hankitussa asunnossa.Nyt se on osin tehty mahdottomaksi,kun TT-hamukseen ei hyvaksyta enaa menona asunto-osakeyhtion rahoitusvastiketta(rahoitusosuutta).Tuo rahoitusosuus vastikkeissa esim.Suomessa sijaitsevissa yksioissa Espoo-Vantaa-Helsinki on yli 50% tapauksissa(varmana pidetty arvio) n.100-350e/kk.Sosiaalitoimi on jo ilmoittanut ettei maksa asiakkaalle vajetta.Asiakas saa toimeentulotukea siis vajeen verran vahemman.Mita mahtaa vuosien paasta tapahtua Suomessa,jos tuo Kelan diktatuuri jatkuu.En nae mahdottomana,etta Suomeen syntyisi ensin
        keskustelukerhoja joihinkin paikkoihin,sitten yhdistyksia ja jarjestoja,jotka alkaisivat ajaa sorrettujen oikeuksia vahemman laillisilla tavoilla.Kela ei nakojaan ymmarra,etta se "heittaa bensaa"koko ajan liekkeihin lisaa.Ei kannattaisi enaa Kelan TT-tukipaatoksiin laittaa oikeata virkailijan nimea.Mutta se on tietty hyva,etta Kela on palkannut vartijoita paakaupunkiseudun isompiin asioimispisteisiin.


      • Anonyymi

        kyllä kepu pettää jos vain mahdollista annika saarikon suu pitäis neuloa umpeen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä kepu pettää jos vain mahdollista annika saarikon suu pitäis neuloa umpeen

        Otei


      • Anonyymi

        Kelan pikkujoulut maksoi 200,000€ voi hyvänen aika! sillä olisi moni pienituloinen eläkeläinen saanut ostettua leipää ja lääkkeitä joita hän tarvitsee, mutta siellä ne rahat meni aivan turhuuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan pikkujoulut maksoi 200,000€ voi hyvänen aika! sillä olisi moni pienituloinen eläkeläinen saanut ostettua leipää ja lääkkeitä joita hän tarvitsee, mutta siellä ne rahat meni aivan turhuuteen.

        Pienituloisen eläkeläisen tulot kyllä riittävät hyvin lääkkeisiin. Lääkkeillä on tänä vuonna 626,94 €:n vuosikulukatto, joka vastaa kuukausitasolla 52,25 €:a.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan pikkujoulut maksoi 200,000€ voi hyvänen aika! sillä olisi moni pienituloinen eläkeläinen saanut ostettua leipää ja lääkkeitä joita hän tarvitsee, mutta siellä ne rahat meni aivan turhuuteen.

        Pitäähän nämä palkita siitä, että antavat paskapäätöksiä kotikutoisille, mut ei mamuille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienituloisen eläkeläisen tulot kyllä riittävät hyvin lääkkeisiin. Lääkkeillä on tänä vuonna 626,94 €:n vuosikulukatto, joka vastaa kuukausitasolla 52,25 €:a.

        Huom! Korvattavilla lääkkeillä on tuo katto, ei kaikki reseptilääkkeet ole korvattavia. Esim. sydänlääkkeiden käyttäjälle määrätään kaliumia, jota ei korvata ja purkki maksaa yli 40 euroa kerta. Laskelmasi eivät pidä paikkaansa, joten kirjoita sitten, kun tiedät faktat.


    • Anonyymi

      Sehän on Kelalta oikea ratkaisu sillä ei veronmaksajien rahoilla omistusasunnon menoja maksella.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään kuulu. Omistusasujahan on vuokranantajan pahin painajainen, kun siinä jää monen sadan euron vuokratienestit saamatta kuussa. Verorahathan pitää kierrättää vuokratukien kautta sijoitusasuntoihin, kun niistä saa vielä kivasti verovähennyksiäkin.


    • Anonyymi

      Asunnon omistajan mahdollisuudet vaikuttaa vastikkeeseen sisaltyvaan rahoitusvastikkeeseen ovat hyvin pienet-kaytannossa niita ei ole.Ei yksittainen asunnon omistaja pysty vaikuttamaan siihen,jos asunto-osakeyhtion hallitus on paattanyt yhtiokokouksessaan ottaa tietyn maaran lainaa esim.valttamattomaan putkiremonttiin.Yleensa nama asunto-osakeyhtion tekemat isot remontit ovat yhtion edun mukaisia ainakin taalla paakaupunkiseudulla.Kylla Kela voisi katsoa huonoa talouttaan paikkaamaan muita kohteita.Kela voisi vaikka pienentaa vahan tuota 300-1000 miljoonan euron rahaa,jota se vuosittain jakaa eri muodoissaan maahanmuuttajille.

    • Anonyymi

      Edelleen,tietty voi ehdottaa,etta osakkeen omistaja myisi asuntonsa tassa tapauksessa,mutta kuten edella joku virkamies totesi, siita saatu hinta olisi mitaton ennen remontin tekoa.Moni kylla aiheellisesti haaveilee menneesta,kun sosiaalivirasto hoiti toimeentulotukiasiat-katsoi asioita vahaosaisen kannalta myos-eika pyrkinyt tekemaan uusia "etuusohjeita".Toivottavasti Kela hukkuu omaan paskaansa.

    • Kelan syvyyslukemia vuodelta 2018, lähde Eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomus vuodelta 2018 sivu 214
      https://www.oikeusasiamies.fi/documents/20184/42383/2018-fi/d41f123c-55c8-465e-9dd7-a154c59bc4fc

      Toimeentulotukipäätöksistä 21 819 oikaisuvaatimusta
      Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksistä valitettiin edelleen hallinto-oikeuteen tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen 544 tapauksessa
      Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan tuli vireille 482 toimeentulotukikantelua.
      Tätä ennen oikeusasiamiehelle saapuneiden toimeentulotukikanteluiden määrä oli ollut vakiintuneesti vain noin 150–200 vuodessa.

      • Anonyymi

        90 % toimeentulotukikanteluista oli höperöiden tekemiä ja 10 % aiheellisia. Numeropelle kirjoitustensa perusteella teki satoja kanteluita. Ei liene epäselvää kumpaan ryhmään ne kuuluivat


      • Anonyymi kirjoitti:

        90 % toimeentulotukikanteluista oli höperöiden tekemiä ja 10 % aiheellisia. Numeropelle kirjoitustensa perusteella teki satoja kanteluita. Ei liene epäselvää kumpaan ryhmään ne kuuluivat

        En ole oikeusasiameihelle tehnyt kun yhden kantelun ja senkin viime viikolla eli tänä vuonna, tuota ennen viimeksi tein oikeusasiamiehelle pari kantelua vuonna 2014 ja moitteita tuli molemmista.
        Viimeviikkoinen kantelu löytyy tuolta:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15696014/yhtiolaina-lyhennykseen-ei-toimeentulotukea#comment-97928138

        Viime vuonna tein oikeuskanslerille 2 kantelua johon toiseen tuli rakaisu ja Kela-parka sai moitteita. Toinen on ollut käsittelyssä jo yli vuoden, taitaa olla kova paikka Kelalle ja oikeuskanslerinvirastollekin kun noin kauan viipyy.
        Aiheesta enemmän tuolla
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264249/kelan-virheellinen-ja-puutteellinen-paatos

        Noita kanteluita en kovinkaan helposti nykyisin tee kun niistä tulee vain soosoota, harvemmin mikään muuttuu.


      • Anonyymi
        167-176 kirjoitti:

        En ole oikeusasiameihelle tehnyt kun yhden kantelun ja senkin viime viikolla eli tänä vuonna, tuota ennen viimeksi tein oikeusasiamiehelle pari kantelua vuonna 2014 ja moitteita tuli molemmista.
        Viimeviikkoinen kantelu löytyy tuolta:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15696014/yhtiolaina-lyhennykseen-ei-toimeentulotukea#comment-97928138

        Viime vuonna tein oikeuskanslerille 2 kantelua johon toiseen tuli rakaisu ja Kela-parka sai moitteita. Toinen on ollut käsittelyssä jo yli vuoden, taitaa olla kova paikka Kelalle ja oikeuskanslerinvirastollekin kun noin kauan viipyy.
        Aiheesta enemmän tuolla
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264249/kelan-virheellinen-ja-puutteellinen-paatos

        Noita kanteluita en kovinkaan helposti nykyisin tee kun niistä tulee vain soosoota, harvemmin mikään muuttuu.

        Suomalaiset eivät tee kanteluita hepposin perustein. Hyvä kun kantelevat, niin Kela saa pyyhkeitä. Suomi on olevinaan sivistysvaltio ja oikeusvaltio. Pidän Kelaa kusetuslaitoksena koko virkakoneistoineen. Suomen valkokaulusrikolliset, jotka sortavat ja alistavat köyhiä puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Valkokaulusrikollisille lakikirja on vain kävelevä mainos. Täällä toimii hyvävelijärjestelmä jo viroissa mm. pakasteviratkin ja virat menevät omille suvuille. Sukupuu pitäisi tehdä heistä kytkösläisyydessään toisiinsa nähden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset eivät tee kanteluita hepposin perustein. Hyvä kun kantelevat, niin Kela saa pyyhkeitä. Suomi on olevinaan sivistysvaltio ja oikeusvaltio. Pidän Kelaa kusetuslaitoksena koko virkakoneistoineen. Suomen valkokaulusrikolliset, jotka sortavat ja alistavat köyhiä puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Valkokaulusrikollisille lakikirja on vain kävelevä mainos. Täällä toimii hyvävelijärjestelmä jo viroissa mm. pakasteviratkin ja virat menevät omille suvuille. Sukupuu pitäisi tehdä heistä kytkösläisyydessään toisiinsa nähden.

        Ja se on SUURI vale, sillä nykyään suomalaiset valittavat joka asiasta ja rustaavat kirjeitään eri oikeusoppineille.


    • Anonyymi

      Kelan myöntämä opintolainan korkoavustus on otettu tuloina huomioon perustoimeentulotuki päätöksiä tehtäessä. Ja tämä sen takia, koska uudet perustoimeentulotuki päätöksen etuuskäsittelijät eivät ole perillä lainsäädännöstä. Ja nyt virheellisiä perustoimeentulotuki päätöksiä on tehty satoja. Kelan myöntämää opintolainan korkoavustusta ei oteta menoina eikä tuloina huomioon perustoimeentulotuki laskelmissa. Tehkää pikaisesti valitus/oikaisupyyntö Kelaan perustoimeentulotuki päätöksestä.

    • Anonyymi

      Kyllä, Kela ansaitsee moitteita. Aloitetaanpa yhteyden saamisesta sinne. Minulla ei ole nettiä (nyt lainassa) eikä älypuhelinta. Soittaminen on todella vaikeaa. Soitat ja soitat mutta sanotaan, aina uudelleen, että ruuhkaa, soita uudelleen. Jos pääset edes jonoon, se on jo riemuvoitto nykyisellään. Ja sitten, jos saat jonkun kiinni ja kerrot/kysyt asiaasi, he antavat kyllä neuvoja, mutta useinmitenkin vääriä. Olen kärsinyt tämän soittamisrumban usein. Kun selitän seuraavalle vastaajalle mitä edellinen oli sanonut, hän pahoittelee tilannetta, mikä tietysti oikein. Mutta: EN HALUA , ETTÄ MINULLE JATKUVASTI PAHOITELLAAN, vaan ANNETAAN OIKEAA INFOA ! Ja tämä vaan jatkuu.
      Saan kaikki päätökset kirjallisina postissa, joten tietysti, kun vähistä rahoistani on kyse, haluaisin nopeuttaa asioiden hoitoa puhelimitse, en chatillä, ei nettiä. Sitten seuraavaksi, Kela antaa kunkin kuukauden tt-tuesta useita päätöksiä. Turhan monta. Ja miksikö? nähdäkseni siksi, että Kelan virkailijoille ei ole annettu harkintavaltaa niiden tekoon. Minullekin tipahtelee tietysti laskuja eri aikoina, mutta esim. joku kuukausittainen maksu on tulossa joka kk, mutta silti esim välttämättä apteekin sitoumusta siihen ei ole saanut, joku vko on kuukaudesta aina jäänyt ilman sitoumusta, no sittenpä toimitellaan kuitteja, reseptit kun eivät pelkästään riitä, jne.
      Joten kyllä paperia kotonani riittää, jo monta mapillista roskapostia, kun päätöksiä aina korjataan. Alkaa olla aika paha ongelma.
      Kun tämä nimenomainen "valta" siirtyi Kelalle, he kailottivat telkkarissa, että he pystyvät hoitamaan tämän, se sanottiin mielestäni erittäin selvästi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka alkuvuodestakin vielä niin ilmoittivat. Eivätkä käy vieläkään!! Paneutunutta palvelua, kiitos, sillä kyse työssänne on köyhien ihmisten vähistä rahoista. Jos teistä ei ole sellaiseen empatiaan, kannattaa erota !!!

      • Anonyymi

        Samalla lailla kun asioit netissä kirjoittamalla suomi24-palstalle, voit hoitaa asiasi Kelan kanssa myös netissä.

        Eikö ole kuitenkin hienoa, että yksi luukku (Sosiaalitoimisto) suljettiin? Ja jos hallitusohjelmaan kaavailtu työttömyyskassojen tehtävien siirto Kelaan tapahtuu, on taas yksi luukku suljettu. Ja kun sosiaaliturvauudistusten myötä tukiviidakkoa karsitaan, niin taas on monen yhteiskunnan tukien varalla elävän elämä yksinkertaisempaa.

        Oletko jo miettinyt sitä, jos TE-toimistojen viranomaistehtävät (esim. määrittelee onko oikeutta työttömyyskorvauksiin), siirretään Kelalle? Avointen työpaikkojen luetteloinnin hoitavat yksityiset firmat.

        Yksi luukku (Kela) ja yksiselitteisemmät lait/ohjeet, niin tätä myötä koko perustuloa ei edes tarvita.


    • Anonyymi

      Edelleen huono hallitus päättämässä joten sipilätasoa päätökset jatkossakin. Onko kukaan kyseenlaistanut sitä, että oliko niillä oikeus tehdä tälläinen päätös jossa perustoimeentulotuki siirrettiin Kelalle? Miksi kaikki aina ajattelee, että tälläiset monen ihmisen elämään vaikuttavat usein heikennys asiat voidaan tehdä läpi huuto juttuna. Onko tämä sitten sitä kuuluisaa suomalaisten tyhmyyttä kun annetaan niiden vapaasti tehdä heikennyksiä asiaan kuin asiaan ilman seurauksia päätöksen tehneille?

    • Anonyymi

      Ylilääkäri kirjoitti joulukuussa minulle 9kk sairauslomaa.
      Kela käsitteli hakemusta 6 viikkoa ja hylsyhän sieltä tuli.
      Täysin terve töihin kuulemma.

      • Anonyymi

        Mitkä olivat kelan vakuutuslääkärin perustelut hylkäykselle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä olivat kelan vakuutuslääkärin perustelut hylkäykselle?

        Arviomme mukaan täysin työkykyinen.
        Edes kuntouttava työtoiminta ei onnistu, koska passitettu sieltä lääkäriin terveydentilan vuoksi.
        Olen ollut työkyvyn arvioinnissa nyt reilut 3-vuotta.


      • Anonyymi

        Työmarkkinatukea en voi saada, koska en ole työkykyinen.
        Sairauspäivärahaakaan en voi saada, koska olen työkykyinen.
        Kela valitsee aina sopivan vaihtoehdon hakemukseni mukaan.


      • Anonyymi

        vaimoni oli töissä oikeusaputoimistossa kelalta tuli hylkypäätöksiä kuulemma täysin työkykyinen lopulta ilmoitettiin että asiakas on kuollut olisin itse vienyt ruumiin kelan toimistoon töihin


    • Anonyymi

      Kelan johdon uudet bonukset.Ei ole johdolla kyllä mitään järkeä.Kenen rahoilla kela pyörii mikä on heidän vientituote.Kuka määrittää mitä he saa aikaiseksi. Paskaa joka aamu.

      • Anonyymi

        Kelassa on paljon asennevammaisuutta ja todella paljon luetun ymmärtämisen puutetta. Siellä on myös silkkaa laiskuutta ja patalaiskuutta. Löytyy tahallista asiakkaan simputusta ja kierrättämistä.
        Heillä olisi velvollisuus neuvoa asiakasta, mutta tämä velvollisuus aktiivisesti ohitetaan ja jätetään asiakas palvelematta.
        Osaamattomuutta ja taas osaamattomuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelassa on paljon asennevammaisuutta ja todella paljon luetun ymmärtämisen puutetta. Siellä on myös silkkaa laiskuutta ja patalaiskuutta. Löytyy tahallista asiakkaan simputusta ja kierrättämistä.
        Heillä olisi velvollisuus neuvoa asiakasta, mutta tämä velvollisuus aktiivisesti ohitetaan ja jätetään asiakas palvelematta.
        Osaamattomuutta ja taas osaamattomuutta.

        Omalta osaltani... Tämä maa maksaa tästä lopunikääni. En anna ikinä änteeksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelassa on paljon asennevammaisuutta ja todella paljon luetun ymmärtämisen puutetta. Siellä on myös silkkaa laiskuutta ja patalaiskuutta. Löytyy tahallista asiakkaan simputusta ja kierrättämistä.
        Heillä olisi velvollisuus neuvoa asiakasta, mutta tämä velvollisuus aktiivisesti ohitetaan ja jätetään asiakas palvelematta.
        Osaamattomuutta ja taas osaamattomuutta.

        kelaan on palkattu kaikki paskiaiset joilla ei ole vähäisintäkään ammattitaitoa eikä inhimillisyyttä musta kulli maistuu


      • Anonyymi

        Kelan valkokaulusrikolliset. Kela on vain vakuutuslaitos omineen kusettajineensa. Kiusaavat asiakkaitansa lainvastaisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelassa on paljon asennevammaisuutta ja todella paljon luetun ymmärtämisen puutetta. Siellä on myös silkkaa laiskuutta ja patalaiskuutta. Löytyy tahallista asiakkaan simputusta ja kierrättämistä.
        Heillä olisi velvollisuus neuvoa asiakasta, mutta tämä velvollisuus aktiivisesti ohitetaan ja jätetään asiakas palvelematta.
        Osaamattomuutta ja taas osaamattomuutta.

        Jos Kelan virkamiehillä on lukihäiriö, adh tai dementia? Dementiaan voi sairastuivat jo nuorellakin iällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Kelan virkamiehillä on lukihäiriö, adh tai dementia? Dementiaan voi sairastuivat jo nuorellakin iällä.

        Helmitaulu ja liitutaulu heille pitäisi hankkia. Eivät osaa edes laskea. Yhdelle Kelan työntekijälle piti opettaa yhteen, vähennys, kerto-, jakolaskua ja prosenttilaskua. Tein kaavan, jonka pohjalta osasi tehdä laskelmat eräälleen asiakkaalleen. Että sillä tavalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kelaan on palkattu kaikki paskiaiset joilla ei ole vähäisintäkään ammattitaitoa eikä inhimillisyyttä musta kulli maistuu

        Ne paskiaiset löytyvät kyllä luukun toiselta puolen, sen verran olen sivusta kuunnellut.


    • Anonyymi

      Kun synti ei enää riitä parannuksentekoon on myöhäistä. Jumalan armon halveksunta on totinen valinta aina.

    • Anonyymi

      Ei enää tarvita kelaa pakko verot ,MaksutPoistetaan .kelan henkilökunta elää Tukuaisilla .

    • Anonyymi

      Aloitus on muutaman vuoden takaa mutta aina ajankohtainen. Käsittämätöntä on sekin että Kela ja Sosiaalitoimi maksaa maahan muuttaneille perheille summia joilla he elää paljon suomalaisia paremmin. Rahaa näyttää riittävän, tuleeko se Kelalta (vaiko pimeästi Kelan toimeentulotuen lisäksi), sitä sopii jo epäillä kun näitä asioita seuraa tässä maassa. Varovat vain paljastamasta tätä. On selvää että tämä epäoikeudenmukaisuus ja kahtiajakoisuus tuo eripuraa ja jopa vihaa. Vihan tunteet tulee ihmisille luonnostaan ja niitä on turha alkaa kenenkään kritisoimaan kun suomalainen kokee omassa maassaan epäoikeuden mukaisuutta. Patoutunut viha räjähtää joskus ellei maansa kansalaisia kuunnella ja asiaan tartuta oikeudenmukaisella tavalla. Ei auta hyssytellä hiljaa olemisella ja sananvapauden menetyksellä rehellisille ihmisille.
      Mikä mistäkin syystä maahan muuttanut ei tee töitä, ei lue kieliä, tai sitten opiskelee tuilla, koko perhe heistä elää myös tukien varassa, mutta Suomessa syntynyt suomalainen, tässä maassa työtä tehneet pienelläkin palkalla voidaan pudottaa pahimpaan kuoppaan. He ovat näitä pienelle eläkkeelle jääneitä ja juuri sieltä Kela nappaa pienistäkin eläkkeistä kun työeläke jää pieneksi. Kyllä näille maahantulijoille riittää rahaa, ei näytä pulaa olevan veroeuroista eikä elämä niukkaa.
      Toinen alasajo on tapahtunut terveydenhoidossa. Suomalaisia ihmisiä ei vaan yksinkertaisesti aina hoideta, säästösyistä! Julkisen puolen terveydenhoito on huonompaa kuin koskaan ennen. Yksityisillä käy vain rikkaimmat joilla siihen on varaa ja he saa hoitoa ohi julkisen puolen hoidon.
      Kaiken takana sanotaan olevan raha ja sen puute. Suomen taloutta ei osata enää hoitaa suomalaisten hyväksi monellakaan sektorilla ja siitä ovat maan päättäjät vastuussa.
      Suomi syöksyy tätä vauhtia kaksijakoiseksi kehitysmaaksi. Kyllä rikkaat porskuttaa ja kerää lisää omaisuutta mutta köyhemmät painetaan alas. Odotetaanko heidän kuolemaa niin ei ole heistäkään enää menoja? Siltä tämä näyttää.
      Kyllä vastuu ja lasku vielä tulee myös tämän maan päättäville elimille siitä mitä he ovat tehneet elämänsä aikana ihmisille, jotka omassa maassaan sinnittelee ja rahaa syydetään milloin mihinkin tarpeettomaan kaivoon. Sitä ei voi yksikään ihminen kiertää että teot ei tule vielä eteen. Myös julmuus saa aina palkkansa.
      Siinä vaiheessa kun näitä ihmisiä syytetään turhasta narinasta, mennään ojasta allikkoon. Näillä suomalaisilla voi olla oikea hätä johon ei vastata.
      Äänestämään niitä jotka tämän asian ymmärtää ja tekee myös asioiden parantamiseksi jotakin, ei vaan puhu ennen vaaleja! Otetaan selvää kuka on sanansa pitänyt ja hoitanut ne kuntoon.

      • Anonyymi

        Suomessa syntyneille on tarjottu verorahoista kustannettu terveydenhuolto ja koulutus, mutta eipä kiinnosta. Rahat pannaan pelikoneisiin ja epäterveelliseen ruokaan ja sitten itketään, kun ei osata edes työhakemuksia sähköpostilla lähettää.

        Syy on aina jossain muussa, milloin perustuslaissa, milloin Kelan virkailijoissa, mutta itse ei olla valmiita ottamaan edes perusasioista selvää.

        Parempi olisi periä koulutukseen sijoitetut rahat takaisin, kun ei osata muuta kuin omaa tilannetta entisestään pahentaa.


      • Anonyymi

        Asiaa puhut Suomi syöksy tätä vauhtia kehitysmaaksi, pohjolan konggoksi. Rikkaat ja köyhät omineen luokituksensa. Patoutunut viha kasvaa viranomaisia kohtaan, koska oma kansa kokee epäoikeudenmukaisuutta omassa maassaan ( Suomessa). Viranomaiset pitävät maahanmuuttajat tyytyväisinä erinäköisin tukitoimenpitein, jotta eivät lähde parrigaadeille ja saada myös mukaansa kotikutoiset suomalaiset. Täten yhteiskunnan rauha järkkyisi viranomaisia kohtaan. Kantasuomalaiset ovat kilttejä, eivät osaa pitää puoliansa, siksi heitä kohdellaan ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. Heiltä riistetään ihmisarvo, vainotaan, heidän ihmisyyttään poljetaan. Verrattavissa ihmisoikeusrikokseen ihmisyyden puolesta. Tämä räjähtää vielä käsiin epäoikeudenmukaisuutena tässä maassa.


      • Anonyymi

        Eivät tuhlaa rahojaan viinaan, tupakkaan ja ruokakin on terveellisempää kuin suomalaisilla. Yökaudet ralliajo myös syö paljon varoja suomalaisilta, eivätkä mamut käytä pikavippejä eikä heillä ole lainaa, joten kannattaisi ottaa oppia miten selvitä vähemmällä kulutuksella. Mamut ovat 73% työllistettyjä, tänään tuli julki tilastot, joten sekään väittämäsi ei pitänyt paikkaansa. Suomi muuttuu kehitysmaaksi, kun tänne tarvitsee rahdata ulkomailta työvoimaa elättämään suomalaiset työttömät ja elätit, koska heidän hipiänsä ei kestä enää likaisia hommia ja palkka toivomukset hipovat älyttömyyksiä. Kuvittelevat olevansa niin fiinejä ettei "paskahommat" käy, mutta itketään jos jollekulle toiselle kelpaa, joka haluaa tehdä töitä ja ansaita oman elantonsa.


    • Anonyymi

      Kela tekee mitä eduskunnan päättäjät sanoo ja nehän ei köyhyyttä tunne on se nähty. Verotuskin menee väärin päin Ansionddonnaiseenkin piti koskea niin ole siinä sitten . Hyvinvointivaltio ja onnellisin kansa kaikkea muuta! Kyllä maahanmuuttajia ja manneja hyysätään mutta omat saa kärsiä.Kansalaiset,jos laitettas kaikki postia eduskuntaan miten huonosti oikeesti täällä menee luulis mielen muuttuvan.Mutta kun meillä ei uskalleta valittaa! Tehkää jotain oikeesti!!😠

      • Anonyymi

        Mitä eroa nostaako matu tai kantasuomalainen yhteiskunnan tukia? Tuet minimiin, niin alkaa työ kelpaamaan.


    • Anonyymi

      Kela on poliittinen järjestö. Ei sitä kiinnosta kuin rahanjako kavereilleen.

      Älkää antako kelan varastaa Teiltä, vaan haastakaa aina oikeuteen jos on aihetta.

      Minä esim maksoin opintotuen koko vuodelta takaisin kun kela käski. Siksi kun edellisen vuoden lopputili tuli muutaman tunnin myöhässä opintovuonna.

      5v jälkeen selvisi ettei tuttavani tarvinut maksaa samassa tilanteessa..oli serkku kelassa töissä:) kyse 2000€, kele

      Näin se menee, poliittinen äärijärjestö KELA!!

    • Anonyymi

      Kela on ensiaskel ongelmiin.Ensin lupaa sitten ei .Saikutkaan ei ole itsestään selvyys,sairastuu..jää niin tyhjän päälle.En ikinä ole saanut muuta kuin perustyöttömyyspäivä rahaa,työkyv.eläke 2kertaa hylky.Eikun töitä hakemaan.Nuo tuet on naurettavia.En ihmettele jos kukaan tee lapsia.Nyt valuu taas muuhun rahaa kait ne säästää,mitä jos kurja kelan asiakas jättääkin ostelematta juttuja,moni osta edes lääkkeitä,ei mullakaan varaa enää..Odotin pääsen työkyv.eläk.ei pitää esseet kirjoittaa sairauksista.Lääkärit ei sitä ymm.tehdä.b2lääk.tod.Kela ,Keva yhteistyö toimii..lääkärit ehkä tietää missä mennään.

    • Anonyymi

      Paljonko Kelan duunarit klikkaavat itselleen tukia? Täällä Salossa kun käyvät töissä ma-ke 12-15:30. Tekee 10,5 tuntia viikkoon. Sillä ei varmaan vielä elä. Tai sit on valtion virassa tuntipalkka kohdillaan. Ja Kelaan liittyvissä asioissa käsittelyajat ovat kuukauden luokkaa. Jospa tekisitte sen 37,5 tuntia viikkoon töitäkin joskus.

      • Anonyymi

        Mitä sä höyrit? Käsittääkseni Kelan työaika on "normi" työaikalain mukainen valtion työaika.. Taitaa tuo sinun aika "ma-ke 12-15:30" olla aukioloaika asiakkaille. Kyllä sielä duunia tehdään joka päivä virastoajan verran. Otahan ensin asioista selvää ennekuin avaudut typeryyksinesi.


    • Anonyymi

      Sen verran oli tartuntatautipäivärahassa maksuhaluttomuutta, että jatkossa vähät välitän karanteenista, ja käyn muina miehinä töissä, sieltä saa ainakin palkan, oli kyseessä sitten korona, ebola, hiv tai aids.

    • Anonyymi

      Työnsä hyvin tekevien pois potkiminen ja korvaaminen kokemattomilla on arkea monessa julkisessa laitoksessa. Kela varmasti luottaa (mieli)valtaansa ja että köyhistä vain harva valittaa.

    • Anonyymi

      Kyllähän Kela on täysin perseestä. Osaamattomat ihmiset "töissä" siellä. Tekevät systemaattisesti hylkäyspäätöksiä ja toivovat etteivät kansalaiset jatka taistella vastaan, ei vaikka olisivat oikeassa.
      Ilmeisesti joku bonus -järjestelmä kannustaa heitä näin tekemään.
      Kelan sivuilla sanotaan toista ja virkahenkilöt tekevät toista..

      Veronmaksajat pitävät tätä luukkua pystyssä, onhan se 'kansaneläkelaitos', ainakin ollut..taitaa olla nyt kansanriistolaitos!

      -Tero

      • Anonyymi

        Kansanriistolaitos kotikutoisille ei mamuille.


    • Anonyymi

      Mitätön Kela korvaus poistuu fysioterapia - maksuista!? Samaan aikaan rahaa jaetaan mamuille ja muille surutta!? Kyse on sentään ihmisten kuntoutumisesta, jota fysioterapia auttaa!

      • Anonyymi

        Ai sekin poistuu


    • Anonyymi

      Se on hauskaa, kun Joulukuun tulot 276,36€ ( josta asumistukea 212€)
      Kela kahteen kertaan laskenut joulukuun toimeentulotuen, kummallakin kerralla vyöryttäneet viime kuun "ylijäämää" tälle kuuta.
      Hauskinta tuossa on että he ovat laskeneet mulle tuplatulot viimeekuulle. Rahasiirto toisesta pankkitililtäni toiselle pankkitililleni katsotaan heidän mukaansa 2x tuloksi. Mukava elää joulua, kun ei ole varaa ruokaa ostaa, saatikka laskuja maksella.
      JA kehtaavat vielä siellä väkistä, että he eivät ole laskeneet väärin toimeentulotukea.
      Tsiisus mikä paska firma..

      • Anonyymi

        Pistä firma boikottiin!


      • Anonyymi

        Itselle kävi pari vuotta sitten niin, että Kela laski 50€ lahjarahan 500€ tuloksi ja kun sitä kävin oikomassa, niin korjattu päätös maksettiin vasta seuraavan kuukauden puolella ja se tietty laskettiin sen maksu kuukauden tuloksi. Yritin sitä ensin tiskillä käydä oikasemassa ja asia otettiinkin käsittelyyn ja useamman viikon päästä todettiin, että alkuperäinen päätös oli oikein, eikä auttanut valitukset tai muutkaan selitykset, kun oli jo kuulemma ehtinyt valitusoikeus kulua umpeen, eli 450€ tuli siinä vaiheessa takkiin. Onneksi sattui olemaan vanha luottokortti vievä voimassa, niin sen kautta sain pyöritettyä sen verran laskuja, ettei luottotiedot menneet tai häätöä tullut, mutta aika pitkään sitä sai pienillä tuloilla maksella pois.


    • Anonyymi

      Niin jollei Kelan touhu miellytä, eihän Kelasta ole kenenkään pakko mitään hakea.

      • Anonyymi

        Kelan toiminta on raakaa ja taatusti epärehellistä, jossain oikeus- ja sivistysvaltiossa ei olisi mahdollista että viranomainen toimii täysin tietoisesti laittomasti mutta maailman onnellisimmassa maassa tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Kela pyrkii monella tavalla vaikeuttamaan asiakkaiden laillisten oikeuksien toteutumista tavoilla joita ei opeteta pyhäkoulussa eikä niitä löydy hyvän käytöksen kirjasta. Tuollainen toiminta pilaa koko virkakunnan maineen ja huonontaa yleisesti viranomaisten toiminnan oikeudenmukaisuutta ja uskottavuutta. Kelan johto ei näytä puuttuvan näihin ongelmiin vaan ovat itse osa tuota ongelmaa.

        Viranomaisten kaiken toiminnan tulee perustua lakiin ja myös käytäntöjen tulee olla selkeitä, läpinäkyviä ja ennakoitavia. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan viranomainen voi käyttää toimivaltaa vain siihen tarkoitukseen, johon se on lain mukaan määritelty tai tarkoitettu käytettäväksi. Viranomainen ei saa ryhtyä edistämään muita tarkoitusperiä kuin niitä, jotka kuuluvat sen tehtäväpiiriin ja sisältyvät tapaukseen sovellettavan lain tavoitteisiin. Virkamies on kansan palvelija mutta Kelan palvelusväki käyttäytyy usein todella röyhkeästi, sellaista ei tarvitse sietää eikä kenenkään pidä tanssia Kelan virkanilkkien pillin mukaan.

        Miksi pitäisi veronmaksajien rahoilla elättää mielivaltaisesti toimivia virkanilkkejä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan toiminta on raakaa ja taatusti epärehellistä, jossain oikeus- ja sivistysvaltiossa ei olisi mahdollista että viranomainen toimii täysin tietoisesti laittomasti mutta maailman onnellisimmassa maassa tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Kela pyrkii monella tavalla vaikeuttamaan asiakkaiden laillisten oikeuksien toteutumista tavoilla joita ei opeteta pyhäkoulussa eikä niitä löydy hyvän käytöksen kirjasta. Tuollainen toiminta pilaa koko virkakunnan maineen ja huonontaa yleisesti viranomaisten toiminnan oikeudenmukaisuutta ja uskottavuutta. Kelan johto ei näytä puuttuvan näihin ongelmiin vaan ovat itse osa tuota ongelmaa.

        Viranomaisten kaiken toiminnan tulee perustua lakiin ja myös käytäntöjen tulee olla selkeitä, läpinäkyviä ja ennakoitavia. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan viranomainen voi käyttää toimivaltaa vain siihen tarkoitukseen, johon se on lain mukaan määritelty tai tarkoitettu käytettäväksi. Viranomainen ei saa ryhtyä edistämään muita tarkoitusperiä kuin niitä, jotka kuuluvat sen tehtäväpiiriin ja sisältyvät tapaukseen sovellettavan lain tavoitteisiin. Virkamies on kansan palvelija mutta Kelan palvelusväki käyttäytyy usein todella röyhkeästi, sellaista ei tarvitse sietää eikä kenenkään pidä tanssia Kelan virkanilkkien pillin mukaan.

        Miksi pitäisi veronmaksajien rahoilla elättää mielivaltaisesti toimivia virkanilkkejä?

        Et sinä mikään nettomaksaja ole. Voisit kysyä miksi nettomaksajien rahoilla elätetään kaltaisiamme vapaamatkustakia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan toiminta on raakaa ja taatusti epärehellistä, jossain oikeus- ja sivistysvaltiossa ei olisi mahdollista että viranomainen toimii täysin tietoisesti laittomasti mutta maailman onnellisimmassa maassa tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Kela pyrkii monella tavalla vaikeuttamaan asiakkaiden laillisten oikeuksien toteutumista tavoilla joita ei opeteta pyhäkoulussa eikä niitä löydy hyvän käytöksen kirjasta. Tuollainen toiminta pilaa koko virkakunnan maineen ja huonontaa yleisesti viranomaisten toiminnan oikeudenmukaisuutta ja uskottavuutta. Kelan johto ei näytä puuttuvan näihin ongelmiin vaan ovat itse osa tuota ongelmaa.

        Viranomaisten kaiken toiminnan tulee perustua lakiin ja myös käytäntöjen tulee olla selkeitä, läpinäkyviä ja ennakoitavia. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan viranomainen voi käyttää toimivaltaa vain siihen tarkoitukseen, johon se on lain mukaan määritelty tai tarkoitettu käytettäväksi. Viranomainen ei saa ryhtyä edistämään muita tarkoitusperiä kuin niitä, jotka kuuluvat sen tehtäväpiiriin ja sisältyvät tapaukseen sovellettavan lain tavoitteisiin. Virkamies on kansan palvelija mutta Kelan palvelusväki käyttäytyy usein todella röyhkeästi, sellaista ei tarvitse sietää eikä kenenkään pidä tanssia Kelan virkanilkkien pillin mukaan.

        Miksi pitäisi veronmaksajien rahoilla elättää mielivaltaisesti toimivia virkanilkkejä?

        Hyvä kirjoitus! Se on juuri näin, miksi elättää mielivaltaisesti toimivia virkanilkkejä, jotka eivät noudata lakisääteisiä lakeja. Viranomaisten toiminnan tulee perustua lakiin, heidän toiminta näyttää olevan, että lakirja on vain heille kävelevä mainos ja niitä ei tarvitse noudattaa.


      • Anonyymi

        Mites kun sairastut?


    • Anonyymi

      Soitin kelan asiakaspalveluun. Siellä puhui joku nainen erittäin vahvalla venäjän aksentilla suomea. Ei siinä mitään, minun puolesta voi puhua, ymmärsin kyllä kaiken. Erikoista ettei sinne ole saatu joku joka puhuu suomea suomalaisella aksentilla, varmaan tuohonkin paikkaan ollut vaikka kuinka paljon hakijoita.

    • Anonyymi

      Se olikin te toimiston asiakaspalvelu missä puhuttiin venäjän aksentilla, ei kelan.

    • Anonyymi

      Kannattakaa kansalaisaloitetta

      Lisäys lakiin kansaneläkelaitoksesta 22 § Asiantuntijalääkärinä voi toimia ainoastaan potilasta hoitava Lääkäri

    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009608522.html
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11992

      Työkyvyn arviointia pitää kehittää
      Työttömyysturva on väärä etuus henkilöille, jotka ovat tosiasiassa työkyvyttömiä.

      31.5.2023 2:00 Helsingin Sanomat
      SOSIAALITURVAKOMITEA ehdottaa välimietinnössään, että työkykyyn ja työkyvyttömyyteen liittyviä etuuksia pitäisi joustavoittaa ja selkeyttää. Tämä on hyvä tavoite. Samalla on syytä kehittää myös työkyvyn arviointia.

      Toimiva sosiaaliturva on tärkeä pitkäaikaissairauden yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien kannalta. Lainsäädännön uudistamisessa ei saa asettaa sellaisia velvoitteita, jotka ovat kohtuuttomia henkilölle, jolla on toimintarajoitteita.

      Toimintakyvyn alenemaa ei nykyään huomioida kaikissa diagnooseissa riittävästi. Aina oikeaa diagnoosia ei löydy tai sen löytyminen kestää kauan. Tämä vaikeuttaa työkyvyttömyyteen liittyvien etuuksien saamista, vaikka henkilö on toimintarajoitteen vuoksi selkeästi työkyvytön. Toimintakyvyn alenemaa tulisi tarkastella yksilöllisesti, ei diagnoosien pohjalta. Monisairaiden kohdalla on huomioitava sairauksien kokonaiskuorman vaikutus toimintakykyyn.

      Työttömyysturva on väärä etuus henkilöille, jotka ovat tosiasiassa työkyvyttömiä. Siihen liittyy paljon velvoitteita, joista kaikki eivät terveydellisistä syistä suoriudu. Kokoaikatyön vaatimus tuo juridista turvattomuutta etenkin silloin, kun työkyky vaihtelee sairauden vaiheiden mukana.

      MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

      MAINOS PÄÄTTYY
      Työkyvyttömyyden ja sairauksien perusteella myönnettäviä etuuksia tulee kehittää niin, että ne vastaavat sitä todellisuutta, jossa pitkäaikaissairaat elävät. Terveydentilaa vastaava etuus edistäisi tehokkaimmin sairauden hoitoa sekä kuntoutumista. Tämä on myös julkistalouden kokonaisetu.

      Mikko Remes

      puheenjohtaja, Helsingin reumayhdistys

      Anu Uhtio

      toiminnanjohtaja, Suomen reumaliitto

    • Anonyymi

      Demokratiaa voi yrittää paeta syyttelemät5ä demokratiaa. Kovin tyhmäksi ei saa kasvaa.

      • Anonyymi

        Kela perseesestä. Asiantuntija lääkärin viikkotyömäärä 25 tuntia. Kuka sillä tavallinen työtätätekevä elää. Sillä täysi kuukausiansio+ edut!
        Kela alas. Koko systeemi omakantoineen typerää! Kuka aloittaa protestin?


    • Anonyymi

      Ekan koronatartunnan saatuani ja Kela-korvauksista puoli vuotta taisteltuani, toisella kertaa kävin muina miehinä töissä. Helpommalla pääsin vaikka kipeä olinkin.

    • Anonyymi

      Vanha aloitus. Kelan ongelmana on turhan monimutkainen sosiaaliturva. Emme me tarvitse useita asiakkaalle välttämättömän perustoimeentulon muotoja eri ehtoineen. Maksajana Kela on hyvä, mutta se ei ota päätöksistä sille kuuluvaa vastuuta. Lausunnonantajaan luotetaan sokeasti, eikä sekään ota vastuuta, koska Kela on päätöksentekijä.

      • Anonyymi

        Suomalaiset vissiin haluavat amerikkalaisen mallin, jossa itse maksetaan kaikki sosiaalimenot vakuutuksilla eikä valtio maksa mitään. Et pääse edes lääkäriin, jos sinulla ei ole vakuutusta. Maksat koulutuksesi itse, et saa ensimmäistäkään etuutta sikäläisestä sossusta jne. Yleensä kaikki hyvä tapetaan ainaisella valituksella ja haukkumisella. Siitä vaan kokeilemaan ameriikan mallia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset vissiin haluavat amerikkalaisen mallin, jossa itse maksetaan kaikki sosiaalimenot vakuutuksilla eikä valtio maksa mitään. Et pääse edes lääkäriin, jos sinulla ei ole vakuutusta. Maksat koulutuksesi itse, et saa ensimmäistäkään etuutta sikäläisestä sossusta jne. Yleensä kaikki hyvä tapetaan ainaisella valituksella ja haukkumisella. Siitä vaan kokeilemaan ameriikan mallia.

        Maksaahan vaan ei se ole tarpeeksi kattava.


    • Anonyymi

      NUORET KIREEPILLUSET NAISET PÄÄSSYT RATKAISEEN YKSINKERTAISIA ASIOITA. NUORI KIREE PILLUNEN, TODELLISUUDESSA VARMASTI ERITTÄIN RUMA NAINEN.

    • Anonyymi

      NUORI ISOVITTUNEN PANTAVA SÄNKYHUORA KELALLA

    • Anonyymi

      Luulen et nuori kireäpillunen nainen tekee töitä kierukkasauva erittäin kireässä persreijässä.

    • Anonyymi

      Suomessa elämiseen tarvitaan rahaa.

      Se tulee joko töistä, tulonsiirtoina tai rikollista kautta.

    • Anonyymi

      Loisen käden kiskominen pois muiden taskusta on tämän hallituksen paras teko.

      • Anonyymi

        Ei niidenkään ole pakko palkkioitaan nostaa.


    • Anonyymi

      rumat nuoret naiset(isovittuset) ilmeisesti hakeutuu tälläiseen kelan työhön. nainen joka ei kyrpää saa elämänsä aikana kunnolla, kasvaa todella kusipääksi.

    • Anonyymi

      yksinkertainen kireepillunen nainen kelalla työelämässä.

    • Anonyymi

      kansaneläkelaitoksen yksinkertainen kesäharjoittelija yliopistosta.

      • Anonyymi

        kelan yksinkertaista virkaämmää panee isokyrpänen mustamatu


    • Anonyymi

      Elämän kunnioittamattomuus elämäntapana on valtatie menestymiseen maailmassa. Patrikeille heipat.

    • Anonyymi

      Suomen valtion virkaa tekevät isovitut ja niiden toimita nähty.

    • Anonyymi

      eikö kansaneläkelaitoksen horopillunen nuori ämmä tarvi työtänsä tehdä kunnolla. Yhteiskunnan isovittunen vitunjakaja

    • Anonyymi

      suomen valtio tappaa ei siihen putinia tarvita

      • Anonyymi

        Suomen hallitus rikkoo perustuslakia ja tappaa ihmisiä köyhyyteen ajamalla.
        Kela viis välittää ihmisten hädästä. Sairas maa tämä on henkisesti ja fyysisesti.


    • Anonyymi

      uskoakseni kela on niin hyvä työpaikkana että sukupuoleen katsomatta siellä saa tyydyttää persereikää virka-aikana.

    • Anonyymi

      suomalainen yksinkertainen nainen virkatyössä kelalla. No ei näissä töissä älykkyyttä tarvitakkaan yksinkertaista työtähän tämä kelan virkailijan työ on.

    • Anonyymi

      Kelan nuori kusipäinen nainen voi jättää työnsä tekemättä. Nuorella naisella tyypillisesti aika kuluu pillun hoivaamiseen. Mitä enempi näitä ammattitaidottomia pillunreijän rassaajia suomessa käytetään sitä vittuuntuneempaa porukka suomessa on.

    • Anonyymi

      onko nää kelan isovittuset naiset sokeita ja vähä-älysiä

    • Anonyymi

      Luullakseni tälläiseen työhön kuin kelalla on niin hakeutuu naiset jotka eivät osaa päätellä asioita ja laskea eli hyvin pienellä älykkyydellä varustetut. Luultavasti myös kun työ on hyvin yksinkertaista niin saattaa myös työlaiskuu korostua eli asioita sivuutetaan ja lakaistaan maton alle.

      • Anonyymi

        Työtön arvostelee muita laiskuudesta?


      • Anonyymi

        Naisvaltainen ala jonne eksyi valitettavan paljon epäpäteviä ihmisiä Sipilän täyssusi aktiivimallin takia. Kelan joutuessa palkkaamaan valtavasti lisätyövoimaa aktiivimallin lippusia ja lappusia käsittelemään. Minkä lisäksi nykyisen hallituksen säästöpaineet Kelalle pisti Kelan toiminnan niin sekaisin että päätöksien yhteyksissä ei enää julkaista virkailijan nimeä niiden alkaessa saamaan tappouhkauksia. Mikä ei tietenkään ole hyväksyttävissä mutta mikä on ymmärrettävissä Kelan virkailijoiden lyödessä "sossunluukun" kiinni avuntarvitsijoiden nenän edessä. Luin asiasta lehdestä sitä ihmetellen. Kunnen jouduin itse asioimaan Kelassa toimeentulotukea hakien kohdalle sattuessa virkailija jonka käytös oli hyvin epäasiallista. Oli ns. virka noussut päähän asianomaisella joka katsoi aiheelliseksi jopa nauraa asiakkaalleen joka apua häneltä vailla oli. Aikaisemmat yhteenotot Kelaan pääsääntöisesti hyvinkin asiallisia ammattinsa osaavien virkailijoiden kanssa paria poikkeusta lukuunottamatta. Silloinkin ollessa kyseessä lähinnä osaamattomuus ei v..ttumaisuus kuten virkailijan kohdalla jonka kanssa asioin viimeksi. Kokemus jonka jälkeen en enää ihmettele miksi Kelan virkailijat saavat negatiivista palautetta. Toivottavasti kyseessä oli yksittäisen virkailijan asenneongelmat virkavirheineen muuten hallitus on enemmän kuin kusessa heti syksyllä eduskunnan palatessa kesälomilta? Kelan virkailijoiden evätessä toimeentulotukia ihmisiltä jotka ovat joutuneen niitä hakemaan hallituksen leikkausten takia.


    • Anonyymi

      Kela on juuri niin syvältä mihin naisen vittumaisuus ulottuu

      • Anonyymi

        Osa hyvin fiksuja asiallisia ihmisiä ja osa niin vttumaisia kuin olla voi. Asia millä työnantajalla ei ole mitään tekemistä kusipää on kusipää minkä yrityksen palveluksessa tahansa.


    • Anonyymi

      Enne oli sanonta että nainen kuuluu nyrkin ja hellan väliin. Todettakoon toimisi vielä nykypäivänäkin.

      • Anonyymi

        Vielä kun löytyisi jostain s24 palsta missä sinä et naisvihaasi julki toisi? Yleensä kohdistaen omat lapsuuden traumasi nimien kanssa naispoliitikoita kohtaan. Vierottiko äitisi sinut tissiltä liian aikaisin en tiedä mutta misogynia paistaa läpi ja kauas. Ihan kuin "muutaman" feministinaispoliitikon miesviha.


    • Anonyymi

      Nuori isopillunen läski nainen virkatyössä.

      • Anonyymi

        Taitaa pikku-pippelinen saamaton "mies" kommentoijana?


    • Anonyymi

      Kelan pitäisi jäsentää palvelujansa, jotta tolkku säilyisi. Ei kuten aloittaja, joka sotkee kaikki asiansa yhteen kappaleeseen.

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe